Pienet
Pienet - Helmikuu 2021
03.02.2021
Darwin HC: Darwin HC2
Tepa’s Tapas and Records
Darwin HC pamauttaa uusimman EP:nsä saatteeksi melkoisen tarinan kansikuvasta. Se kun saattaa näyttää varpuselta langalla, mutta on todellisuudessa vain palanen eläimen prosessoimaa ja jo kehostaan poistamaa ainesta. Tästä sai alkunsa EP:n korkkaavan Varpunen-biisin kertsi ja loppu onkin modernin hardcoren lähihistoriaa Darwin HC:n leirissä.
Neljä biisiä ja hieman alle viisi minuuttia ovat lukuja, jotka kertovat nopeudesta, ärhäkkyydestä sekä suoranaisesta soundillisesta kitkeryydestä. Silti on suorastaan yllättävää, kuinka selkeitä biisit kaikessa äänellisessä karuudessaan ovat. Tietysti Muutos kellottaa jo lähes puolitoista minuuttia, mutta se on puolitoista minuuttia ilman tarpeetonta kaaosta. Darwin HC osaa kyllä nuijia kitaradiskanttikeskityksensä siten, että munuaisissa tuntuu, mutta nimenomaan tunto ei katoa turpasaunassa.
Halonhakkuun tarttuvin palanen on mielestäni Eletään-kipaleen kertsi, jossa summataan nykyisen maailman meno osuvasti. Eletään ennen kuin kuollaan ja nautitaan siinä samalla maksimaalinen määrä erilaista musiikkia.
Mika Roth
Devil´s In The Detail: Living on the Run
Vanhoista hyvistä sanonnoista kelpaa napata itselleen nimiä, kuten tamperelainen Devil´s In The Detail on tehnyt. Ronskia rupista ja sähäkän rosoista hard rockia on julkaistu jo aiemmin ainakin yhden EP-levyn sekä tuplasinkun verran, joten aivan pystymetsästä trio ei ole rymistellyt studion puolelle.
Living on the Run on viiden raidan mittainen EP, jolta ei löydy otsikon nimistä biisiä, mutta tiukkaa riffittelyä ja blues rockin kulmista ponnahdusvoimaa hakevaa revittelyä löytyy kyllä riittämiin. Vokalisti/kitaristi Robin Nurmoranta hoitaa kummankin postinsa kunnialla, kitaran raastaessa sopivasti korvakäytäviä. Bad Day biisillä taustalauluista napataan vielä lisävirtaa, eivätkä rumpali Vesa Nieminen ja basisti Eeti Tamminen hoida tonttejaan rahtuakaan heikommin. Kolmikon kyljestä ei löydy mitään sen kummempia bonuskiippareita tai puhallinlisukkeita, eikä moisia näin juurevassa hoidossa edes osaa kaivata.
Kärkibiisiksi sijoitettu Viper ei oikein puraise kovasta yrityksestä huolimatta, mutta EP:n sulkeva Murder of Crows nappaa aina em. Bad Dayn kera korvasta kiinni. Pientä jalostustyötä ja kyllä se teräskin siitä taipuu.
Mika Roth
External: Stillness
Modernius on kuulijan korvassa, samoin termi ’perinteinen’ on aina tapauskohtaisesti tulkittavissa oleva asia. External katsoo esittävänsä huippumodernia metallia, joka on syntynyt pandemian karanteenimaailmassa – paikassa, jossa jokainen bändin jäsen on löytänyt kiistatta itsestään sekä musiikistaan uusia puolia.
Stillness EP:n kappaleet on julkaistu yksi kerrallaan sinkkuina, ja Inertia tulikin jo käsiteltyä syyskuussa, mutta tuon EP:n lyhimmän biisin lisäksi tarjolla on neljä muuta raitaa. EP onkin oikeastaan viittä vaille pitkäsoitto, mutta ehkä oli viisainta julkaista ensin pienempi kiekko, koska bändin musiikki – ja luultavasti yhtye itsekin – ovat selvästi käymistilassa.
Sirpalemainen Against the Wind saa koskettimien ja kummien, harppumaisten äänten avulla hetken pysähtymään. Metallia kuvaruutuun mukaan latoo niin ikään herkillä palasilla pelaava Hunting Butterflies, joka lienee ilmeisin silta Anatheman upeaan kuningaskuntaan. Tärkeää ei kuitenkaan ole mielestäni se, keneltä/keiltä Externalin uusi musiikki kuulostaa, vaan minkälaisia tuntoja ja ajatuksia uudelleen järjestäytyneet äänet herättävät. Tämä on mielestäni lupaavan tuoretta, yllättävää, kuulijansa sopivasti haastavaa ja monipuolista musiikkia, jossa on kiistatta metallia, mutta myös niin kovin paljon muuta. Kutsutaanko tuota muuta progressiiviseksi, kokeelliseksi, rajoja rikkovaksi… nämä ovat silkkoja sanoja, mutta jo niiden pohtiminen osoittaa Externalin kasvun sekä kehityksen laajuuden.
Mika Roth
Hertsi putos kyydistä: Pipa jäi pornokauppaanWoimasointu / Hiljaiset Levyt
Hertsi putos kyydistä on täysin uusi tuttavuus allekirjoittaneelle, vaikka ronskia ja punkahtavaa rockin rätkettä paiskova bändi on julkaissut jo useamman EP-levyn, sekä pari sinkkuakin. Onneksi tilanne korjaantui tällä viimeisimmällä 4 biisin EP-levyllä, jonka nimen syntyhistoriaa en lähde edes pohtimaan sen kummemmin.
Punkin katkuinen rock on siis homman nimi, mutta vauhti pidetään suhteellisen tiukasti aisoissa. Neljä biisiä saadaankin puristettua vajaaseen yhdeksään minuuttiin, ja Älä jeesustele osoittautuu jopa lievää hittipotentiaalia sisältäväksi helmeksi. Melodisuus ja taustahoilaukset puskevat muutenkin joka raidalla taustasta esiin, jolloin rupisen räväkkä soitto saa kummasti tarttumapintaa. Reipasta punketirollia on myös Äiti lupas keskustaan -ralli, jonka kertsikoukku ja hei-hei-hei -huudot osuvat keskelle olennaista. Nostetaan vielä pipaa mainiosti työstetyille soundeille, joiden ansiosta soitto ja vokaalit ovat samaan aikaan selkeät, ja silti täynnä asenteikasta rosoa.
Mika Roth
KaMu ry: Raivo / KrapulakaljaTepa’s Tapas and Records
KaMu ry tarjoaa uudella tuplasinkullaan tuoretta materiaalia, sekä yhden päivitetyn vetäisyn. Tyyli on edelleen kulmikasta ja tarpeettomasta soitannollisesti briljeerauksesta vapaata vetämistä, Katan vokaalien toimiessa kaikessa alkuvoimaisuudessaan eräänlaisena katalyyttina.
Raivo on biiseistä se uusi ja samalla rahdun uusia uria avaava, sillä tätähän voisi kutsua jo melodiseksi möykäksi. Bändin rupinen ja suora kitararock on itse asiassa yllättävänkin mutkikasta, kun ensimmäisten vaikutelmien alle vain pääsee kurkkimaan. Sovitustakin on selvästi mietitty kunnolla ja onko siellä oikeita harmonioitakin kaiken seassa? Krapulakalja kertoo tietysti nimellään jo kaiken oleellisen: ketutus on ajanut dokaamaan ja mikä korjaa tilanteen paremmin kuin se yksi kriittinen bisse, josta päästään taas seuraavaan kännisykliin. En voi sanoa kuulleeni kipaleen alkuperäistä versiota, mutta kyllähän tämä toimii kaikille niille, jotka ovat joskus kokeneet maailmanlopun kanuunan.
Maailma muuttuu ja KaMu ryn kaltainen rymyryhmä soundaa vuonna 2021 hieman yllättäenkin omaan aikaansa kuuluvalta. Kai tässä useampikin ympyrä on sulkeutunut, mutta homma toimii joten ei muuta kuin eteenpäin.
Mika Roth
Light Underwater: Lichterfelde
Kotimaiset goottirock-yhtyeet tahtovat usein sijoittua spektrin raskaampaan päähän, sähkökitaran toimiessa joka laakson ja kukkulan kuninkaana. Turkulainen Light Underwater edustaakin vähemmistöä, joka nostaa synat rohkeasti kielisoitinten rinnalle, mutta pitää silti musiikin pohjavireen mitä selvimmin rockin puolella aitaa.
Taannoin napakan Over and Out -sinkun julkaissut Light Underwater on saatesanojen mukaan päätynyt penkomaan pöytälaatikoita, ja EP:n viisi biisiä summaavat asioita aina vuodesta 2002 eteenpäin. Koronan muuttamassa maailmassa on tietysti enemmän aikaa hioa vanhaakin materiaalia uuteen uskoon, ja hyvä näin: kuinka muuten Dry Seasonin kaltainen sievä balladi olisi saanut löytää muotonsa kaikkine koskettimineen ja taustamaalailuineen.
Kovat paukut löytyvät kuitenkin toisilta raidoilta ja etenkin (Crowded) Left Hand Path nostaa kasarikauden Sisters of Mercyn kunniaan, kun taas Saturday Night Forever muistaa saman bändin 90-luvun synaisemmat ajat. Kuinka syvältä ’hauskanpito’ voikaan olla? Eivätkä geopoliittiset leikkikentät saa kuin puistelemaan päätä, kuten tuhdisti rokkaava Into the East muistuttaa. Kaiketi Berliinin kaupunginosan mukaan nimetty EP on kuin kaimansa: historiansa tiedostava, mutta samaan aikaan kohti tulevaa omin askelkuvioin kulkeva.
Mika Roth
Lintudisko: Asumus
Lintudisko on edelleen jyväskyläläisen Mikko Juhanin ihka oma musiikkiprojekti. Tällä erää herra on ottanut säveltämisen, sanoittamisen, sovittamisen ja soittamisen lisäksi vastuulleen myös äänittämisen ja miksauksen, eli tämähän on todellinen DIY-proggis.
EP:n alku hämmentää, kun Kukaan ei voi vaientaa tukaaneja kolistelee dystooppisesti vanhan postpunkin portteja. Lintudiskon eeppistä kylkeä paljastaa myös toisena soiva Sisään kasvaneet kynnet, jolla soundipakkia sentään hilataan lämpimämmälle puolelle huonetta. Soitto on itse asiassa miellyttävän monipuolista, kun etenkin basson sekä kiippareiden pelailu härnää huomiokykyä, sellaisella sopivalla tavalla tietysti.
CD-version päättää ihka oikea piiloraita. Nimettömäksi jäänyt kipale on kipakan reipas poppailu, jonka sukulaisuus 60-lukulaisuudesta innoittuneeseen säröpopprogeen lienee kiistatonta. Samaa popimpaa poskea tarjoaa myös EP:n virallisen osuuden hetkeä aiemmin sulkenut Koti, joka on yhtä simppeli kuin nimensä. Joku voisi syyttää Lintudiskoa näissä kohdin kädenlämpimästä otteesta, mutta eikö miellyttävä fiilis ole yksi popin tärkeimmistä tavoitteista?
Mika Roth
Miia Junes: UlappaIdealeka Label
Keminmaalta kotoisin oleva ja Helsingissä tätä nykyä asuva Miia Junes on luonut esikois-EP:nsä vetten äärellä, aaltojen muodostuessa ilmavasta folkpopista. Meren, järvien ja lampien rannoilla on mietitty maailman tilannetta, sekä selvästi omaa paikkaa tässä kaikessa ja näin kappaleista on kieltämättä kasvanut kirpeän kirkas ja pääosin akustinen kokonaisuus. Omien sävellysten tueksi on otettu yksi Saima Harmajan teksti ja sovitukset on ruuvattu kohdilleen yhdessä niin ikään äänityksestä, miksauksesta ja tuotannosta vastanneen Matias Kiiverin kanssa.
Harmajan tekstiin sävelletyllä kappaleella käynnistyvä EP asettuu jo alkunsa ansiosta varjoisalle puolelle pihamaata. Epävarmuudesta ja sisäisestä kriisistä kertoo myös Tyhjiö, tosin modernimmin sanakääntein ja sinkuksikin valitun raidan folkrokkaavampi muoto korostaa vahvaa kertosäettä. Hiipuneen rakkauden raunioilla asioita puntaroiva Ne katsovat nyt joitain toisia summaa myös mennyttä, haikeutta tihkuvan kappaleen kaihon korostuessa ilmavasta sovituksesta.
Keveys ja murhe, katumus, toivo ja suru – näistä aineksista ja vastavoimista on tietysti luotu loputtomat määrät hienoja kappaleita, mutta Miia Junesin esikois-EP seisoo ylpeästi omilla jaloillaan. Ensiluokkaista materiaalia, rikas sovituspaletti ja riittävän vähän ääniä, jolloin oleellinen korostuu. Eli toisin sanoen: melkoinen esikois-EP.
Mika Roth
Mirzadeh: SaunaInverse Records
Paljon on tuonenjoella tavaraa virrannut sitten viime kerran, kun kuulin Mirzadeh ista. Vuoden 2003 Ancient Rites -debyyttialbumi oli demojen vanavedessä melko suoraa puolidimmuilua, minkä jälkeen ryhmä julkaisi vielä albumit vuosina 2006 ja 2014. Niin vain eteläpohjanmaalaiset palaavat takaisin viiden biisin mittaisella EP-levyllä, vaikka viisikko on tässä välissä kaventunut kvartetiksi.
Entä miten on Sauna saatu lämpenemään? Kiukaan kivistä sihahtaa kiistatta mustan metallin pölläyksiä, eeppisten ja sinfonisten vivahteiden antaessa lisää kipakkuutta. Kolme kipaletta esitetään käristen ja möristen englanniksi, kaksi puolestaan suomeksi, joten tuolla saralla tuttu kaksikielisyys on pysynyt ennallaan. Pahaenteisiä tunnelmia osataan luoda, kuten 20-vuotisen uran perusteella sopiikin odottaa, eikä edes Valakean seesteisempi folk/dark metalli puhtaine välivokaaleineen törkkää kipeästi korvaan.
Tarina ei kerro, miksi Mirzadeh päätti julkaista ’vain’ EP:n, kun kahdella lisäraidalla kasassa olisi ollut pitkäsoitto. Jo valmiiksi tyylikirjoltaan rikas kiekko näet on mitä havainnollisin kollaasi bändin tekemisistä. Toivonkin todella, että raudan taonta jatkuu, sillä paukkuja tuntuu löytyvän yllin kyllin.
Mika Roth
Ranger: Insurgency
Harva orkesteri julistaa tätä nykyä esittävänsä speed metalia, mutta Ranger ei olekaan mikä tahansa metallipumppu. Eivätkä yllätykset pääty tähän, sillä kolmen biisin mittainen Insurgency on demo sanan varsinaisessa merkityksessä.
Olin kieltämättä enemmän kuin hämmentynyt, kun avauksena maisemaan kajahtavan Lockdownin starttaava kosketin/synaintro helkkyi ja välkkyi oman aikansa. Sen enempää indu-kamaa ei tältä kiekolta löydy ja kun täysin turha alkutuikutus on ohitse, pääsee Ranger leipätyönsä ääreen. Soundillisesti tästä nousevat mieleen vanhat Venom/Slayer -kasetit, joita on kuunneltu aivan liian monta kesää aivan liian paskoista autosterkoista. Korkeat äänet särkyvät, matalat äänet ovat kauniisti sanottuna ohuita ja kuka oikeasti aloittaa metallibiisinsä vuonna 2021 feidauksella? Toisaalta: Guerilla iskee kuin muinaisen speed metalin klassikot, vokalistin kiekaisujen ja efektoitujen välipuheiden värittäessä kitaroiden ultranopeaa sahausta.
Tunnustan viihtyneeni demon äärellä, tosin osin aivan puhtaan nostalgisista syistä. Muoto ja rajoistaan kärsivä ilmaisu eivät kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että Ranger hallitsee loistavien speed metal -biisien valmistuksen salat. Blast from the past.
Mika Roth
Treemer: Storm
Parin vuoden ikään ennättänyt Treemer osui mielestäni melko lähelle häränsilmää viimekesäisellä Weathers sinkullaan. Tuolloin tulin verranneeksi bändiä rauhallisempaan Sonic Youthiin, ja seison yhä sanojeni takana. Tuoreella neljän biisin EP-levyllä ei kyseistä sinkkua kuulla, mutta neljä kelpo raitaa nyt kuitenkin.
Iskuista terävin, ainakin allekirjoittaneen mielestä, on niin ikään sinkuksi valittu Weapons, jolla ilkeän mehuisa kitarasoundi ja Mia Keurulaisen vokaalit asettuvat optimaaliseen suhteeseen. Lähes seitsemän minuutin mittaan kasvava ja osuvasti nimetty Slow antaa kitaroiden velloa, tosin äänimaisema pidetään taloudellisen kirkkaana sekä selkeänä. Tässä seurassa Starlitin hiljainen hehku jää väistämättä puoligootahtavassa piirtelyssään vähälle huomiolle, vaikka muodon pienimpiinkin piirteisiin on selvästi satsattu.
Yksikään edellä mainituista vedoista ei kuitenkaan pysty välittämään sitä samaa lämpöä, jota nimibiisi Storm hehkuu ympäristöönsä, ja juuri tätä suuntaa bändin kannattaisi mielestäni rohkeasti tutkia. Tietysti kipaleen popahtava shoegaze on askeleen kaupallisempaa kuunneltavaa, mutta kukapa ei niistä kuulijoista pitäisi.
Mika Roth
Väliaikainen Morsian: Aleksanterin kirkon sapattiMusakonttori
Desibeli.netin pienjulkaisujen koosteet on tarkoitettu niputtamaan kaikenlaisia demoja, promoja ja sinkkuja, mutta viime aikoina puhtaat demot ovat olleet vähenemään päin. Väliaikainen Morsian viekin arvioijasedän takaisin ajassa, sillä näin vaatimattomilla soundeilla varustettuja demoja ei tule enää kovin usein vastaan.
Soundit ovat yksi asia, mutta kaiken ydin on aina itse biisi – tai niin ainakin pitäisi olla. Tältä pohjalta viiden minuutin tuolle puolen kasvava Aleksanterin kirkon sapatti on hypnoottisella bluesrock-kuviollaan ja minimalistisella muodollaan hiomaton timantti. Puutarhan hämärässä hyötyy kahdesta vokalistista ja taustan kiippari(?) äänistä, mutta päälle jätetty kitara voisi asettua paremmin paikoilleen. Folkahtavan kappaleen fiilis vaikuttaa muuten täysin ympäristöönsä istuvalta, joten instrumentaaliraita Itkun hiljainen suunta pääsee iskemään palleasta ilmat pihalle jazzahtavalla tapailullaan ja noisemaisella muodollaan. Muusikoilla lienee ollut hauskempaa kuin potentiaalisilla kuulijoilla, mutta kai tämäkin numero tuli saattaa maailmaan.
Väliaikainen Morsian korostaa saatteessa tekijöiden kirjallisia taustoja, mutta musiikillista jalostustyötä kannattaa myös jatkaa, koska kahdessa raidassa oli jo tarttumapintaa. Ja tietysti pitää nostaa hattua siitä, että näinkin hiomattomia timantteja rohjetaan tarjota kuultavaksi.
Mika Roth
Yellow Umbrellas: Singles 2020
Yellow Umbrellas on multi-instrumentalisti Ville Tikan sooloprojekti, joka tyhjentää pöytälaatikoita herran muille bändeille ja projekteille sopimattomasta rock-materiaalista. Eli tämän otsikon alla viimeistellään niitä kipaleita, jotka ovat päätyneet ulkokehille, ja tämän ansiosta Yellow Umbrellas saa loistaa kaikissa väreissään ilman sisäisiä jännitteitä.
Singles 2020 on neljän biisin paketti, jonka raitoja sitovat toisiinsa ainakin säröisyys ja kitaranpörinä. Ainoastaan ankkuriksi sijoitettu Ode to You(th) lähtee melomaan syvempiin melodiavesiin, balladinkaltaisen saadessa pohtimaan David Bowien ensimmäisiä levyjä, ennen Ziggy-aikoja. Jokaisen raidan melodisuus sykkii kuitenkin omalla tavallaan vahvana ja kutsuisin jopa puoligrungehtavaa ja noisen kanssakin flirttailevaa Signal-to-Noise -raitaa tavallaan kauniiksi rockbiisiksi.
Keltaisten sateenvarjojen alla onkin runsaasti tilaa monenlaiselle usvailulle, pöristelylle ja maalailulle, ja saatesanoissa luvataan pöytälaatikoiden tyhjennyskampanjan jatkuvan vastakin. Ehkäpä rahdun pienemmällä saröllä ja rikkaammalla tyylipaletilla kasaan saataisiin enemmänkin sävyjä, kenties jopa pitkäsoiton edestä?
Mika Roth
Lukukertoja: 2992
Artistihaku
Pieniss� my�s
