Ultramariini: Kevään ja kesän tähtikuvioita
Julkaistu: 26.04.2005
Arvostelija: Marko Ylitalo
M.dulor
Monet väripigmentit kuluvat ajan myötä, jonka seurauksena maalausten alkuperäinen tehokkuus ja vaikuttavuus laimenevat. Toiset värit kestävät paremmin kuin toiset, ja 1800-luvun lopulta lähtien on sininen ollut taidemaalareille erityisen tärkeä väri – Pablo Picassolla oli sininen kautensa ja Yves Klein patentoi omaa nimeään kantavan sinisen. Varsinkin ultramariininsininen säilyy hyvin ja kestää aikaa parhaiten. Hämeenlinnalaisen Ultramariini-orkesterin musiikissa on jotain samaa ajattomuutta ja kestävyyttä.
Toissa vuonna julkaistu debyytti Juuri ja juuri olemassa vakuutti kypsyydellään ja omalaatuisuudellaan niin kriitikot kuin muutkin musiikinkuluttajat. Ultramariini ei poikennut liiaksi valtavirrasta vasemmalle, mutta erottui silti radiovirrasta selkeästi edukseen – yksi orkesterin tuntomerkeistä on vokalisti Matti Johannes Koivun eteerinen tulkinta. Alkuaikojen Manic Street Preachers -vertailut eivät enää ensilevylläkään olleet ajankohtaisia, sillä Ultramariini oli löytänyt oman soundinsa, joka on entistä vahvemmin läsnä tällä vaikealla toisella levyllä.
Kuten ennakkosingle Hämmästyttävä muuttuva poika antoi ymmärtää, mitään hämmästyttäviä muutoksia ei Ultramariinin poikien musiikissa ole tapahtunut. Erään tosi kivan tytön mielestä kappale kuulostaa kuin Liekiltä, jonka sanoista saa selvää. Liekkimäisyys oli lähempänä debyytin singlehitillä Kalpea tähteni, mutta ensimmäisestä levystä pitäneet pitänevät uutuudestakin. Jos jotakin, niin yhtye kuulostaa ennen kaikkea aikaisempaa itsevarmemmalta. Luottamus omaan näkemykseen on luettavissa siitäkin, että yhtye vastaa itse albumin tuotannosta. Kitaristi Ville Aallon kynäilemistä teksteistä ei terän tylsistymistä ole havaittavissa, vaikka muutama vaivaannuttava rivi mukaan on eksynytkin. Asioiden havaitsemiseen tarvitaan muutakin kuin näkökyky, ja Aalto on onnistunut luomaan tekstejä, joiden havaintokyky korostuu pienissä arkisissa yksityiskohdissa, jotka onnistuvat kertomaan paljon suuremmista maailmallisista asioista. Ultramariinin ja Liekin vertailun tekee mielekkääksi se, että molemmat ovat juuri julkaisseet erinomaisen suomenkielisen modernin poprock-levyn. Ultramariinin musiikissa on vaikutteita brittiläisestä kitararockista, 80-luvun syntetisaattori- ja barokkipopista sekä emotionaalisesta laajakangassoundista (vrt. Mew). Koskettimien osuus on lähes yhtä tärkeä kuin Liekin loimussa, mutta Ultramariinin urbaani äänimaalailu tapahtuu erilaisin siveltimen vedoin.
Äänimaailma muistuttaa hetkittäin Kentistä, mutta Du & jag döden -levyllä kylmyyden ja synkkyyden määrä on aivan toista luokkaa kuin Kevään ja kesän tähtikuvioissa. Kuvaavampaa olisi puhua toiveikkaasta kaihosta kuin synkistelystä, sillä mitään alakuloista apatiaa ei Ultramariinin musiikissa ole – ei aurinkoinen kesälevy, vaan iltaan sopiva albumi, jolloin öinen tähtitaivas on kirkas ja kesäyö lämmin. Melankoliasta huolimatta Ultramariinin musiikissa on muitakin värejä kuin sininen. Päävärit näyttävät kirkkaammilta, kun ne ovat kontrastissa vastavärien kanssa, ja vaikka Ultramariinin levyllä komplementtivärien käyttö on vähäistä, niin tarvittavaa kontrastia ja varianssia on saatu aikaiseksi huolellisilla yksityiskohdilla ja taidokkaalla värisävyjen käytöllä. Ikuisesti-kappaleen sanat "se kestää vain hetken aikaa / se ei kestä ikuisesti", eivät kerro tästä levystä, sillä Ultramariinin toinen pitkäsoitto on kuuntelua kestävä kokonaisuus, joka kevään ja kesän jälkeen soinee vielä syksyllä ja talvellakin.
Ultramariini
Hämeenlinnalainen nelikko soittaa ajatonta ja kestävää modernia suomenkielistä poprockia, jossa Tuomas Ilmavirran kosketinmaalailut ja Matti Johannes Koivun eteerinen laulutulkinta nousevat isoon rooliin.
Matti Johannes Koivu - laulu ja kitara
Tuomas Ilmavirta - koskettimet
Teemu Vilmunen - basso
Juri Kaskela - rummut
Linkki: www.ultramariini.fi
(Päivitetty 10.11.2018)
Kommenttien keskiarvo:
Liekin albumin viehätys karisi yllättävän nopeasti, tämän kohdalla on käynyt täsmälleen päinvastoin.