Provinssirockin lauantai
14.06.2003
Törnävä/Seinäjoki
Hallayön jälkeen Törnävän leirintäalueella herättiin lähes helteisiin tunnelmiin. Aurinko paistoi ja meno oli mitä parhain. Rennot tunnelmat ja hengailu vaihdettiin keikkailuksi samalla, kun säät päättivät vaihtaa suuntaa. Raekuuron jälkeen oli pakko taas ihastella Lemonatoria. Yhä edelleen loistavaa musiikkia ja tällä kertaa myös uusia pop-diggareita, eli nuorempaa jengiä, oli mukana. Yle X teltta oli aikalailla täynnä bailaamassa Lassen, Ripan ja kumppaneiden kanssa. Lemonator-puute alkaa pikkuhiljaa tyyntymään, näin kolmannen keikan jälkeen.
Uusiseelantilainen The Datsuns keräsi kansaa yhä yltyvästä sateesta huolimatta Saarilavalle. Perusrockia tai uusmetalliksikin kutsuttua kamaa soittanut bändi ei vakuuttanut minua. Laulajan kirkuva tyyli ei pure eikä innosta. Suomessakin tehdään juuri samaa kamaa vaikka kuinka paljon. Kovasti kehuttu bändi ei lavallakaan esittänyt mitään hurjaa, joten matka jatkui.
Säät suosii meitä!, huusi Velvetcutin laulaja, kun Paviljonki ahtautui täyteen kaatosateessa. Aika perus heavyrockia soittanut bändi oli ihan ok, muttei suurempia kiljahduksia aiheuttanut. Pieni istuskelutauko oli kuitenkin paikallaan. Seinäjokelaisbändi soitti väliin Him-juttua ja tummaa tunnelmaa. Nyt kaivattaisiin jotain hieman repäisevämpää toimintaa.
The Coralin peruutus oli suurin pettymys koko festareilla. Tilalle tullut Maj Karman Kauniit Kuvat ei saanut minusta mitään irti, eikä CMX:nkään sateinen soittelu innostanut. In Flames keikkaa sen sijaan kehuttiin todella paljon, mutta sen aikana hieman lepäiltiin, jubailtiin ja tankkailtiin backstagella. Päivän isot bändit olivat vasta edessä.
Edellisestä Queens Of The Stone Agen Provinssin keikasta ei ollut juuri muistikuvia, vaikka rockia oltiin silloinkin bailaamassa ja kovaa. Nyt paremmalla menestyksellä tykitettiin päälavalla. Suuri yleisö tuntui löytäneen rockin pelastajiksi sanotun bändin ja meno oli hieno. Lavatouhu oli hieman lakonista eivätkä Quotsan äijät erityisesti yrittäneet esiintyä eivätkä ainakaan esittää mitään, he vain olivat yksinkertaisen hyviä. Yleisö sekosi täysin vasta hitin No One Knows aikana, vaikka hengailikin messissä kiitettävästi. Encorejakin päästiin kuulemaan useita monipuoliselta bändiltä. Jäin kuitenkin yhä kaipaamaan kunnon lavashowta.
Koko kesän kovinta bändiä ei kauaa tarvinnut odottaa. Massive Attack hyökkäsi lavalta juuri niillä bassoillaan, joita yleensä on totuttu kuuntelemaan makuuhuoneessa. Vaikka bändiä ei välttämättä tarvisikaan kuulla suurella festarikeikalla, oli tämä todella vaikuttavaa. Mahtavat biisit soljuivat suoraan varpaista korviin, tai toisin päin. Erityisesti Mezzanine oli laajassa soitossa, mutta toki myös uutta 100th Window:ta sekä vanhempia levyjä kuultiin. Bändi ei yleisön kanssa kovin paljoa keskustellut, mutta musiikki keskusteli heidän puolestaan. Tunnelma oli hyvin harras ja tunteellinen taustalla menevien tekstien ansiosta. Keikka olisi jäänyt liian kliiniseksi ilman maailmanparannuksen julistusta. Aidsiin kuolleiden lukumäärät, laihdutukseen käytetty raha, kalanpyynnin ongelmat, maailman kartat, Irakin sodan pommitukset... Todella vaikuttava ja rauhoittava kokonaisuus, jonka Suomen sää kruunasi. Keskiyön aurinko ja pakkanen saivat esiintyjätkin ihmettelemään. Yksi chillailubändien kuninkaista kiitti yleisöä ja vakuutteli hyvästä keikasta ennen encoreja, mikä inhimillisti esitystä huomattavasti. Loistavaa musiikin voimaa, mutta rauhallisuus alkaa kyllästyttämään.
Nelli Korpi
