Provinssirockin lauantai – osa 1
18.06.2005
Törnävä/Seinäjoki
Toinen festivaalipäivä käynnistyi aurinkoisena ja lämpimänä, kun Seinäjokelainen Discore avasi pelin Zanzibar-lavalla. Yhtyeen nimeä pitää tulkita siten, että jättää discon vähemmälle huomiolle ja keskittyy coreen. Eli ohjelmassa oli tiukkaa metal-coretusta, ja Discore liikkui pitkälti samoilla linjoilla kuin edellisenä päivänä esiintynyt Nicole. Vokalisti/kitaristin raspinen ja useimmiten ärjyväksi yltyvä suomenkielinen huutolaulu sopi bändin rosoiseen tyyliin kuin pesäpallomaila petuniaruukkuun, ja Discore saikin innostettua ajankohtaan nähden suhteellisen runsaslukuisen yleisönsä menoon mukaan. Yhtye nautti Provinssirockissa soittamisesta täysin rinnoin eikä edes pyrkinyt peittelemään sitä, ja tämä innostus heijastui puolestaan soitossa ja esiintymisessä positiivisena voimana. Mikä lupaavinta, (välispiikkien mukaan) uudet kappaleet Totuudesta totuuteen ja Lyijyn raskas edustivat setin parhainta osaa. Hyvälle siis näyttää kaikin puolin elo Discoren leirissä. Ikävä kyllä keikkaa ei voinut seurata aivan loppuun asti, sillä aikataulu oli sijoittanut teltalle jotain sellaista mitä ei voinut jättää väliin.
Teltan puolella lauantain avauksesta vastasi uudistunut Satakunnan rock-ylpeys Maj Karma, joka soitti introna Stanley Kubrickin Kellopeli Appelsiini elokuvan aloitusmusiikkia. Outrona kuultiin (tietenkin) I’m Singing In The Rain, joka kertoo kyseisen elokuvan nähneille paljon.
Karma on yleensä ollut hyvä ja luotettava keikkabändi, mutta nyt orkesteri tuntui olevan lähes yliluonnollisen kovassa vedossa. Nelikko, ja etenkin herra Ylppö, vaikuttivatkin lähes maanisilta riehuessaan pitkin suurta lavaa. Liikkeellä oli valtava määrä energiaa, mutta se osattiin kanavoida juuri oikeanlaiseen, positiivishenkiseen vimmaan. Jokunen aika sitten uuden basistin verran muokkautunut kokoonpano vaikutti myös hitsautuneen yhteen saumattomasti. Viime vuoden loppupuolella uuden Sodankylä albumin julkaissut yhtye avasi settinsä kyseisen levyn avausbiisillä Avaus. Karman suurin vahvuus lienee siinä, kun metalliset, kylmät ja kovat soundit kohtaavat Ylpön välillä mietteliäät, hetkittäin taas hyvinkin raivokkaat sanoitukset. Yhtye on vuosien saatossa oppinut yhdistelemään yhä paremmin ja paremmin tunnespektrin ääripäitä, ja teltassa lopputulos olikin jo huomattavasti parempi kuin mikään mitä yhtye on onnistunut studiossa saavuttamaan. Jopa uutukaisen heikommatkin lenkit lähtivät toimimaan sen verran hyvin, että bändin kannattaisi kyllä jossain vaiheessa julkaista jonkin sortin livetallenne.
Setin ehdoton ja yllättävin helmi oli persoonallinen versiointi Motörhead klassikosta Orgasmatron. Kappaletta ei tahtonut aluksi edes tunnistaa. Muita kohokohtia olivat uuden levyn Kyynel ja Pohjola, sekä pari vuotta sitten vielä Maj Karman Kauniit Kuvat nimen alla tehdyn Metallisydän albumin nimibiisi. Nähtiinpä lauteilla myös tulensyöksijöitä/-nielijöitä tuomassa lisää väriä (ja lämpöä) jo muutenkin hienoon keikkaan. Provinssiveto oli Karman mittapuulla erittäin tasokas, mikä tahtoo sanoa, että klubitilanteessa tuollainen esitys olisi jo valehtelematta räjäyttänyt tajuntoja.
Sansan aloitellessa keikkaansa Rytmi-telttaan ei ollut eksynyt kuin kourallinen väkeä. Mitä ilmeisemmin Maj Karma viereisellä lavalla veti jengiä, ja vain satunnaiset ihmiset tiesivät Sansan viekottelevasti herkkyydestä. Melankolinen, akustisen kitaran sävyttämä musiikki soi kuitenkin hienosti. Laulajan pikkutyttömäisyys liitettynä upeaan ja moninaiseen ääneen antavat musiikille hyvän pohjan, mutta biisien samanlaisuus sai jossain vaiheessa jopa haukottelemaan. Kokonaisuudessaan keikasta sai paljon paremman kuvan kuin viime vuoden Provinssin muutaman kappaleen annoksesta. Sekä laulajan että bändin tyyli onkin kehittynyt huomattavasti. Sansassa on ehdottomasti potentiaalia. Tori Amos -vaikutteet ovat ilmeisiä, vaikka Amosin vuosien tuoma karisma ja kokemus puuttuvatkin rastatukkaiselta Sansalta. Keikan loppua kohden mukaan liitettiin muutama rockaavampi biisi, koskettimille annettiin lisää tilaa ja taustabändi sai suuremman roolin. Lopussa myös yleisö löysi paikalle ja antoi bändille sille kuuluvat aplodit ja suosiot.
Suomen suosituin ja suurin sarjakuva-rock yhtye The 69 Eyes lämmitteli yleisöään soittamalla intronaan John Carpenterin hyytävää Halloween-teemaa. Yhtyeen pääasiassa tummiin pukeutuneet fanit olivat valloittaneet lavan edustan jo hyvissä ajoin, ja kun ensimmäisinä biiseinä soitetut Devil’s ja Feel Berlin oli saatu pakettiin alkoi väkeä olla paikalla jo hyvänlaisesti.
Yhtye soitti sangen vähäeleisesti suoranaisen festarisetin, eli juuri ne biisit joita yleisö eniten halusikin kuulla. Vokalisti Jyrki 69 piti aluksi jopa yllään nahkatakkia, mutta pian hellerajan lähellä keikkuva lämpö teki tehtävänsä, ja takin lähtiessä päältä jäljelle taisi jäädä enää pari paitaa... Alkuun yhtye soitti enemmän kahden viimeisimmän pitkäsoittonsa materiaalia, mutta loppukeikasta myös Blessed Ben suuret hitit soivat. Brandon Lee spiikattiin sisään pienellä lainalla eräästä elokuvasta; ”it can’t rain all the time”. Tumma goottirock näytti purevan ihan kirkkaassakin auringonpaisteessa, ja kun viimeisenä soiva Lost Boys oli kajahtanut eetteriin aika täyttyi, ja tämänkertainen kuusysi annos oli siinä.
Tampereen oma Kiss, eli Lemmenpyssyt oli yksi Provinssin kovimmin nousevista nimistä. Bändi on parhaillaan työstämässä vasta ensimmäistä pitkäsoittoaan, joten oli selvää etteivät suuret yleisömassat löytäneet tätä Zanzibar-lavalla veivannutta pumppua. Mutta se ei fiilistä haitannut. Lavan edusta täyttyi nopeasti yhtyeen vannoutuneimmista kannattajista ja taisipa mukaan eksyä iso kourallinen uusiakin – ainakin positiivisessa mielessä yllättyneet kanssakatsojat tukivat tätä mielikuvaa. Pyssyjen setti on aika lailla totutunlainen; mm. Bensaa liekkeihin toimi jälleen kympillä, eikä valittamista ollut parissa oudommassakaan vedossa. Setin huippukohta oli kuitenkin odotettu – bändin omana anthemina toimiva Hervanta Rock City pisti porukan tanssimaan kuin viimeistä päivää ja vaikka bändin jäsenistä ei enää kukaan taida tuossa rakkaassa lähiössä asustaakaan, oli biisissä oikeanlaista ylpeyden tunnetta juuristaan. Nyt vain odottelemaan yhtyeen näyttöjä myös levytetyssä muodossa.
Seuraavaksi tyttöbändi The Donnas tarttui auringonpaahteisella Saarilavalla rockikahvaan, ja Californian neljä Donnaa laittoivat jengin bailaamaan vauhdilla. Energisestä lavaesiintymisestä, yleisön nostattamisesta ja järjestäjien kiittelystä jaksoi innostua jonkun aikaan. Hetken päästä kaikki biisit kuulostivat kuitenkin pahemman kerran toistensa kopioilta, eikä keikassa muutenkaan riittänyt tarpeeksi kiinnostavuutta. Laulaja-Donnan, Brett Anderssonin, ääni ei kantanut eikä sanoitusten ajatus juuri yleisölle välittynyt. Kyllähän ne muutamat lopussa esitetyt hitit saivat jengin pomppimaan, muttu pettymykseksi The Donnas kuitenkin jäi. Festivaalilla olisi kaivannut perusrockailua enemmänkin, mutta tämä pumppu ei ainakaan sitä puutetta tyydyttänyt.
YUP kapusi teltan puolella lauteille päivän kääntyessä vaivihkaa illaksi. Alkukeväästä uuden Keppijumppaa albumin tekaissut viisikko lämmitti nopeasti jo muutenkin kuuman teltan, ja kun yhtye pystyy nykyään soittamaan vaikka kolme tuntia suosikkisävelmiä, oli tunnin setti pelkkää korvakarkkia tuhansille faneille. Alkukeikasta laulu tuntui olevan hieman liikaa pinnassa, mutta kun Martikainen on vuosien kuluessa harjaantunut laulajanakin, tuota suomalaisen rockin toista suurta parrakasta (se toinen on tietysti Kauko Röyhkä) sopi kuunnella mukisematta.
Uutukaiselta soitetut Intiaanit ymmärtävät ja nimibiisi Keppijumppaa upposivat yleisöön hyvin, tunnelmointi Kaksi lähtee, yksi palaa ei ehkä ihan niin hyvin. Parhaat metelit yleisöstä irroitti kuitenkin jälleen ikiklassikko Paha vaatturi, joka taitaa olla monelle yhä se kaikkien aikojen YUP-biisi. Myös Tyly puhe, Balthasar oli naisten mies, Kirvesperseet, sekä hieman tuoreempi Meitä odotellaan mullan alla innostivat jokainen vuorollaan kansaa mukaan lauluun. Teltan intiimimpi ilmapiiri tuntui sopivan YUP:n kimurantin lämminhenkiseen rockvääntöön, ja kun encorena tarjottiin vielä Amor, amor oli kyseessä kaikin puolin onnistunut tapaus.
Lue lisää lauantaista jutun toisessa osassa
Mika Roth, Nelli Korpi, Jari Jokirinne
Kuvat: Mika Roth – paitsi Lemmenpyssyt: Jari Jokirinne, The Donnas: Markus Pulli
