Kesy: Äärirajan maisemissa

Saturnius

Kuopiolaisen rock´n-pop´n-punk -ryhmä Kesyn musiikki on tullut 20-luvulla jo pariin otteeseen vastaan. Savolaisten musiikki ei ole aivan perinteisintä vääntelyä, mutta jotain ajatuksistani kertonee se, että pidän kohtaamisia osaltani onnekkaina. Yhtyeen soitto on pinnalta monesti rämisevää ja nopeita kurveja suosivaa, mutta pinnan alta paljastuu toistuvasti pohdittuja rakenteita ja taitoa vaativia sovituksia.

Kevään 2024 terhakan tempova tuplasinkku Warholin tehtaalla ei ehkä ollut aivan ison otsikkonsa veroinen pamaus, mutta tuplan kumpikin kipale on mahtunut mukaan debyyttipitkäsoitolle. Vuotta vanhempi Kesy EP on myös edustettuna Mania-raidalla, jonka vuoristoratamainen melodiakulku ja rennosti törähtelevät torvet savustavat edelleen synkät pilvet taivaalta horisontin taa.

Esikoisalbumi on peräti tusinan kappaleen joukko, jonka saa avata em. tuplasinkunkin korkannut Friikin kutsu. Tuplakon otsikon tekstissään mainitseva biisi on kuuleman mukaan omistettu erään kuopiolaisen baarin vaikutuspiirissä vaikuttaneille historian naisille. Nimiä ei mainita, mutta ruoskaa hamutaan kouraan ja sitä rataa. Toisaalta yhtye tekee kunniaa ison omenan uuden aallon ja taiderockin perinnölle, kuroen Savon ja New Yorkin välistä maantieteellistä matkaa umpeen säröisen poprockin keinoin.

Kesyn musiikki sinkoilee raidalta toiselle halki rockin erittäin lavean pelikentän, eikä saatesanoissa mainita turhaan Frank Zappaa. Itse heitän peliin myös Jane’s Addictionin ja Madnessin, etenkin kun videobiisi Äärirajan maisemissa laskettelee liukasta nuottirinnettään alas. Kesy ei matki tai kopio toisia, vaan käyttää ennemminkin vaikutelmia ja ideoita luodessaan jotain tyystin omaa. Tuossa omassa maisemassa jopa tapiorautavaaramainen Pietarin ystävät pelaa ja sulkee kiekon vielä yhden yllätyksen kera.

Kärjessä on kuitenkin kitararock, jota Äärirajan maisemissa -albumi tunkee keskiöstä kohti marginaaleja, käytännöllisesti joka suuntaan. Dead Kennedyskin mainitaan kaiken sirkuksen keskellä, mutta selvimmin kuoleman kanssa vehtaava Zombie Love on sekin brittiläis-kuopiolaisella huumorilla varustettu piilokärki, jota ei tulekaan ottaa kirjaimellisesti. Tai näin tulkitsen ääniä, kun puolitoistaminuuttinen ryminä päättyy naisvokalistin kissamaiseen naukaisuun.

Aika on teemoissa alati esiin nouseva elementti. Mennyttä vapain käsin pyörittelevä kärkibiisi Kallio 91’ näkee nuoruuden huuman kaikessa korventavuudessaan. Kun on kiire tehdä kaikkea nopeasti ja täyttää pikarinsa ääriä myöten, saattaa saada kaiken mitä hamusi – ja enemmän. Sähkö Marilyn svengaa ja vääntää lemmen ajatusten kääntyessä tosin enemmänkin Eraserheadin kumman jäähdytinnaisen kuin minkään unelmien Monroen suuntaan. Aika ei ole aina lineaarinen.

Vapaus on voimaa ja Kesy vie kyseisen ajatuksen äärirajoille, kuten otsikkokin jo lupaa. 12 tarinaa elon eri puolista, jossa jokaisen matka katkeaa joskus, mutta moisten ajattelun ei anneta hallita tekemisiä liikaa.