12.01.2006
Klubi/Tampere
Vuosi alkaa olla pikkuhiljaa k�ynnistynyt ja keikkarintamallakin vilkastuu. Tampereen Klubilla kohtuullinen yleis�m��r� p��si seuraamaan kotimaisen indiepopin l�mminhenkist� maaottelua sek� tarkastamaan koneisemman kakkoslevyns� Anything Can Stop Us loppusyksyst� julkaisseen Violan nykyisen kokoonpanon livekunnon.
Jos ultrasportin ja Red Carpetin tasoa tarvitsisi oikeasti jotenkin verrata ja pohjana k�ytt�isi t�t� torstai-illan keikkaa, selvi�isi Carpet selke�n� voittajana maalisuoran p��h�n. Vaikka sportin positiiviss�vyinen kitarapop onkin vuosien saatossa kasvanut mukavan vy�rytt�v��n, hetkitt�in jopa p��llek�yv��n muotoon, ei nelikon soitosta silti hohda samanlainen harmonian tuntu kuin mit� serkus-yhtyeelt� irtoaa. Runsaasti koskettimia k�ytt�nyt ultrasport oli t�ll� kertaa ihan jees, muttei tahtonut tempaista mukaansa. Lavalla n�htiin nelikon vahvistuksena my�s Le Futur Pompisten Einar Ekstr�m, joka my�s Carpetin keikoilla on laajentanut skaalaa.
Ja tokihan Einar nousi lavalle toisen kerran my�s t�n� iltana, kuten my�s tuplavuoron tehnyt rytmiryhm� Olli Moilanen/Samuli Toivonen. Red Carpetin pop on loppujen lopuksi aika l�hell� ultasportia, mutta muutamat seikat, jotka t�ll� keikallakin nousivat hyvin esiin, tekev�t yhtyeest� minun korvissani kiinnostavamman. Ensinn�kin stemmalaulut: Tokihan sportkin moista harrastaa, mutta etenkin Carpetin kitarasankarit Veli Kauppinen ja Petri Nakari ovat kyseisell� saralla aivan omaa luokkaansa. Toiseksi biisikyn�: Carpetin takataskusta ja piirongin laatikosta paljastuu kerta kerran per��n koskettavia ja monipuolisia pop-kaunokaisia, joita herrat my�s osaavat luovasti soveltaa.
T�ll� kertaa ainakin yksi biisi kuultiin mielenkiintoisesti hivenen mollimmassa s�vyss� levysoittoon verrattuna. Soitto oli rikasta, mutta samalla my�s tarpeeksi hengitt�v��. Huolimatta pienieleisest� pop-soitannosta yltyi Carpetin kitarointi hetkitt�in melkein hevin kiivauteen. Mit��n varsinaista hissuttelua ei kuultu, muuten kuin energisesti edenneiden kappaleiden fiilistelykohdissa. Parasta kyseist� osastoa tarjosi edellisen levyn peruja oleva, toivebiisin� toteutettu Back On The Tracks, joissa p��stiin melkoisen l�helle parhautta. Yhtyeen syksyinen The Noise Of -levy saattaa ensikuulemalta j��d� peruspoppilevyn harmaaseen sarjaan, mutta n�in hetken tauon j�lkeen liven� kuultuna nuo kappaleet avautuvat entist� paremmin. Ehk�p� levy on muutaman vuoden p��st� kotimaisen klassisen popin kulmakivi�, jonka suuntaan kelpaa kumartaa?
Suurin mielenkiinto ennen keikkaa kohdistui siihen, milt� Viola mahtaa nykyj��n kuulostaa liven�? Vastaus saatiin, mutta se ei valitettavasti oikein miellytt�nyt. Entisen nelikon harvettua ovat j�ljellej��neet j�senet Riku ja Tommi vieneet 80-lukuisen kuulasta ja s�h�kk�� t�htiintuijottelua mestaroineen yhtyeen kohti koneellisempia sf��rej�. Vaikka kulkusuunta on nykysuuntauksien valossa ymm�rrett�v� ja toteutuskin melko mielenkiintoinen, on matkalle j��nyt paljon.
Viel� yhtyeen debyytin Tearcandyn aikoihin touhu oli melko uneliasta ja rauhallisista, tummuudestaan ja kaihostaan huolimatta toiveikasta. Nyt tuntui silt� kuin tuolloinen lumisessa maisemassa hymyillyt runopoika olisi vet�nyt muutaman vuoden klubihuumeita ja l�htenyt hakemaan rankempaa ja rankempaa neonvalo-euforiaa. Toki Rikun laulu on aina ja edelleen ihastuttavaa, mutta sille ei annettu tarpeeksi tilaa maalata sit� maisemaa purppuraiseksi. Jopa Tearcandyn helmet eiv�t nykymuodossaan jaksaneet innostaa ihan entiseen malliin. Toki jos yhtye onnistuu luomaan keikan encorena p��tt�neen Melancholydisco-levyn hitin Sad Eyed Disco Dancersin kaltaisia koneisempia helmi� lis��, on uudistetullakin tyylill� taatusti yst�vi�. Huolestuttavinta yht�l�ss� tuntui omalla kohdalla olevan se, ettei homma saanut tanssimaan, vaikka sen luulisi olevan aika olennainen juttu kun kerran neondiskoon ollaan tultu...
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
