Sauna Open Air, lauantai
11.06.2011
Eteläpuisto / Tampere
Saunan päätöspäivässä oli monta kovaa takojaa mutta vain yksi ylipappi - Judas Priest.
Saunan lauantaipäivä alkoi odottavissa tunnelmissa innokkaimpien Judas Priest -fanien jonottaessa pääsyä päälava-alueelle, joka oli kuitenkin vielä muiden porttien avautuessa suljettu,
sillä lavan rakennus oli yhä kesken. Kakkoslavallekin piti kiertää rantatien kautta, mikä ei ollut aivan itsestään selvää. Ehkäpä tästä johtuen Anthrielin aloitellessa lavan edustalla oli kymmenkunta ihmistä. Bändin nimi ei soitatellut kelloja, mutta vokalistin ääni toi mieleen toisen suomalaisen metallipumpun. Teräsbetonin Jarkko Aholahan se siellä oli laulamassa, tällä kertaa englanniksi, sillä bändin varsinainen vokalisti Simo Silvan oli kipeänä. Bändi esiintyi vähäeleisesti, mikä saattoi johtua aikaisesta soittoajankohdasta, kuumuudesta, vähäisestä katsojakunnasta tai kaikista mainituista. Soitossa kuitenkaan ei kuulunut löysäilyä, soundit olivat kohdillaan ja biisit kuulostivat hyviltä.
Aholalla oli biiseissä käytössä lunttilaput, jotka saivat biisien jälkeen kyytiä, mutta mitään erikoista hapuilua ulosannissa ei ollut havaittavissa. Aholan ääni on hieman "joko tykkäät tai sitten et", riippuen myös siitä mitä mieltä Teräsbetonista on. Allekirjoittanut kuitenkin piti kuulemastaan, kuten näytti yleisökin, joka alkoi hiljalleen valua paikalle. Aholan äänestä tuli mieleen hieman edesmennyt Ronnie James Dio ja paljon Tarotin kaverit, kuten myös soitannollisesti, sillä biisit kuulostivat Tarotmaisilta, mitä nyt paljon paremmilta.
Mitään kovin erikoisia välispiikkejä ei pidetty ja Ahola heittikin ennen Controversial Euphoriaa ettei tänne tultu paskaa puhumaan vaan soittamaan. Mikä oli suotavaa, sillä setti oli vain 30 minuuttia pitkä. Biiseistä tuli todellakin Tarot päällimmäisenä mieleen, mikä normaalisti ei ole hyvä juttu, kuten ei myöskään kosketinsoolot ja pienehkö progeilu, mutta tällä kertaa soppa toimi mallikkaasti ja viimeinkin herännyt festariyleisö nyökytteli bändille hyväksyvästi paahtavassa kuumuudessa.
Koska päälavalla oli edelleen rakentaminen kesken, kakkoslavalle oli heti Anthrielin jälkeen tulossa helsinkiläinen Battlebeast, joka suoritti pikaisen roudauksen ja soundcheckin, jonka aikana intouduttin laulamaan Neon2 -hittiä Kemiaa, mikä huvitti odottelevaa yleisöä. Battlebeastista selvästi povataan ja leivotaan hittiä, joka tuli harvinaisen selväksi kun Heta ja Tuomas tulivat lavalle esittelemään ja toivottamaan bändin tervetulleeksi Saunaan. Ylistyssanojen jälkeen kajahti ilmoille sotarumpujen saattelema mahtipontinen intro ja sen suuremmin odottelematta Battlebeast aloitti Justice and Metal -biisillään ja sai yleisön nostelemaan nyrkkejään musiikin mukana.
Keikkaa oli seuraamassa paljon porukkaa ja näytti bändin heavy metal uppoavan. Soundit olivat kunnossa ja bändin soitannosta sai kuvan, että soittajien nuoresta iästä huolimatta ahkera keikkailu on tehnyt tehtävänsä ja soitto sujui itsevarmasti. Vokalisti Nitte Valo eläytyi mukaan ja antoi palaa korkealta ja kovaa. Anthrielin tapaan setti oli 30 minuuttia pitkä ja bändi sai mahdutettua siihen seitsemän biisiä.
Battlebeastin jälkeen päälavan tuli korkkaamaan lauantain osalta suomalaishevin veteraani Tarot. Ennen esitystä Heta ja Tuomas tulivat tervehtimään yleisöä ja spiikkaamaan bändin lauteille. "One band to rule them all and the band is Tarot", tapaili Tuomas ja mikäs siinä jos tykkää. Tarot on tuttu näky Saunassa ja tietäen, että hevikukot tulevat vetämään vuosikymmenten kokemuksella varman keikan, siirryin varjoon armottomalta auringolta. Itseironista läppää riitti niin dinosauruksista kuin bändin soittotaidostakin.
Kakkoslavalle, jossa oli mukavasti varjoa, piti pyrähtää ajoissa valmistautumaan yhteen tämän vuoden Saunan kohokohdista eli Blaken keikkaan. Odotukset olivat kovat, sillä Blake on ehdottomasti Suomen kovimpia, jos ei kovin, livebändi. Bändin koostumus oli vaihtunut viime kerrasta, sillä S-P Hassisen oli korvannut Kotiteollisuuden Hynystä kovasti muistuttava Ile Laaksomaa.
Kovin yllättävää ei ollut, että yleisöllä kesti valua Tarotista kakkoslavalle ja kun Son of Firen myötä keikka alkoi, edusta oli alle puolillaan. Blaken keikoista on hyvä tietää, että bändi soittaa todella kovaa ja että soundit ovat olleet poikkeuksetta olleet aina hyvin tasapainossa, eikä Sauna ollut poikkeus. Basso jyrää kuin ukkosmyrsky ja "Korak"in polkiessa basariaan tuntee kunnon paineaallon. Son of Fireä seurasi Planetizer -levyn "hitti" Two Ways, joka herättelikin mukavasti yleisöä. Uudelta Haze Parade -levyltä bändi repäisi menevän Fresh in the Graven, jonka jälkeen vokalisti Aaro Seppovaara tarjoutui heittämään muutaman vesipullon yleisölle.
Seuraavaksi oli vuorossa Haze Paraden videolohkaisu Fingers Crossed ja samalta levyltä Death Tripper. Antero Aunesluoma veti bassosoolon, jonka jälkeen Aaro ihmetteli sen lyhyyttä. Haze Paradelta vedettiin Snow Factory, jonka jälkeen oli vuorossa Come Down, joka kuuluu Blaken vakiokalustoon. Koviten yleisöön kolahti Sa7urnus -levyn ja toistaiseksi Blaken kovin hitti Spirit of Cain, joka lähti tutulla "There is only one spirit and that's the spirit of Cain!". Viimeisenä vetona tuli My Machine.
Jälleen kerran Blake veti komean keikan ja juurikin livetilanne korostaa mikä bändissä on vahvaa. Kovat soundit, biisien muhkea groove ja Aaron intensiivinen laulu ja esiintyminen ovat kokemisen arvoisia. Tämän totesi myös Saunan yleisö, joka löysi paikalle keikan edetessä ja jota olikin loppujen lopuksi mukavasti diggailemassa niin pirun raskasta ja menevää heavy rockia.
Queensryche, Mokoma ja Accept jäivät välistä kuumuuden viedessä voiton. Acceptin keikan aikana kuitenkin tapahtui jotain ainutlaatuista kakkoslavan kaljoittelualueen minilavalla, sillä Anthraxistakin tuttu Joey Belladonna ja hänen soolopumppunsa rumpali, kitaristi ja basisti halusivat vetää yhden biisin akustisena. Kaverit saivatkin lämpimän vastaanoton ja heittivät auringon porottaessa lavalle Anthrax -klassikon Antisocialin, joka veti hieman kauempana olleet minilavalle, tai pikemminkin kojulle, hurraamaan ja vaatimaan lisää.
Hyväntuulinen Joey kyseli bändin jäseniltä mitä mieltä he olivat ja jutteli mukavia yleisön kanssa, kysellen mitä ihmiset haluaisivat kuulla. Luonnollisesti I am the Lawta pyydeltiin, mutta Joey naureskeli, ettei akustisella siitä tuli oikein mitään. Lopulta bändi päätyi Medusa -biisiin, joka jätti aiemman Antisocialin tapaan taustalla mökänneen Acceptin häpeään. Joey naureskelikin, että pitäisikö järjestäjien pistää Acceptin äänitasoja alemmas, jotta kalja-alueen yleisö kuulisi heidän soittoaan paremmin. Lopulta Joey ja kumppanit vetivät vielä Ronnie James Dion klassikon Man of the Silver Mountainin, jonka jälkeen Joey mainosti soolobändinsä tulevaa keikkaa illemmalla Roosterissa. Hän jäi myös juttelemaan innostuneille faneille ja päivitteli miten ihmeessä minilavalla koko Saunan ajan soitellut bändi oli oikein selvinnyt hengissä auringon porottaessa suoraan heihin. Joey oppi myös, että "cheers" on suomeksi kippis. Sen verran hienosti Joey veti, että ei olisi ihme jos sillä hetkellä useampikin yleisöstä olisi päättänyt lähteä jatkoklubille Priestin jälkeen pidempää keikkaa katsomaan.
Acceptin jälkeen kakkoslavalle kipusi vuonna 2009 Saunan päälavalla esiintynyt länsinaapurimme metallipumppu Sparzanza. Yleisöä siunautui bändille hyvin, lavan edustan ollessa melko täynnä. Ilman sen suurempaa ihmettelyä bändi aloitti energisen paukuttelun ja jälleen soundit olivat kunnossa, mitä nyt vokalisti Fredrik Weilebyn mikrofonissa oli jotain häikkää, sillä se välillä leikkasi äänen poikki. Weileby kehui säätä, festaria ja onnitteli jopa jääkiekon maailmanmestaruudesta. Mitään mieletöntä riehumista lavalla ei tapahtunut ja vaikka Sparzanza on ihan menevää musaa, se alkaa kuitenkin omalla tavallaan puuduttaa muutaman biisin jälkeen. Joten ei muuta kuin varjoon Priestiä odottelemaan.
Päälavan kenttä tuli hyvissä ajoin ennen Judas Priestin keikan alkua täyteen ja tunnelma oli korkealla. Iso musta kangas oli vedetty lavan eteen, jotta viimeiset valmistelut voitaisiin tehdä rauhassa. Introna toimi Battle Hymn ja bändi aloitti menevällä Rapid Fire -biisillä legendaariselta British Steel -levyltä. Bändi tyylilleen uskollisena ei sen enempää riehunut, vokalisti Rob Halfordin patsastellessa edestakaisin lavaa, kitaristien heiluttaessa päitään ja basisti Ian Hill yleisöstä katsoen oikealla paikallaan seisten. Piti oikein hieraista silmiä, koska K.K. Downingin paikan kitaristina ottanut Richard Faulkner näytti tämän kaksoisveljeltä. Toisessa kitarassa tuuletti edelleen Glenn Tipton ja rummuissa bändin pitkäaikaisin rumpali Scott Travis, joka on bändin ainut jäsen, joka ei ole syntynyt Iso-Britanniassa.
Pumppu oli hyvässä vedossa, soitto sujui upeasti ja Robin ääni oli latingissa. Soundit olivat ok: kitaroita olisi voinut korostaa lisää, mutta pääasia ettei yksi instrumentti jyrännyt muita alleen. Bändi oli roudannut lavalle rekvisiittaa ja biisien välissä vaihtui taustakangas, sekä torstaina tyystin poissaolollaan loistaneet pyrot leimahtivat näyttävästi. Myös biisien aikana nähtiin laservaloja, esiin nostettavia JP symboleja, joissa oli niin liekkejä kuin valojakin ja Rob vaihtoi takkia useaan otteeseen illan aikana.
Seuraavaksi kuultiin kaksi Priest -klassikkoa, Metal Gods ja Heading Out to the Highway, joita seurasi Judas Rising -biisi, joka edusti bändin tuorempaa materiaalia. Vanhempaa tuotantoa kuultiin jälleen Starbreakerin ja upean Victim of Changesin muodossa. Bändi soitti myös harvinaista materiaaliaan, esittäen Never Satisfiedin bändin ensimmäiseltä albumilta Rocka Rollalta. Ensimmäisen "osion" lopetti upea Joan Baez -lainaus Diamonds & Rust.
Nostradamus -levyltä poimittu Dawn of Time toimi välisoittona Prophecy -biisille, jonka Rob lauloi pukeutuneena hopeiseen kaapuun ja nojaten sauvaan, jonka päässä oli JP symboli ja joka biisin lopussa sylki tulta. Tästä lähti hieno putki biisejä, kuten Night Crawler, Turbo Lover, kaunis Beyond the Realms of Death, mahtava The Sentinel ja upea Blood Red Skies. Näiden jälkeen oli vuorossa illan toinen lainaus eli Fleetwood Macin The Green Manalishi ja biisi joka viimeistään räjäytti pankin eli legendaarinen Breaking the Law! Keikan toisen "osion" lopetti korkealta ja kovaa Painkiller.
Lyhyen tauon jälkeen encoret alkoivat The Hellionin kajahtaessa kaiuttimista ja luonnollisesti jatkaen Electric Eye -biisiksi. Rob katosi biisin jälkeen taustakankaan taakse ja tuli takaisin vierittäen komeaa moottoripyörää. Vuorossa ei siis voinut olla mikään muu biisi kuin Hell Bent for Leather, jonka Rob veti prätkän penkiltä! Nyt oli tullut aika huudattaa yleisöä perinteisellä Oh Yeah! -vedolla, missä Rob venyttelee äänihuuliaan ja yleisö vastaa samalla mitalla. Puolessa vaiheessa Rob vaikutti oikeasti yllättyneeltä yleisön suorituksesta ja laittoikin vaikeampia vetoja. Lopulta oli aika You Got Another Thing Coming -rallin ja vaikkei kello olisi pariin tuntiin vielä yli puolenyön, Living After Midnight -hitti päätti Judas Priestin näillä näkymillä viimeisen keikan Suomessa.
Sauna Open Air oli päättynyt. Järjestelyt oli hoidettu hyvin, ei ollut teknisiä ongelmia, kuten viime vuoden Danzigin keikalla ja yleisesti ottaen kaikki meni aikataulujen mukaan. Vaikka ei pitäisi valittaa, edellisvuosista poiketen liiankin hyvät ilmat veivät festarista parhaimmat mehut. Kohokohdiksi nousivat Judas Priest, Joey Belladonnan akustinen "keikka" ja Blake. Eivät muutkaan huonosti vetäneet, jotenkin hellepäivistä vain jäi kirkkaimpina nuo mieleen. Kaiken kaikkiaan onnistuneet metallifestarit ja raskaan musiikin fanit saivat mitä tulivat hakemaan.
Palaa tästä torstaihin tai tästä perjantaihin.
Teksti: Esa Moilanen , kuvat: Tiina Salminen / Photogothic.net
