• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Judas Priest: Angel Of Retribution

Sony

Judas Priestin ns. paluulevy on jo ehtinyt saada äärimmäisen kirjavan vastaanoton arvosanojen vaihdellessa täysistä pisteistä aina nollaan asti. Koko kiekon arvioiminen onkin oikeastaan aikamoista Kamikaze-hommaa. Ainoa mistä kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä on se, että Ripper Owens ei koskaan pystynyt korvaamaan yhtyeen legendaarista vokalistia Rob Halfordia.

Vuonna 1990 yhtye saavutti Halfordin johdolla yhden uransa lakipisteen, kun klassikoksi luokiteltava Painkiller julkaistiin. Noiden kunnian päivien ja nykyhetken väliin mahtuvat siis mm. Owens-vuodet, jotka toivat muassaan pari kohtuullista metallilevyä. Kyseiset kiekot eivät kuitenkaan pärjänneet millään tasolla tai mittarilla yhtyeen aiemmille pitkäsoitoille – ne vain eivät yksinkertaisesti olleet ”Judas Priest levyjä”. Samaan aikaan Halford konttasi pahasti omien sooloprojektiensa kanssa. Paluu vanhaan saattoi tapahtua Owensin siirryttyä laulamaan Iced Earthin riveihin, joku voisi tosin puhua tämän miehistövaihdoksen yhteydessä ihan potkuistakin.

Judas Priest tuntuu oivaltaneen taas niin itsensä perimmäisen luonteen kuin markkinoiden nykyisen kasarihevimyönteisyyden, sillä Angel Of Retribution on selvä yhdistelmä Painkillerin raskautta ja Defenders Of The Faithin aikaista tutun turvallista metallointia. Armoitetut kitaristisankarit Glenn Tipton ja K.K. Downing takovat kuusikielisistään jälleen sellaisia riffejä, että oksat poikki ja osa latvaa. Levyn avaava Judas Rising kertoo jo nimellään tarinan juonen, metallin todelliset kuninkaat ovat palanneet takaisin – jäädäkseen. Halfordin ääni ei yllä enää aivan samoihin korkeuksiin kuin ennen, mutta tuo ei juuri haittaa sillä yhtye toimii kokonaisuutena jälleen höyryvasaran tavoin. Deal With The Devil muistuttaa rockaavammalla menollaan todella vanhoista ajoista, mutta nytkin kyse on paljon muustakin kuin vanhan kierrättämisestä – vaikka elementit ovat tuttuja ote on tuore.

Vahvan alun jälkeen soivat Revolution ja Demonizer eivät yllä ihan edellisten tasolle, mutta niiden välistä löytyvä rauhallisempi Worth Fighting For on jo toinen luku. Vaikka biisi on Priest-mittapuulla kevyt, on se samalla erittäin tasokas. Kuudes raita Wheels Of Fire kertoo jo nimellään kaiken olennaisen, eli tarjolla on perus-Priest jyrää ilman yllätyksiä. Nahka ja öljy haisee koneiden käydessä kovilla kierroksilla. Pakollinen balladi Angel jää auttamatta omaan arvoonsa, sillä heti vetistelyn perään soi tuplabasarilla kiivaasti etenevä Hellrider, joka nousee jälkipuoliskon parempaan puoliskoon. Toinen slovari Eulogy onnistuu herkistelemään taas ihan koskettavasti, mutta varsinainen täysosuma on päätösraita Lochness. Arvatkaapa vaan mistä hirviöstä tämä 13 ja puoliminuuttinen mestariteos oikein kertoo. En tiedä kuinka tosissaan vanhan monsterin tarinaa kerrataan, mutta ilmassa on selvää Spinal Tapin tuoksua...

Angel Of Retribution päättää yhtyeen eri osien pitkät harharetket, ja Judas Priest palaakin hallinnoimaan alueita joilla se aiemmin on ollut auktoriteetti. Moni on pohtinut yrittääkö yhtye vain miellyttää yleisöään, vai onko kyseessä ”aito” paluu omille juurille. Niin tai näin, kyseessä on mielestäni yksi Priestin pitkän uran jälkipuoliskon vahvimmista levyistä – ja ainakin kaksikymmentä kertaa aidompi asia kuin joku Teräsbetoni.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 02.04.2005:

Pisteet:

Angel of Retribution on jälleen yksi osa sarjassa nihkeät comeback-levyt. On tämä kuitenkin selvä parannus Priestin kahteen edelliseen levyyn verrattuna, mutta niitä tuskin voi pitää "oikeina" Judas Priest -albumeina koska kokoonpano oli mitä oli. Paineet levyntekoon olivat bändillä varmasti kovat ja jotenkin kyllä tuntuu kovin väkisin kasaan puristetulta tämä lätty. Ideoita ei biiseissä ole puoliksikaan sen verran kuin aikaisemmissa Halfordillisissa Priestin levyissä. Pari hyvää biisiä sentään on levylle saatu väsättyä, lähinnä Hellrider ja Lochness, muut muut ovatkin sitten enemmän tai vähemmän yhdentekeviä elämyksiä. Joskus tulee vastaan levyjä jotka paranevat jokaisella kuuntelukerralla, mutta täytyy sanoa että jokaisella kuuntelukerralla tästä pitää yhä vähemmän.

zagu kommentoi 03.04.2005:

Pisteet:

No, tuskin kukaan mitään British Steeliä tai Painkilleriä tältä levyltä odottikaan. Mielestäni levy on kuitenkin hyvä osoitus Judasin ammattitaidosta ja mukana on muutamia todellisia helmiä kuten Judas Rising ja Deal with the devil.Saundit ovat onnistuneet ja Halfordin laulussa on potkua, puhumattakaan kitaristien saumattomasta yhteistyöstä.

Nimetön kommentoi 24.04.2005:

Pisteet:

Loistava pläjäys. Ei kalpene esim. Defenderssin rinnalla ja omasta mielestäni paranee joka kuuntelukerralla. Ripperin aikaisesta Priestistä ei kannata keskustella, koska se oli Ripperin mättöä se. Huonoa levyllä on ainoastaan biisi Revolution, koska se on tehty kaupallisessa mielessä

-Judas Is Rising-

FrozenMoon kommentoi 04.09.2005:

Pisteet:

Monet legenda bändit vaikka esim. W.A.S.P. ei ole oikein onnistunut comebackillaan nousta tarpeeksi korkealle, Judas Priest on oikeastaan onnistunut siinä melko hyvin. Tällä levyllä ei kuitenkaan ylletä samoihin tarttuviin kitara sooloihin mitä oli Painkillerissä, Screaming For Vengeancessa ja The Defenders Of Faithissa. Luulen että tämä levy on jakanut Judas Priest fanien mielipiteet kahtia. Mielestäni tämä on osoitus siitä nämä britit osaavat tehdä hyvää musiikkia ja yllättää ihmisiä comebackillaan. Tämä on ostamisen arvoinen levy, maksoi mitä maksoi.