Kirjat

Kari Harakka: Lapsuuteni Kekkoslovakia

06.12.2022



Pian koittavat jo esiteinien tuskailut, kun lasten leikit vaihtuvat ensin isompien lasten leikkeihin ja tuskailuihin. Sotaleikit muuttuvat pian jo mopon propailuun, sekä kaikkeen muuhun ’rankempaan’, kuten kai kuuluukin. Kekkoslovakiassa aikuiset olivat vakavia, eivät mitään lastensa kavereita, eikä valtiovallan asemaa ehdollisteta, vaikka Purkka-Lännen vapauden aallot hiljalleen ehtivät peräpohjolaankin asti.

Keskushenkilö pysyy samana, vaikka käy läpi isoja muutoksia. Ehkäpä nämä ovat kollaasi useamman henkilön kokemuksista, kavereilta kuulluista jutuista ja hiukan rikastetuista tarinoista. Niin tai näin, samalla syntyy kuva tasavallasta, joka etsi paikkaansa idän ja lännen välillä, mutta halusi kuulua silti länteen.

Harakka luo tarkkaa kuvasarjaa menneistä ajoista, tosin magiikkaa rikotaan jo tarpeettoman varhaisessa vaiheessa tapahtuvilla viittauksilla tulevaisuuteen. Nythän ollaan Kekkoslovakiassa, ihan turhaa on höpötellä mistään tulevista, paitsi visionäärisen Hikari-Karin suulla, joka on kirjan hahmojoukosta se pakollinen neropatti ja luokan priimus. Heppu jonka väitteisiin kuuluu mm. se, että jossain kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiset pitäisivät kuvallista päiväkirjaa internetissä ja muut vieläpä haluaisivat seurata sellaista.jhfyö



Kekkoslovakia päättyi joidenkin mielestä UKK:n kuolemaan, toisten mielestä tuokin ihme murtui vasta hiukan Berliinin muurin jälkeen. Tiedä häntä, mutta ainakin merkkarit olivat silloin parempia, musiikki pauhasi toisenlaisella palolla ja elämä oli muutenkin helpompaa – ja vaikeampaa. Kekkostalgiaa kai tämäkin.

Mika Roth




Lukukertoja: 508
Facebook
Artistihaku
Kirja-arvioissa myös