Macdonald: Rock Connections
16.11.2011
Macdonaldin tiekartta esittelee erilaisia yhteyksiä eri artistien välillä. Ikävää, että kirja on formaattina aivan väärä.
www.readme.fi
Rockmusiikin maailma on tiheä yhteyksien verkosto. Musiikin tekijöitä on aina yhdistänyt toisiinsa levy-yhtiöt, tuottajat ja muusikot itse; vaikutukset ja lainat ovat levinneet vielä laajemmalle. Tällaisia yhteyksiä, verkostoja, esittelee Bruno Macdonaldin Rock Connections. Rock 'n' rollin täydellinen tiekartta (suom. Risto Latvala). Tietysti pintapuolisesti eikä täydellisesti, mutta kuitenkin.
Otetaan esimerkiksi Black Sabbath. Kolmessa sivussa yhtye kytketään kymmeniin tekijöihin The Kinksistä Frank Zappaan, James Brownista Nirvanaan ja The Beatlesistä Led Zeppeliniin. Joku on ohjannut, toinen auttanut, kolmatta autettu ja neljäs ottanut vaikutteita. Jne. Black Sabbathin ura tulee päällisin puolin selvitetyksi siinä ohessa. Analyysejä ei tehdä, ja lukijan tehtäväksi jää hämmästellä, kuinka laajasti kenenkin lonkerot ovat levittäytyneet. Että tuostakin päästään muutamalla askeleella tuohon.
Se, joka tuntee populaarimusiikin ja rockin historiaa 1950-luvulta eteenpäin, tuntee suuren osan kytköksistä. Teoria kuuden askeleen yhteydestä kenen tahansa maailman ihmisen välillä on hauska sovellettuna rock-maailmaan, vaikka Rock Connections ei sen kaikista mahdollisuuksista pysty suppeutensa vuoksi edes haaveilemaan. Sen sijaan teos on yhdenlainen pop/rock-historiikki, jonka eteneminen tapahtuu artistien välisten yhteyksien ehdoilla.
Loputon kytkentöjen oksisto taipuu kuitenkin hankalasti lineaariseen muotoon. Se on vaatinut karsimista ja tiivistämistä. Macdonald on luonnollisesti keskittynyt suuriin, hyvin verkostoituneisiin nimiin, ja asianharrastajia mahdollisesti kiinnostavat knopit ja yllätyskytkyt loistavat poissaolollaan. Macdonaldin tekstiä on toisaalta hauska lukea – harvemmat uskaltavat sanoa esim. Neil Youngin Transia (oikeutetusti) klassikoksi – eikä kirjan parissa ole hankala viihtyä.
Ellei yhtä pientä juttua oteta huomioon. Rock Connectionsissa yhteydet toisiin artisteihin ilmaistaan erilaisilla numeropallukoilla, jotka on sijoitettu tekstiin heti nimien perään. Palloista näkee, millä sivulla kytköstä käsitellään.
Täällä netissä käytetään pallukoiden sijaan linkkejä. Linkit ovat mukavia: klik, olet jo perillä. Kokemus on vähän eri, kun sitä tekee kirjalla, selailemalla sivuja edestakaisin. Rock Connections on siis kuin kovien kansien väliin sijoitettu verkkosivusto. Se kärsii kirjan rajoituksista, eikä voi nauttia netin mahdollisuuksista.
Ajatuskin tällaisesta kirjasta on typerä. Sen, joka myi idean kustantajalle, on syytä onnitella itseään.
Jani Ekblom
