Tero-Petri & Korvaamattomat – enemmän syvyyttä ja puolia

Pian kaksi vuosikymmentä toiminnassa ollut Tero-Petri & Korvaamattomat julkaisi syksyn ruskaan Voi näinkin elää -albumin, eikä kaikki suinkaan ole kuten ennen. Suomenkielisen kitarapoprockin ja vaihtoehtorockin viidoissa seikkaileva bändi on ennenkin osunut kohdilleen, mutta nyt voidaan puhua jo perustellusti ryhmän kovimmasta pitkäsoitosta. Ennemmin visionääriksi kuin diktaattoriksi itsensä lukeva Tero-Petri Suovanen vastaili kysymyksiin vahvan uuden levyn tiimoilta.

Uusi levy pihalla, mistä onnittelut. Mutta saatteessa tämä toisaalta mainitaan Tero-Petri Suovasen soololevyksi. Missä suhteessa tässä on kyse bändistä ja sooloprojektista? Onko Korvaamattomat sinulle kuten The Bad Seeds, jonka panos soundiin ja ilmaisuun on olennainen osa kokonaisuudesta?

- Luulen, että maininta soololevystä on jäänne ajalta sata vuotta sitten, jolloin olin vielä Limonadi elohopean laulajakitaristi ja biisien tekijä. Siinäkin yhtyeessä olin toki se, joka nykersi kappaleiden aihiot kellarissa tai mökissä retriitillä ennen kuin toin ne bändille. Olen siis tavallaan se kapteeni, joka kutsuu muut mukaan laivaan: Stig on båt!

Korvaamattomat on kuitenkin ihka oikea bändi, toteaa Tero-Petri heti perään. Ryhmän ”sokkelitiimi” on ollut kasassa pian kaksi vuosikymmentä, vaikka kaikkia levyjä ei alussa julkaistukaan sillä nimellä.

- Kuten Bad Seedisssä jokaisen soittajan uurteet ja ilmeikäs soitto kuuluu vahvasti ja erityisesti tämä toteutuu uudella levyllä. Esimerkiksi Tomi Rikkolan viulu ja Mitja Kiviluoman kitara luovat oman iholle tulevan herkkyytensä. Rytmiryhmämme basisti Jakke Ahon ja rumpali Moilu Moilasen soitossa on tyylikkyyttä ja tanakkuutta, joita on uudella levyllä rouheasti sävytetty: rumpalimme saattaa soittaa millä tahansa ääntä tuottavalla esineellä. Myös kosketinsoittaja Mikke Heleniuksen lomittainen soitto on olennainen osa kokonaisuutta. Jos sen poistaisi, musiikki ei kuulostaisi Korvaamattomilta.

Bändin soundi on kehittynyt ja muuntunut levy levyltä. Uusimpia albumeita halutaan tietysti aina kutsua parhaimmiksi PR-puheissa, mutta nyt moiselle on aihettakin. Itse asiassa soundin muutokset olivat niin rajuja, että Tero-Petri oli kuuleman mukaan jo pohtinut koko nimen vaihtamista. Muutoksille oli syynsä, kuten myös vanhassa nimessä pysymisessä.

- Tämä tuntuu enemmän omalta musiikiltani kuin mikään aiempi tekemiseni. Ajatus voi kuulostaa oudolta 30 vuoden uran jälkeen, etteikö aiemmin sitten musiikki ole ollut mielimusaa. Varmasti esimerkiksi Limppareiden debyytti Trukilla yli vaikeuksien oli sen aikaista mielimusaa, mutta musiikkimakuni suosii nykyään raukeampaa ja ilmavampaa soitantaa.

Eli onnistuit tavoittamaan juuri tämän aikakauden Tero-Petrin hengen biiseihisi?

- Kyllä levy ainakin yksi urani onnistuneimmista on, koska kaikki ratkaisut palvelevat tarinaa ja tuovat lauluääneni esiin. Se asettuu pinkassa minulle aiempien tärkeimpien levyjen, kuten Saippuan ja Tuolilta heränneen rinnalle. Olkoon se sitten merkkipaalu tai ovikranssi, ainakin se on onnistunut kiteytymä siitä, mitä olen pitkään tavoitellut ja kypsytellyt rauhassa.

Tästä on helppoa lähteä pohtimaan musiikin tarkoitusta ensinnäkin. Aiemmin oli tavallaan helpompaa, kun ’taiteilija’ loi ja kuulijat pysyttelivät omalla puolellaan. Näinä päivinä pohditaan kuitenkin algoritmeja, kohderyhmiä, tavoitelukuja ja striimi- sekä klikkausmääriä. Kenelle siis teet musiikkia ja miksi?

- Haluan ajatella tekeväni musiikkia kaikille. Se on vuosi vuodelta muuttunut helpommin lähestyttäväksi, mutta se tarjoaa pureskeltavaa ja ”jotain muuta”. Enemmän syvyyttä ja pohdintaa. Lauluissani ei ole hyviä ja pahoja henkilöitä, vaan yhdessä hahmossa on usein molempia puolia.

Värikkyys ja syvyys yltää myös yhtyeen keikoille, joilla Tero-Petri kertoo olevan vahvan viihteellisenkin puolensa. Mitä vain voi tapahtua, kun elää hetkessä ja antaa vain mennä.

- Yllätämme yleisön tulemalla lavalle heidän takaa kulkueena tai viulisti Tomi Rikkola nousee pöydille soittamaan. Välispiikit saattavat yllättää itsenikin ja yleensä jos keikan jälkeen hävettää, se on hyvä merkki. Esityksemme voi puhutella niitäkin, joille itse musiikki ei heti tunnu omalta.

Puhutaan jopa rakkaudesta ja anarkiasta, joten jo tuossa on nippu hyviä syitä jatkaa, mutta mikä pitää renkaat yhä liikkeellä?

- En ole lakannut opiskelemasta biisintekoa. Hämmästyn yhä sen mahdollisuuksista. Esimerkiksi tämän levyn tekovaiheessa mulla oli sparraajana Yari, jonka avulla opin saamaan kappaleista entistä enemmän irti. Se antoi uutta virtaa lauluntekoon. Sekoan yhä uusista asioista, mikä näkyy ehkä myös Musatouhu-somevideoissani. Olen pohjimmiltani innostuja.

Jättimäinen käsi oli hivenen huolestuttava startti levylle. Mieleeni tuli Pink Floydin kova The Wall, jossa tarinan keskushenkilö on vieraantunut yleisöstään ja oikeastaan kaikesta. Mitä halusit tällä kauniisti kämmentä poskelle antavalla raidalla käsitellä ja mitä se mahdollisesti paljasti sinulle?

- Samaa irvokasta alkujuhlavuuttahan tässä on. ”Amused to death” lauloi Roger Waters myös myöhemmin ja se teema tässä kuuluu. Onneksi julkaisimme ennen albumia helpommin lähestyttävät singlet. En yleensä mielelläni selitä kappaleita, koska liian tarkka tulkinta voi viedä kuulijoilta jotain pois. Tulee turhia pettymyksiä

Ymmärrän tämän, mutta haluaisin silti tonkia hiukan taustoja. Onko tässä kyse tosi-TV:stä, somesta?

- Tässä laulussa ajattelin nykyistä somemaailmaa, jossa jopa kuolemasta ja väkivallasta on tullut viihdettä. Some muistuttaa gladiaattoriareenaa, jolla ihmisille tarjotaan leipää ja sirkushuveja. Siihen totutaan, turrutaan ja sitä vaaditaan lisää. Tekoälyllä tehdyt videot näyttävät yhä oudompia ja rajumpia silpomisjuttuja viihteenä. Tuo maailma tuntui niin överiltä, että siitä oli tehtävä yhtä lailla överi kappale.

Levyllä on rikkaan lavea soundikenttä. Himo tanssittaa mua kiepahtelee tanssilattialla ja Ainakin yksi asukas revittelee kunnon urheiluruuturokkia. Miten kappaleiden lopulliset muodot valikoituivat?

- Teen tavoitellun tyylin demoissa tarkoituksella hyvin selväksi. Onnellinen häntä sai esikuvansa highlife-kitaroinnista ja Talking Headsista, kun taas Nojatuolien valtiaissa tavoittelin Radioheadin kaltaista haikeutta. Demoissa kärjistän vaikutteita voimakkaasti: kasari kuulostaa korostetun kasarilta ja synkistely todella synkältä.

Bändin käsissä liioittelut kuulemma tasoittuvat ja kimppasoundi muotoutuu. Kuinka tiukka diktaattori olet päätöksiä tehtäessä?

- Jos saa valita niin mieluimmin olen visionääri kuin diktaattori. Kyllähän tän toiminnan pitää totella jonkun musiikillisia ihanteita ja tässä tapauksessa meikäläisen musamaku ratkaisee. Demot ovat minulle tärkeitä, sillä niissä määrittelen kappaleen tyylin jo varhain. Esimerkiksi Ainakin yksi asukas oli biisi, jonka demo soi jo selvästi 1980-luvun stadionrockin ja Genesiksen hengessä. Himo tanssittaa mua vei Tom Waitsin ja Kurt Weilin maailmaan.

Sinkkunakin julkaistu Ainakin yksi asukas on tarinaltaan poikkeuksellinen. Sehän on kuvaus maailmasta, jossa ihmiskunta on kaiketi tuhonnut jo itsensä, mutta silti biisi on - toiveikas, tyytyväinenkin? Elämä jatkuu raunioissa ja luonto on jo löytänyt tapansa jatkaa eteenpäin.

- Ehkä kyse on pikemminkin onnellisesta alusta kuin surullisesta lopusta. Jos laulun kuvaama tuho toteutuisi, moni ihmisten tärkeänä pitämämme asia menettäisi merkityksensä. Arvokkaiksi kuvitellut tavarat muuttuisivat eläimien käytössä sateensuojiksi tai muuten hyödyttömiksi: kartat menettäisivät arvonsa tai niitä korkeintaan voisi yrittää syödä. Ehkä elämme viimeisiä hetkiä, jolloin voimme vielä tehdä asialle jotain.

Kenties, käännetään kurssia iloisempaan suuntaan myös jutussa. Onnellinen häntä on hilpeä hetki hiukan Paul Simonin Graceland-hengessä, mutta minne juuret johtavat?

- Tarina sai alkunsa kuulemastani vanhasta kaupunkitarinasta, jonka mukaan levottomien koirien häntiä katkaistiin. Aloin keräämään aineistoa ja jotkut ihmiset ihmettelivätkin iltanuotioilla miten takerrun aiheeseen kyselemällä siitä lisää. Ajatus johti pohtimaan ihmisen mieltä ja sitä, voiko sisäistä levottomuutta kitkeä samalla tavoin. Kappaleen avainkysymys on: kelpaanko sellaisena kuin olen?



Tuo on hurjan ajankohtainen kysymys näinä päivinä, kun ulkonäköpaineet painavat kokonaisia sukupolvia ja AD/HD-diagnoosi annetaan vilkkaille lapsille ehkä turhankin helposti. Miten kappale syntyi ja sai muotonsa? Mitä kaikkia soittimia taustalla kuullaan?

- Onnellisen hännän rytminen pohja ei synny tavallisesta rumpusetistä. Moilu Moilasen setissä on kaikenlaisen romuraudan lisäksi congaa ja tamburiinia. Pellit on jätetty pois. Levyllä komppipeltiä kuullaan vasta Vanhasta luopunut -kappaleen kolmen viimeisen minuutin aikana. Muut soittimet ovat melko tavanomaisia tai no, Tomi Rikkola soittaa toki bouzoukia, mutta yhteissointi luo epätavallisen, kylätanssimaisen sävyn. Tuottaja Kaj Mäki-Ullakko soittaa matkalaukkua, josta saatiin bassorummun sointiin lisää muhkeutta.

Levyn rikkaassa soundikirjossa haistelin myös fab fourin vaikutusta, kun jättimäinen Vanhasta luopunut -ankkuri soi.

- Juu, tunnistan ja tunnustan että The Beatles ja Nick Cave olivat vahvasti inspiraation takana. Sain vaikutteita myös A-ha:n yllättävän hyvästä unplugged-albumista. Laulussa on Beckin toteavaa raukeutta ja kiireettömyyttä, kun taas soinnuissa on kuultavissa nostalgista harmoniaa.

Dramaattinen stadionrock ja barokkimaisempi pop on isoa ja vaikutus moninaista.

- Tärkeät laulut luovat minulle usein vahvan mielenmaiseman. Tämän kappaleen sävelasteikon syrjäpolkuja koukkivat loppusoinnut syntyivät juuri ennen Lapin-matkaa, kun ruskaa oli vielä jäljellä. Ne tuovat yhä mieleeni ajon kohti Koillis-Lappia.

Albumi tuntuu rakentuvan niin monella eri tasolla ja tavalla, että se tavallaan tarvitsee kaikkia osiaan, jotta kaikki osat toimivat optimaalisesti.

-Valitut kappaleet ovat siellä ihan syystä. Mukaan päätyneet laulut muodostavat eheän, elämänkatsomuksellisen teemapolun. Kaikki kiteytyy tietynlaiseen tunnelmaan ja ajatukseen: ”Voi näinkin elää”.

Ulkopuolelle jäi armotta materiaalia, sillä sitä syntyi arvioilta kaksinkertainen määrä. Keskeneräisten biisien joukossa on mm. muutama yritys tavoittaa brasilialaista tropicalia-tunnelmaa, sekä tekstien ja laulumelodioiden puolesta keskeneräisiä lauluja. Niitä työstetään sitten kun työstetään, mutta se on tulevaa. Mikä on oma suosikkipalasi levyllä juuri nyt?

- Tähän syksyiseen hieman nukkavieruiseen olotilaan sopii parhaiten Nojatuolien valtiaat. Siinä on yhtä aikaa surumielinen ja lohdullinen tunnelma. Se ei ehkä ole potentiaalisin radiokappale, mutta minulle se on levyn tunnelmallinen ankkuri ja tuntuu erityisen omalta.

Jos kaikki olisi hetken päästä ohitse, Ainakin yksi asukas -biisin hengessä, niin minkä kappaleen soittaisit ja kenelle?

- Jos kaikki olisi ohi, ns. länsimaisella musiikilla ja sille antamallamme arvolla ei enää olisi merkitystä ihmisille. Kuulijoiksi jäisivät eläimet. Olen kuullut esimerkiksi hevosten pitävän Abban musiikista. Olisi hienoa, jos eläimet kokisivat kappaleen harmoniseksi ja turvalliseksi - sellaiseksi, joka saa heidät voimaan hyvin.

- Oikein synkässä moralistisessa päiväunessani, jos tulisi tilanne, jossa kappaleen saisi kuitenkin soittaa vielä ennen loppua, laittaisin Ainakin yksi asukas -kappaleen soimaan ennen jokaista Temu-tilausta. Tavaraa voisi tilata vasta, kun kappale olisi kuunneltu. Ja sehän oli onneksi vain unta

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa sinkkuja tai muita julkaisuja, keikkoja, tai jotain muuta huomioitavaa?

- Nyt on aika nauttia julkaistusta levystä ja ottaa siitä kaikki ilo irti ennen kaikkea hyvillä keikoilla. Korvaamattomat on räiskyvä livebändi, jolla on muhkea setti melkoisia lauluja. Odotan erityisesti, että pääsemme esittämään uusia biisejä yleisölle. Siinä olisi kyllä ihan tulevaisuuden mahikset ja toiveet koko paketissa!

Tähän on hyvä päättää. Kiitos.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Jan Tryg