Olavi Uusivirta

Ahkerasti keikkaileva Olavi Uusivirta on hyvän liveartistin maineessa - eikä suotta. Desibeli.net kävi tarkastamassa nelimiehisen bändin keikkakunnon Tampereella, Tullikamarin Pakkahuoneella helatorstain aattona.

Olavi Uusivirta on tavattoman taitava esiintyjä. Vaikka hän on näyttelijä, lavaläsnäolossa on kysymys muustakin kuin silmänkääntötempuista. Uusivirta aidosti antaa keikalla kaikkensa, huomioi yleisön ja sen paikalliset erityispiirteet. Hän pyrkii tekemään jokaisesta keikasta erilaisen, vaihtelee biisimateriaalia ja silminnähden nauttii olostaan lavalla.

Olavi Uusivirta on myös lahjakas lauluntekijä. Voi olla, että pitkällä uralla nykyinen pari levyä kestänyt viihdytysputki on vain yksi pieni osa syvällisen taiteilijan tarinaa, mutta juuri tällä hetkellä sapluuna on selvä: Olavi Uusivirta laulaa kadotetusta nuoruudesta nuoruutensa kadottaneille - ja järjestää samalla bileet. Paidasta luovutaan jo keikan varhaisessa vaiheessa.

Koska edes Vesku Loiri ei voi saada kaikkia lahjoja, Olavi Uusivirralla on keskimääräistä rock-laulajaa hauraampi ääni. Kaavamaisia pop-rakenteita käyttäessään tuo ääni tarvitsee vahvistusta esimerkiksi kertosäkeiden nostatuksissa. Uusivirran levyillä sitä tarjoavat esityksiä kohottavat taustalaulut, mutta livenäkin apuvoimalle olisi kysyntää. Kitaristi Timo Kämäräinen ja basisti Jaakko Kämäräinen tarjoutuivat auttamaan, mutta ainakin Pakkahuoneen miksauksessa tulos jäi laihaksi: esimerkiksi Me ei kuolla koskaan ja Löysäläisen laulu eivät tavoittaneet levyversioiden tunnelmaa.

Mutta hauskaahan täällä oltiin pitämässä - ja sen tämä porukka osaa. Vaikka kosketinsoittaja olisi tervetullut vahvistus bändiin, soitannollista lihaa on luiden ympärillä riittävästi rokkikeikkaan. Timo Kämäräiseen (Ismo Alanko Säätiö ja lukuisat muut bändit) kelpaa nojata. Onhan hän maamme tyylitajuisinta kitaristikaartia, joka taikoo esiin aina laulun parasta palvelevat kielikuviot. Ja kun bändiin on luotto, ei laulamisen tarvitse olla show'n este: Uusivirran multitasking-ansioluettelosta löytyy muun muassa yleisössä surffaaminen ja laulaminen samanaikaisesti - täysin vaivatta. Usein bändi on itse asiassa vain trio, sillä Uusivirta itse soittaa alle puolessa keikan biiseistä - ja silloinkin vain akustista kitaraa.

Pakkahuoneella puolentoista tunnin parhaat bileet tarjoilevat kahden edellisalbumin hitikkäimmät kiskaisut, kuten Tanssit vaikka et osaa ja Kauneus sekoittaa mun pään. Myös Ismo Alangon Pornografiaa-laulua säkeistössä vahingossa tai tahallaan lainaava Rakkautta ilmassa tuntuu köykäisestä kertosäkeestään huolimatta uppoavan yleisöön kuin veitsi sulaan voihin. Rauhallisempia kohokohtia ovat viimeisimmän albumin avausraita Toton Africa sekä upeasti Uusivirran laulun ja Kämäräisen kitaran vuoropuheluna tulkittu Badding-cover Valot.

Olavi Uusivirta haluaa, että keikalla mikään ei mene valmiin suunnitelman mukaan. Hän totesi Helsingin Sanomissa, että onnistunut ilta on sellainen, jonka lopussa neljä mikrofonia ja neljä läpimärkää silkkipaitaa on ympäri lavaa. Aivan näin ei tainnut olla, mutta paljoa ei jäänyt puuttumaankaan.

Teksti: Heikki Väliniemi
Kuvat: Kalle Tuominen