I Was A Teenage Satan Worshipper: Blood North

Omakustanne

I Was A Teenage Satan Worshipper on niitä yhtyeitä, jotka vuosituhannen alussa vaikuttivat räiskyvillä keikoillaan allekirjoittaneeseen vahvasti. Toki bändin synavetoinen ja hilpeän energinen poprock toimi myös studion puolella, etenkin kun hullun elektrotiedehenkilön laboratorion härveleistä saatettiin uuttaa vaikka minkälaisia äänellisiä eliksiirejä ulos. Silti jotain ainutlaatuista tapahtui mielestäni nimenomaan estradeilla, tai ainakin joillain niistä, jotain tapahtui joka tapauksessa aina kun ryhmä nousi lauteille.

Huomaan nostalgian kuiskivan korvaani lohduttavia sanoja, mutta tuota yhtyettä ei ole enää olemassa. Ei ainakaan sellaisena kuin sen muistan. IWATSW jäi jo vuonna 2015 keikkatauolle ja sen jäsenillä on ollut sittemmin runsaasti tekemistä tahoillaan. Onkin pieni ihme, että Blood North katkaisee pitkän hiljaisuuden, mutta se ei tuo bändiä takaisin. Tämä soolokiekolta tuoksahtava tuotos on vain yksittäinen levy äänten rikkaassa maailmassa, ilman sen suurempia taustasuunnitelmia, tai niitä keikkoja.

Emme tule kuulemaan yhtyeen electroclashailevaa nuorta versiota, emmekä myöskään sen rokimpaa vanhempaa muotoa, eikä edes tätä uutta ilmiötä tarvitse odottaa nähtäväksi. IWATSW on nyt puhtaasti studioprojekti. Blood North on puolestaan täysin uusi luku kirjassa, jonka aiemmat luvut ovat tavallaan johtaneet nykyiseen hetkeen, mutta joista voi olla vaikeaa silti arvata uusimpia käännöksiä.

Elektroninen äänimaalailu, pyöreän pehmeä ambient, toisinaan äärimmäisen hiljaiseksi ja hitaaksi jäähdytetty taidepop. Siinä muutamia termejä ja suuntia, joista uuden pitkäsoiton purkaminen kannattaa aloittaa. Yhtye ei ole tässä välissä löytänyt Brian Enosta uutta gurua itselleen, vaan musiikki on kyllä edelleen tekijöidensä kuuloista. Muodot, pinnat ja kaaret ovat vain muuttuneet kovasti, eikä kiire pääse rikkomaan ehyitä kudelmia.

Nimikappale Blood North on sanalla sanoen täydellinen synapoppis, jonka viisiminuuttinen runko kestää vaivatta albumin pisimmän raidan synnyttämät rasitukset. Melodian tartuntakyky on huippuluokkaa ja jälleen soundeja kannattaa kuunnella tarkimmalla mahdollisella korvalla. Miltei samaan mittaan yltävä The Wind muodostaa dramaattisen kulmapisteen, jonka kautta levyn alku puolestaan jäsentyy ja asettuu uomilleen. Eteerinen utuisuus palvelee onnistuneesti uusia värejä ja hetket tuntuvat venyvän miellyttäviksi ikuisuuksiksi.

North tuikkii kuin pakkasyön tähtitaivas, viehättävän kuulaana ja hivenen etäisenä. Kiikkerän nimen kirjoitettavaksi omaava L.o.v.e.i.s.s.t.r.o.n.g. lähes häipyy kesken matkaansa, huminan pyyhkiessä yli biisin rakenteiden. Vaan juuri tuolla, aivan hiljaisuuden kainalossa voimme kuulla jotain ihmeellistä. Aarteet lepäävät siellä, mutta tätä levyä on toden teolla kuunneltava. Sille on annettava aikansa, tilansa, tahtonsakin, vaan vastavuoroisesti Blood North myös antaa paljon.

Voin todeta suoraan tyrmistyneeni ja jopa pettyneeni aluksi, kun tutustuin bändin uudistuneeseen ääniuniversumiin. Tuo tunne muuttui ihastumisen kautta hitaasti mutta varmasti syvään rakastumiseen. Löysin Blood Northin hiljaisemmista äänipilvistä uuden tien, uuden suunnan, jonne IWATSW on matkannut ja jossa se saattaa tehdä vielä jotain, ehkä, joskus. Jos tämä on loppu, se on mitä kaunein sellainen, mutta toivon sydämestäni tarinan jatkuvan tämänkin jälkeen.