Vene, elonkulun epämääräinen vakio
11.04.2012
Oululaisten mölyorkestereiden nuorempaan kastiin kuuluvan Veneen laskentatavasta riippuen joko kolmas tai neljäs täyspitkä Hiljaa pää kiinni esittelee vakuuttavan ja entisestään kehittyneen yhtyeen. Itseasiassa levy vakuutti allekirjoittaneen täysien pisteiden edestä, joten aiheeseen täytyi syventyä hieman enemmänkin. Kysymyksiin vastailivat laulaja-kitaristi Lassi sekä basisti Anttoni.
Veneen edellisestä levystä on vierähtänyt pari vuotta, tuore Hiljaa pää kiinni tuo tullessaan avarammin soivan, mutta entistäkin synkempiä tunteita välittävän yhtyeen. Kuinka itse kuvailisitte bändin kehityssuuntaa? Suhteessa aiempaan materiaaliin, miten uutukainen näyttäytyy näin tuoreeltaan?
L: Ainakin Hiljaa pää kiinni on ensimmäinen levymme, jota olen pystynyt kuuntelemaan puhtaasti viihteellisessä mielessä. Se tuntuu aiempiin nähden paikoitellen hyvinkin erilaiselta tekeleeltä, toisaalta muusikon on turha yrittää arvioida omia kiekkojaan analyyttisen objektiivisesti. Hienoa, jos jonkinlainen kehityssuunta on ulkopuolisin korvin kuultavissa. Toivottavasti nousujohteinen sellainen.
A: Onhan se erilainen, mutta tarkemmin aika vaikea lähteä vertailemaan. Kampe on hieman harkitumpaa ja moniulotteisempaa, kestää kuuntelua. Verrattuna aikaisempiin tuotoksiin tätä uusinta on itsekin tullut kuunneltua selvästi enemmän.
Millainen retki oli saada biisit ajatuksen tasolta levylle asti? Oliko tältä osin jotain uutta tai erilaista, jos vertaa edellisten levyjen seikkailuihin?
L: Biisintekoprosessi ei ole varsinaisesti muuttunut. Se on ainoastaan hidastunut. Rämpyttelen yleensä kotona jotain satunnaisia kuvioita, kunnes jokin riffinpätkä alkaa tuntua "hitiltä". Tämän tunteen saavuttaminen on vain ajan saatossa vaikeutunut. Ajattelulle ei ole tässä sijaa: jos hylkää alkukantaisen intuition ja ryhtyy tietoisesti säveltämään, on lopputuloksena useimmiten pelkkää löysää letkua. Myös kappaleiden rakenne lähtee yleensä ihan perstuntumalta, joten on siis mahdotonta arvioida, synnyttääkö alitajuntani tätä mökää jotenkin aiemmasta poikkeavalla tavalla.
- Biisejä tuli levylle pitkältä ajalta, joten oli kerrankin varaa poimia rusinoita pullasta. Äänitysvaiheessa biisit rykäistiin narulle totuttuun tyyliin muutamassa päivässä. Kappaleita miksattaessa yllätin itseni suhtautumalla varsin pedantisti pieniinkin yksityiskohtiin, joita kukaan ei varmasti kuule.
Veneen luonteen määritelmästä löytyi varsinkin viime levyllä karua hardcorea ja flanellipaitaista möykkärokkia. Hiljaa pää kiinni on särömuurinsa suhteen hillitympi, ja heittäytyy ajoittain jopa postpunkmaisen pelkistetyksi ja kulmikkaaksi. Uivatko uudenlaiset vaikutteet musiikkiin "kuin itsestään" vai vaatiko kulkusuunta enemmänkin pohtimista?
L: Viime levystä kulunut aika lienee se tärkein syy "uudenlaiselle" meiningille. Ihmisten naamaan äänitettiin keväällä 2008, jonka jälkeen rumpali on (jälleen) vaihtunut, kitara-arsenaali on kaksinkertaistunut ja bändi on soittanut kymmeniä keikkoja. Viime levyä ei edes soittanut oikea bändi, kun Mikko oli juuri häipynyt ja Viisikon Keijo oli vain lainassa.
-Keikoilla on jotenkin hoksannut, millaista musiikkia haluaa tai voi tämän yhtyeen puitteissa soittaa. Esimerkiksi hc-paahto on jäänyt vähemmälle, kun se tuntuu liialti kuntourheilulta. Toisaalta: kun Menneisyyden haamujen kaltainen kappale todettiin tyylillisesti toimivaksi, sitä seurannut uusi materiaali lipui jotenkin puolitahallisesti samaan suuntaan.
A: Uuden biisin syntyessä se on hiljalleen vakiintunut keikkasettiin ja sitä kautta suurinta osaa levyn biiseistä onkin tullut jo jonkin aikaa veivattua. Joskus 2009 oli myös suunnitelmissa EP, joka nauhoitettiinkin, mutta jäi sitten puolivalmiina jonnekin. Puunhakkaajan talo tais olla ainoa biisi joka nauhoitettiin sitten myös tälle uudelle levylle. Aika on tosiaan varmaan ollut se, mikä kampetta on eniten muovannut. Ollaan tehty melko paljon biisejä, hyvät on jääneet elämään ja vähemmän hyvät unohdettu, mutta en ainakaan muista, että oltais koskaan erikoisemmin puhuttu siitä mihin suuntaan tätä hommaa pitäs viedä.
Sanoitusmaailmansa puolesta yhtye on tullut tunnetuksi kyynisen realismin ja absurdeihin käänteisiin taipuvaisen terävyyden välillä omalaatuisesti leikittelevän yhdistelmän ansiosta. Hiljaa pää kiinni on muuttanut tätäkin asetelmaa ja tuntuu ainakin osalla biiseistä yllättävän vakavamieliseltä ja tunnelmallisempia kuvia maalailevalta, haastavammaltakin. Syntyivätkö sanat eri tavalla kuin edeltäjällään?
L: Tekstien vääntämisestä on tullut vuosien saatossa ihan tosi nihkeää synnyttämistä. Siinä missä vanhoina hyvinä aikoina kappaleen saattoi säveltää ja sanoittaa valmiiksi vartissa, niin esimerkiksi Puunhakkaajan taloa ehdittiin soittaa pari vuotta keikoilla ennen kuin lopullinen teksti päätyi viime tingassa levylle. Liekö tämä sitten kunnianhimoa vai hoksottimien hidastumista. Synkkyyttä ei tämän levyn sanoituksiin erikseen haettu, se tarttui niihin aivan itsestään... herra jee, mitä rypemistä.
Oliko albumin napakkuus ja tiivis kesto alusta alkaen tietoinen ratkaisu vai kaksitoistatuumaisen julkaisuformaatin sanelema asia?
L: Levylle äänitettiin kymmenen kappaletta, joista kaksi jäi itsesensuurin hampaisiin. Alkuperäinen suunnitelma yli puolen tunnin eepoksesta meni siis mönkään, mutta kuka edes jaksaa kuunnella hirveän pitkiä levyjä alusta loppuun? Hyvä, jos saman artistin määkimistä jaksaa edes viittä biisiä putkeen. Olen tosin viime aikoina nauttinut tavattomasti Vangeliksen Blade Runner -soundtrackista, joten seuraava levymme voi olla puolitoistatuntinen ambient-kärsimys.
A: Aluksi tuntu vähän ikävältä pudottaa sinänsä ihan toimivia biisejä pois, mutta se ratkaisu oli kyllä eduksi sille, miten levy kokonaisuutena nyt toimii. Kesto on sopiva, ei ala puuduttamaan ja sisältö on ehkä helpompi "ottaa haltuun".
Vene jätti livenä koettuna sisäänpäinkääntyneen, mutta arvaamattomasti toimivan melupartion mielikuvia. Onko nykyiselläänkin odotettavissa korvia huumaavaa äänenpainetta vai kannattaako varautua muutoksiin?
L: Samaa tärykalvoja repivää tuuttausta se on. Rumputaiteilija on hankkinut kuukausien maanittelun jälkeen ehjät pellit ja satuttaa itsensä niihin aiempaa harvemmin.
Mikä Veneelle on tärkeintä nykyhetkessä? Entä tulevaisuudessa?
L: Nykyhetkessä tulevaisuus. Tulevaisuudessa toivottavasti ei menneisyys.
A: Pidetään paska aitona ja soittajat ehjinä. Sillon tällön on hetkiä millon istuis mieluummin just siinä kauden tärkeimmässä futismatsissa ennemmin kun soittas ääntäkään, mutta yleisesti ottaen on yllättävää kuinka mielekkäänä tämä homma on pysyny.
L: Bänditouhusta on muotoutunut eräänlainen elämän vakio. Jos niitä säännöllisen epäsäännöllisiä treenejä, keikkareissuja ja hönöä läpänheittoa ei olisi, elämästä puuttuisi jotakin tärkeää ja olennaista.
Haastattelu: Aleksi Leskinen
Livekuvat: Veera Uutinen, Tomi Tirkkonen
Silhuetti: Mikko Heikkinen
