Bob Log III (USA), Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi
03.12.2010
Telakka / Tampere
Kypäräpään vauhdikasta bluesrockia sekä sekavien oululaisten tuotannon olennaisuudet.
Likimain täpötäyteen sulloutuneella Telakalla oli hyvä syy väenpaljouteensa – kukapa ei haluaisi viettää perjantai-iltaansa häkellyttävän vauhdikkaasti bluesia näppäilevän kypäräpään ja pohjolan viime vuosien tarjonnan kenties hämmentävimmän hämyrock-orkesterin parissa?
Lähes tarkalleen 22.30 taustamusiikki hiljeni ja ämyreistä alkoi soida Amerikan suoseutujen syvä dägädägä-blues. Yläkerran rappusia myöten ravintolan lavaa kohti saapui kitaraansa näppäilevä komeaan pukuun pukeutunut kypäräpää, joka esitteli paksulla etelänmurteella itsensä Bob Log III:ksi ”and now ladies and gentlemen, this here´s Bob Log´s guitar!” – ja niin pääsi yhden miehen orkesteri hommissaan tosissaan alkuun.
Järjettömän nopean kitaratyöskentelyn, pelkistettyjen jalkarumpukomppien ja kypärän sisältä kantautuvien hoilausten ympärille rakentuneen rock´n´roll-setin ydin sai ajoittaista vaihtelua myös perinteisemmin matelevasta delta-fiilistelystä, mutta persoonallisimmillaankin Log III:n tyyli käy puuduttavaksi. Siksipä onkin siunaus, että herra on luonteeltaan hervottoman hauska ja innokkaasti pölisevä viihdyttäjä, kuten heti keikan alussakin jo kävi selväksi.
Kuumuuden käytyä liian kovaksi katosi puku miehen päältä ja alta löytyi – tietenkin – hyvin Elvis-henkinen tähtien koristama kokovartalovaate. I Want Your Shit On My Leg vaati kummallekin polvelle neitokaisen heilumaan rumpukompin tahtiin. Miehen useamman kerran nähneelle tempuissa saattaa tuntua jo pientä rutiinin makua, mutta se ei miehen vauhdissa näy tippaakaan. Bob Log III on loistava esiintyjä, joka paljastui keikan jälkeen vailla kypärää yleisön parissa pyöriessäänkin varsin hyväntuuliseksi ja elämästään nauttivaksi herraksi.
Harvemmin sitä on nähnyt yleisömäärän vähenevän pääesiintyjän ilmestyessä lavalle. Melko vauhdikkaasti Bob Login jälkeen aloittanut Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi ei todellakaan joutunut soittelemaan tyhjälle salille, mutta kypäräpään keikan aikaisesta tungoksesta ei voinut puhua. Samapa se, kirjoittajankin hämmentäneen Ruuvimeisseli perseessä-uutukaisen ymmärrettävämmän laidan siivuilla Pusikossa ja Hehkut pahaa alkanut keikka iski lujaa.
Vaikka bändin tuorein julkaisu tuntuu yhä hyvin sekavalta, ei orkesteri ole lavalla unohtanut debyyttiään. Kahdessa osassa julkaistun levyn kummaltakin puoliskolta lohkottiin biisejä, painon ollessa ”hitikkäämmän” – ja kaiketi tunnetumman – ykköspuolen tarjonnalla, kuten Margot, Rahat pois, Käpytemppeli ja Hölmö, jonka myötä siirryttiinkin näppärästi julman metelin pariin. Herkistelyn, rokkailun, elektropopin ja hc-möykän yhteisliitto tuntuu ajatuksen tasolla liian helposti liitoksistaan natisevalta yhdistelmältä, mutta voi kuinka se käytännössä toimikaan.
Tuoreimman teoksen reissut raivohulluuden partaalta - parhaimmillaan Päin vittua ja Tyhjä pesä – bailaavien narkkareiden tarttuvan bilemöyrinnän kautta Moin liikuttavuuteen jo itsessään vetäisee takin aika tyhjäksi, mutta päälle roiskaistut vanhemman tuotannon oleellisuudet oli istutettu keikan kaareen juuri oikeisiin loviin; kokonaisuus tuntui kaikessa kaoottisuudessaankin harmoniselta. Encoressa päätepisteen löi mainio Fuck Off And Die eikä enempää enää keikalta olisikaan osannut kaivata.
Teksti: Aleksi Leskinen
Kuvat: Ilkka Valpasvuo ja Teemu Nordlund
