06.06.2003
Turku
DBTL:n perjantain biletys alkoi suuren säätämisen jälkeen ja Samppalinnan vuori kutsui. Liekki lepatti kovassa tuulessa ja sai voimaa muutamista auringon pilkahduksista. Suomenkielinen kitarapop soi ja meno oli mukavan rauhallinen. Jengi tanssi ja kuunteli kaunista musiikkia positiivisissa tunnelmissa. Liekki oli yllättävän hyvä ja paljon parempi näin livenä kuin levyllä. Erityisesti laulajan ääni oli vahvempi. Aito festarifiilis kasvoi isosta lavasta, hiekkakentästä, nurtsista ja bändistä. Hittibiisit saivat hurrausta, joista erityisesti Pienokainen jäi mieleen kauniina henkäyksenä kesäpäivässä.
Arska paistoi yhä enemmän ja musiikkiin saatiin kummasti volyymiä ja voimaa lisää. Nuori jengi hyppi, bailasi ja oli innoissaan. Kwanin Mc:t Mariko ja Tidjan jytäsivät ja vetivät loistavaa bändiä hitistä toiseen. Hiphopit ja funkit sävelet nostivat menoa ja välillä fiilisteltiin rauhallisemmissa tunnelmissa. Hyvä keikka, mutta capoeira ja ranta kutsuivat. Seuraavan esiintyjän tahdeissa meitsikin sai vihdoin bailausvaihteen täysillä päälle. Hiphop ja funk lämmittivät korvaa ja liikkuvaa vartaloa Ponttoonin lavalla. Palefacen päästessä mikin varteen jengi innostuu täysin. Uudet biisit olivat erittäin tervetulleita ja vakuuttivat terassijengin. Loistavaa jammailtava musaa veden päälle rakennetulla lavalla myös Electromagnetiquen taholta.
Samppalinnan lavalla ilta oli yhä valoisa ja jengiä entistä enemmän. Kaikilla oli ihanaa, kun Samuli Putro kumppaneineen soitti hittejä toisensa perään. Harri oli yhtä klassinen kuin joskus aikoinaan Ämyrockissa eikä Kannattaako tunnustaa, jos pettää –biisin sanoille ole vertaa. Kansa bailasi ja raitapukuiset muusikot laittoivat parastaan. Tässä oli todellakin bändi, jonka suomenkielinen musiikki toimi festareillakin kaikkia syvyyksiään myöden, vaikka haluaisinkin nähdä Zen Cafen mieluummin pienessä ja intiimissä klubissa. Olet todella kaunis, elät vain hetken verran...
Elektrojammailut Päiväkodissa jäivät aika lyhyeen, mutta tulihan käytyä moikkaamassa muutamia tuttuja. Tämäkin baari oli täynnä porukkaa ja Boy Novice Sound Systemin keikka tuntui olevan illan pääjuttu. Uusittu Päiväkoti ei kuitenkaan vakuuttanut aivan täysin ja matka jatkui seuraaviin bileisiin.
Liftauksen jälkeen pääsin sisään hikiseen ja tupaten täyteen kellariin. Tvo:lla ja Sosiksella rokki oli soinut koko illan, mutta muutamia helmiä oli vielä jäljellä. Naislaulajan tähdittämän The Micragirlsin 50-luku -henkinen musiikki innosti jengiä jatkamaan rockausta, mutta itse en siinä vaiheessa kovin suuresti jaksanut lavatouhuun keskittyä.
Päivän paras keikka oli ehdottomasti tässä, Sweatmaster . Aivan mieletön meno valtasi koko klubin. Porukka bailasi kuin hullut, bändi soitti kuin hullut ja hiki virtasi. Mielettömällä aggressiolla ja energialla garage-rockia vääntänyt Sweatmaster otti porukan niin lujaan otteeseen kuin pystyi. Koko kolmen hengen bändi rumpalia myöden pogosi ja veti tunnetusti mahtavaa showtaan paremmin kuin koskaan. Aivan helvetin hyvä keikka!
Tämä oli sitä festarimenoa. Yllättäviä bändejä suorastaan käveli vastaan, ja mikä nimi bändillä: Kalsarit painaa! Jotain rockia tämäkin Kirkkopuistossa esiintynyt yhtye taisi olla, ajatus oli vielä aika sekaisin edellisistä menoista. Hyvä breikki kuitenkin tähän "pitkään" matkaan Yliopistolta kaupunkiin. Porukkaa kerääntyi kuuntelemaan outoa keikkaa ja koko viikonlopun loistofiilis jatkui.
Jälleen olin kotona Dynamolla, missä tällä kertaa oli aivan liikaa porukkaa. Ilma ei riittänyt, mutta muuten oli yhtä mukavaa kuin ennenkin. Tampereen legendaarisen Doriksen tunnuslause ”Tahmea lattia -vaikea tanssia”, sopi Dynamonkin meininkiin loistavasti. Ilta jatkui vielä pitkään jatkoilla vähän siellä ja täällä, hauskaa riitti ja tämä oli vasta toinen DBTL-päivä!
Nelli Korpi
