Flow 2010 – lauantai
14.08.2010
Suvilahti / Helsinki
Lauantaina Flow´n päälavallakin alkoi tapahtua. Iltapäivällä soittaneen Uuden fantasian näkemys orgaanisesta rytmimusiikista vakuutti nimittäin siinä määrin, että syksyllä tulevaa kakkoslevyä on lupa odottaa. Vilungin ja DJ Street Kobra -nimen taakse kätkeytyvän, toisinaan myös DJPP:nä tunnetun miehen muodostamaa kaksikkoa taustoitti mm. viulu, pasuuna ja sello, jotka kuoruttivat rytmi-iloittelun lämpimällä sykeröllä. Yhtyeen runsasta settiä kuvaa ehkä parhaiten monipuolisuus: viileäntyylikkäästä, elintarvikekioski Sandron Kulmasta kertovasta samannimisestä instrumentaalista mentiin sulavasti tandemistaan tutumman koko kansan Freemanin kanssa laulettuun kappaleeseen ilman, että olisi jäänyt vaikutelma muusta kuin luonnollisuudesta.
Myös teltassa alkuillasta esiintynyt K-X-P tarjosi runsaasti perkussiivisia herkkupaloja. Osin koska rumpukapuloita piteli Tomi Leppänen, osin koska loput yhtyeestä on Timo Kaukolampi ja Tuomo Puranen. Kaukolammen uusi rumpu-basso-syntikka -trio julkaisi vastikään esikoislevynsä, joka sekoittaa krautrockia, elektroa ja noisea muodostaen minimaalisen hypnoottista, liki teollista groovea. Albumin kohtuulyhyistä biiseistä oli keikalle ruuvattu kolmen vartin tarpeisiin noin neljä jumittavaa teosta. Kaukolampi huusi ja käsitteli syntikoitaan kuin transsissa samalla kun bassoa soittanut Puranen piti laivan jotakuinkin suorassa.
Hurjinta yhtyeessä oli kuitenkin edellisenä iltana Circlen kanssa esiintyneen Leppäsen rumputyöskentely. K-X-P:n eponyymillä esikoislevyllä rytmimasiinaa ajavat sekä Leppänen että Anssi Nykänen, mutta Flow´n lavalla puikoissa oli vain yksi mies. Leppänen puksutti menemään niin kuin vain hän osaa: kivuttomasti eteenpäin, tarkoituksella laahaten, lähinnä rumpusooloja mieleentuoneita superfillejä mestaroiden ja kokonaisuuden ylittäneen perustan luoneena velhona. Lavalla itsestään vakuuttavan ja levyä metelikkäämmän kuvan antanut yhtye jatkaa toivottavasti keikkailuaan – olisi nimittäin mielenkiintoista nähdä millä tavalla teokset elävät livetilanteissa.
Ja jos sattui luulemaan, että Leppäselle olisi riittänyt kahden mahtikeikan viikonloppu, oli väärässä. Festareiden odotetuimmalle esiintyjälle, syyrialaiselle Omar Souleymanille oli sattunut matkalla vahinko, kun elintärkeä syntsa/rumpukone oli päässyt kastumaan eikä toiminut. Onneksi Suomesta löytyi tarvittava koneisto Leppäsen muodossa ja juhlat saatiin käyntiin. Häälaulajana uransa aloittaneen Souleymanin syyrialaista kansanmusiikkia, huoltoasemaelektroa ja folkia yhteennaittavaa musiikkia saatiinkin komppaamaan muhkean cv:n jo ennestään omannut mies, joka kaiken lisäksi hoiti hommansa hienosti, varsinkin kun muistaa että hän istui rumpujen taakse kylmiltään.
Skeptikko voisi tietysti sanoa, että Leppäsellä oli helppo homma, kun vieressä oli koko keikan ajan henkilö, joka kertoi mitä komppia tuli soittaa. Samanlainen opastaja oli loppuyhtyeelläkin, ilmeisesti jonkinlainen orjapiiskurin ja managerin (vai oliko se sama asia?) yhdistelmä, joka kulki ympäri esiintymislavaa taputtamassa tahtia ja vauhtia esiintyjiin, kertomassa mitä soitetaan samalla kun hän räpsi kuvia ja tsemppasi yleisöä. En tiedä kuinka paljon tämän jokseenkin kuumottavan oloisen miehen ansiota oli, että Souleyman kaikkien odotusten vastaisesti veti vielä hurjemman keikan kun saattoi odottaa. Alun kymmenminuuttisen, lähinnä rukouslaululta vaikuttaneen tunnelmoinnin jälkeen alkoi tanssi, joka loppui samalla hetkellä kuin keikkakin.
Rumpu, syntsat ja sähköinen saz (eli eräänlainen luuttu) loivat eläväisen taustan Souleymanin laululle, vaikka välillä tuntui että mies keskittyikin lähinnä yleisön tapututtamiseen. Intensiivinen, kovimmillaan hyvin korkealla tasonsa puolesta liitänyt, mutta myös dynaamisesti erittäin hyvin rakennettu keikka oli kevyesti viikonlopun paras. Ja monella tapaa myös mieltä ylentävin. Liian monen "indie"hutin festareilla Souleyman ja koko Tiivistämön ohjelman luonut "The Other Sound Of Finland" -konsepti olivat parasta ja mielenkiintoisinta antia.
Lauantain hutiosaston kärkipaikalle nousi yhdysvaltalainen Surfer Blood, joka alkoi epäilyttää jo siinä vaiheessa kun mahdottoman suuri massa ihmisiä alkoi valua teltan suuntaan ennen keikkaa. Yhtye esittikin muodottoman oloista ja yksinkertaisesti tylsää kitaramusiikkia, josta kyllä kuului vaikutteet, mutta joka ei muuten itsestään mitään jälkiä jättänyt.
Siirry tästä Flow´n sunnuntain pariin tai tästä takaisin perjantaihin.
Teksti: Jani Ekblom
Kuvat: Flow Festival / Sami Heiskanen, Erkka Luutonen (jälkimmäinen K-X-P-kuva)
