Abduktio ottaa tulenpalavasti kantaa, mutta ei halua levittää vihaa
04.07.2005
Ylöjärveläinen hardcoreyhtye Abduktio perustettiin vuonna 1998 ja vaikka punk on koko ajan ollut se juttu, on meininki kasvanut vuosien saatossa melodisemmasta ja valtavirtaisemmasta veivauksesta kohti raaempaa, metallimausteisen räjähdysherkkää hooceetä, ja sanoitusten puolesta kohti entistä vihaisempaa anarkiaa. Solisti Mikko Suikkanen, onko tuossa todella tiivistetyssä historianluennossa totuuden hiventäkään?
Mikko: - No joo, jotenkin noin kai se meni, eli bändiä perustettaessa soitettiin sellaista melodista Bad Religion -punkkia ja sanoitukset olivat huomattavasti mitäänsanomattomampia. Siitä on pikku hiljaa kasvettu
nykyiseen tyyliin ja löydetty se oma juttu, mitä me halutaan tehdä.
Tuli vapauttaa kahleista... Levyllä ja lavalla Abduktio vaikuttaa todella suoraviivaiselta ja ehdottomalta vasemmistovallankumoukselliselta. Rahavaltaa ja kaikkea muuta paskaa vastaan kelpaakin ja nykypäivänä myös pitää avautua. Mutta vaikuttaako viisikko maailmantilanteeseen myös musiikin ulkopuolella. Eli kuinka ehdottomia olette siviilissä?
Mikko: - Bändinä haluamme selkeästi pysyä erossa vasemmistolaisuuden leimasta, yksityishenkilöinä jokaisella olkoon omanlaisensa mielipiteet. Mutta eipä sen nyt luulisi kovin suuria ajattelijan lahjoja toisaalta vaativan, että ymmärtää ahneuden ja rahanhimon, joka tiivistyy kapitalismin hahmossa, olevan suurin yksittäinen tekijä aikamme
vääryyksiin. Tekstit ovat ikään kuin tapani kuvata minua ympäröivää maailmaa sellaisena, kuin minä sen näen, eikä kenenkään tietenkään tarvitsekaan ajatella niiden olevan mikään objektiivinen totuus. Joissain isojen päivälehtien levyarvioissa meitä kritisoidaan joskus “vihan levittämisestä“, mikä mielestäni todistaa sen, ettei tuollaisen arvion tehnyt henkilö ole ymmärtänyt tekstejä. Bändin ulkopuolella jokaisella on omat tapansa toimia oikeina pitämiensä asioiden hyväksi, mutta eiköhän se perustavanlaatuisin tapa toimia ainakin itselleni ole tietty vaatimattomuus ja toisaalta valintojen tekeminen omissa ratkaisuissa alkaen siitä, missä käy töissä ja kenen tavaroita ostaa. En minä tiedä
voiko tuollaisilla asioilla loppujen lopuksi muuttaa paljon mitään, mutta ainakin niin voi elää ristiriidattomuudessa itsensä kanssa.
Abduktio rakentaa biisejään todella korkealla rimalla, ja yhtä biisiä varteen saatetaan sahata vaikka kuinka pitkään. Jos uuden levyn biisejä miettii, minkä kanssa on rakennustyöstä selvitty helpoimmalla ja minkä kanssa oli kaikkein raskain urakka?
Mikko: - Meillä on aina sellainen “tapa“ kasata levyjä, että noin puolet biiseistä on valmiina hyvissä ajoin ja niitä myös soitetaan silloin tällöin maistiaisina keikkasetissä... sitten taas toinen puoli on niitä biisejä, jotka saavat lopullisen muotonsa vasta studioon menoa edeltävinä paniikkiviikkoina. Jostain syystä tällainen omituinen työskentelytapa on vakioitunut yhtyeemme käyttöön. Helposti ja kivuttomasti syntyneitä biisejä olivat esimerkiksi Myrsky ennen tyyntä ja Autismidiagnoosi, sillä meillä oli niitä tehdessä selvä visio raskaasta, mutta silti kauniin melodisesta instrumentaalista, jota seuraisi noin reilun minuutin aggressiivinen nopea biisi. Vaikeita ovat ehkä hieman yllättäen olleet useimmiten hitaammat biisit, sillä niihin on joskus vähän hakemista saada sellainen oikeanlainen rokkaavuus. Pitää soittaa tarkasti muttei kliinisesti ja löytää biisin vaatima tempo ilman, että laahataan tai ettävastaavasti koko homma menee roiskimiseksi. Ehkä se viimeinen biisi oli vaikein.
Niin, kyseisellä Tarkkailla ja rangaista -raidalla kuullaan aika yllättävää elementtiä nimittäin selloa. Sopiiko yhtyeeltä jatkossakin odottaa instrumenttien käytön laajentamista kitara-rumpu-basso –akselin ulkopuolelle?
Mikko: - Jos jokin peruskaavasta poikkeava soitin sopii johonkin biisiin, kyllä sitä ainakin kokeilla voidaan. Eri asia on sitten se, millaiset soittimet meidän musiikkiimme sopivat. Edellisillä levyillä on vähän paikoin käytetty esim. tamburiinia ja rytmimunaa... ja sello sopi täydellisesti levyn viimeisen biisin murha-aiheiseen sanoitukseen ja
synkkään tunnelmaan. Emme me sillä tavalla mitenkään puritaaninen hardcore-yhtye ole, meillähän on ollut biiseissä esimerkiksi reggae-juttuja, mikä on ehkä jotain Bad Brainsia lukuun ottamatta hardcore-yhtyeeltä aika veikeä temppu. Tosin ehkä sen reggaen kanssa flirttailun aika on nyt ohi, kuka sitä nyt haluaisi toistaa itseään.
Levyltä löytyy muiden menopaahtojen seasta kappale nimeltä Murheellisen maan laulu. Onko biisissä ajateltu yhtään Ylöjärven kuuluisia setiä eli Eppu Normaalia, vai nousiko tuo samankaltainen nimi biisille ihan sattumalta?
Mikko: - No, kun me ollaan rumpalia lukuun ottamatta kaikki asuttu joskus Ylöjärvellä niin arvaat varmaan... Tuon kyseisen biisin voi ajatella toisaalta pienenä hatunnostona pitkän päivätyön tehneelle suomalaiselle yhtyeelle, mutta tekstin idea on kuitenkin kritisoida monien Suomirock-yhtyeiden teksteissäkin esiintyvää käsitystä “suomalaisesta kansanluonteesta“. Meidät täällä uskotellaan jo lapsesta ajattelemaan, että olemme jotenkin lähtökohtaisesti huonoja ihmisiä, jotka kuitenkin suomalaisella sisulla nousevat paskasta. Siihen sitten lisätään päälle
itsetunto-ongelmien myötä tolkuton ryyppääminen ja sikailu, jotka voi aina perustella sillä, että me olemme suomalaisia. Tuo biisi on samalla hieman itselleen nauramista, sillä kyllähän sitä tuosta perinteiseen
suomalaiskuvaan liitettävää pimeän maan hiljaista murjottajaa löytää itsestään allekirjoittanutkin joskus jopa häiritsevässä määrin, heh heh. Jep, tärkeintä olisi opettaa suomalaiset nauramaan itselleen.
Tampereen Pispalanharjulla avautui vuoden 2005 kunniaksi jo pitkään Tampereella punkelämää värittäneen Vastavirta ry:n oma livemesta, Vastavirtaklubi. Kuinka tärkeäksi koette tuollaisen paikan esimerkiksi Ylöjärven nuorisolle? Ennenhän Tampereen seudun punk-tarjonta on ollut selkeästi hajanaisempaa.
Mikko: - Vastavirta-klubi on aivan tolkuttoman hieno juttu. Niin hieno, että suurin osa sen käyttäjistä ymmärtää sen arvon todennäköisesti vasta sitten joskus, kun sitä ei enää ole. Täällä on ollut monia eri paikkoja
punk-keikoille, mutta hyvin epäsäännöllisesti. Vv-klubi on punk-tyyppien kaltaisilleen pitämä tila, ja koska kyseessä on kuitenkin oikea baari eikä esimerkiksi vallattu talo, on sen toiminta Suomen oloissa huomattavasti kestävämmällä pohjalla ja pitkäaikaisemmalla tähtäimellä. Oikeastaan juuri puu-Tammelan squattien jyräämisen ja Vastavirta-klubin välinen aika oli Tampereella hiljaiseloa, joka onneksi on nyt rikkoutunut. Toivon mukaan myös lähiympäristön punkit oppivat käyttämään omaa klubiaan, ei Ylöjärvellä ainakaan mitään keikkoja kukaan missään järjestä. Silloin kun me vielä asuttiin siellä, järkättiin muutamat bileet, joita kuitenkin vesitti kuntajohdon byrokratia aika tehokkaasti. Olisi hienoa soittaa vielä joskus keikkoja vanhassa kotikunnassa, mutta enpä tiedä onko se ainakaan lähivuosina järkevää tai edes mahdollista.
Kuten edellisellä minillä Perustuu tositapahtumiin myös uutukaisella biisien sanoitukset löytyvät kansista myös englanniksi. Onko ajatuksena ollut juuri kansainvälisten fanien huomioonottaminen? Suomenkielen tulkkeja kun ei varmaankaan ihan joka suunnalta taida löytää...
Mikko: - Jep, meillä kun on kuitenkin pyrkimys soittaa säännöllisesti ulkomailla, niin käännösten ansiosta ei tarvitse aina olla selittelemässä tekstejä joka paikassa. Jukka (Manifesto Jukebox ) tekee meille noi käännökset, sillä kun on kieli hyvin hallussa ja on hyvä että saadaan tekstien merkitys ainakin suunnilleen säilymään myös muilla kielillä. Venäläinen Old Skool Kids -lafka julkaisi juuri siellä 20 biisin Abduktio-kokoelman, joka sisältää melkein kaikki vanhat EP:t ja siitä löytyy sanat myös venäjäksi. En halua tehdä tekstejä tälle bändille muilla kielillä, suomeksi laulaminen on meidän tavaramerkki. Kuitenkin esim. meidän nettisivut ovat englanninkieliset, jotta kaikille selviää meininki.
Kuten monissa muissakin tietyn musiikin piireissä tekijöillä tuntuu yleensä olevan moninaisia rautoja tulessa. Millaisia muita musiikillisia tai aiheeseen liittyviä projekteja Abduktiolaisilla on?
Mikko: - Niitähän riittää... basisti Jamppa soittaa Suomen suosituimmassa punkrock-yhtyeessä eli Wastedissa. Rumpali Teemulla taas on aivan toisenlainen bändi eli glam rockia tai jotain sen suuntaista vääntävä The Rose Avenue. Minä olen mikin varressa myös korkkiruuvihardcore-yhtye Frivolvolissa ja sitten on uusi thrash core punk – yhtye Riot Patrol, jossa minä soitan bassoa ja Zuge (Abduktion kitaristi) laulaa. Välillä ollaan soitettu projektinomaisesti Musta Lammas -yhtyeellä, joka on Minor Threat -coverbändi, siinä on meistä minä, Zuge ja Antti (toinen kitara). Ja uusia viritelmiä on aina silloin tällöin esillä...nytkin ollaan Zugen
kanssa suunniteltu kahden miehen projektia, joka olisi aivan erilaista meininkiä kuin mitä meidän nykyiset bändit soittavat!
Lisäksi voisi mainita, että pyöritän pienimuotoista levyjen ja lehtien julkaisu- ja jakelutoimintaa ja minä ja Antti tehdään Etikka -nimistä punk & lifestyle –zineä, jossa on juttuja matkailusta, liftaamisesta, dyykkaamisesta,
hyvistä bändeistä, kiertueista, roskaelokuvista ynnä muusta, mitä me tehdään ja mikä meitä kiinnostaa. Sitä on ilmestynyt yksi numero ja toinen on tulossa tänä kesänä, tsekkailkaa hyvin varustettuja alan liikkeitä... Antti tekee myös kaikenlaista graafista säätöä kotisivuista levynkansiin meille ja muillekin bändeille ja dokumentoi punkskeneä valokuvaamalla. Ja mitähän vielä, varmaan unohtui puolet kun on niin monta rautaa koko ajan tulessa.
Abduktio on käynyt ahkerasti maailmalla. Millaisia muistoja kiertueilta on jäänyt? Miten punk-kulttuuri eroaa esimerkiksi Baltiassa, Saksassa, Hollannissa ja Suomessa?
Mikko: - No ollaan me muutama reissu tehty ja hiton hauskaa on ollut joka kerta. Baltiassa on aina aivan mahtava meininki, siellä ihmiset diggaavat hyvästä bändistä avoimesti ja keikoilla riittää väkeä. Saksa on vähän
sellainen rajatapaus, siellä voi olla tosi hyvä meininki tai sitten esimerkiksi jossain Berliinissä ei välttämättä tule keikalle ketään, kun se on niin iso kaupunki ja tapahtumia riittää. Nyt on paljon helpompi säätää noita reissuja kuin silloin pari vuotta sitten kun aloitettiin, sillä bändi tunnetaan jo kohtuullisen hyvin Euroopassa. Hollanti on vähän
nihkeä mesta, itse pidän eniten itä-Euroopan rehellisestä hullusta meiningistä. Puola, Tsekki ja Baltia toimivat.
Miten tästä jatketaan?
Mikko: - Nyt kesällä tehdään muutama festarikeikka Suomessa ja Latviassa, sitten syksymmällä ensin kotimaassa keikkailua ja lokakuun lopulla lähdetään kiertueelle (Puola, Tsekki, Itävalta, Unkari jne.) pariksi viikoksi. Venäjällä pitäisi myös ehtiä käymään jossain vaiheessa. Aikamoista säätöähän tämä on ollut kaikkien työ- ja kouluesteiden ja muiden bändien vuoksi, mutta jatkossa olisi tarkoituksena keikkailla entistä enemmän. Toivon mukaan päästään jossain vaiheessa soittamaan myös Euroopan ulkopuolelle. Seuraavasta levystä en osaa vielä sanoa mitään,
takki on aika tyhjä taas vähän aikaa, mutta eiköhän niistä Zugen riffeistä ja mun pöytälaatikosta taas jotain kohta löydy...
Mitkä ovat tämän kesän kovimmat jutut?
Mikko: - Heavy metal!!! Kävin jo tsekkaamassa Slayerin Sauna Open Airissa (pakkohan se on mennä, jos yksi parhaista hevibändeistä soittaa 500 metrin päässä kotoasi) ja Iron Maiden iin on lippu. Anthrax Ilosaaressa jää harmittavasti väliin, mutta paikkaan pettymystä menemällä Tsekkeihin Fluff -festareille joilla esiintyvät mm. Walls Of Jericho (usa) ja Children Of Fall (cze). Muuten kesään kuuluu ystäviä, grillausta (lihatonta makkaraa ja alkoholitonta olutta), seikkailuja ja sekoilua. Kiitokset haastattelusta ja hyvää kesää desibeli.netin porukalle ja lukijoille.
Teksti ja liveräiskeet Ilkka Valpasvuo, bändikuva Ville Anger
