Fu Manchu (Usa), Big Elf (Usa)
04.04.2002
Nosturi/Helsinki
Helsingin yllättänyt takatalvi ja voimat vievä kevätflunssa eivät olleet niitä parhaita lähtökohtia letkeän Californiarokin kuuntelulle. Siitä huolimatta puin päälleni keilailupaidan, pistin kaulaani surffilautakorun ja suuntasin kohti Nosturia testaamaan aikaistettujen bändien aloittamisaikojen vaikutusta.
Lämmittelybändin showtimeksi oli määrätty 21.15. Tähän aikaan paikalle oi saapunut vasta kourallinen yleisöä. Liekö tiedottaminen uusista aloittamisajoista mennyt poskelleen vai eikö tuiki tuntematon kiinnostanut yleisöä. Ne, jotka olivat saapumassa ajoissa paikalle saivat totisesti vastinetta vaivannäölleen. Kahden kitaran, basson ja armottoman kosketinsoitinarsenaalin avulla bändi lunasti paikkansa ainakin minun sydämessäni. Harvasta bändistä voi jo kahden biisin jälkeen sanoa pitävänsä. Alle tunnin setti koostui noin kymmenenminuuttisista hevi/rock/progeväännöistä. Mieleen tuli väistämättä Black Sabbath, Deep Purple ja Led Zeppelin. Homma oli kuin suoraan 70-luvulta, ei kuitenkaan niin, että se olisi plagiaatti tai liian mahtipontista. Homma toimi kuin junan vessa. Pistäkää nimi Big Elf mieleenne.
Itse pääesiintyjä Fu Manchu oli valitettavasti pieni pettymys. Biisithän ovat hyviä. Uudelta levyltä tuli mm. Hang on, California Crossing ja Squash That Fly ja vanhemmasta tuotannosta pakollinen King Of The Road. Californialaisryhmää ollaan usein kehuttu rennoksi, mutta Nosturissa rentous oli kaukana. Soitto vaikutti pikemminkin puurtamiselta. Biisit vain vedettiin läpi sen kummemmin esittämättä. Osansa epämiellyttävyyteen teki huonot saundit; kuuluisat kitarariffit kuuluivat suht’ selvästi, mutta basso ja rummut olivat yhtä korviasärkevää mölinää. Viimeinen niitti oli setin päättänyt järkyttävä rumpusoolo-, kitarankierrätyssessio, joka kesti lähes kymmenen minuuttia. Tässä vaiheessa toimittajan nuhainen mitta tuli täyteen ja lähdin suuntaamaan kohti rautatieasemaa.
Positiivista oli, että paikka oli lähes täynnä Fu Manchun aloittaessa, huolimatta aikaisesta aloittamisajasta ja siitä, että Tavastialla soitti samaan aikaan HIM. Helsingissä siis riittää yleisöä kahdelle maailmanlaajuiselle bändille samana iltana. Mitä tulee aikaistettuun soittoaikaan, kaikki tuntuivat kehuvan ideaa. On tietysti totta, että työläisten pitää päästä aamulla töihin ja pitkämatkalaisten ehtiä viimeiseen junaan. Mutta tosiasia on, että soittoaika vaikuttaa keikan tunnelmaan. Nytkin oli huomattavissa, että valtaosa yleisöstä missasi lämppärin, ja että ihmiset eivät ehtineet nauttia tarpeeksi humppabensiiniä ennen pääesiintyjän aloittamista. Tämä jättää bändin varsin epäkiitolliseen asemaan. Kuvittele, että joutuisit itse villitsemään selvin päin olevia suomalaisia, jotka ovat juuri tulleet sisään kylmästä ulkoilmasta. Siinä on tarpeeksi haastetta, vaikka soittaisi paremman keikan, mitä Fu Manchu ei valitettavasti tehnyt.
Teemu Jokelainen
