Teini-Pää: Uusi vuosi

Soit Se Silti

Teini-Pään kolmatta pitkäsoittoa saatiin odotella lopulta pidempään. Vajaan kahden vuoden takainen Mietin minne meet EP lupaili jo jonkin verran, etenkin kun takana oli alkuvuodesta 2023 julkaistu Sata syytä aloittaa -kakkosalbumi. Pitkäsoittojen väli venähti kuitenkin lopulta melkein kolmeen vuoteen, eikä yhtye pitänyt studiossakaan kuuleman mukaan sen kummempaa kiirettä.

Vaan ehkäpä pientä aikataulullista kiristystä ja paineen lisäystä olisi kaivattu, sillä ainakin allekirjoittaneen mielestä Uusi vuosi on orkesterin kipinöimättömin pitkäsoitto tähän mennessä. Bändin kitarapoprock soi kyllä somasti ja melodioita piisaa, vaan jokin olennainen tuntuu kadonneen kiireettömän etsinnän keskellä. Edes Antti Aution kanssa esitetty Menneen talven lumet ei saa hikeä nousemaan otsalle, vaikka periaatteessa kaikki tarvittavat tekijät läsnä ovatkin.

Uusia musiikillisia elementtejä albumilla ei suoranaisesti ole, mutta soundillista draamaa lisätään jousisovituksilla ja tummemmilla sävyillä. Taustalla vaikuttavat kuuleman mukaan mm. Death Cab for Cutie ja The Cure, joista etenkin ensinnä mainittu nousi mieleen jo ennen saatesanojen lukemistakin. Vauhtia on tiputettu, massaa vähennetty ja valoja himmennetty. Eikä noissa siirroissa ole sinällään mitään vikaa, mutta prosessissa Teini-Pää tuntuu mielestäni hukanneen jotain, joka aiemmin oli sille niin ominaista ja arvokasta.

Ammattimaisemmat soundimaisemat ja virtaviivaisemmat draaman kaaret palvelevat kyllä tavoillaan sydämen murheita vatvovia tarinoita, joissa pieni ihminen on kovin usein yksin, eksynyt ja vailla todellista rakkautta. Aikamme on näinä päivinä yhtä iltahämärää, mitä lyriikat myös hienosti heijastelevat. Tekstien saralla Teini-Pää onkin selvästi kypsempi kuin aiemmin, mutta vastavuoroisesti punkjuuret ovat liuenneet miltei kadoksiin, eikä niiden tilalle ole tullut mielestäni vielä riittävästi uutta.

Plussasarakkeessa Meduusa potkii energisen punkahtavasti ja herkäksi folk-tuokioksi kasvava Miksei se voi pysähtyä pysäytti ainakin minut rohkean karsitulla muodollaan. Dramaattinen, jousilla vahvistettu ja kaikuista säröä hyödyntävä Kynsinauhat on myös onnistunut avaus, joka hyödyntää selvimmin muuttunutta soundimaailmaa.

Perushyvä albumi, mutta pientä pettymystä on ilmassa, joten katse kohdistuu näissä kohdin jo neljättä albumia kohden. Hattua päästä uudistumisen rohkeudesta ja silkasta liikkeestä, koska ilman niitä ei ole eloakaan.