Kivesveto GoGo: Masters of the Kivesveto Go Go

Kalansilmä

Kivarit ovat palanneet pitkäsoittokantaan pitkän tauon jälkeen. Tai ainakaan havaintojeni mukaan bändiltä ei ole ilmestynyt studiopitkäsoittoa sitten kesän 2017 Nopeempi ku Veijo -albumin. Puolitoista vuotta sitten julkaistu Wearing a Wire LIVE – Kivarit livenä at Kuudes Linja -livepläjäys toi ryhmän taas iholle. Kummastelin kun livepaketissa ei kuultu biisejä mainioilta Ei kiinnosta metriäkään ja Tuomiopäivä -EP:iltä. Eikä niitä kuulla myöskään nyt, sillä ainoa aiempi raita on loppukesästä ilmestynyt Joulujen joulu -sinkku.

Valinnat ovat tiukkoja ja hyviä biisejä jäi pikkukiekoille, mutta kuka sitä vanhoja muistelee. Albumin avaava Piipaa on klassista punketirokettirollia, jolla talla isketään mattoon ja vauhti lähenee maksimia. Kiesi pysyy kuitenkin kasassa ja melodiakulku jyräytyy jo ensikerralla muistilokeroihin. Supertarttuvaa mukanahoilausta keikoilla aiheuttaa myös taatusti ankkurina soiva Ei vittu Kivarit -rallattelu, jossa yleisön osa tulee olemaan otsikon kovaan ääneen toistaminen. Only in America, lauloi joku ison veden takana, mahdollisinta kaukaisessa Kouvolassa totean minä täällä suunnalla.

Alun ja lopun välissä kuullaan kahdeksan muuta rallia, jotka totuttuun tapaan sinkoilevat melopunkin, raastavamman punkrockin ja ärhäkän kitararockin tietämillä. Missä on Ben Matlock? tarraa alle kahdessa minuutissa, nopean melopunkin noustessa optimikulmaan taustahuutojen ja napakan soiton avulla. Melankolisemmin veivaava Musta koira puree tiukasti, vaihtaen aavistuksen tulokulmaa ja pohtien tulevaa henkilökohtaisesta asemasta. Kivareiden kyky luoda koukkuisia biisejä on yhä tallella, vaikka Vapaamuurari miltei ulos mutkasta jo kaahaakin.

Levyllä on myös yöpuolensa. Tummempi ja tuimempi Freddy, lyö ensimmäisenä käy kiinni kraiveleista ja retuuttaa satunnaista kuulijaa kuin huono-onnista rättiä. Heti perään soiva Hiljaa vuotaa Kymi on tekstinsä puolesta melkoinen annos melankoliaa, vaikka musiikki nostattaakin jalkaa lattiasta. Jo alussa mainittu Joulujen joulu ei varsinaisesti kerro mistään tonttu-ukkojen leikeistä, vaikka erilaisia ideoita toki välittyy.

Masters of the Kivesveto Go Go ei ole aivan sellainen pamaus, kuin mitä toivoin saapuvaksi, mutta sillä on hetkensä ja arvonsa.