Flow 2010 – perjantai
13.08.2010
Suvilahti / Helsinki
Järjestyksessään seitsemännen Flow-festivaalin sai aloittaa festivaaliväen sisääntuloa alueen päälavalla taustoittanut Jimi Tenorin ja Tony Allenin yhteenliittymä, jonka suomalais-nigerialainen näkemys afrohenkisestä rytmimusiikista jäi, ikävä kyllä, sisään marssivien juhlijoiden jalkoihin. Hetkellisen sivuprojektin leimaa päällään kannatellut kevyt jatsailu oli toki viihdyttävää, mutta olisi kaivannut intensiteettiä, tiukkuutta tai vain sisätilan, jotta touhu olisi saatu hikiseksi. Leppoisan mutta ah-niin-katoavaisen fiilistelyn paikka olisi tällaisenaan ollut sunnuntain chillailuissa.
Väärän esiintymispaikan uhreiksi joutuivat tosin suurin osa muistakin päälavan perjantaisista esiintyjistä, kun Broken Bells ja Air kävivät osoittamassa, ettei niistäkään ole juuri taustamusiikkia korkeampiin sfääreihin. Ongelmallinen oli toisaalta myös sisätilassa esiintyneen Ulverin soittopaikaksi valikoitunut Voimala-klubi. Voimala itsessään on hieno rakennus, mutta kun permannon keskiosa oli täytetty tuoleilla, saivat muut kuin ennakkoon paikalle kerenneet vähälukuiset tyytyä seuraamaan keikkaa sivusta – ja suurimmaksi osaksi valtavien tolppien takaa. Omalta paikaltani näin yhden yhtyeen jäsenistä ja heijastuksia norjalaisten esitykselle melko keskeisestä videoprojektiosta. Kun ilmanvaihtokin oli unohdettu kytkeä päälle, sai nelisen biisiä Ulverin sinänsä mielenkiintoista ja tiheätunnelmaista näkemystä riittää.
Ulverin kesken jättäminen osoittautui kuitenkin hyväksi valinnaksi, kun festarialueen toisessa sisätilassa Tiivistämössä soittanut Sami Kukka yhtyeineen räjäytti potin. Levyillään yksikseen esiintyvä mies nousi lavalle yhtyeen kanssa ja vaikka Tiivistämön akustiikassa on melkoisesti toivomista, tuntui ratkaisu oikealta: lavalla istuskelleen joukkion vähäeleinen soitto oli todennäköisesti niitä harvoja, joille tilan sointi ei ollut vahingoksi.
Pekko Käpin jouhikon eri sävyjen johdattama soitto sai musiikillista sivustatukea Kukan akustisesta kitarasta, rummuista ja bassosta. Kuultiinpa keikalla myös poikkihuilua, ksylofonia ja taustalaulua, mutta musiikinluojien runsaus ei kadottanut Kukan keskeistä antia: minimalistiset, synkeät ja raukeudessaan useimmiten varsin murskaavat laulut saivat yhtyesoitossa vain uusia ulottuvuuksia. Liki haudanvakavaa musiikkia esittävä maestro osoittautui hyväksi esiintyjäksi, joka antoi ammattitaitoisen yhtyeensä liikkua melko vapaasti. Muutama uusi biisi taas kertoi siitä, että Sami Kukka tulevaisuudessakin luottaa siihen, minkä hän niin hyvin osaa: hauraisiin, yksinkertaisiin ja ajattoman tuntuisiin folk-kappaleisiin, jotka pysäyttävät. Hyvä niin.
Perjantain odotetuin esiintyjä oli telttapaikan saanut Circle. Yksittäisen ruotsalaismielipiteen (Dagens Nyheterin Nils Hansson kirjoitti, että Circle ompi palttiarallaa maailman paras rockbändi!) ympärille rakennettu hetkellinen suomalainen hypeautomaatti ("hei ne ajattelee meistä jotain!") oli saanut Flow-kansan täyttämään teltan hyvinkin täyteen. Ja mitä pidemmälle Jussi Lehtisalon päävälineen ("mikä ihmeen Circle!?") keikka eteni, sen tyhjemmäksi teltta kävi. Etenkin jyräystä tauottaneen, osin päämäärättömältä tuntuneen jatsauksen yleisöä karkoittava voima oli kadehdittavaa. Eivät raukat tajunneet, kuinka mielettömässä vedossa tämä maailman ainoa oikeasti toimiva superbändi oli.
Circle olisi itse asiassa superbändi, vaikka siinä soittaisi vain puolet nelikosta Lehtisalo-Mika Rättö-Tomi Leppänen-Janne Westerlund, varsinkin kun miettii missä kaikessa kukin on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ansioitunut. Suomi-alternativen Fab Four + 2 osoitti kolmen kitaran, basson, rumpujen ja Rätön voimin millaista on yhtyedynamiikka silloin, kun se toimii saumattomasti. Psykoottinen, riehakas ja monelle varmasti oudon vieraannuttava ilmestys glitterpöxyissään veivasi laajalla skaalalla doomista heviin ja huuliharpusta kikkeliskokkelis-osastolle pörräten koko ajan sielunsa välittömässä läheisyydessä. Ja jottei tämä menisi vain länkyttämiseksi, voi sanoa, että Circlen todella typerä lavashow mestauksineen kaikkineen toimii. Maailman paras suomalainen yhtye veti viikonlopun toisiksi hurjimman keikan, rumpali Leppäsen saadessa kunnian olla viikonlopun juhlituin kotimainen muusikko.
Circlen jälkeen ranskalaisen Airin kaunis studiomusiikki jätti hyvin kylmäksi. Laskutavasta riippuen noin kymmenen-kaksitoista vuotta sitten musiikillisesti parhaat hetkensä eläneen kaksikon retro-orgaaninen tunnelmointi tuntui kesäisessä illassa mitäänsanomattomalta, vaikka yhtyeen suurimmat hitit kuultiinkin. Air olisi kaivannut keikalleen toisen vuodenajan, sisätilat ja vähemmän uusia biisejä. Vanhalla levyllä pärjää nähtävästi edelleen varsin mainiosti.
Toinen hyvin vaisun mielikuvan itsestään jättänyt perjantainen esiintyjä oli Danger Mousen ja The Shinsin James Mercerin tähdittämä Broken Bells. Auttamattomasti Mercerin emo-yhtyeeseen vertautuneen Broken Bellsin nätti pop karkasi taivaalle päälavan yleisöä tavoittamatta. Oikeastaan ainoa perjantain päälavaesiintyjistä joka sai yleisön mukaansa, oli illan pääesiintyjäksi tituleerattu Outkast-puolikas Big Boi.
Vaan miten halvalla suosio irtosikaan! Todennäköisesti kohtalaisella hintalapulla varustettu Big Boi marsitti lavalle lihavan läppärimiehen ja liian monessa kohtaa lähinnä Andre 3000:a tuuranneen sidekickinsä musiikkivideoiden – sekä Big Boin että Outkastin – toimiessa keikan visuaalisena antina. Kyllä vaan! Oli varsin hauska seurata sinänsä ihan viihdyttävää esitystä, jonka rungon muodosti turhan moni Outkast-biisi, samalla kun katseli yhtyeen videoita. Ei siinä, että niissä olisi mitään vikaa, mutta jos Outkastia niin sitten Andre 3000, eiks je. No, hyvinhän miehen anti yleisöön tuntui uppoavan samalla, kun omista fiiliksistä katosivat pahnanpohjimmaisetkin "we will rock you"-huutelun alettua.
Ei Big Boi tosin niin huonolta tuntunut kuin monen tahon hypettämä ja levyltä paikoin ihan kivaksi todettu The Drums. Jaksoin seurata noin neljä biisiä yhtyettä, jonka laulaja oli lainannut Morrisseyn ja Ian Curtisin lavaliikkeet, ja jonka biisit olivat tyhjiä kuoria. Kun ei mitään omaa omista, ei siitä ehkä kannata tehdä ohjelmanumeroaan?
Siirry tästä Flow´n lauantain pariin.
Teksti: Jani Ekblom
Kuvat: Flow Festival / Jussi Hellsten (Tony Allen, Circle), Juuso Koponen (Ulver), Eerikki Pokela (Big Boi)
