Tuuliajolla 2006

”Huh hah hei ja rommia pullo, siitä onpi seurauksena krapula!”, totesi Martti Syrjä yli kaksikymmentä vuotta sitten kiivettyään lavalle sillä ensimmäisellä ja alkuperäisellä Tuuliajolla -kiertueella. Eppu Normaalia, Hassisen Konetta ja Juice Leskistä Saimaan rantoja pitkin kuljettanut SS Heinävesi oli tämän päivän nuorisolle ehtinyt muuttua jo lähes muinaismyytiksi, kunnes laiva päätettiin yhteistoimin lastata uudelleen. Tällä kertaa kyytiin tosin kannettiin jotain huomattavasti raskaampaa: Kotiteollisuus, CMX ja 51 Koodia.

En kuulemma ollut ainut, jonka ensimmäiset ajatukset näiden bändien yhteisristeilystä toivat automaattisesti mieleen sanat ”alkoholimyrkytys”, ”hukkuminen” ja ”ambulanssi”. Kummallista kyllä, rockmaailmaa seuranneena ihmisenä olin kaikessa skeptisyydessäni aivan varma, että joku porukasta olisi varmasti tipahtanut yli laidan ja jäänyt sille tielleen ennen kuin paatti olisi päässyt edes parin metrin päähän ensimmäisestä satamasta. Näin ei kuitenkaan onneksi ottanut tapahtuakseen ja lauantain iltapäiväauringossa SS Heinävesi purjehti kuin purjehtikin Joensuuhun mukanaan kasa enemmän ja vähemmän hyvin voivia matkustajia - kaikki turvallisesti laitojen sisäpuolella.



Tapahtuman pitopaikkana toimi perinteitä kunnioittaen aivan kaupungin sydämessä sijaitseva pieni, mutta kaunis Ilosaari. Mukaan kiertueelle oli Joensuun osalta peruskattauksen lisäksi pestattu myös kaksi muuta yhtyettä, joista ensimmäisenä esiintyvä Kara sai kunnian jyrisyttää Ilosaaren maaperää ensimmäisenä. Joensuulaisuudestaan huolimatta bändi ei kuitenkaan onnistunut keräämään paikalle niin paljoa yleisöä kuin mitä olisi voinut kuvitella. Suurimpana syynä tähän saattaa tosin olla aikainen soittoaika. Terassille vasta äskettäin valuneet ihmiset eivät heti jaksaneet nousta huitomaan nyrkkejään musiikin tahdissa, vaan tyytyivät säästämään voimiaan hieman myöhemmäksi. Illan aloittajaksi Kara kuitenkin sopi oikein mainiosti. Pahat kielet -albumin nimikkoraita sekä kappaleet kuten Ihminen ja Järkäle saivat ainakin allekirjoittaneen virittämään korvansa oikealle taajuudelle ja terästämään kuuloaistinsa.

Mitä illan toiseen vierailevaan yhtyeeseen tulee, olin aluksi hieman hämmentynyt kyseisestä valinnasta. Tiktak nyt ei oikeastaan olisi ensimmäinen bändi, joka tulisi mieleen, kun pitäisi keksiä seuraa CMX:lle ja Kotiteollisuudelle. Ennakkoluuloni karisivat tosin heti ensimmäisen biisin aikana, kun lavalle asteli tummiin pukeutunut joukko nuoria naisia, jotka eivät ainakaan äänenvoimakkuuden puolesta hävinneet yhtään edelliselle tai seuraavillekaan artisteille. Taas tömisi tanner ja nyt osa nurmikolla majailleista ihmisistäkin sai syyn nousta ylös tanssimaan tunnistamiensa kappaleiden tahtiin. Setin alkupuolisko ei jostain syystä tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta, sillä vaikka ääni oli kovalla ja ihmiset saatu liikkumaan, niin silti jotain jäi pahasti puuttumaan. Tuntui kuin lavalta tuleva energia olisi vain tipahtanut eturiviin ja kauempana seisoessa tuli vain ihmeteltyä, että mitä ne siellä edessä oikein huitovat. Vasta viimeisten biisien joukossa esitetty Heilutaan ja encorena kuultu Tänä yönä taivaaseen onnistuivat estämään jalkojen lopullisen puutumisen myös miksauskopin läheisyydessä.

Tämän jälkeen esiin pakotettiin ensimmäiset matkalla alusta asti olleet esiintyjät. Laivan matkustajien nuorempaa väestöä edustava joensuulainen 51 Koodia oli Karaan verrattuna selvästi enemmän etulyöntiasemassa kotikaupungissaan. Porukkaa oli kerääntynyt paikalle jo kiitettävästi ja tapahtuma alkoi todella muistuttaa rockkonserttia kaikkien hyppimisten ja huitomisten kanssa. Tasaisella sykkeellä eteenpäin kulkenut keikka ei kuitenkaan tarjonnut sen suurempia huippukohtia, mutta ei myöskään ainuttakaan suvantoa. Kaikki biisit tuntuivat menevän samaan putkeen, jota eivät edes sympaattisen pipoonsa kiinni kasvaneen vokalistin Hannun välispiikit katkaisseet. Illan hämärtyessä tunnelmaa loivat myös taivaalle yksitellen syttyvät tähdet ja taivaanrantaan hiljalleen poistuvat aurinkoa vaanimassa olleet synkät pilvet.

Toisiksi viimeisen esiintyjän paikkaa piti jo pysyvän lisänimen ”dinosaurus” saanut CMX. Kesän hittiparaatista keikkasettinsä uuteen uskoon retusoinut yhtye onnistui pitkästä aikaa yllättämään kuulijansa oikein kunnolla. Avausraitana kuultua Linnunhammasta seurasivat mm. Musiikin ystävälliset kasvot, Antroposentrifugi sekä jokainen kerta kylmiä väreitä aiheuttava Pelon enkeli. Samaan aikaan taivaalle syttyivät loistamaan jäätävän kauniit revontulet, jotka hohtivat kirkkaina koko keikan loppuun saakka ja haihtuivat lähes heti soiton loputtua. Vaikka laivamatka tuntuikin hieman kuluttaneen yhtyeen energiaa, ei setin yleisöystävällisempi loppupuoliskokaan pelkäksi poseeraukseksi mennyt. Pelottavan lämpimästi myhäilevä A.W. Yrjänä sekä taustalla riehuva kitaristi Janne Halmkrona saivat tunnelman pysymään tiiviisti kasassa, eikä tunnin kestänyt lyhyt rykäisy tuntunut alkuunkaan riittävältä.

Illan viimeiset hitaat lavalle mörisemään noussut Kotiteollisuus vaikutti myös jäsenineen jättäneen osan energiastaan laivan kannelle. Yhtyeen ulosanti oli vakuuttavaa ja tasaisen laadukasta, mutta samalla hieman rutinoitunutta. Tässä vaiheessa Ilosaaren sankka yleisömeri oli jo muuttunut nyrkkimetsäksi, joka jokaisen kappaleen alussa valitsi uuden rytmin järjestäytyneelle huojumiselleen. Vetten yli kantautuva pauhu oli houkutellut paljon ihmisiä myös tapahtuma-alueen ulkopuolelle Pielisjoen rannalle kuuntelemaan Ilosaaresta raikuvaa jytinää. En tiedä johtuuko tämä yleisestä väsymyksestä vai korvien vähittäisestä turtumisesta, mutta loppuajasta huomiokyky lavan tapahtumia kohtaan alkoi pikkuhiljaa herpaantua, vaikka settiin oli mukaan sujautettu pari aivan uutukaistakin biisiä vanhojen tuttujen seuraksi. Leveään haara-asentoon jähmettynyt Hynynen onnistui välispiikeissään antamaan esimakua siitä mitä Tuuliajolla 2006 tiimoilta julkaistavan DVD:n huhutaan sisältävän. Juicen klassiset spitaalisvitsit jäävät siinä kuulemma kalpeaksi kakkoseksi.

Teksti ja kuvat: Nunnu Koskenniemi