Nummirock 2011 – lauantai
25.06.2011
Nummijärvi / Kauhajoki
Festarin päätöspäivän pääesiintyjiksi oli hankittu Turisas, U.D.O. ja Eluveitie.
Nummirockin perjantai vietettiin mukavan aurinkoisissa keleissä, mutta lauantaina kevyt sade häiritsi juhlintaa pitkin päivää aamun lupaavasta arskan pilkahtelusta huolimatta. Nummirockin lipunmyyntiä sateen spekuloitiinkin häirinneen, tai tarkemmin ottaen syyttävää sormea osoitettiin säätiedotuksia kohti: arvon meteorologithan povasivat juhannusviikonlopuksi Pohjanmaalle vähintäänkin räntää ja kuolleita eläimiä.
”Eksyttiin tansseihin”
Hevifestarien viimeinen hevittelypäivä avattiin joka tapauksessa mitä heveimmällä tavalla, kun maailmanlaajuinen humppakäsite Eläkeläiset astui vodkapullojen kanssa Päälavalle kolmen jälkeen. Vaikka itse en ole kovin vakuuttunut siitä, ovatko ne Eläkeläisten tekstit ihan niin nerokkaita kuin hehkutetaan, niin osasi bändi yleisöä silti viihdyttää, siitä ei pääse mihinkään. Rento jutustelu ja humaltuminen yhdessä yleisön kanssa puri paikallaolijoihin Onni Wariksen jo legendaarisista kosketinsooloista puhumattakaan. Miehellähän on siis tapana hoitaa soolo-osuutensa vaihtoehtoisesti joko tasa- tai vuorojalkaa koskettimiston päällä hyppien.
Yleisöä bändi oli kerännyt kellonaikaan nähden paljon – arvioisin yleisömäärän olleen koko viikonlopun kolmanneksi suurin. Parhaiten tähän porukkaan tuntuivat purevan suurimpien metalliklassikkojen humppakäännökset, kuten Enter Sandmania mukaileva Soramonttuhumppa ja Run to the Hills -versiointi Ranttalihumppa. Humpparavitkin muodostuivat hiljalleen Eläkeläisten keikoilta tutuksi humppamadoksi, kun matojen veturit saivat sopivasta vetotahdista kiinni.
Voimametallitaisto: Teräsbetoni vs. Thaurorod
Heti humppien päädyttyä tiedossa oli Teräsbetonin soturimetallia Infernolla. Tämäkin yhtye onnistui keräämään paikalle oman yleisönsä, vaikka viimeistään viisuvierailunsa jälkeen bändin uskottavuuden laita on ollut vähän niin ja näin. Vaikka jo lähtökohtaisesti Teräsbetonia saatetaan katsoa vähän kriittisemmällä silmällä, ei bändi ollut missään nimessä Nummessa mikään moitteettoman vakuuttava esiintyjä. Joukon soturiuho jäi puolitiehen bändin kitaristikaksikon ollessa liikkeellä selkeästi letkeämmällä ja toisaalta myös tarkkailevammalla meiningillä verrattuna rumpaliin ja laulaja-basistiin. Vasta setin loppupuolen laukkakomppihitit Orjatar ja Missä miehet ratsastaa saivat koko bändin pullistelemaan rintaansa, kun yleisö osoitti kappaleille suosiotaan. Mutta eikös homman pitäisi mennä niin päin, että bändin kuuluisi temmata yleisö mukaansa, eikä yleisön bändiä?
Iltapäivän voimametallitaiston voittaja olikin anniskelualueella heti Teräbetonin perään esiintynyt, viime vuoden lopulla debyyttialbuminsa julkaissut Thaurorod. Tämän teknisesti äärimmäisen taitavan power-rykmentin keikka olikin samalla yksi koko viikonlopun terävimmistä.
Keikan alkaessa aloin pikkuhiljaa fiilistelemään, että nuoret soittajathan ovat selkeästi lukeneet power-sooloilun oppikirjat tarkkaan. Klassista soolobattleakin oli sovitettu johonkin biisiin. Viimeistään keikan loppupuolella esitetyn only here, tonight! -instrumentaalin jälkeen aloin jo pyöritellä mielessäni slogania ”kuin Dragonforce, joka osaa tehdä biisejä”. Oi, sitä harmoniasweeppailun juhlaa! Mainittakoon vielä se, että yhtyeen rumpali toi keikalla näyttävästi blastbeatin osaksi power-rumpalointia. Ja se, että en yleensä tapaa innostua kovin herkästi soittajien taituruudesta. Tälle yhtyeelle sopii luvata valoisan tulevaisuuden, kuun taivaalta ja mitä näitä nyt on: esimerkiksi Japanissa luulisi jätkille riittävän kysyntää.
Eluveitie säväytti
Jos Nummirockin tämän vuoden buukkauksista jotain erityistä hyvää täytyy nostaa esille, sopii lauantain folkmetal-parivaljakon Eluveitie-Turisas haalimisesta Kauhajoen korpeen antaa kiitosta. Tämän kaksikon avulla lienee jo myyty reilusti lippujakin folk-tietoisille ihmisille. Ja kyllä, nykyään on uskottavaa puhua folk-tietoisista ihmisistä metallirintamalla, ainakin sen jälkeen, kun Eluveitie-vokalisti Chrigel Glanzmann huudatti Inferno-lavan yleisöä sanoin: ”Are you ready for some pure fucking folk metal?”
Sveitsiläinen Eluveitie lienee todella sitä pure fucking folk metalia, sillä yhtye kantoi lavalle kasapäin perinnesoittimia, joista suurin osa jäi minulta tunnistamatta. Oli siellä ainakin viulua, mandoliinia, tinapilliä, säkkipilliä ja jotain, jota internetissä kampiliiraksi väitetään. Kokoonpano oli massiivinen: lavalla oli yhteensä kahdeksan soittajaa, joista esimerkiksi edellä mainittu Glanzmann hoiteli huutolaulun lisäksi mandoliinia, akustista kitaraa ja pillejä aina biisistä riippuen. Vilauttelipa yhtye Nummirockin yleisölle myös yhtä erityistä ässää hihassaan, kun se laulatti yleisöä biiseissään esiintyvällä, kuolleeksi julistetulla gallin kielellä.
Eluveitie oli ehdottomasti tämän vuoden Nummirockin paras ulkomaalaisesiintyjä. Lavaesiintyminen toimi, biisit toimivat ja Glanzmannin tapa käsitellä yleisöä oli täydellinen. Mies piiskasi yleisön niin yhteislauluun, circle pitiin kuin wall of deathiin. Taustalle jääneiden soittajien perinnesoitinharmonioita oli ilo kuunnella. Muutenkin Eluveitien lähestymistapa folkiin ihastuttaa, kun bändin musiikissa tuntuu kyse olevan ihan totisesta metallista, jonka melodiat nyt vain satutaan pääosin soittamaan pillein ja viuluin. Jos jotain negatiivista keikasta täytyy nostaa esiin, on todettava, että Glanzmannin ääni ei selvästi ollut aivan terävimmillään.
Viimeisiä viedään
Vierasvahvistuksin jatkettiin yhdeksän jälkeen Päälavalla, kun kääpiökasvuisten hevilegendojen sarjaan kuuluva Udo Dirkschneider astui lavalle soolobändinsä U.D.O.:n kanssa. Kasarisuuruus Acceptista tutuksi tullut keulahahmo esiintyi hillitysti lauluun keskittyen rokkikukkoilun jäädessä lähinnä soolokitaristi Igor Gianolan harteille. Keikka huipentui käsikirjoitettussa encoressa kuultuun Accept-hittiin Balls to the Wall. U.D.O. väänsi hard rockinsa varmasti ja jämäkästi, mutta toisaalta negatiivisessa mielessä varsin rutiininomaisesti. Ehkäpä tälle löytyy syy yleisön melko vähäisestä määrästä.
Nummirockin tämän vuoden ulkomaalaiskiinnityksiä voisikin kuvailla pieneksi flopiksi. Ainut väkeä tosissaan vetänyt ja tiukasti esiintynyt ulkolaisvieras oli tänä vuonna Eluveitie, tosin sillä varauksella, että The Hauntedin keikkaa en nähnyt. Mutta U.D.O.:sta, Voivodista, Legion of the Damnedista ja Amaranthesta yksikään ei säväyttänyt ja erityisesti Voivod ja Amaranthe olivat suoraan sanottuna huonoja.
Infernolla kello 22.30 nähtiin yhden aikakauden loppu, kun kotimaisilla metallikentillä varsin kohtuulliseen suosioon noussut Before the Dawn vihelsi keikkansa myötä puolet soittajistaan vaihtoon. Yhtyehän on perinteisesti ollut soittajien puolesta tuulinen paikka, mutta Saukkonen-Räihä-Eikind-Palokangas -kokoonpanolla yhtye ehti tehdä useampia ulkomaan keikkojakin. Nyt laulaja-basisti Eikind ja rumpali Palokangas vetäytyvät bändistä sivuun.
Tilaisuus oli merkittävä, sen näki jo paikalle saapuneen yleisön määrästä, mutta sen suurempia sanoja yhtye ei kuitenkaan käännekohtansa hetkellä asetellut, vaan antoi enemmän puheaikaa musiikille, mikä varmasti kaikille sopi. Keikka oli varma ja tyylikäs. Yhtyeen tuleva, vielä julkistamaton kokoonpano nähdään lauteilla jo Tuskan afterpartyissä 24. heinäkuuta.
”Hakkaa päälle Pohjan Poika!”
Tämän vuoden Nummirockin viimeisenä artistina esiintyi suomalaisen folkmetalin ykkösnimi Turisas. Pitkälle onkin Hämeenlinnasta ponnistettu, sillä Turisaksen esitys Nummessa haisi savuineen ja valoineen suurelta kansainväliseltä showlta. Lavalla liikkuminenkin vaikutti monin paikoin harkitulta, sen verran ajatuksen lailla soittoniekkojen aivoitukset näyttivät käyvän yhteen.
Amorphisin lisäksi Turisas oli tapahtuman ainoa bändi, joka sai Päälavan edustan täyttymään. Ihan yhtä liekeissä porukan ei tosin voi sanoa olleen kuin Amorphisin keikalla, mutta kun eturivistö kuitenkin sai oma-aloitteisesti wall of deathinkin kasaan, voidaan meiningin todeta olleen keikalla hyvä.
Setti räjäytettiin käyntiin ehkä koko repertuaarin parhaimmilla tempulla, kun To Holmgard And Beyond puskettiin säästelemättä ämyreistä ulos. Kaiken kaikkiaan toiminta lavalla oli niin soiton kuin rellestämisen puolesta vahvaa ja shown harkittuneisuuskin pysyi ehdottomasti hyvän maun rajoissa. Kokonaisarvosana keikasta jäi kuitenkin jonnekin välttävän ja tyydyttävän välille.
Turisas iski keikkansa puoleenväliin tuhdin annoksen materiaalinsa mahtipontisinta ja progressiivisinta laitaa. Nummirockin yleisö sai kuultavakseen yhteen menoon ainakin Rex Regi Rebellisin, Miklagard Overturen sekä jonkin uuden levyn kappaleen, jolla edellä mainittujen tapaan pituutta ja kerroksia riitti. Jo yleisön vaisuista reaktioista oli havaittavissa, että biisien monisyisyys ja progressiivisuus olivat liian kova pala purtavaksi varsinkin kappaleisiin vähemmän perehtyneille. Mitä ilmeisimmin Turisas haluaakin profiloitua hieman haastavamman folkin esittäjäksi, sillä esimerkiksi kuin juhannusfestarien parhaaksi juhlanumeroksi luotua Stand Up And Fightia ei settiin kuulunut ja loppukliimaksikin rakennettiin pelkän Battle Metalin varaan. Biisivalintoja voisi siis kuvata vähintäänkin hämmentäviksi – festareille sopivia täsmäiskuja olisi sopinut soittaa enemmän.
Sopivia päätössanoja asetellessa on palattava vielä kerran takaisin Nummirockin hengen äärelle. Jos maaseutuhenkinen festarialue, järvenranta ja vahva yhteisöllisyys metallipäiden kesken herättävät positiivisia ajatuksia, suosittelen Nummirockia kokeiltavaksi. Varoitan vain, että tapahtuma saattaa aiheuttaa vakavaa riippuvuutta. Olen tosissani.
Tästä Nummirockin perjantaihin.
Tästä torstaihin.
Teksti ja kuvat: Jarmo Panula
