Pienet - Huhtikuu 2018

Cause For Effect: Brutal Prog EP

Viisi vuotta on pitk� aika. Vajaa kaksitoista minuuttia ei ole puolestaan lainkaan niin mittava lohko ajan virtaa. Jostain syyst� kesti kuitenkin kokonaista viisi vuotta, ennen kuin Cause For Effect sai valmiiksi seuraajan 01 + 1 = 2 kiekolle. Uusi EP on 15 raidan ylv�s joukko musiikkia, jonka kokonaiskesto on hieman alle 12 minuuttia. Eli proge on nyt kyll� runtattu aika brutaalista kasaan.

Ainoastaan digitaalisessa muodossa saatava EP (josta toimitukseen l�hetettiin kuitenkin siis fyysinen cd-r, mist� kiitos) on b�ndin omaleimaista fuusiogrindi�. Biisit eiv�t paria poikkeusta lukuun ottamatta kest� minuuttiakaan, mutta mukaan mahtuu hauskoja rytminvaihdoksia, tempot tempovat villisti ja siivujen kurvit l�s�ht�v�t toistuvasti vasten tuulilasia. Yll�tt�v��, virkist�v�� eik� tippaakaan puuduttavaa, vaikka kaikki ��net syntyv�t basso-rummut-�rin�korina -kolmiossa.

Herkuista on vaikea nostaa eteen suosikkeja, mutta mainitaan nyt Experiment in DDR sek� ripsakasti loikkiva Annual Speech. Lis�ksi kiekon avaava Parasitic Verbalism on minuutin mitassaan t�ydellisyytt� hipova pelinavaus. Grindi� coreen ja jazziin deathiin, sano.

Mika Roth

---

Concrete Swine: Zeppelin Over Chernobyl

Concrete Swine lupaili Desibeli.netin haastattelussa vajaa kolme vuotta sitten, ett� uutta musiikkia on kyll� luvassa � ja tulihan sit� sitten lopulta EP:n verran. Siin� miss� Siberia Jam 74 vasta ujutti mukaan kiipparistia, soivat Hammond ja Moog tuoreella kiekolla rikkaina, s�vykk�in� ja v�kevin�.

Edistyst� onkin tapahtunut kaikilla merkitt�vill� rintamilla, Mr. Brusila mylvii hard rockin esi-isien voimalla, sovitukset saavat renkaat rullaamaan ja kipalej�rjestyskin lis�� mukavasti vetoa aina Binheadiin saakka. Kyseinen numero on nipun selkein timantti, jolla nuoren Deep Purplen voima kohtaa astetta bluesimman modernin rockin iskukyvyn. Pistet��n p��lle viel� Mr. Nummisen raikas kitarasoolo ja se on siin�.

Blues-vetoinen ja kevyesti retro hard rock saattavat luoda mielleyhtymi� hieman tunkkaiseen soundiin ja menoon, mutta Concrete Swinen tuore EP lakaisee moiset pohdinnat laidan yli. Ainoastaan p��t�ksen� kuultava Way High Star istahtaa hetkeksi kiikkustuoliin, eik� siell�k��n kudota sukkaa vaan otetaan lopulta melkoiset kyydit.

Mika Roth

---

Decrowned: Weight of the Dark Sky

Reilun vuoden ik�inen Decrowned on taipaleensa alussa, mutta veikkaisin aiempaa b�ndihistoriaa l�ytyv�n jonkin verran. N�in siksi, ett� ryhm�n paketti on jo tyydytt�v�sti kasassa, eik� melodisesta deathista l�ydy suuremmin lastentauteja.

Kiekon ensimm�iseksi vedoksi sijoitettu Lament on surumielisess� melodisuudessaan suoranainen mestariteos, tunnelmoinnin ja rankemman m�tkeen hakiessa toisistaan tasapainoa. Sekaan on heitetty viel� hiukan koukuttavaa taustalaulua ja koskettimia, joten In Flames voidaan mainita saatekirjeess� ylpeydell�. Bridges Burning lupailee my�s paljon, mutta jotenkin alun hyv� h�yry hyytyy lopun himmailuksi ja paikallaan polkemiseksi. Ei t�ss� nyt mit��n euroviisumaisia modulaatioita per��nkuuluteta, mutta jokin tehopiste tai lis�idea olisi saattanut nostaa raidan keskiverrosta k�rkeen.

Kahdella viimeisell� siivulla Decrowned paljastaa itsest��n uusia ja p��osin raskaampia puolia, mutta liev�sti keskener�isilt� vaikuttavat vedot enemm�nkin lupailevat kuin lunastavat. Mutta enemm�n t�ss� hyv�� on kuin heppoista, ja kun biisikyn� tuntuu pysyv�n useammassakin k�siparissa, on b�ndin tulevaisuus kirkkaamman puoleinen.

Mika Roth

---

Dystocracy: Dystocracy EP

Dystocracy pist�� kuulijansa v�litt�m�sti testiin. Raskassoutuinen ja ��rimm�isen vakavilla aiheilla jyr��v� Dachau kaulitsee p��lle seitsem�n minuutin ajan, alkupuheen kest�ess� yksist��n noin kaksi minuuttia. B�ndin metalli on soundeiltaan modernia, rakenteiden toistaessa puolestaan joitain 80- ja 90-luvun s��nt�j�. Eli sanalla sanoen ryhm� soundaa kovasti saksalaiselta, mist� pinnat ja liev� ny�kk�ys heid�n suuntaansa.

Eeppisyys on (t�ss�kin yhteydess�) sopivissa annoksissa ihan miellytt�v��. Dystocracy EP:n kolme muuta raitaa kellottavat kukin vajaan nelj�n minuutin verran, mik� sekin on mukavaa. EP:n tarjoama annos germaanishenkist� melodista modernia metallia potkii parhaimmillaan mallikkaasti, vaikka biiseiss� tahdotaan palata samojen elementtien ��relle kerran toisensa j�lkeen. Valtterin jykev� ja melodinen laulu istuu kuvaan kuin braatvursti Alpeille, eik� v�kev�st� vokalisoinnista ole haittaa, kun kiilaa isket��n valtaapit�vien piirien syd�miin. Lyriikoissa siis.

Esikois-EP ei tarjoa mit��n v�litt�mi� v�l�hdyksi�, mutta nelikko osaa asiansa ja aina maailmaan hiukan lis�� protestia mahtuu.

Mika Roth

---

Ei Kiinnosta: Bagdad

Ei Kiinnosta sai allekirjoittaneen kulmakarvat kohoilemaan puolentoista vuoden takaisella Karate-albumillaan, joka osoitti orkesterin olevan mit� mielenkiintoisin punk/stoner/rock/metalli -poppoo. Eih�n pitk�soitto mik��n ehyt kaunokainen ollut, mutta EP-mitassa touhu voisi toimia jo huomattavasti paremmin � vai voisiko?

Viiden raidan mittainen Bagdad on osoittautunut kestosoitossa erinomaiseksi ��nimassan mitaksi, sill� reilussa vartissa b�ndin punkahtavaan melskaukseen p��see sis��n, mutta r�ime ei miss��n vaiheessa ehdi puuduttamaan � minua nyt ainakaan. Lis�ksi jokainen raita eroaa toisistaan riitt�v�sti, mutta salaattiin ei silti hiivi sillin makua mukaan, kun matka on lopulta suhteellisen lyhyt.

Kauimmas keskustasta kurottaa nimibiisi Bagdad, jonka huudossa on tuskaa ja vimmaa. Ja taitaa siell� olla ihan oikea viulukin seassa, sek� puupuhaltimia, jotka yhdess� rosoisen kitara-basso-rummut -kolmion kanssa antavat tuhannen ja yhden y�n kaupungille ep�toivoisen ja ahdistuneen ilmapiirin. Puhaltimilla rikastettu paletti ulottuu my�s nopeasti kaahaavalle postpunk-helmi Deliriumille, jonka yhten� innoittajana saattaisi olla itsens� Killing Joke. Nostetaan etualalle viel� Saatana, joka kahdessa minuutissaan r�j�ytt�� skalta haiskahtavan punk-rockinsa seinille. Stoner on tainnut j��d� pois kyydist�, mutta eih�n sit� n�in mahtavassa rallauksessa ehdi edes kaipaamaan.

Mika Roth

---

IAmber: True Will Directs the Path

Vuosikymmenen alussa perustettu IAmber on ehtinyt julkaista jo pari kiekkoa ennen t�t�, mutta syyst� tai toisesta orkesteri on vilahtanut aiemmin ohi allekirjoittaneen tutkaruudulla. Tuoreella EP:ll� progerokkaajat l�hett�v�t eetteriin nelj� kappaletta, joiden yhteiskesto on noin 25 minuuttia.

Ensinn� kuultava Haje on miltei intromainen johdatus, jonka j�lkeen Grinded ker�� verkkaisesti voimaa ja massaa. Ja sitten, viiden minuutin rajapyykin ylitytty� tapahtuu viimein r�j�hdys. On t�ysin kuulijasta kiinni, miellytt�v�tk� eri palasten keskin�iset suhteet, mutta omaan makuuni hieman lyhyempikin alustus olisi jo riitt�nyt. Niin tai n�in, itse pihviin p��sty��n uneliaasta ruohikkoprogeilusta kasvaa terhakkaa ja opethmaista m�iskett�, jossa vokaalitkin raaistuvat ja iskut uppoavat sarjana maaliinsa.

Ja kun sinne isomman alasimen ��reen on viimein p��sty, niin Planetary Blues runttaa stonerilta kalskahtavaa metallia rockin kylkeen ja kaikki tarvittava kerrotaan vajaassa nelj�ss� minuutissa. Raskaampi r�tke maistuu vain paremmalle ja paremmalle, etenkin kun ryhm�n yhteensoitto on monoliittisen jykev�� ja rumpali p��see piiskaamaan peltej��n oikein kunnolla. P��lle yhdeks�nminuuttinen The Drudge puolestaan k�ynnistyy samoista yl�pilvist� kuin 70-luvun eteerisemm�t hetket, eik� siin� mit��n � raskaus saa raikkaudesta kontrastia ja kun biisist� l�ytyy kumpaakin osa-aluetta, voi EP:n p��t�st� pit�� onnistuneena.

Mika Roth

---

Kardinaalit: Radius

Kardinaalit pisti pasmat sekaisin viime kes�n�, kun Primus Culpa h�mmensi loikkimalla lapsekkaan metel�innin, �vakavamman� musiikin sek� puhtaan poikkitaiteellisen ��niterrorin v�lill�. Eiv�tk� asiat juuri selkeydy Radiusin kahdeksan raidan avulla. Eik� niiden tarvitsekaan, sill� juuri t�t� kaipasinkin kolean kev��n v�ritt�j�ksi.

Eli homman nimi on ��nisampleilla leikittelev� outorock, jossa osapuilleen kaikki mahdollinen on mahdollista, ja mahdottomuudet ovat niit� todenn�k�isimpi� vaihtoehtoja. Miksi ei saa unta iskee elektronisen hakkunsa punk-rockin multiin, Joulun taikaa on demoninen julistus v��ristyneest� peilist� ja Leposide-boogie leikkii v��rinp�in soitetuilla raidoilla. Leijat ne tarttuvat aika usein puihin voisi puolestaan olla ihan tarttuvakin keinuilu casiopopin valmis��nil�hteiden ��rell�, jos leijat saisivat vain lent�� pidemp��n ja l�hemm�s niit� popin vehmaita ja runsasoksaisia puita.

Radius flirttailee helppojen ratkaisujen kanssa, mutta valitsee aina vaikeamman reitin takaisin l�ht�ruutuun. Se sys�� kuulijaansa surutta sel�st� p�in aina vain uusia sample-viidakoita, joiden rajoja on vaikea ymm�rt�� ja hahmottaa. T�m� voisikin olla sangen tuottamatonta ja �rsytt�v��, mutta � ja t�t� haluan korostaa � tekij�t antavat juuri sopivasti narua, jotta mielenkiinto ei lopahda. Ja kun kaiken koristelun kuorii ideoiden p��lt� voi huomata, ett� biisien ytimist� l�ytyy kerrassaan napsakoita ideoita.

Miksi sitten n�in sotkuinen, sekava ja monimutkainen toteutus? No, siit�h�n Kardinaalit-yhtyeess� on kyse. Ymm�rt�k�� ja ylist�k�� siis, min� teen ainakin niin.

Mika Roth

---

Kebu: Kring Havet � Meren ymp�rill�
Secret Entertainment

Kebu on sama asia kuin syntetisaattorivelho Sebastian Tier. Miehen syntym�kaupunki, Kristiinankaupunki, tilasi s�velt�j�lt� teoksen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja 17 minuuttinen Kring Havet � Meren ymp�rill� esitettiin ensikertaa Suomen 100-vuotisp�iv�n� 6. joulukuuta 2017, Kristiinankaupungin Kristiinahallissa.

Uusklassinen teos esitet��n pitk�lti syntetisaattorien ja s�hk�flyygelin voimin, ly�m�soitinten antaessa vain v�ri�. P��osin ruotsinkielisest� laulusta vastaavat puolestaan sopraano Lisbet S�ll sek� satahenkinen kuoro, joiden avulla mahtipontinen kohotus kantaa loppuun saakka. Vasta viimeisen� kuultava En s�llsam g�va rikkoo klassista pintaa, elektronisen tanssipulputuksen noustessa pintaan. Mutta niinh�n se menee, satavuotinen maamme on t�t� nyky� moderni ja s�hk�inen ilmentym�, jota sata vuotta sitten ei oltaisi voitu edes kuvitella.

Onko Kebu siis Pohjanmaan oma Mike Oldfield? No ei nyt sent��n, mutta parhaimmillaan mies ylt�� jo l�helle Magic-Miken loistohetki�. Ovatkohan Platinum ja Hergest Ridge toimineet jonkinlaisina innoittajina? Jos ovat, niin Kebu on ainakin tehnyt ensiluokkaista ty�t� jalostaessaan niit� eteenp�in.

Mika Roth

---

Red Eleven: Fueled By Fire
Secret Entertainment

Red Eleven julkaisi pari vuotta sitten kolmannen pitk�soittonsa. Collect Your Scars ker�si j�lleen kehuja, mutta kunnon l�pimurto antaa vain odottaa itse��n. Nyt kasaan on ly�ty EP-levy, jolla kuullaan kolme aiemmin sinkkuina ilmestynytt� vetoa, sek� kaksi aiemmin kuulematonta numeroa. Tarina ei kerro, enteileek� pikkukiekko uutta albumia, mutta ainakin EP on mit� vahvin taidonn�yte.

Red Eleven on aina tuntenut lukkarinrakkautta pohjoisamerikkalaisen alternative metallin suuntaan. Voisipa soundien kautta l�yt�� jopa yhtym�kohtia j�lki-grungen aaltoihin, mutta viittauksista huolimatta b�ndin ilme ja ote on selke�sti t�t� p�iv��. You�ve Been Warned ja Back in Time ovat kevyemp�� ja radioyst�v�llisemp�� rutistelua, jolle on aina tilausta, mutta omaan korvaani vasta Redneck�s Promised Land kosahtaa juurikin sopivasti. Pieni etel�isen r�me-rockin vire ja astetta h�ijympi virnistys kun tekev�t jo kummia. Kokonaiskuvaa pirist�v� lis� on my�s viimeiseksi j�tetty Last Call, joka akustisine kitaroineen, saksofoneineen ja kevyempine runkoineen on herkullinen lis� lautaselle.

Mika Roth

---

Status Abnormis: Huntress EP

Status Abnormis on ehtinyt miltei kymmenvuotisen uransa aikana julkaista jo pari pitk�soittoakin ennen t�t�, mutta nelj�n raidan mittainen Huntress EP on silti ensimm�inen kosketukseni ryhm�n musiikkiin. Nelikon metallinen ryske on melkoista mega-rakenteiden juhlaa, jossa ��rimetallin rajat ja synkempien juonteiden mustat painajaismaat ovat kovin l�hell� toisiaan.

EP:n nelj� kappaletta muodostavat yli 32 minuuttisen ��nikolossin, jolle on vaikea l�yt�� sopivaa vertailukohtaa aiemmin luodusta musiikista. Death on selvimmin m��r��v� tekij� kaavassa, mutta raskaassa rouhinnassa on tunnettavissa my�s mm. blackin upeaa mustuutta ja stonerin lihank�ryist� usvaisuutta. Eeppiset ��nivallit, ��rimmilleen kiristetty ja tulimyrskym�inen soitto ovat palasia, joita harvat vokaalit ja samplet vain rikastavat entisest��n. Mutta mik� on se lopullinen kuva, n�kyyk� avaruuden t�htisumujen takana jokin suurempi kokonaisuus?

Huntress on valtaisa levy, kenties jopa liian valtaisa kerralla haukattavaksi. Yksist��n p��lle kymmenminuuttinen nimibiisi k�visi jo kerta-annoksesta ��rihoitoa, tai sitten sekaan pit�isi saada edes joitain heng�hdyskohtia, jotta taival ei k�visi jo liian tuimaksi.

Mika Roth

---

The Hayleys: Raato
Gorba Records

The Hayleys julistaa uuden kiekkonsa olevan albumin, mutta kun kokonaismittaa teokselle ei kerry edes 19 minuuttia, niin levy k�sitell��n nyt pienjulkaisujen joukossa.

Raato on yhdeks�n raidan paketti, jolla metallisen rockin runkoon on nidottu eritt�in rujolla tavalla punkin palasia. Eik� saumoja ole suotta l�hdetty siistim��n, vaan pikemminkin roisia ulkon�k� on se ihanne tilanne. ��rimmilleen paahto �ityy, kun I Like Brazil pommittaa vajaassa minuutissa punkin ja noisen v�lisen rajan ep�selv�ksi monttupelloksi. Toisessa p��ss� spektri� M� aion vet�� viivat rokkaa ja rollaa kuin h�m�l�istynyt Turbonegro, jota vahvistetaan germaanisella industrial-osastolla. Toisto on tunnettu tehokeino, mutta vain Raato ylitt�� kolmen minuutin haamurajan, eli eteneminen on kautta linjan jouhevaa.

Vauhti on siis kohdillaan, mutta toisinaan se k��ntyy jo ryhm�� itse��n vastaan. Tai tuskin on silkkaa sattumaa, ett� kiekon kolme (omasta mielest�ni) parasta biisi� ovat ne kolme pisint� numeroa. Esimerkiksi em. M� aion vet�� viivat -siivu kun tuntuu hukkaavan puolet potentiaalistaan mahdottomaan kiireeseen. Tai ehk� olen vain tulossa vanhaksi, kuka tiet��?

Mika Roth

---

Trashcan Dance / Lords of Chernobyl: Split

Trashcan Dance julkaisi �skett�in kerrassaan mainion Sleaze Pop EP:n. Nyt tuolta kiekolta on lohkaistu t�m�n splittiseiskan toiselle puolelle Animal Pyjama -postpunkkailu, jonka voimin kelpaa pist�� jalalla koreasti.

Astetta ja ehk� jopa kahta tuhdimpi veto on kuitenkin lainabiisi I Walked With a Zombie, joka on kuulunut jo vuosia b�ndin liverepertuaariin. TD-filtterin l�pi vedetty biisi onkin todellinen energiapamaus, ja muistetaan t�ss� yhteydess� ett� onhan Sleaze Popin kansikuvakin jo per�isin Night of the Living Dead -klassikkoleffasta. Ja vaikka Roky Ericksonin alkuper�inen n�kemys oli kenties countryhtavampi, hitaampi ja melankolisempi, ei Trashcan Dancen versio ole mik��n haudanry�st� (heh, heh).

Splittiseiskan toiselta puolelta l�ytyy outo ryhm� nimelt��n Lords of Chernobyl. Keit� n�m� loistavat herrat oikein ovat, sit� en tied�, mutta ryhm�n deathpunkahtava punk rock puree ja lujaa. House of Cards runttaa riffi��n silm�kulmaan isolla lentopallomailalla, vokalistin ulosannin ollessa samaan aikaan r�k�inen, haastava ja vahva, ilman mit��n John Rotten -r��kymisi�. Onneksi.

Lainaan nojataan my�s t�ll� seiskan poskella, sill� Tallahassee Lassienhan on ikuistanut jo muutamakin eri joukkio. Alkujaan vuonna 1960 runnotusta rock-helmest� tunnetuin versio n�ill� seuduin on varmaankin Hurriganesin vuoden 1974 luenta, mutta k��ntyy siivu n�emm� deathpunkiksikin.

Splittiseiskat ovat upea ja ehdottomasti kannatettava julkaisumuoto, sill� t�ss�kin tapauksessa kaksi toisiaan hieman muistuttavaa, mutta toisistaan selv�sti eroavaa orkesteria rakentavat yhdess� kunnon pl�j�yksen. Tehk�� siis v�h�varaiset rokkarit onnellisiksi, ja tarttukaan n�ihin helmiin � mieluiten viel� suoraan sielt� keikalta ostettuina. N�in uhanalainen laji voi jatkaa eloaan, ja maailma pysyy hiukan parempana paikkana el��.

Mika Roth