09.05.2007
Klubi/Tampere
Jos Tigerbombs ja Jann Wilde & Rose Avenue väittävät kilvan olevansa Suomen ruotsalaisimpia bändejä, on vuodesta 1994 toiminut Weeping Willows ehdottomasti Ruotsin suomalaisin bändi. Vastaavaa pohjoista melankoliaa ei osaa kotimaassammekaan kovin moni tehdä yhtä hyvin. Silti viisikon soundi on myös ruotsalainen, joka kaikaa ennen kaikkea sen kuulaudessa ja kaikesta haikeudesta huolimatta hommaa leimaavasta toivosta. Muutamalla edellisellä levyllä alkanut soundin suurentaminen nähtävästi kansainvälisemmän läpimurron toivossa kääntyi tuoreella Fear & Love-levyllä jälleen minimalistisempaan ja akustisempaan suuntaan. Niinpä pitkäaikaiset Suomen ystävät otettiin Tampereen Klubilla vastaan odottavalla mielialalla – kuinka materiaali jaottuu?
Aika vahvasti luotettiin uuteen levyyn. Ja se ei ollut mielestäni huono ratkaisu, kun sieltä löytyy muun muassa The Burdenin, You´ll Never Know (How Good You Really Are):n ja Grains Of Sandin kaltaisia rehellisen kauniita kokonaisuuksia. Isompisoundisissa kohdissa vain Touch Men kaltainen hitikkyys pääsi samoille asteille, tuoden kieltämättä meininkiä keikkaan mutta häviten tunnetasolla avarille haikeiluille sata-nolla. Kaiken kaikkiaan reilulla encorella varustettu keikka oli kuitenkin kiitettävän tasapainoinen, sekä kyyneliä että hikeä saatiin iholle.
Yksi hienoimpia juttuja WW:n esiintymisessä on sen yleisön ja yhtyeen välisen kuilun kapeus. Showta suvereenisti pyörittänyt Magnus Carlson kävi eturivissä kättelemässä, huomioi sekä yleisön toiveet että kommentoi heittoihin. Ja sai sekä juotavaa että savuketta, mikä oli hänen mielestään laulajana toimimisen paras puoli. Vaikka yleisöä ei ollut mitenkään älyttömiä määriä, oli tunnelma hyvin lämminhenkinen ja välitön. Siihen auttoi varmasti paljon myös sulavasti rakentunut keikka, jossa kuultiin hittien ohella myös harvinaisempia valintoja. Loppukeikan osalta paras hurmos nousi itselleni hienosti pianolla astelevasta Peace & Lovesta. Vaikka Weeping Willows on ehkä enemmän kotona kuunneltavaa kuin keikkamusiikkia, on bändi lavallakin melkoisen mainio. Aika tasaistahan heidän esiintymisensä on, mutta on myös vaikea kuvitella bändin kokonaisuuteen ääripäihin viemistä ja harmoniaa rikkovaa kokeellisuutta. Onhan WW ennen kaikkea turvallista ja tyynen tuudittavaa kaunista musisointia.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
