Pienet

Sinkut II - Huhtikuu 2019

19.04.2019

Annika Nord: Taivaanrannan maalailija
Grey Beton Records

Annika Nord on nuori laulaja-lauluntekijä, joka tekee omien sanojensa mukaan raikkaan positiivista pop-rockia. Sykäys positiivisuuteen syntyi alkujaan haaverin tuoman pakkotauon myötä. Murrettuaan ranteensa Nord joutui vain odottamaan epätiedon vallassa, josko kitaransoitto onnistuisi enää koskaan. Tuona aikana biisikynästä irronneet kipaleet saivat aivan uudenlaisia muotoja, jotka johtavat nyt kohti debyyttialbumia.

Taivaanrannan maalailija -sinkulla Nord kulkee tavallisen arjen keskellä, ymmärtäen oman paikkansa tässä suuressa, oudossa ja ihmeellisessä palapelissä nimeltään elämä. Aaltomaisesti etenevä sävellys nojaa Nordin kantavaan lauluääneen, jota säestää pinnassa akustinen kitara. Taustalla maalausta täydentävät myös koskettimet, sähkökitara ja rytmisoittimet, mutta periaatteessa biisi on ihan puhdas nainen & kitara -siivu, joka saa rintakehän kevenemään kummasti.

Mika Roth

Debi: Kutsu minut

Aiemmin allekirjoittaneelle tyystin tuntematon Debi on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja pianisti, joka mitä selvimmin uskoo ihmisen perustavanlaatuiseen hyvyyteen. Kyllähän tuo kuulostaa hieman naiivilta, mutta yhtä kaikki Kutsu minut -sinkku on kallioluotomaisessa paljaudessaan, puhtaudessaan ja suoruudessaan liikuttava numero.

Debin laulu ja piano vievät haurasta balladia aaltojen lailla eteenpäin, hiljaisuuden seistessä alati vähintäänkin porstuassa. Taustalla kuullaan kiivaammissa kohdin jopa perkussioita ja kitaraa, mutta nuokin siveltimen vedot ovat äärimmäisen hentoja, kuten harvat efektimäiset taustaäänet. Näin itse kappale on täysin paljas ja kaunis sävellys kestääkin pystypäin tarkastelun. Teksti kertoo kyvystä odottaa omaa vuoroa, maltillisen mielen huokuessa aidointa ja puhtainta rakkautta. Eikä silloin tarvita mitään suurempaa ja ihmeellisempää, vain sanat ja sävel.

Mika Roth

Dynamo: Musta joutsen
Secret Entertainment

Joensuulainen Dynamo haki rohkeasti uutta suuntaa itselleen viime vuoden lopulla ilmestyneellä Klovni-sinkullaan. Tällä kertaa ei puhuta mistään James Bond -elokuvien soundtrackeista, mutta jotain erilaista ja uutta bändin suomirockissa on taas havaittavissa.

Tekstin Musta Joutsen edustaa yllättävää tapahtumaa ja muutosta, jonka jälkeen mikään ei ole kuten ennen. Kuulija saa itse päättää mitä nämä mustat linnut Pariisin ja Helsingin yllä edustavat, mutta horisontissa siintää positiivinen lopputulema. Sävellys on suora, simppeli ja silti sopivasti kimurantti, vaikka reilussa kolmessa minuutissa kaikkea ei ehditäkään optimoida. Vokalisti asettuu rock-palkeineen etualalle, kitaroiden rouheus-asteen saadessa pehmennystä akustiselta puolelta. Rummut paukkuvat ehkä tarpeettomankin kovaa, mutta kysehän on rockista, ei mistään pop-silittelystä, vaikka kipale edustaakin bändin iisimpää laitaa.

Mika Roth

Erakossa: Saat viedä mut pois

Paremminkin punkahtavan rockin ja kulmikkaan räpin romupihoilla viihtyvä Erakossa leipoo melkoisen yllätyksen uudella sinkullaan. Siinä missä Lopputekstit-pitkäsoitto on usein rosoista rouhintaa, on Saat viedä mut pois -sinkku mitä puhtain rakkauslaulu - vieläpä ihan ihka oikea balladi. Kyllähän tietysti karuin rokkarikin tuntee sydämessään aina jotain, mutta ero esimerkiksi aiemmin julkaistuihin Tää on sulle (vitun kusipää) ja Sylkispä sunkin suu massii -sinkkuihin on musertava.

Jätetään silti kivet viskomatta, sillä Erakossa, eli Niko Ailamo, hallitsee myös kaipuun ja rakkauden innoittaman ilmaisun. Kipaleen kirjoittanut, toteuttanut ja tuottanut Erakossa heittää itsensä laulajana ja tekstittäjänä tuleen, eivätkä edes kevytjuustoiset koskettimet pilaa pintoja. Pehmeää ja punaista, vaan ei ällösöpöä ja siirappista, joten nostetaan peukkua.

Mika Roth

IRENE: The War is Over

Niin kauan kuin ihminen on sotinut, osa meistä on tietysti myös vastustanut sotia. Tuota loputonta kamppailua on käyty monilla eri tasoilla, aina henkilökohtaisesta mittelystä kansakuntien välisiin konflikteihin saakka. Kolmannen sinkkunsa julkaissut IRENE on kotimainen laulaja-lauluntekijä, jonka The War is Over -kappale on henkilökohtainen rauhanjulistus menneisyyden haamuista.

Elektronisesti sävytettyä ilmavaa poppia edustava kappale kieltämättä huokuu sisältä päin kumpuavaa rauhallisuutta, muutenkin kuin tekstinsä puolesta. Biisin verkkaisen pulssin noustessa kertosäkeistö saa nopeasti massaa ympärilleen, kaiutettujen äänten ja taustan paisuessa uhkaavasti. IRENE ei kuitenkaan rakenna kappalettaan mahtiballadien äänikatedraaliksi, vaan antaa onneksi ilmalle ja koukuille riittävästi tilaa. Luvassa on kuuleman mukaan ensin EP, jota pitäisi seurata vielä albumi. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Mika Roth

Jess By The Lake: Nightmare
Svart Records

Jess By The Lake on Jasmin Saarelan uusi bändi. Aiemmin Jess and the Ancient Ones -orkesterin keulilla vaikuttaneen laulajattaren debyyttisooloalbumi ilmestyy kesäkuun alussa, mutta painajaisten lämmössä voi jo hikoilla tämän ensisinkun verran. Uuden ryhmän soundi on emoyhtyettä orgaanisempi ja perinteisellä tavalla rockimpi, mutta mystisyyttä ja syvyyttä ei ole hukattu mihinkään.

Saarelan vivahteikas rock-ääni voittaa jo puolet taistosta, sillä harvalla suomalaisella neidolla on heittää tuleen vastaavaa arsenaalia. Kun mukaan keitokseen viskataan napakat lyriikat ja kaikilla sylintereillä käyvä sävellys, niin siinähän se voittava kaava on valmiina. Rupisella kitara-koskettimet-rytmiryhmä rypistelyllä kulkeva siivu lähtee lentoon jo ensimmäisen puolen minuutin aikana. Vinksahtaneet kosketinsoundit purevat ja sopivan epäsiisti paketti elää sekä hengittää joka kulmallaan.

Mika Roth

Jessi Frey: Villainess
Auntagonist

Kaikessa hiljaisuudessa hautaan vajonnut Velcra on enää vain hailakka muisto, mutta onneksi tuon energisen ryhmän vokalisti Jessi Frey päätti viimein käynnistää soolouransa. Käytän sanaa ’viimein’, koska Velcran viimeiseksi pitkäsoitoksi jäänyt Hadal ilmestyi jo 12 vuotta sitten.

Paljon on muuttunut, mutta paljon on myös ennallaan. Jessin laulutyyli ja soundien kutkuttava kolkkous ovat tuttuja, päämelodian kiertyessä lonkeronipun tavoin kuulijan ympärille. Synkkää synapoppia on luvassa loppukesästä kokonainen albumillinen, ja kaikesta materiaalista vastaa soundeja myöten Frey itse. Inspiraatio tähän kyseiseen raitaan syntyi kuuleman mukaan Disneyn naispuolisista roistoista, joiden määrätietoisuus ja voima voivat olla ihan positiivisiakin heijastuspintoja. Villainess ui noiden tummien vesien kuunsilloilla, vinkaten julkeasti silmää ja saaden jalat kuin huomaamatta toimimaan rytmin mukaisesti. Erinomaista.

Mika Roth

Kaukorakkaus: Kaukainen Laulu
Arabialaiset Äänilevyt

Joskus on hyvä jäädä jumiin keskelle ei mitään riittävän pitkäksi aikaa. Filippiinien pohjoisosissa jumissa olleet Rene, Tomi ja Annika päätyivät luomaan biisiraakileesta jotain kestävämpää ja vajaata vuotta myöhemmin bändin synty oli tosiasia. Näin sai alkunsa elektronista poppia soittava Kaukorakkaus, joka ehti kuvata jopa videon ensisinkulleen jumitellessaan.

Lievästi lo-fin makuinen poppis kertoo kiville karahtaneesta rakkaudesta, joka edelleen satuttaa kumpaakin osapuolta. Ei tarvita kuin pieni muistutus ja syöveri on valmis nielaisemaan muistelijat. Tärkeimmät koukut viskotaan ilmoille jo ensimmäisen minuutin aikana, mutta gaso kantaa silti vajaan neliminuuttisen matkan. Mieslaulu saa vastapainokseen naislaulun, retrojen synasoundien naksuessa ja poksuessa messevästi. Viimeinen puolitoista minuuttia onkin sitten ihan yhtä juhlaa, kun kitarat, taustavingahdukset ja pulputukset osuvat kohdilleen.

Mika Roth

Laine: Vuoret
Secret Entertainment

Tamperelaistrio Laine oli parhaimmillaan suorastaan loistava Liikennevaloissa-esikoisalbumillaan. Kaksi vuotta myöhemmin bändi jatkaa rokkailuaan persoonallisella tyylillään, tyylilajin ollessa yhä jonkin sortin orgaanista rockin, folkin, popin ja bluesin sekoitusta. Merkittävä tekijä kaavassa on myös kotimainen rock-iskelmä, ja etenkin sen 70-lukulainen muoto.

Helppo on hyvää ja Vuoret on mitä simppelein, napakoin ja suorasukaisin vetäisy. Vain karvan päälle kolmeminuuttinen numero ei lähde harhailemaan pääraiteeltaan, vaan ottaa kotimaisen kantrihepan harjasta varoen kiinni ja keinuu lähdöstä maaliin lohdullisuutta tihkuen. Vokalistin puolidramaattinen tyyli ja punnitusti sekaan heitetyt slangisanat ovat melkoista sorsakoskea, mutta mitäs noista kun tuliliemi toimii. Lopussa särökitara jopa nostaa hetkittäin päätään, mutta vain hetkittäin. Pinnat vielä naistaustalaulajasta ja tarkoin annostellusta huuliharpusta.

Mika Roth

Local Al: En luovuta
Soliti

Musiikin todellinen monitoimimies Aleksi Pahkala ehti jo kyllästyä ja kypsyä musiikkiin päivätyönä. Siirtyminen hetkeksi sivuun sytytti kuitenkin pitkässä juoksussa vanhan rakkauden takaisin liekkiin. Local Al on Pahkalan uusi projekti ja suunta, jolla mies ottaa etäisyyttä mm. The Duplon räimeeseen ja Gim Kordonin kitararokkiin. Local Al laulaa reippaasti efektoidulla äänellä kevyttä dream poppia, jonka vedet ovat kuitenkin yllättävän tuttuja.

En luovuta -biisi kertaa ’tähän mennessä tapahtunutta’, mutta vaikka negatiivisia asioita ruoditaan, kipale ei ryve murheessa. Mennyt kun ei taida olla enää ainoastaan se tukahduttava pressu hartioiden päällä, vaan nykypisteeseen johtanut reitti, joka pitikin kulkea juuri näillä askelmerkeillä. Elektronisen pintasilauksen alta löytyy simppeli ja lämminverinen pop-kappale, jonka bassolinja seilaa myötäisessä ja fiilis on muutenkin voimaannuttava.

Mika Roth

MeriTuuli: Ruusut

Reilu kolme vuotta sitten ilahduin reippaasti kun MeriTuuli folk-pop -yhtyeen itsensä mukaan nimetty esikoisalbumi päätyi käsiini. Modernin ja perinteisen yhdistely jatkuu myös uudella sinkulla, joka on ensilohkaisu toukokuussa julkaistavalta EP-levyltä. Musiikin luvataan olevan aiempaa juurevampaa, voimakkaampaa ja silti herkkää, ja juuri nuo lupaukset täyttävät myös Ruusut.

Neljä ja puoli minuuttinen kipale siirtyy hiljaisista utuiluista harvoihin kovemmin paukkuviin osiin ja takaisin. Meri ja Tuuli Wallenius ovat lauluineen ja kitaroineen biisin ytimessä, mutta rytmiryhmäkin pääsee jälkipuolella sopivasti esiin. Siskosten nouseva ja laskeva laululinja on kuitenkin tämän kappaleen sydänlanka, joka tuntuu aina loppuvan kesken aivan liian nopeasti. Upeaa folkpoppia jonka ääressä viihdyn kyllä pidempäänkin, joten EP pitää ottaa seuraavaksi haltuun.

Mika Roth

Musta Köksä: Koiras

Musta Köksä pääsi yllättämään parin kuukauden takaisella Katukissa-sinkullaan. Toki bändi oli tuttu, mutta Noitalinna huraa!n pikkuveli oli ehtinyt olla jo jonkin aikaa hiljaa sitten viime levyjensä. Nyt tulevaa albumia ennakoinut herkkupala saa jatkumoa, kun Koiras nuuhkii elämän moninaisia tuoksuja.

Tämä on taas sitä veikeästi vinksahtanutta ja outoa poprokkia, jossa lapsekkuus on taiten käytetty voimavara. Kaava on kieltämättä tuttu, mutta kun lopputulos lähentelee sataa prosenttia niin minkäs teet. Verkkaisesti käynnistyvä tarina pelaa tasoilla, merkityksillä ja kun kertosäkeen aika koittaa, hypähtää kantojen ja puiden takaa esiin joukko taustapuhujia/mölisijöitä. Mitä kieli nuolee, mikä maito kaatuu mättäälle, enkä mikä tuo kumma metsä oikein on? Juu, eihän sitä jokaista vastausta sovi antaa, mutta biisin ääressä kelpaa kyllä viihtyä.

Mika Roth

Olli Helenius: Kuuntele mun sydäntä
ODMusic

Pop-sinkuillaan radioaaltoja tasaisen tappavasti täsmäpommittanut Olli Helenius pohti alkujaan akustisen albumin tekoa. Moiset suunnitelmat saivat kuitenkin väistyä ja tulevan Auki-pitkäsoiton kattaus on kuuleman mukaan rikas sekä värikäs. Jotain osviittaa tulevasta antaa jo tämä riemukas kipale, jolla Helenius laulaa sydämestään ja soittaa djembeä.

Kevättä on tosiaan ilmassa ja Kuuntele mun sydäntä -biisi seilaa rakkauden pilvettömällä taivaalla, lupaillen lämmintä, lempeää ja pitkää kesää. Elo saattaa heittää kapuloita rattaisiin, mutta sydäntä moiset pikkuasiat eivät pysty voittamaan. Rytmipuolen kikkailusta ja riehakkaista taustalauluista on helppo löytää kulmaa mm. länsiafrikkalaiseen musiikkiperintöön, mutta Helenius ei upota kipalettaan etnokeittoon, vaan antaa sen olla vain kesäinen pop-ralli. Kyyninen kriitikkosetä saattaisi nurista naiivista otteesta, mutta eihän tässä voi kuin kuunnella sydäntään ja antaa auringon paistaa.

Mika Roth

Red Wedding: You And I
Redhouse FMP

Red Wedding syntyi kun Limelight Showdown -yhtye hajosi vuoden 2017 lopulla. Kolme perustajajäsentä sai seurakseen kaksi muuta soittajaa, joiden kokemus ja näkemys olivat myös ehtineet jalostua vuosien saatossa. Puolitoista vuotta myöhemmin Red Wedding rokkaa esikoissinglellään, joka ennakoi syksyllä ilmestyvää debyyttipitkäsoittoa.

You And I -sinkku kertoo yksinäisyyden ongelmista, kertojan laulaessa omalle peilikuvalleen. Säröistä tilaa korostavat raskaat vaiheet, joita rytmittävät seesteisemmät osuudet. Sähkökitaran murinaa, maalailevia kosketinmattoja, loppua kohti kohoava dramaattisuus, sekä finaalissa saavutettava rauha, joka lupaa jo ehkä parempaa huomistakin. Biisi on rakenteeltaan haastava ja rohkea valinta sinkuksi, mutta toisaalta näin Red Wedding nostaa riman välittömästi korkealle ja antaa ensimmäisen myrskyvaroituksen tulevasta.

Mika Roth

Ruotomieli: Heavyklassikko – Meidät on tehty katoamaan
Secret Entertainment

20-vuotista taivaltaan juhlistava Ruotomieli on kulkenut pitkän matkan vuoden 2003 esikoisalbumista muutaman vuoden takaiseen Jytisevä voima -pitkäsoittoon. Haparoivan alun jälkeen bändistä kuoriutui luotettava rock’n’roll kone, jonka jylisevässä soitossa rock, metalli, punk, garage ja muut johdannaiset romahtavat samaan mustaan aukkoon.

Toukokuun lopulla ilmestyvää Born in the O.Y.S. -albumia pohjustava sinkku haastaa jo silkalla nimellään, sillä kuka kastaa biisinsä: ’ Heavyklassikko – Meidät on tehty katoamaan’, siis ihan oikeasti? Mutta niin vain Haukiputaan rock-sissit selviävät tästäkin kahakasta naarmuitta, ja 70-luvun klassisen rockin roiskintaa tällä erää suosiva nelikko osaa vain osua keskelle maalitaulua. Kitarasoundit ovat puhdasta herkkua menneiden aikojen jenkkikaman palvojille, ja pinnat myös vokalistin autenttisista maneereista. Klassikko jo syntyessään.

Mika Roth

Sairas T: Taas sitä mennään
3rd Rail Music

Sairas T on pitänyt viime vuodet soolouraansa kevyissä jäissä, sillä maaliskuussa 2016 ilmestyneen Delirium-albumin jälkeen on ollut hiljaista. Mutta ei ole enää. Tarina ei kerro, josko Taas sitä mennään -sinkku enteilee EP tai peräti pitkäsoitto -levyä, mutta luulisin nyt kyllä jotain muutakin tipahtelevan lähikuukasina.

Biisi on varjopuolen edustaja niin biittien, soundien kuin riimienkin tonteilla. Elektroniset ja minimalistisiksi luokiteltavat äänimaisemat huokuvat betonista kylmyyttä, joka sekoittuu aavistuksen verran aasialaisia viboja välittäviin efekteihin. Sairas T iskee kiivaalla sykkeellä tekstiä tiskiin, maalailujen kertoessa arjen vaikeuksista ja kaiketi myös riittämättömyyden tunteista. Mutta minkäs teet, kun on taas aika mennä – eivätkä hommat ole menneet suoraan sanottuna aivan puikkoihin. Hommat ovat hallussa ainakin sinkkumitassa, joten jäädään odottelemaan lisää.

Mika Roth

SUAD: White Lies

Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä SUAD sai jo mukavasti huomiota The Call EP-levyllä, mutta nyt on kuuleman mukaan luvassa ihan pitkäsoittoa. White Lies -sinkku laajentaakin SUADin ilmaisua, antaen samalla osviittaa tulevan albumin linjoista. Tuottajana on häärinyt monessa mukana oleva Lauri Eloranta, jonka kanssa SUAD vaikuttaa löytäneen yhteisen taajuuden.

White Lies on liikkeissään nopea, jopa äkkinäinen poprock-helmi, jonka tarttuvuus käy ilmi jo ensikuuntelulla. SUADin upean vivahteikas lauluääni on tietysti jo itsessään vahva elementti, mutta nyt kaikki palaset tuntuvat vain loksahtelevan paikoilleen. Biisin hivenen tumma pohjasävy rakentuu dramaattisesti soivista rummuista, koskettimista, sekä kitarasta, mutta mikään ei asetu haastamaan vokaalien johtoa. Niinpä kun kertosäe polkaistaan ensi kertaa käyntiin vajaan minuutin kohdilla, viedään kuulijaa jo kuin pässiä narusta.

Mika Roth

The Blanko: Soul to Soul
Flying Colours

The Blanko on kypsytellyt jo hyvän aikaa kolmatta studioalbumiaan, joka ilmestyy pääsiäisen jälkimainingeissa. Stimulation Paradise -kiekkoa ennakoi vielä yksi single, jolla suuret tunteet saavat pärskyä ihan laidankin yli.

Soul to Soul -sinkulla on sellaista positiivista nuoren The Smashing Pumpkinsin tavaramerkkinäkin aikoinaan ollutta voittamatonta fiilistä, jos nyt The Blankon käsissä lopputulos on kenties enemmän Britanniaa kuin Amerikkaa. Isosti soivalla kipaleella kuullaan aitoja jousia, rakenteiden draaman kaaret hipovat taivaita ja kaiken yllä loistaa tietysti rakkauden voittamaton aurinko. Tunteeseen ja hetkeen heittäytyminen ovat tuottaneet aikojen kuluessa monenlaisia teoksia, eikä Soul to Soul ole lainkaan hullumpi musiikillinen näkemys tuosta ikiaikaisesta teemasta. Suuren kokoluokan rockia ja elokuvallisia näkyjä suoraan megabudjettileffojen trailereista.

Mika Roth

Uniklubi: Huojuva silta
Playground

Ei ole lainkaan liioiteltua kutsua Uniklubia veteraaniorkesteriksi. 20 vuotta sitten perustettu bändi julkaisi debyyttialbuminsa 15 vuotta sitten, ja pohti ankarasti omaa asemaansa ja tulevaisuuttaan vuoden takaisella, pitkän julkaisutauon katkaisseella Tulennielijä-albumilla. Huojuva silta -sinkku enteilee jo kuuleman mukaan seuraavaa pitkäsoittoa, eli bändi on päättänyt jatkaa matkaa – ja vieläpä erittäin energisesti.

Isosti soiva poprock-kappale lähentelee balladin tunnusmerkkejä, mutta vaikka kuvasto ja paletti ovat tuttuja tuhannesta muustakin yhteydestä, kuulostaa Uniklubi silti tuoreelta. Omien pelkojen voittaminen, omiin voimiin uskominen ja omista saavutuksista voimaantuminen – siinähän niitä riittää aiheita. Bändin yhteistyö tuottaja Rauli Eskolinin kanssa on tuottanut yllättävän rikkaasti hedelmää, joten odotukset tulevaa albumia kohtaan ne vain kasvavat.

Mika Roth

Lukukertoja: 5363