Saattohoito79: Nämä valvotut yöt

Hiljaiset Levyt

Kolmas pitkäsoitto neljään vuoteen on huomionarvoinen teko näinä päivinä. Moisen rajan saavutti juuri Kouvolan punkylpeys Saattohoito79, jonka vajaan kahden vuoden takainen Ajankohtainen kakkonen on jäänyt mieleen etenkin timantinkovan A-puolensa ansiosta. Siinä missä toinen kierros jätti vielä lievästi epätasaisen vaikutelman itsestään on kolmannessa iskussa enemmän voimaa takana, vaan mihin se lopulta kantaa?

Saattohoito79 osaa satsata albumeidensa alkuun rutkasti voimaa. Niinpä en varsinaisesti yllättynyt, kun tuorein sinkku Tänä yönä pamahti voimalla leukaperiin. Punkrockin ja melodisen kitararockin rajat ovat usvaa ilmassa, kun kolmeen minuuttiin pakataan rakkauden rajattomuus ja yön ihana loputtomuus. Jake Japi Jore ja mä on ryhmästä itsestään kertova kappale, joka julistaa nelikon alkuvoimaisen soiton sekä tekemisen riemua. Rokki on simppeliä ja silti maagista, kun yhdessä tehdään historiaa ja jäädään levysoittimeen soimaan ajasta aikaan.

Varjot tummenevat Kyllikki S. -murhamysteerin äärellä ja uusi aalto saattaa terminä olla osuvin, kun Tumppi Varosen varjo on ymmärtääkseni puolestaan historian varjo nykyisyyden yllä. Kitkeryyttä ja katkeruutta on kuitenkaan turha etsiä bändin kappaleista, mitä nyt Me ei tätä purematta niellä! heristää nyrkkiä systeemiä vastaan. Ja muistetaanpa vielä mainita, että yhteinen voima onnistui kääntämään loputtomien leikkauksien vuoksen edes hetkeksi yhdellä rintamalla.

A-puolelle on ladattu runsaasti voimaa, mutta todellinen yllätys allekirjoittaneelle lopulta oli albumin kantokyky nimenomaan kokonaisuutena. Teinikiksit saattaa olla ’pelkkä’ Teenage Kicks -coveri, mutta tällä erää coveri on paras kaveri. Lisäksi laina toimii loistavana pohjustuksena albumin sulkevalle Hotelli Kouvolalle, joka vie rockin rappiohengen ihan omalle tasolleen. Sotatila heiluttaa tomahawkinaan sähkökitaraa ja muistuttaa kovan maailman kovista säännöistä. Jos nyt rock ei ketään ehkä pelastakaan, niin ainakin se tekee elon hiukan helpommaksi.

Kolmas pitkäsoitto pistää jokaisella osa-alueella edeltäjiään paremmaksi. Meno on positiivisella tavalla tasaisempaa, yhtye tuntuu luottavan itseensä enemmän, ja pitkäsoitto on äänitetty sekä miksattu Jani Viitasen toimesta. Konkari ansaitsee propsinsa levyn soundeista, mutta kumarruksen arvoinen on myös itse materiaali ja sen synnyttänyt yhtye, joka tuntuu löytäneen omimman äänensä.

Vinyylin kaksitoista raitaa tekevät kunniaa vanhan koulukunnan punkille, sekä energisimmälle uudelle aallolle, eikä digimaailmasta löytyvä 10 raidan versio ole juuri heppoisempi kokonaisuus. Bändi voikin olla aidosti ylpeä saavutuksestaan, sillä pitkälle on tultu esikoisen ajoista ja jopa Jee jee jee! kajahtaa komeasti oikeat asiat ymmärtäen.