08.08.2008
Visulahti/Mikkeli
Dinosaurockin perintöä jatkamaan perustettu Jurassic Rock sai luvan edustaa kesän 2008 viimeistä hieman isompaa festaria. Edeltävä viikko oli kulunut jännittäessä osuisiko luvattu suuri saderintama Visulahden kohdille juuri tapahtuman aikana. Ja osuihan se, tosin ihan koko festaria ei tarvinnut kertakäyttösadetakin suojissa viettää. Toista vuottaan viettävä kansanjuhla tarjosi tosin olosuhteiden puolesta erähenkisille kaikenlaisia lupauksia seikkailusta: sadetta, mutaa, lämmintä auringonpaistetta, hallayön ja lisää mutaa.
Perjantain matka paikan päälle vietettiin toden totta ankaran sateen piiskatessa kulkuvälinettä alkupisteestä loppuun saakka. Kiroillen vedettiin muoviriepua niskaan ja lisää kiroiltiin kun tuskaisan pitkä jonottaminen rannekkeenvaihtoon sekä leirintäalueelle kieli järjestelyiden puutteellisuudesta. Kun vielä padotkaan eivät sulkeutuneet leiriä pystytettäessä, niin telttakeppien ja suojapeitteen kanssa taistellessa toimittajaltamme lipuivat ohi korvien niin Diablo, I Was A Teenage Satan Worshipper, PMMP kuin FM2000:kin. Vasta Stam1nan keikan ollessa jo hyvässä vauhdissa ehti allekirjoittanut hiljalleen festarialueelle.
Jos oli lemiläispoppoo vauhdissa pari viikkoa sitten Rockcockissa, niin eipä jarrua painettu Mikkelissäkään, päinvastoin. Perinteinen mosh pit, circle pit ja lopulta myös wall of death yleisön seassa kielivät hyvin siitä että bändi pani parastaan. Eipä Hyrde suotta kehunut keikkaa kesän ykköseksi. Mutta eipä siitä sen enempää, bändi on saanut jo ihan tarpeeksi palstatilaa tälläkin sivustolla.
En ole varsinaisesti koskaan perustanut Ismo Alangon musiikista, mutta se on ollut merkillepantavaa että mies onnistuu äärimmäisen taitavia muusikoita haalimaan ympärilleen. Eikä Teho Majamäki ole poikkeus. Rytmeistä pääosin vastaava miekkonen täydensi loistavasti ikonin kitaransoittoa ja laulantaa. Lavaliikehdinnän ollessa hillittyä sai musiikki pääpainon ja se miellyttikin korvaa selkeiden soundien kera. Ainut ongelma duon ulosannissa on se, että se soveltuisi ehdottomasti paremmin sisätiloihin ja intiimimpään ympäristöön. Hatunnosto kuitenkin pätevästä suorituksesta.
Olosuhteiden pakosta Disco Ensemblen ja Ruoskan keikat oli jätettävä väliin, mutta ainakin edellisen intensiivinen rokkailu kuulosti hyvin jytisevän sateen hellittäessä hiljalleen pimenevässä illassa. Illan pääesiintyjää se ei kuitenkaan lyönyt laudalta missään muodossa. Meshuggahin kiertuepaitojen suhteen eioota huudeltiin riepukojulta jo alkuillasta, joten ei liene epäselvyyttä mitä bändiä oltiin tultu varta vasten katsomaan. Ja kun Perpetual Black Second lopulta avasi pelin oli mudassa liukasteleva kansa pähkinöinä.
Jens Kidmanin uhmakkaan hahmon johdattelemana, Tomas Haaken käsittämättömän rumputyöskentelyn piiskaamana ja Fredrik Thordendalin sekopäisten kitarasoolojen rienaamina yleisö heilutti tukkaa ja pumppasi nyrkkiä ilmaan kuin huomista ei olisi. Sateen pehmittämä maa muussaantui entisestään kun muun muassa Bleed, Rational Gaze, Pravus ja Straws Pulled At Random moukaroivat armottomasti tajuntaan. Festarikansa kiitti biisien välissä äänekkäästi mylvien ja rytmikkäiden "Hei! Hei!" -huutojen kera. Äärimmäisen kovassa tikissä oleva orkesteri palkitsi kuulijat illan viimeisellä nopealla. Future Breed Machine on teknisen raskasmetallin kiistaton klassikko ja sen saama vastaanotto peilasi tätä. Liekö kovinkaan montaa niskaa säilynyt rasitukselta kyseisen biisin lopettaessa karkelot päälavan edessä?
Meshuggah on varmasti monille liian kaaosmaista kuunneltavaa kotioloihin, mutta jos vain pienikin sauma on nähdä bändi livenä niin voin varauksetta suositella. Mikkelin yössä, upean valoshown tukemana tämä näennäisesti epätanssittava jytke pisti monet yhtyettä vierastavatkin nyökyttelemään hyväksyvästi. Lavalta huokuva luottamus omaan tekemiseen välittyi yleisöön asti. Tämä viisikko tietää tasan tarkkaan mitä tekee ja tekee sen äärimmäisen hyvin. Omalta osaltani voin sanoa kyseisen keikan menneen vaivatta kolmen parhaan livekokemuksen joukkoon.
I Walk The Line oli saanut kenties illan epäkiitollisimman osan soittaa heti Meshuggahin jälkeen. Iso osa vieraista suuntasi tässä vaiheessa kohti leirintää tai festaribussia, joten kakkoslavan akti kiinnosti vain kourallista. Sääli sinänsä, paremmassa ajankohdassa tämä melankolinen ja punkahtava rokettirolli olisi taatusti iskenyt paremmin. Nyt toimittajakin joutui toteamaan neljän biisin jälkeen ajatusten olevan yhä päälavan tapahtumissa ja paloi lisäksi halusta päästä spekuloimaan nähtyä. Joten suunta kohti leiriä.
Voittajina siis lopulta selvittiin perjantaista, vaikka sateen tuoma lisäelementti meinasi viedä kaiken toivon. Ilta kuitenkin ajoi sadepilvet muille maille ja niiden vierailusta merkiksi jäivät vain muussaantuneet nurmikentät. Mudassa rypemisestä huolimatta sitä kuitenkin saisi lauantaina laittaa kuivat kengät jalkaansa ja kohdata uudet haasteet.
Teksti ja kuvat: Tomas Ojapelto
