Pienet - Kes�kuu 2024

Anyala: For Death And Eternity

Melodinen ja menev� metalcore on Anyalan ominta alaa, mutta perinteisin m�iske on p�ivittynyt hivenen sitten viimevuotisen House of Cards -sinkun. Hieman yll�tt�en b�ndi ei ole kelpuuttanut kumpaakaan vuoden 2023 sinkkua uudelle EP:lle, eli kortit on jaettu eri tavoin.

On vaikeaa sanoa, kuka on vaikuttanut miten ja mihin, mutta Merta-yhtyeest�kin tuttu Juhis Kauppinen on tuottajana sek� ��nitt�j�n� l�yt�nyt ryhm�n tuimasta m�iskeest� mukavasti lis�� s�vyj�. Metalcore on edelleen ydin ja syd�n, mutta melodisuus on kasvamaan p�in, eiv�tk� kiipparitkaan ole en�� ruma sana. Misguided soundaa puhtaine vokaaleineen ja moderneine palasineen suorastaan hitilt�, eik� mik��n vaikuta silti pakotetulta. Uusin sinkku Death Will Follow pamauttaa sinfoniset elementit p�yt��n tyylill�, josta on vaikea narista, eik� avauksena kajahtava Bound in Darkness j�� ainakaan tarttumapintojen puutteesta k�rsim��n.

Uudistuttu on, mutta metalcoreista sielua ei ole myyty, vaan ennemminkin vain teri� teroitettu ennest��n. Samalla kiistatta laadukkaasta, mutta ehk� hivenen turhan tavallisesta on tullut jotain, joka venytt�� sopivasti genren toisinaan hyvinkin tiukkoja rajoja. Anyalan kurssi osoittaa selv�sti yl�sp�in.

Mika Roth

---

Baba Ganoush Orkestra: Durian Durian

Baba Ganoush Orkestra on torvivetoista, mausteista ja jazzahtavan progeista instrumentaalimusiikkia esitt�v� kokoonpano. Parin vuoden takainen debyytti-EP Meze pisti hummukset ja smetanat samaan pataan porisemaan, eik� seikkailuhenkisyys musiikkikeitti�n puolella ole v�hentynyt.

Durian Durian tarjoaa lautaselle viisi vivahteikasta el�myst�, joita sitoo yht��lt� b�ndin soundi, mutta jotka kaikki ovat aivan omanlaisiaan pikku ihmeit�. Afrobeatin kanssa kylki� hierova Moist on kuin t�ysin purettua ja uudelleenkoottua bluesia, jolle on tapahtunut jotain valloittavan ihanaa. Hiukan samoilla linjoilla sivakoi nopeammin askeltava Orange And Teal, jota torvetkin johdattavat. Varioivien vetojen v�liss� soiva Tango Balkan antaa purilaiselle tulisen pihvin, tulisten korkojen kopistellessa tiet��n halki lattian. Torvet omaksuvat balkanilaisen persoonallisuuden, rytmien tehdess� j�lleen omia ristipistokuvioitaan. Popimpi ja radioyst�v�llisempi avausraita In A Pickle saattaakin olla helpompi paikka aloittaa b�ndiin tutustumisen, kun taas ankkuri Lo Perdimos on elokuvamaisempi loppuhaikeilu, jossa menneiden p�ivien Hollywood paistattelee hetken kultas�teiss��n j�tt�en kumman j�lkikaiun.

Laulua ei tarvita, eik� sit� osaa oikeastaan edes kaivata, kun orkesteri ilakoi sielukkaan vapaasti. Voisi n�it� julkaisuja tulla useamminkin, koska laatu on huimaa. Pinnat my�s totaalisesta ajattomuudesta.

Mika Roth

---

BFP: Encore

Kansanmusiikistakin on moneksi, kuten BFP osoittaa t�ll� nelj�n raidan EP:ll��n. Aiemmin Berg� Folk Projectin nimell� itselleen Etno-Emmankin pokannut yhtye antaa kirjaimellisesti melkoisen Encoren, porautuen suomalaisen kansanmusiikkitradition ytimeen. Sinkkunahan saimmekin jo N�lk�maan uuden n�kemyksen, jolle saamelaisrappari �ilu Valle antoi silauksensa, joten mit� viel�?

Ja vaikka mit�. V�hint��nkin kahdesta kansanlaulusta, yhdest� jouhikkos�velm�st� ja Kaustisen polkasta on kypsytelty uusi kappale, Kukko Kickoff. Trad. seisoo niin s�velien kuin sanojen kohdalla, mutta sovitushan se vasta elon musiikkiin puhaltaa ja yhdess� perkussionisti Mamba Assefan kanssa ruuvattu muoto saa taatusti hanurit irti penkeist�. Yhtyeen riehakas ja v�lit�n soittotyyli jakaa taatusti mielipiteit�, etenkin kun kanteleet sun muut jouhikot saavat kunnon kyyti�. Kaiken tuon keskelt� nousevat yll�tt�en puuston kriittist� tarvetta meille kaikille alleviivaava Vallilan puut, folkahtavan ja rauhallisen kappaleen hakiessa tyyneydest� voimaa. Ankkurina Kutti kutti nostaa hymy� huulille, kun perinteist� runolaulua on sovitettu h��menojen kiireisiin. Paremmaksi voi pist�� monella tasolla, silloinkin.

Encore on modernia kansanmusiikkia, jossa ei lasketa perinteen pitsiliinan jokaista kerrosta ihan niin tarkkaan. T�rke�mp�� on olla t�ss� ja nyt, nuottien nostaessa punan poskille ja hymyn huulille.

Mika Roth

---

Cosmic Redirection: Novis Oculis
Inner Planet

On aika kalkuloida potentiaaliset avaruusreitit uusin silmin. Vaasalainen stonerdoomia psykedeelisill� ja it�maisilla mausteilla soittava Cosmic Redirection p�ll�ytt�� n�et sellaiset avaruusp�lyt kaasukehiin, ettei fuzzimmasta v�li�.

Kaikessa lukee isosti Black Sabbath, mutta vasta viime vuoden lopulla perustettu orkesteri tunnustaa my�s Electric Wizardin ja Kingston Wallin vaikutukset tekemisist��n. Vaikuttavat planeetat ja t�hdet on n�in saatu ojennukseen, mutta nostan silti esiin The Lines -ankkurin lannistumattoman grooven. Biisih�n kirii loppua kohden terhakasti, eik� hitaammin doompy�r��ns� k��nt�v� The Call j�� my�sk��n vain huudoksi huudon itsens� takia. It�maisuus orastaa toki kaiken mullan alla, mutta sen yhteydess� voitaneen puhua ennemminkin lupauksista kuin viel� varsinaisista kukista.

Reilu puoli vuotta perustamisensa j�lkeen julkaistu EP osoittaa, ettei Vaasan veri ainakaan vapise. Tietysti stonerin isoisien tekemiset kuuluvat ankarasti l�pi lopputuloksesta, eik� fuzzia viel� ole sen kummemmin l�hdetty jalostamaan, mutta alku vakuuttaa. Muoto on yksi asia, Cosmic Redirectionin tapauksessa kasassa on my�s kolme jaloillaan seisovaa vahvaa biisi�, joten nyt vain lis�� ja syvemm�lt� kauhoen.

Mika Roth

---

Freesi: T�m�n el�m�n hetket
Ilon Kautta Productions

10-luvun alusta taivalta taittanut Freesi on sitten vuoden 2019 Superihmisii-sinkun julkaissut yhteens� kuusi sinkkua. Tuore EP on my�s kuuden raidan mittainen, mutta yll�tyin seuraavasta havainnosta: t�ss� v�liss� ilmestyneist� sinkuista vain yksi on mahtunut EP:lle mukaan.

Freesin peliliikkeen my�t� kuulijoille annetaan tuoretta materiaalia ja paketti korkataan yhtyeen historian ensimm�isell� feat-yhteisty�ll�, kun DaddyShow antaa potkua Faija-raitaan. Isyys on teemana universaali, joten fiittaus istuu isoon kuvaan ongelmitta. Uudet ajat kuuluvat aiempaa rokimmissa soundeissa, niin k�rkisiivulla kuin muillakin ralleilla. Toisena kuullaan se virallinen sinkku, Seitsem�n ihmett�, joka korostaa my�s el�m�n positiivisia muutoksia ja muuttumista. Syd�nhuumetta jatkaa tunnepuolen ruodintaa, tosin kulma ja soundi vaihtuvat j�lleen ja EP:n jokainen kamari antaa jotain. Pienist� paloista rakentuu suuri kuva, jossa Freesi vaikuttaa taas tuoreemmalta kuin aikoihin.

Pienen� kummallisuutena voi pit�� sit�, ett� kun n�in suuria muutoksia tehd��n n�inkin ison biisiparven kanssa, niin miksi parilla lis�siivulla ei tehty saman tien pitk�soittoa. Vastaukset tiet�nev�t vain tekij�t, mutta kun ankkuriksi sijoitettu Viimeinen tanssi viimein keinahtaa hiljaisuuteen on helppoa olla tyytyv�inen.

Mika Roth

---

Julian Lahdesmaki: Young Jupiter
Soliti

Julian Lahdesmaki on jo aiemmin eri nimill� musiikkia julkaissut artisti, jonka nelj�n raidan mittainen Young Jupiter on toinen EP vajaaseen puoleentoista vuoteen. Uusi EP on kirjaimellisesti nelj�n vain numeroilla toisistaan erotetun osan nelikulmio, jonka ambientmainen pop leikkii aikakausien osilla keve�sti.

Young Jupiter ei ole varsinaisesti instrumentaalilevy, mutta isot osat kulkevat v�hin sanoin. Osa puheista kuulostaa sampleilta, kerrosten lipuessa toistensa lomitse. Avain moneen oveen on Brian Enolle sukua oleva ajaton keveys, osien heijastellessa niin onnea, muutosta kuin tuntemattomuutta. ��nitysten aikana Lahdesmaki muutti Yhdysvaltain Oregonista Helsinkiin ja siirtym� salli tavallaan kahden maailman yht�aikaisen l�sn�olon. Kaihoisa toinen osa t�ydentyy syvemm�ll� melankolialla varustetusta kolmannesta osasta, jolla selvimmin olen kuulevinani kaukaisen 70-luvun kaikuja. Eik� ehk� viimeisten vuosien The Beatleskaan t�st� en�� niin kaukana ole. Kev��n korvalla sinkuksi poimittu Part One on puolestaan se selvin siirto elokuvien ��niraidoilta tutun, maalailevamman modernin ambientpopin suuntaan.

Nelj� osaa, nelj� nuorta Jupiteria, jonka teist�, radoista ja painovoimakentist� kukin voi l�yt�� omia j�rjestelmi��n. Planeetoista vanhin on hivenen mystinen tapaus, mutta esikoinenhan on aina esikoinen.

Mika Roth

---

Kesy: Warholin tehtaalla

Kun Kesy vastaa musiikista, on lopputulema kaikkea muuta kuin kesy�. Kuopiolaisen rock�n-pop�n-punk -ryhm�n reilun vuoden takainen Kesy EP oli jo melkoinen tapaus, eik� meno ainakaan pliisuunnu uudella julkaisulla. Warholin tehtaalla -tuplasinkulta ei l�ydy otsikon mukaista raitaa, mutta New Yorkin undergroundiin voi olla yll�tt�v�nkin lyhyt matka l�hi�baarin miedon kafkamaisesta todellisuudesta.

Friikin kutsu aloittaa seiskaseiskalla ja torven pumpatessa lis�groovea jo valmiiksi svengaavaan alustaan, l�htee lattia viett�m��n innoittavasti kohti huoneen nuhruisia nurkkia. Friikit saattavat joskus hiukan pelottaa ja luoda outoja auroja ymp�rilleen, mutta ainakin he uskovat kulttijuttuihinsa � mit� ne sitten ovatkaan. Pop-koukkua kainaloon ja muhevat koskettimet taustalle jyrisem��n isosti, niin johan Lou Reedinkin haamu huomaa baaritiskilt� meuhkan. B-puolen Pako on jylhempi, kiivaimmissa kohdissaan suorastaan vimmainen rock-purkaus. Aivan kuin yhtye olisi l�yt�nyt polttopisteen ja optimin Jefferson Airplanen, Velvet Undergroundin ja Tasavallan Presidentin v�lilt�.

Kesy avaa legendojen voimilla ovia, joiden takaa paljastuvia ihmeellisyyksi� voisi nauttia isommissakin annoksissa. Tarina ei kerro mit� seuraavaksi on tapahtumassa, mutta toivotaan ett� pian ja runsaasti.

Mika Roth

---

Lirpo: Pimeys katsoo takaisin

Lirpo on suomenkielist� industrialpunkkia soittava b�ndi, jolla on jo viisi vuotta ik�� mittarissa. Taas kerran saan ihmetell�, miten mainio orkesteri on j��nyt aiemmin huomiotta, mutta n�inh�n se on: loistavaa musiikkia on tarjolla vuosi vuodelta entist� enemm�n.

Lirpo on t�ll� tallenteella kolmihenkinen b�ndi, jonka soundi on industrial, mutta joka on silti l�yt�nyt my�s svengin algoritmin jostain syvyyksist��n. Pari sinkkua on jo lohkaistu, vaan niiden vierelt� kajahtaa loistava Siivousbiisi, jolla rokkenrolli soi punkahtavan popisti ja elektronisen isosti. Kahden vokalistin ja n�tisti soitettujen koskettimien alla r�yh�� indupunk, niin ett� hampaat t�risev�t. Entinen koulukiusattu, nykyinen urbaani tappokone ly� maanisen vaihteen silm��n, kun doupattu KMFDM tappaa niin talossa kuin puutarhassa. Ensimm�iseksi sinkuksi jo viime kes�n alussa singahtanut Menestyksen salaisuus, on taas kaunis balladi faustisen sopimuksen tekemisest�, lirpomaisella tavalla tietysti.

K�m�ist� �russki mir� -maailmaa kylkeen tarjoava Koska m� voin on kuin viimeinen kirsikka haisevan kakun p��lle. Kertooko se tarinan er��st� aikamme diktaattorista, vai onko kaikki vain fiktiota? Totuus on tuolla ulkona, ja niin on my�s Lirpo. Mustaa huokuvan indupunkrockin tehdess� mit� haluaa.

Mika Roth

---

Mumriq: Mumriq
Varva Records

El�k��n yhteispohjoismainen musiikkiyhteisty�! G�teborgissa majaansa pit�v� Mumriq on ruotsalais-suomalainen jazzin, vaihtoehtoisen rockin sek� n�iden monien �isten yst�vien parissa viihtyv� orkesteri. Y� n�ytt�ytyy tietysti jokaiselle meist� hiukan eri tavoin my�s musiikin saralla, vaan nyt siirrymme rauhallisemman y�n pariin.

EP:n kolmesta raidasta viipyilevin ja pohtivin on viimeisen� kuultava A Quiet Place, joka kyll� osaa ravistella helmoistaan nuotteja, mutta joka samalla asettuu vieh�tt�v�sti leijumaan nickcavemaiseen pilveen. Vokalisti Klara Ahlersten kuulostaa hetkitt�in uuden vuosituhannen Kate Bushilta, mutta rakentavalla tavalla. Avauksena kuultava I Love The Sun on puolestaan se �helpompi� ja keve�mmin tossuin jazzpop-polkuaan tanssahteleva kaunokainen. Basson puolilevoton kuvio yhdistyy pianon ripottelemiin nuotteihin ja liek� seassa huilukin, uskoisin niin. Edes t�m� numero ei kest� viitt� minuuttia, vaikka aika tuntuu menett�v�n niin hampaansa kuin merkityksens� Mumriqin hell�n taidokkaissa k�siss�.

Mumriq on kolmen s�vyis�n ja toisinaan hyvin elokuvamaisen kappaleen joukko, jota raukeus sitoo yhteen. Pinnan alla on j�nnitteit�, joita laulu ja piano vuoroin sek� yhdess� manaavat esiin. Mielenkiintoinen debyytti.

Mika Roth

---

Mustat Ruusut: Nocturne

Mustat Ruusut ovat kukkineet melodisen suomirockin tummista mullista jo kymmenen vuoden ajan. Uran alkupuolen onnistuneesti summannut Memento-debyyttialbumi on yh� muistissa. Uusi aika alkoi alkuvuodesta 2023 Saatana sanon (t�� oli t�ss�) -sinkulla ja nyt on uuden summauksen aika.

EP:n viidest� raidasta kolme ehdittiin itse asiassa julkaista jo viime vuoden puolella sinkkuina, eik� biisien aiheuttamaa kohinaa voi ainakaan ihmetell�. Rikollisen nostattava Siivet on sopivan karua ja silti riitt�v�n kimaltelevaa rokkailua, jossa jokainen lohko rakentaa kokonaisuutta. Tokio on sisaruksiaan melodisempi, kaarevampi ja kiistatta my�s melankolisempi kudonta, jonka oletettavasti koskettimilla luotu pikku koukku saattaa olla koko EP:n pist�vin ter�. Rohkeammin kasariin nojaavat Pimeill� teill� ja Koukussa tarraavat my�s korvasta kiinni, jakaen kortit j�lleen eri tavoin. Viisi ly�nti�, viisi osumaa.

Mustat Ruusut soundaa joka raidalla itselt��n, vaan ei toista kuitenkaan liiaksi itse��n. Nyanssit, pienet lis�t ja erot, niist� yhtye on oppinut hakemaan lis�nostoa, mik� my�s toimii. Jos nyt jotain kannattaisi kehitt��, niin ehkei pedaalia tarvitse ihan jatkuvasti polkea liki lattiaa, ainakaan sinkkuja isommilla julkaisuilla.

Mika Roth

---

Ninni & Ella Aleksiina: Oon p��tt�nyt
Music Production Alliance

Esikois-EP:ns� julkaissut Ninni & Ella Aleksiina on turkulainen duo, jonka historia ulottuu vuoden 2023 lopulle. Alussa siis ollaan ja �muija energiaa� luvataan ytimekk��ss� saatteessa. Kuulemma kaksikko ei oikein tiennyt mit� studiossa teki, mutta nyt pidet��n kynttil�� suotta vakan alla.

Viiden biisin mittainen EP on kaksikon kirjoittama, Ninnin vastatessa tuotannosta. Miksaus ja masterointi on uskottu BirdyHeadin harteille, mutta muuten ollaan DIY:n syv�ss� p��dyss�. Ja mik�s on ollessa, kun joukosta ei hutia l�ydy. Kolkon demomainen ankkuri Oon p��tt�nyt j�tt�� kysymysmerkkej� ilmaan, mutta nekin lienev�t tarkoituksellisia. Pinnalla uskoo sent��n melodiaansa ja Kukaan ei tied� v�l�yttelee laulumelodian voimaa. Superkaruksi j�tetyt taustat eiv�t ��nikentti� t�yt�, mutta vetovoimaisen minimalistiseen tyyliin tottuu. Sinkkunumero Kasvettiin svengaa sent��n hitusen notkeammin polvin ja nousee k�rkivedoksi, vaan nytkin tinkim�t�n karuus veist�� isoja linjoja suosien.

Duon rosoisuus ja melodisuus muodostavat yht�l�n, joka ei j�t� paljoa varaa sivuttaisliikkeelle, mutta siin� on my�s imua ja kiistatonta voimaa. Nyt vain jalostamaan ja hiomaan uniikkia timanttia, vaan ei liiaksi.

Mika Roth

---

Piehingin PRKL: Pellenaamarin takaa

Soundikameleontti Piehingin PRKL on k��ntynyt t�ll� er�� vanhemman postpunkin suuntaan, joten eroa viime vuoden loppupuolella ilmestyneeseen Halinalle-sinkkuun syntyy rutkasti. Uusi EP summaa artistin koko kev��n jatkuneen sinkkutrilogian, joten syntyyk� t�st� aito triptyykki?

Maaliskuinen Kyyneleit� (pellenaamarin takaa) avaa EP:n, paksujen surun samettiverhojen ollessa korkeinta mahdollista laatua. Melodia iskee tikarin tavoin syd�meen, teksti polttaa kuvia sieluun ja kaikki on kuten pit��kin. Sirpaleita (pellenaamarin takaa) on kulmistaan py�re�mpi ja ytimelt��n kitker�mpi luenta, The Curen pakista lainatun soundin pirstoessa peilitalon kauniita seini�. Kaikki muuttuu, vaan miksi? Arkikaan ei suojaa sielun ahdistukselta. Paniikki (pellenaamarin takaa on latauksista energisin, eiv�tk� s�ikkyneet nuotit ja l�helle kaaosta ajetut vokaalit suinkaan vaimenna vellovia aaltoja. Teos sulkeutuu tomupilveens�, sekavien rivien ja loputtoman kaiun pakottaessa paniikkivaihdetta sis��n.

Piehingin PRKL osasi yll�tt��, eik� edes synkk� aihepiiri sarjamurhaajine kaikkineen peit� sit� faktaa, ett� nyt osutaan kovalla prosentilla keskelle maalitaulua. Etenkin Paniikki ajaa soundia ennakkoluulottomasti kohti jyrk�nnett�, joten t�ss�h�n j�� mielenkiinnolla odottamaan mahdollista jatkoa.

Mika Roth

---

The Reality Machine: The Reality Machine
MPR

Koosteen komein nimi -kisassa korkealle nouseva The Reality Machine on perinteist� heavy metalia ilman sen kummempia lis�- tai etuliitteit� soittava kotimainen orkesteri. Todellisuuden taipuilusta on tied�, mutta ainakin kuluvana vuonna perustettu porilaisryhm� on jo saanut tiukan otteen metallin juuresta. T�m� on totisinta totta.

Viiden rallin EP pit�� sis�ll��n perinteit� kunnioittavaa eeppisemp�� rakentelua, nopeampaa pyristely�, sek� tietysti mammuttimaisiin mittoihin kasvavan nimibiisin. Ankkuriraita The Reality Machine onkin taas v�h��n aikaan parhainta rautaneitsytdioa sopivalla acceptoinnilla, eik� hommaa vedet� l�skiksi, vaan puristus tiukkenee loppua kohden. Judas Priestille kunniaa tekev� The Wrong Messiah pakottaa mittarin neulat kaakkoon. Sinkkuraita Rainmaker laukkaa puolestaan tiiviimmin sis�radalla, k�ytt�en mm. saksalaisten ja ruotsalaisten toimiviksi osoittamia jekkuja p��meren liikkeeseen laittamiseen.

N�in tiivis perinteisiss� muodoissa pid�tt�ytyminen on aina omat vaaran sis�lt�v�� toimintaa, koska olisi hyv�ksi l�yt�� tasapaino menneiden aikojen ja niist� innoitusta hakeneiden uudempien asioiden v�lilt�. En v�it� The Reality Machinen osuneen viel� esikoisellaan keskelle olennaista, mutta liki ollaan jo. Hyvin liki.

Mika Roth

---

V�in� Honkanen: Morning Moon / D'Artagnan
Rotta Records

Kymmenen aktiivisen musiikki- ja b�ndivuoden j�lkeen soolouralleen taas pienoisen hetken suonut V�in� Honkanen ilmoittaa olevansa helsinkil�inen T�htien sota -n�rtti, rautalankakitaristi ja artistintynk�. Tynkyydest� en tied�, eiv�tk� jediritarit hillu ainakaan kahden A-puolen tuplasinkulla, mutta kaihoa kitarasta nyt ainakin l�ytyy ja rautalanka taittuu.

Kaksi on siis A-puolta, mutta kun s�hk�postissakin mainittiin ensinn� Morning Moon, niin aloitetaan siit�. Otsikkoaan lukuun ottamatta miltei t�ysin suomenkielinen biisi kopauttaa stetsoninsa reunaa countryn suuntaan, pedal steelin soundia haetaan ja pient� kapakkapoprockiakin tuossa viritell��n, kunnes v�liosa viimein p��st�� Honkasen sis�isen Bowien irti. Sellaisen 70-luvun alun ziggym�isen hepun, joka ei v�ist� haasteita. D'Artagnan nousee my�s l�nnenhepan selk��n, akustisuuden saadessa isompaa haastetta s�hk�isten soitinten taholta. Ken lienee otsikon reppana haaveilija, jolta on viel� niin kovin monet asiat tekem�tt�, mutta ainakin ameriikanmallista rymin�� ja kolinaa kaadetaan kekoon koko rahan edest�.

Saatesanojen mukaan biisit eiv�t oikein ottaneet asettuakseen, vaan sopivinta soundia, vibaa ja tunnelmaa haettiin vuositolkulla. Lopulta Honkanen vain �lampsi treenikselle ja teki ne valmiiksi�. Lopputulema on folkahtavaa r�ntt�t�ntt��, mutta kaihoisalla suomi-iskelm�n kulmalla. Siin�h�n sit� riitt�� nareskeltavaa.

Mika Roth

---

Hauraus / K�rleksl�sa: Split

Turkulainen Hauraus on r�yh�ist� screamoa ja rankempaa emoa maisemaan tuuttaava orkesteri. Alkuvuodesta sinkuissa vastaan tullut Kev�tsade osui pisaroillaan maisemaan, mutta tuo siivu ei splitille ole mahtunut. Sen sijaan kuullaan kaksi uutta numeroa, jotka osoittavat arvonsa.

Ensimm�isen� ly�ntivuoroon p��see Love Won�t Hurt You Anymore, joka kumauttaa v�litt�m�sti kunnarin. Vokaaleissa huuto ja murina purevat lujaa, rikkomatta kuitenkaan ydint�, jolloin ry�ps�htelev�t hy�kk�ykset todella tuntuvat. Kakkosraita Truth Is A Bittersweet Pill To Swallow jatkaa olennaisen ilmoittamista otsikossaan, puristaen itsens� entist� tiiviimp��n pakettiin. Melodisuus on monen kilotonnin alla, mutta siell� se silti on ja vaikuttaa. Emoskenen kukkasoihtua kannetaan ylpeydell� ja puristusvoimalla.

K�rleksl�sa on aiemmin allekirjoittaneelle tyystin tuntemattomaksi j��nyt helsinkil�inen emo/blackgaze orkesteri, jonka soundin tuoreus vakuutti oitis. Aiempaa julkaisuhistoriaa pumpulta ei l�ydy, mutta j�senist�ll� on muita menoja mm. Vainoa ja Rats Will Feast -yhtyeiss�. Kuten arvata saattaa, meno on mustaa, tuimaa ja armottoman kovaa. Ehk� hieman yll�tt�en kielen� toimii suomi ja keskimm�isen� kuultava Kahdeksan vuoden j�lkeen kellottaa p��lle kolme minuuttia, jolloin pitk� suvantovaihe jakaa paketin tehokkaasti kahteen osaan.

Ensimm�isen� soiva Et�isyys on kiistatta biisikolmikon tulisin taisteluk�rki, eik� sit� niin vain pureta. Toki yhtye takoo lujaa sek� isoilla vasaroilla, mutta itse rakenteet ovat yll�tt�v�n monimuotoisia, mik� kertoo mielest�ni terveest� kunnianhimosta sovituspuolella. Ankkurina soiva Tartut kiinni kaikkeen ratkeilee saumoistaan kiehtovasti ja raivoisasta myrskynsilm�st� voi ehk� jo n�hd� tulevaankin. Mielenkiintoista.

Mika Roth

---

Ruuvihymy / Iffy Reefers: Split
Aivofolk Levyt

T�m�nkertaisen koosteen ainoa seiskatuumainen on kahden eri tavoin tiukan orkesterin splitti. Itse asiassa t�m� tiukka annos hardcorea ja r�imett� ilmestyi jo maaliskuussa, ainakin digitaalisessa maailmassa, mutta fyysinen kappale saapui vasta �skett�in Desibeli.netin toimitukseen.

Ruuvihymy t�ytt�� toisen puolen nelj�ll� rallilla, jotka eiv�t ota yhteens� edes viitt� minuuttia, mutta tuntuvat hyv�ll� tavalla ikuisuudelta. Hardcoren katkuista punkkia soittava yhtye Helsinki-Oulu -akselilta pisti nopeat rallinsa nauhalle itse asiassa jo muinoin ensimm�isen� pandemiakes�n�, mutta ajan hammas on ollut suosiollinen yhtyeen r�iskeelle.

Metallisia palasia puskee pintaan, kun P�t�kk�� P��tt�k�� kolistelee, ja rellestys vain jyrkkenee, kun kantaaottava MOT tummentaa soundia entisest��n. Mielenrippeet on puhtaan herkullista kaaosta, soundien brutaaliuden korostaessa sanomien ter��. Avausraita Antityhjyys ylt�� samoille tylyystasoille, suoruuden ja selkeyden edustaessa EP:n helpoimmin l�hestytt�v�� p��ty�.

Splitin toinen puolisko vaihtaa tyyli� ja genre� komeasti, kun ly�ntivuoroon p��see wanhan liiton rockabilly pumppu Iffy Reefers. Oulussa jo vuonna 2015 ikuistetut kaksi siivua kunnioittavat 50-luvun alkuper�ist� rock�n�rollia, soundien viist�ess� niin l�helt� orkkiksia kuin mahdollista. Iisimpi ja tarttuvampi About To Rock�n�Roll on ansainnut paalupaikkansa, eik� trion n�kemys perusasioista j�� kaipaamaan mit��n sen kummempia koristelistoja ymp�rilleen.

Nelj��n ja puoleen minuuttiin saadaan mahtumaan my�s Shake, jonka kiivaampi henki ja tiukempi v��nt� melkein polttavat jo moottorin, mutta onneksi vain melkein. Kliseit� t�ss�kin pinotaan julkein elkein, eik� sovitus ole kaikista sulavin, mutta ehk�p� tuo rajoilla taiteilu on se juttu � mene ja tied�.

Mika Roth