Matti Johannes Koivu ja Samae Koskinen Ja Hänen Taikabändinsä

Tampereen Klubin lauteilla tasaväkisesti yhden sukupolven kotimaiset mieskertojat Samae Koskinen ja Matti Johannes Koivu.

Tampereen Klubin perjantai-illassa kaksi saman sukupolven suomalaista miesääntä ottivat mittaa toisistaan eikä ollut mitenkään selviö että ensin aloittanut olisi ollut mikään lämmittelyakti. Vaikka Samae Koskinen Ja Hänen Taikabändinsä onkin erittäin taitava liveyhtye, ei Koskinen soolona onnistunut iskemään uusilla biiseillään silloin kun edelliskerralla miestä seurasin. Eli aika paljon oli kiinni siitä millaisilla sovituksilla yhtye toisi kappaleisiin koukkuja. Matti Johannes Koivu taas on onnistunut yhtä lailla soolona kuin bändin kanssa vakuuttamaan biiseillään ja valovoimaisella esiintymisellään. Miten bändit siis vastasivat odotuksiin?



Oikein hyvin, sanoisin. Mojovan tunnin setin soittanut Matti bändeineen aloitti kolmen biisin verran soolona, joista ensimmäisenä soineiden uuden levyn biisien kuulaus ei vielä ravistellut mutta jälkimmäinen Maailman kallioilla niistä onnistui silti pysäyttämään. Vanhemman osaston Kalatehdas puolestaan toi pakettiin sitä rentoa jammailua, mikä sekä soolona että bändin kanssa tuo Koivun biiseihin mukavasti eloisaa pilkettä ja iloa. Hiljaisimmillaan ja rauhallisimmillaan Matti on haikea, melankolinen ja hauras, mutta ei silti sorru varsinaiseen patetiaan vaan pysähtyy musiikillaan toimivan sielukkaasti.

Bändin kanssa pelkäsin että kuinka paljon mennään Ultramariini -osastolle - eli kuulaaseen sähköisyyteen? Kun lauluääni on sama, molempien aktien koskettimia maalaa Tuomas Ilmavirta ja tuoreimman Koivu-levyn - jazz- ja taidemusiikkipiireissä kannuksiaan ansainneen Iro Haarlan kanssa toteutettu Toisen maailman nimi - soundi on lähempänä Mariinin kuulasta melankoliaa kuin aiemmilla Koivun sooloilla, on ainakin teoreettisesti mahdollisuus mennä sörkkimään samalle kiululle.

En tarkoita että Ultramariini-soundeissa olisi sinänsä mitään vikaa tai väärää, mutta miksi tehdä samaa musaa kahden otsikon alla... Hetkittäin ja sähköisimmillaan yhtye kulkikin aika lähellä, mutta onnistui erottumaan letkeydellään ja rennolla hymyllään. Vaikka MJK:n musiikki on eniten kaihoisaa, on siinä kuitenkin livenä bändin kanssa edelleen sen verran paljon irtonaisuutta ja puoliveikeääkin hymyilyä että pehmeys säilyy. Topisorsakoskipäivä vedettiin lähes kahkoamiseksi, kun taas Se oli eilen hiljentyi erinomaisesti. Tunnin setin aikana tarjoiltiin tasaisesti materiaalia Matin sooloilta, lastenlauluja ja lukuisista huuteluista huolimatta Irwiniä lukuunottamatta. Ja hyvä niin...

Samae Koskinen yllätti positiivisesti. Se ei yllättänyt yhtään että Taikabändin soitossa oli taikaa - sen verran taitavia ja monessa liemessä keitettyjä soittajia ovat rumpali Tommi Salminen, basisti Veli Kauppinen ja kosketinsoittaja Janne Lastumäki että luotto on vakaa. Jukka Salmisen kitarassa korvannut Olli Nurminen (Trouble Bound Gospel, Xysma, Shake) kepitteli vähintään yhtä innokkaasti kuin Salmisen poika ja yhtyeen vireä sähäkkyys olikin yksi keikan leimaavia tekijöitä. Yllätystekijä oli kuitenkin se kuinka koukukkaita ja helppoudestaan huolimatta ja juuri siksi puhuttelevia Samin tarinat olivat. Bändisovitettuina ja Samaen kieltämättömällä karismalla biisit nykäisivät oikein hienosti sisäänsä ja yksi parhaita Koskis-keikkoja oli tosiasia.

Koskinen aloitti suomenkielisen uransa levyllä johon tarinat teki kotimaiset runoilijat. Kakkoslevyllä tukea antoi Kauko Röyhkä. Kolmoslevyllä Kuuntele, kuuntelen Samae rohkaistuu sanotaanko viimein luottamaan omaan ilmaisuunsa, joka kaiken kaikkiaan sanoo asioita sen verran yksinkertaisesti että voisi luulla isommallekin kansanosalle aukeavan, osuvan ja uppoavan. Mutta kuten tuli todistettua, biiseinä ne ainakin tällä tuntumalla tarvitsevat isoja sovituksia, joista Taikabändi osaa tehdä jotain muuta kuin kalseaa stadionjyminää. Vaikka kaaret ovat korkeita, on kosketus rikassyinen. Toki voi olla niinkin että Samae vetäisi tänä päivänä soolonakin biisinsä ihan eri otteella ja itsevarmuudella. Taisivat todistamallani soolokeikalla olla vielä hiukan kokeiluasteella..?

Vaikka uuden materiaalin varaan kelpasi toki rakentaa, oli jutustelevan Koskisen johtamassa showssa silti siinäkin kliimaksin rakennusta vanhemmilla hiteillä. Rakkauden valkoinen Hevonen ratsasti laajalla tasangolla hiki harjassa ja Universumi nörtteili internetin ihmemaailmassa massiivisesti. Kyllähän uusistakin En anna periks, Mökki, Eväsretki ja omia häitä varten tehty Hän jolla on kaikki iskivät hermoon. Melkoiset bileet yhtye sai aikaan, vaikka se ei ihan samanlaista herkkyyttä hehkunutkaan kuin avausakti. Kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet iltamat.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo