Pienet

Pienet - Heinäkuu 2016

21.07.2016

EHKÄ: Sää sääsket ja sä / Jätä mut, joulu, rauhaan
Suklaalevyt

EHKÄ lupaili vajaa vuosi sitten Desibelin haastattelussa että kesäaiheista sinkkua olisi pukkaamassa. Sää, sääsket ja sä sekä Jäätelö on tulossa oli tuolloin juuri nauhoitettu, mutta kuinkas sitten kävikään? Aikaa vierähti, sinkusta kasvoi maksi, ja kun mahdollisuus avautui, niin föliin leivottiin vielä pari talviaiheista biisiä. Ja miksi ei, onhan kaikki kuitenkin jatkuvaa sykliä jossa juhannukset ja joulut vuorottelevat, enkä voi olla viihtymättä joulubiisin parissa heinäkuun sateissa.

Viime kesäiseen Työttömän yövuoro EP-levyyn verrattuna EHKÄ soi hieman rockimmin, ehkä. Duon ydinperiaate on toki edelleen punkin ja Leevi & The Leavingsin onnistunut liittouma, mutta sumuisen suomirockin osuus seoksessa on selvästi kasvamaan päin. Soittokin on karussa matalateknisyydessään jotenkin suloista ja juuri riittävän huojuvaa, ilman amatöörimäisyyden rampauttavaa vaikutusta kuitenkin. Biiseistä nimiraidat ovat puhtaita pop/punk/rock/folk -valioita, mutta jos tässä seuraavaksi on suunnitteilla albumikokonaisuus, saattavat b-puoliskotkin osoittautua vielä tarpeellisiksi. Itse valitsisin kenties joulun sääskien sijaan, mutta kyse on vain mielipiteistä.

Mika Roth

Etsijät: Demo 2016

Etsijät liikkui reilun vuoden takaisella esikoisdemollaan ilmavan popin ja heleän folkin välisessä maastossa. Sittemmin ryhmä on löytänyt syntetisaattorit, jotka antavatkin tunteiden mutkikkuudesta kertoviin tarinoihin uudenlaista syvyyttä. Musiikkiannos on tälläkin kerralla vain vaivaisen kahden biisin mittainen, mutta kertovat nämä muutamat minuutit sentään jotain yhtyeen nykyisestä tilasta.

Mohikaani punoo yhteen kolme tarinaa ja kolme matkaa, synataustan soidessa kuin kaamoksen kauneuden löytäneen nuoren Mike Oldfieldin sielu. Ja tämä on siis kehu, jos mikä. Hitaasti massaansa kasvattava raita luo hypnoottista säteilyä, kuin Goblin Argenton elokuvissa konsanaan, mutta se viimeinen loikka jää harmillisesti puuttumaan. Toisena soiva Musta käärme tuo kuvaan enemmän soittimia, mutta avauksen kaltaista taikaa siltä ei löydy. Rockimpi ote ei ole välttämättä virheliike, sovitus vaikuttaa vain väljältä ja tämänkin kappaleen täysi potentiaali jää yhä hyödyntämättä. Pieniä moitteita siis tulee, mutta bändi on ottanut niin jättimäisiä askeleita eteenpäin, että etsintä näyttää todella tuottaneen tulosta. Nyt vain lisää biisejä, ja enemmän kuin kaksi kerrallaan, kiitos.

Mika Roth

Folk Bureau: Nightshift

Folk Bureau on täällä taas, ja vaikka levyn kannessa maisema lepää paksun lumipeiton alla, on herrain musiikki edelleen hikistä rämebluesia syvästä etelästä. Viime vuoden lopulla pyöräytetty, yhtyeen itsensä mukaan nimetty EP osoitti, että palikat ovat asettumassa kohdilleen, joten mikä on bändin kunto kesällä 2016?

Ilokseni voin todeta ryhmän kaavan tehostuneen ja voimistuneen entisestään, joten tislaustulos lähenteleekin jo moonshinen väkevyyttä, kun psykedeelis-painotteisen bluesin juna puskee hypnoottisesti eteenpäin. Genrehän ei varsinaisesti ole sieltä tuoreimmasta päästä, mutta tiukaksi yksiköksi hitsautuneen Folk Bureaun käsissä kuluneinkin klishe hohtaa pian kirkkaana, kun ryhmä jauhaa soittimistaan tiivistynyttä tunnetta, paloa ja voimaa. Biiseissä on miehistä brutaaliutta, mutta myös ikiaikaista, kenties jopa hieman voodoomaista leijailua, joka pitää kaikki ovet avoinna ja jokaisen suunnan vapaana. Folk Bureau onkin löytänyt pisteen, jossa oikeastaan mikä tahansa on mahdollista ja kun biisikynästä irtoaa Feel Like Homen ja End of This Tunnelin kaltaisia timantteja, niin mikäpäs siinä on revitellessä. Eikä tämä ollut mitään tyhjyyttään kumisevaa kehuskelua, vaan silkkaa faktaa.

Mika Roth

Fragile Dream: When the Lights Come On Again

Maailma ei kaiketi koskaan ole täydellinen, mutta viime aikoina asiat tuntuvat kääntyneen entistäkin synkempään suuntaan. Ehkä tämä epävakaus on saanut myös Fragile Dreamin tarttumaan soittimiinsa, tai ainakin niihin aiheisiin, joita se käsittelee kaksibiisisen sinkkunsa nimiraidalla. Viha on helppo reitti ratkoa ongelmia, vaikka miekkaan tarttuvien kohtalo on yleisesti tiedossa, mutta kuinka kääntää toista poskea ihmisille jotka ovat menettäneet ihmisyytensä? Siinähän sitä pähkinää riittää purtavaksi, eikä lopputulemasta ole mitään tieto.

Mitä itse musiikkiin tulee, niin Hämeen ja Pirkanmaan rajoilla vaikuttava bändi soittaa ilmavaa ja eteeristä alternative rockia Anatheman tapaan. Tunnelmallisuus on tässä genressä äärimmäisen tärkeässä roolissa, sillä niin moni yrittäjä kaatuu paisutukseen, joka muuttuu massan kriittisen pisteen ylityttyä painostavuudeksi. Fragile Dreamin onneksi se osaa kutoa mittavista teoksistaan riittävän hengittäviä ja etenkin nimiraidalla osasten keskinäinen dynamiikka hipoo täydellisyyttä. Toivottavasti musiikkia saadaan vastaisuudessa nautittavaksi suuremmissakin annoksissa, mahdollisesti jopa pitkäsoiton verran? Rahkeita moiseen tuntuisi löytyvän.

Mika Roth

I Think I Broke Something: Macabre
JST Records

I Think I Broke Something soundasi jo reilun vuoden takaisella Face Lift -kiekollaan raskaalta industrial/EBM/punk -hybridiltä, mutta uusin EP vie kaksikkoa entistä syvempiin vesiin. Kahteen osaan jaettu Macabre-kappale saakin hengen salpaantumaan, näkökentän täyttymään täplistä ja entäs jalat? No, nehän lähtevät välittömästi elämään omaa elämäänsä tämän junttauksen tahdissa.

Tummasävyinen raakuus, teollisuushallien hämäristä ammennettu konevoima ja uusien, entistä äärimmäisempien elementtien omaksuminen ovatkin tehneet ITIBS:n musiikista vain keskieurooppalaisempaa. Tämä onkin pitkässä juoksussa taatusti eduksi, sillä siinä missä kotimainen musiikkikenttä lämpenee hieman toisenlaisilla haloilla, voi ITIBS hyvinkin breikata Tanskassa ja siitä etelään. Eli nyt vain tähtäin kohti Euroopassa, jossa jo pari viime sukupolvea on saanut EBM:n hiukkasia äidinmaidon mukana. Eikä haittaa ole myöskään siitä, että Macabren ensimmäinen osa on erittäin hittituoksuinen elektrorockpunkdance-pala. Harmi että Laforcah Remix osoittautuu turhaksi lisukkeeksi ja EP sulkeutuu alavireisesti.

Mika Roth

The Georgies: EP

Kevyttä, vaan ei missään nimessä mitäänsanomatonta, pop-rockia luova The Georgies on yhtye vahvalla soundilla. Vaikka viisihenkisen ryhmän musiikissa on enemmän tilaa kuin massaa, onnistuu kokoonpano vokalisti/kitaristi Jaana Ilkkon johdolla vangitsemaan kuulijan huomion.

Simppelisti EP:ksi nimetty pikkukiekko on kolmen raidan muodostama johdonmukainen kokonaisuus, joka kietoo kätensä ympärille kuin parhain ystävä, lohduttaen, tukien ja vakuuttaen. Avaukseksi sijoitettu Storm ei ole kenties myrskyisä, mutta biisin pop-koukut uppoavat kyllä yllättävän syvälle jo ensimmäisen minuutin aikana. Eikä The Georgies suinkaan seiso paikallaan, vaan kappale etenee lukuisilla rintamilla aina loogiseen loppuunsa saakka. Eteerisempi ja fiilikseltään folkimpi To a Friend vaikuttaa tekstinä suorastaan hämmentävän henkilökohtaiselta, kuten Mellencamp parhailla töillään, musiikin luodessa mielleyhtymiä hiljaisimman Coldplayn suuntaan – eli hyvältä vaikuttaa. Päälle viisiminuuttiseksi venyvä White House ei sen sijaan lähde oikein missään vaiheessa liitoon, aivan kuin ryhmä ei olisi osannut päättää mitä biisillä tehdä, ja mihin sitä pitäisi viedä.

Mika Roth

Thermate: Off to Hades

Neljän vuoden ikään ehtinyt kuopiolainen Thermate on sijoittanut ensimmäiselle julkaisuilleen neljä kappaletta, joiden perustana toimii 70-luvun savuinen heavy rock. Toinen selkeä juonne johtaa 90-luvun grungeen, ja etenkin sen rockeimpaan laitaan, joka ei alkujaankaan eronnut kovinkaan paljoa 70-luvun esikuvistaan.

EP:n neljästä kappaleesta ei löydy suoranaista päiden räjäyttäjää, mutta Arthur Thuren mainiosti mylvimät lyriikat näykkivät miellyttävästi. Kumarruksen ansaitsee myös kitaristikaksikko Mikko Väätäinen & Juuso Honkanen, erityisesti niistä paloista, joita miehet eivät soita. Näin juureva ja mullalle maistuva heavy rock kun elää nimenomaan siitä ilmasta, joka biisien rakenteiden väliin ymmärretään jättää. Thermate on taipuvainen venyviin rouhintoihin, mistä The Prophet taitaa olla se onnistunein näyte. Leppoisamman puristelun lomaan sijoitettu Stones Are Their Religion rokkaa kuitenkin sen verran ripeästi, että tätä kahden maailman yhdistelyä kannattaa suosia vastaisuudessakin. Näin When Sleeps Escape Men +10 minuuttia tuntuvat huomattavasti massiivisimmilta, kun sitä edeltää alle kolmen ja puolen minuutin pikaraita. Ei tässä synkkää sapattia varsinaisesti uudelleen keksitä, mutta homma toimii sen verran mallikkaasti, että kehitystyötä kannattaa ehdottomasti jatkaa.

Mika Roth

Törkyraato: Elimet muovipussissa

Kun yhtyeen nimi on Törkyraato ja kiekon nimi Elimet muovipussissa, tulee väistämättä muodostaneeksi tiettyjä ennakko-odotuksia itse musiikkia kohtaan. Ja tässä tapauksessa näistä hienoisista vihjeistä tekemäni päätelmät osuivat kuin osuivatkin kohdilleen: Elimet muovipussissa on erittäin roiskepitoista ja raadokasta death metallia.

Koska laulut vedetään ”kodin putkimies” -osastolla ei lyriikoista ota tolkkua. Tämän faktan tiedostanut ryhmä onkin pistänyt promon kylkeen sanoitukset ja voi pojat, tämä se vasta hurmetta onkin. Kyllähän Carcass, Gorerotted ja kumppanit ovat aikojen saatossa sanoneet ääneen yhtä jos toistakin, mutta mitä mieltä olette tästä:
”Pneumaattinen perversio / ei suo hetken rauhaa
Räjähtäneen sotkun suhraan / paineilmapuhaltimella hautaan”

Ja tämä laina oli siis sieltä siistimmästä päästä paineilmapuuhastelua. Kehitys se kehittyy ja kun paineita kertyy, niin… no joo. Ryhmän luoma brutaali ja alkukantainen dööttis puskee muuten päin kiviaitaa juuri siellä missä pitääkin, joten tämä lienee tehty pieni pilke silmäkulmassa. Tai sitten tekijöillä ei ole enää ihan kaikki lihakirveet hyllyssä.

Mika Roth

Lukukertoja: 5158