Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi, Eleanoora Rosenholm
17.06.2009
Klubi/Tampere
Kesällä kotimaisten bändien kiertäminen kaupunkien klubeilla vähenee hieman, painopisteen siirtyessä festarikesän myötä ulkolavoille massatapahtumiin. Samaisille festivaaleille saapuvien ulkomaan ihmeiden pistokeikkojen ohella klubikesää värittää toki aina muutamat mielenkiintoiset kotimaisin voimin tapahtuvat maihinnousut, joista Tampereen Klubille Naamat-festivaalin 10-vuotis juhlistuskiertueen myötä rantautuivat aina tervetulleet vieraat Eleanoora Rosenholm Porista ja Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi Oulusta.
Väkeäkin oli paikan päälle saapunut kohtuullisesti. Hassulta toki hieman tuntui tulla kirkkaasta kesäillasta pimeälle Klubille. Vaikka keikat alkoivat vasta kymmeneltä, tuntui siltikin melko aikaiselta. Tuomas Henrikin bändissä oli tällä kertaa mukana maestron itsensä ohella ilmeikäs basisti, rumpali, konevelho, viulisti sekä taustalaulaja, jonka hula-vanteen liikkeelläpitotaito kaikkien niiden biisien kohdalla missä toista ääntä ei tarvittu oli tarkoituksellisen hypnoottista ja hattua piti oikein nostaa. Minä olisin räpiköinyt sen vanteen lattialle vähintään puolen minuutin välein.
Oululaiset päättivät pistää yleisönsä suoraan selälleen – sen verran lujilla volyymeillä ja päällekäyvän raivokkaalla rockilla lähdettiin liikkeelle. Onneksi Regina Linnanheimon myötä yhtye myös rauhoittui kauniin viulukoristeisen melodian pariin, sillä ei pelkkä huuto oikein enää nykymaailmassa riitä mihinkään. Tuomas Henrikki osaa onneksi yhdistellä oivasti rankkuutta ja heleää melodisuutta, hylkäämättä silti hetkeäkään taustalla väreilevää ilkikurisuutta. Siis hiukan samanlaista pirullista äkkivääryyden lupausta mitä alkuaikojen YUP:lta sopi odottaa. Silti kyseessä on melkoisen erityyppinen soundi.
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi on hypnoottisen junnaava, jopa eteerisen leijaileva, mihin osassa biiseistä soinut konetausta sopii hyvin. Rankka, hiukan Radiopuhelimien sukua oleva särövinguttelu-junttaus vaihtelee pohdiskelevan leijailun kanssa osuvien runttausten vaihdellessa laitoja. Parasta antia on rauhallisempien puolien kohdalla selkeimmin kuuluva koukukkuus, joka korostuu vielä sopivan taiteellisten sanakuvioiden myötä. Rauhallinen Hölmö, kipakka Rahat pois ja lopullisen henkisesti rutiseva Fuck Off And Die jäivät ehkä Reginan ohella päällimmäisinä mieleen. Hyvä!
Omanlaatuinen soundimaailma, leijaileva hypnoottisuus ja lievä äkkivääryys leimaavat myös porilaista Eleanoora Rosenholmia, tuota kuvitteellisen murhaajattaren musiikillista elämänkertaa. Muutaman kerran yhtyettä on tullut todistettua, nyt oli selkeästi niistä kaikkein paras esitys. Noora Tommilan lavapreesenssi ja laulutulkinta on etenkin entistä vakuuttavampaa ja vaikka kollegat totesivat että hypnoottisempiakin keikkoja kuusikolta on nähty, niin kaksilla synilla, kitaralla, bassolla ja lyömillä luotu, hieman Magyar Possen kaihoisaa mollikaarta sukuloiva soitto vei joka tapauksessa mukanaan.
Kaikesta karusta murha-maailmassa riimittelystä huolimatta ja sen oivana vastapainona Tai-Panin paholaisen ja Ambulanssikuskittaren lähes hilpeän kaunis leijailu tekee Rosenholmin sisarusparven ilmeestä mukavan pehmeän ja sillä lailla äkkiarvaamatta vaaniskelevan. Eleanoora ei uhkaile tulevilla surmatöillä vaan kertoo muistojen utupilvien suojasta mitä tulikaan tehtyä. Niinpä juttu ei ole niinkään synkkä kuin melankolisen toteava ja sitä kautta hirtehinen. Minkäänlaista katumusta tuo kohtalokas murhaaja ei taida tuntea.
Toki porilaiselta soittokaartilta monine menestyksekkäine ja haastavine projekteineen ja bändeineen löytyy sen verran vahvaa taitoa ja näkemystä että sitä kauniisti ja harmonisesti leijailevaa kaavaa osataan haastaa ja elävöittää monipuolisesti. Niinpä eri puolilla maailmaa liikkuvat kappaleet väritetään myös osuvasti. Vladimir Grutsov, Suljetun osaston astronautti ja Musta ruusu soivat toimivasti, kaikki hieman eri ilmeellä. Yhden encoren verran jatkettu keikka oli mukaansatempaava, kaunis ja omalla kierolla tavallaan hyvin viettelevä kokemus. Eli kaikinpuolin hyvä musiikki-iltama juhannusviikon ratoksi.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
