Kesän 2021 kasettikooste
19.07.2021
Luokkanen & Tanner: Kvanillo
Artsy Records
Yhteistyö on voimaa, ovat todenneet myös Luokkanen & Tanner. Duo muodostuu siis herroista Samuli Tanner ja Matti Luokkanen, jotka ovat yhdessä luoneet noin puolen tunnin mittaisen musiikkiannoksen. Tai oikeastaan termi musiikki on koetuksella, sillä tämä on ennemminkin kollaasimaista äänitaidetta.
Kvanillo vinkuu ja paukkuu, se porisee ja kilisee, eikä äänten näennäisen kaaosmainen virta tunnu koskaan lakkaavan. Tai tuolta tilanne vaikuttaa alussa, mutta mitä yksityiskohdilla pippuroitu pinta paljastaakaan altaan? Nämä elektroakustiset fantasiaäänipizzat sisältävät sittenkin ytimiä, joiden ympärillä äänten elektronit vain viuhahtelevat huimaa vauhtia, säännöttömyydestä nousee esiin sääntöjä, kaaoksesta voi löytää järjestyksen ja esimerkiksi Kuuhgme on puhaltimineen kaikkineen hetkittäin jopa kauniiksi laskettava teos. Kauneus on tietysti etenkin nyt katsojan silmässä/korvassa.
Rakkaiden lähimmäisten, ystävien ja naapureiden kestävyys saattoi olla koetuksella, kun kuuntelin Kvanilloa yhä uudelleen ja uudelleen läpi, etsien siitä salaisia avaimia, niihin sopivia ovia ja niihin kiinnittyneitä huoneita. Elektronisten äänten muljahtelu, sitkeästi valokeiloissa pysyttelevät saksofonit ja täydellinen pelon puute, kun on kysymys eri ainesten yhdistelystä. Pakko tässä on hattua nostaa ja kumartaa syvään.
Ehkä mitään suurempaa kuvaa ei ole, ehkä kuvittelen vain kaiken, mutta lopulta Kvanillosta kehkeytyi öinen seikkailumatka unen tuolle puolen, missä ns. normaalit fysiikan lait voi viskata olan ylitse. Tai näin minulle tapahtui, uskoisin näet Knavillon kertovan jokaiselle meistä oman tarinansa.
Mika Roth
Necro Weasel: Another Day to WasteRämekuukkeli
Vain aika voi näyttää, onko Necro Weasel lopulta ihka oikea yhtye, vai ainoastaan monista muista tuoksinoista tutun Heikki Jalosen sooloprojekti. Ainakin materiaalia tuntuu syntyvän reippaaseen tahtiin, sillä tammikuussa julkaistulta Isolated and Incomplete EP:ltä ei ole mukaan mahtunut ainuttakaan biisiä tähän pakettiin.
Another Day to Waste on siis albumin mitat vaivatta täyttävä punkahtava ja kulmikas metallipläjäys, jolla Necro Weasel -taiteilijanimeä käyttävä Jalonen hoitaa kitarat, bassot ja vokaalit. Herra on itse vastannut myös äänityksestä ja miksauksesta, joten langat tuntuvat olevan tiukasti käsissä ja vision voi täten olettaa toteutuneen osapuilleen täydellisesti. Rumpuja mukana paukuttaa mystinen East Bay Max ja vokalistivieraana kuullaan James Leftfieldiä, joka karjuu Do You Tolerate This? -raidalla, mutta onhan tämä todellisuudessa yhden miehen show.
Eikä show ole lainkaan hullumpi, etenkin kun Losing Fightin kaltaisia päällekäyvempiä siivuja suositaan, satunnaisen kuulijan puristuessa miellyttävästi mäiskeen väliin. Vokaalit kiskaistaan tylyllä huutokarjunnalla maisemaan, mutta lievä yksiulotteisuus kuuluu tyyliin ja se mikä menetetään laulun puolella, saadaan takaisin tymäkässä kitaroinnissa. Tällä kassulla näet riittää riffejä, sekä asianmukaisen ilkeitä ryöpytyksiä.
Another Day to Waste on Necro Weaselin ensimmäinen fyysinen julkaisu, mutta ainakin itse toivon ketjun jatkuvan tästä eteenpäin. Muoto tekee kunniaa vanhan thrashin ja death’n’rollin tekijöille, mutta mukana on silti riittävästi omiakin veripusseja.
Mika Roth
Pupurutsa: Kuuma ja pimeäPanama-levyt
Pupurutsa on tamperelainen elektro-duo, joka pohtii kurvikkaan ja toisinaan myös äkkiväärän musiikkinsa kautta ihmisen kummallisuuksia. Tiukkoja aiheita ja tiukkoja rytmejä, tiukoista biiteistä nyt puhumattakaan. Samalla tehdään hieman kotimaista julkaisuhistoriaa, sillä Kuuma ja pimeä -albumi on ensimmäinen suomalainen Elcaset- julkaisu. Tiedä sitten kenellä on noita tosi isoja kasettisoittimia enää on, mutta kuitenkin.
Ennen kuin edes alatte ajattelemaan mitään hohtavan kiiltäviä tanssilattioita, niin unohtakaa tutut säännöt. Nyt ei näet tule mitään helppoja lauseita ’sugar babylove’ -tyyliin, vaan kulmikkaan jytkeen päälle viskotaan taatusti mielen sopukoita kiusoittelevia lauseita. Niissä ironisoidaan pääosin meidän ihmisten typeryyttä, kun Ostoskeskus on jokaisen ikioma paratiisi ja Kuljetaan sääntöjen, kaavojen ja odotusten mukaisesti. Ainoa valta joka meillä on, löytyy siitä kun Valtakunta valaistaan ja pimennetään kertojan tahdon mukaisesti – painaahan hän valokatkaisijaa. Ja mitä sitten vaikka Valaat ehkä kuolevatkin muovijätteen seassa, kun kylmä kalja maistuu ja saunalauttoja voi vuokrata?
Elektroninen juntta on etenkin Imekää-raidalla jo kovasti saksalaisen kuuloista, eli ensiluokkaista, ja oikeastaan vain Miamin yö lipsahti jotenkin kerran toisensa jälkeen jalkojeni välistä jonnekin rämeisiin pusikoihin. Parhaimmillaan vokaalit ovat ennemminkin modernia runoutta, mutta en voi kyllin korostaa sen tärkeyttä, kuinka sanoja ja lausuntatyylejä osataan muuntaa aina tilanteen mukaisesti. Ensivilkaisulla kaikki saattaa tuntua sattumanvaraiselta, mutta sitä se ei todellakaan ole.
Mika Roth
Saattohoito79: Mitä sä haluut, sitä sä saatArtic Noir Records
Saattohoito79 karauttaa paikalle Kouvolasta, tuosta ”Suomen harmaimmasta kaupungista”, ja antaa punkrockin hoitaa puhumisen. Ryhmä on ollut (ainakin nykyisessä muodossaan) kasassa vasta jonkin aikaa, mutta juuristo ulottuu uuden aallon ensimmäiseen tuloon asti.
Mitä sä haluut, sitä sä saat -kasetti on ihan albumin mittainen, ja suurin osa materiaalista on ryhmän omaa tuotantoa. A-puolelta löytyy seitsemän raitaa ja B-puolelta yksi vähemmän, tyylin sijoittuessa punkrockin ja ns. uuden aallon tienoille. Räkä ei lennä aivan kaaressa, mutta toisaalta pöytiin ei kannata myöskään laittaa liinoja ja kynttilöitä, jos sattuu buukkaamaan ryhmän keikalle. Omista siivuista etenkin sinkkuraidat Mitä sä haluut, sitä sä saat ja Tänään napsahtavat mukavasti leukaperiin, mutta nostan esiin myös Ja me tehtiin rakkautta -siivun, joka on nimeään huomattavasti iskevämpi.
Kuten edellä jo ilmeni, on mukana myös muiden biisejä, joista Kesä Espalla osuu mielestäni keskelle olennaista, kun taas Rudin debyytiltäkin löytyvä Taivas saa odottaa sai allekirjoittaneen odottamaan lähinnä biisin loppua. Coveri on kaveri, mutta oma on aina oma.
Saattohoito79 ei ole lähtenyt keksimään pyöräänsä uudelleen, mutta ryhmä saat renkaat rullaamaan kerrassaan mallikkaasti. Etenkin etunojassa pysyttelevät vedot erottuvat edukseen, mutta pidin kyllä paketin sulkevasta Onko meillä vielä vähän aikaa -raidasta, jota en kutsuisi slovariksi vaan ainoastaan hitaammin tippuvaksi iskuksi.
Mika Roth
