Pienet

Pienet - Maaliskuu 2021

18.03.2021


H.E.R.R.A.: Juhlat H.E.R.R.A.: Juhlat

Nasevasti nimetty H.E.R.R.A. on turkulainen pääasiassa kahden miehen poprock-yhtye, joka välttelee useimmin kuljettuja reittejä. Ryhmän toisella EP-levyllä on kolme biisiä, joiden sijoittelu musiikin iki-ihanaan genreruudukkoon on hankalaa, oikeastaan mahdotonta.

Yritet√§√§n silti urheasti. Varjojen paratiisi on kuin ahdistunutta iskelm√§√§ olisi ty√∂stetty rockin raipalla, kaikki oleellinen on pakotettu esiin, tunnelma likistetty h√∂yryjyr√§ll√§ ja monotoninen lopputulema uudelleenkoristeltu ‚Äď mutta jotenkin v√§√§rin. Paikoiltaan muljahtanut on my√∂s Vieraat l√§htee, jolla puolilaulelmamainen ulosanti jatkuu. Painajaismaista ja samaan aikaan hele√§√§ balladinkaltaista on hankala ymm√§rt√§√§, mutta siit√§ on helppo vieh√§tty√§. N√§iden h√§mment√§vien vetojen v√§liss√§ soiva S√§ olet se on suorastaan simppeli rokkailu, jonka h√§rski tarttuvuus tuntuu t√§ss√§ seurassa julkealta ‚Äď eli toimii.

Nyt olisi napakan lopputoteamuksen paikka, mutta en oikein tiedä mitä tästä miettiä. H.E.R.R.A. nykii ja tempoo kuin menestyskrapulainen Pulp, mutta hylkää lähes jokaisen tielleen tupsahtavan mahdollisuuden miellyttää suuremmin kuulijoita. Herran haltuun, taitaa olla taidetta.

Mika Roth


Juliet Jänes: Avaruusmatka Juliet Jänes: Avaruusmatka
Jänes Records

Juliet Jänes on oman tiensä löytänyt tribuuttiyhtye, joka perustettiin alkujaan Juliet Jonesin Sydämen innoittamana. Tuoreella neljän biisin EP-levyllä kuullaan yksi biisi, joka on JJS:n esitettäväksi kirjoitettu, mutta joka ei koskaan päätynyt bändin levyille. Linkki menneeseen siis löytyy, mutta kuinka on muiden aikalinjojen laita?

Kuusihenkinen Juliet J√§nes pystyy vokaalien puolella nojaamaan asiansa osaavaan laulajaan, sek√§ per√§ti kolmeen taustalaulajaan, kun kitaristit Jukka ja Matti, sek√§ kiipparisti Tero antavat kukin tukea. Soundien puolesta kasassa onkin riemastuttavan rikas paketti rokettipopettirollia, jossa askel k√§y kepe√§sti eik√§ elo paina leukaa rintaan. T√§n√§√§n lenn√§n intoutuu reippaimpaan menoon, tuoden mieleen er√§√§tkin suomirockin legendat. JJS:n biisiholveista l√∂ydetty Avaruusmatka kulkee my√∂s mallikkaasti, vaikka palaset eiv√§t saumattomasti istukaan yhteen ‚Äď vai oliko se tavoite?

Juliet Jänes tietää historiansa, mutta Avaruusmatka vie bändiä kohti uusia seikkailuja. Eivätkä ne ole mitään uusintoja, vaan ihka omia seikkailuja. EP:n sulkeva Piirrä se pois kokeilee sopivasti uusia polttoaineita, joiden avulla progehtava suomirock ja americana jakavat samaa avaruutta, ja koe onnistuu aivan kuin itsensä Wernher von Braun olisi suunnitellut raketin tämän vaiheen.

Mika Roth


Kaarlo Autio: Musta sydän Kaarlo Autio: Musta sydän
Grey Beton Records

Kuuluisan runoilijan teksteihin tarttuminen on aina riskaabelia toimintaa, etenkin kun puhutaan Uuno Kailaan kaltaisesta legendasta. Kailas julkaisi ensimmäisen teoksensa lähes sata vuotta sitten, joten Kaarlo Autio on oivaan aikaan liikenteessä vuosijuhlan lähestyessä. Romuluista folkkia luova Autio on aikeissa julkaista peräti kaksi pitkäsoitollista Kailaan runoihin sävellettyä materiaalia, josta ensimmäinen levy on jo valmis.

Ensimm√§iselle sinkulle on p√§√§tynyt kaksi raitaa: Midas-syd√§n ja Musta satu. N√§ist√§ j√§lkimm√§inen istuu mielest√§ni luonnollisemmin Kailaan tekstiin, sill√§ kappaleen rehvakka ja luonteikas muoto saa kummasti lis√§potkua pitk√§st√§ soolo-osuudesta. H√§din tuskin kahden minuutin ylitt√§v√§ Midas-syd√§n hypp√§√§ New Orleansin bileisiin, mutta jotenkin teksti ja biisi eiv√§t sovi yhteen ‚Äď tosin t√§m√§ on vain allekirjoittaneen n√§kemys. Tai ehk√§ en vain osaa n√§hd√§ Kailasta jazz-kaupungin kaduilla jammailemassa.

Avaus on tapahtunut ja jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka eri tavoin Kailas tulkitaan tulevalla levyllä/levyillä. Teksti on väkevää, muoto rohkea ja mikä tärkeintä: lausunta kohdillaan.

Mika Roth


Laki & Järjestys: Kuka lystin kustantaa? Laki & Järjestys: Kuka lystin kustantaa?
Hellstone Records

Laki & Järjestys on Lappeenrannassa alkuvuodesta 2020 perustettu yhtye, jonka jäsenistöltä löytyy historiaa jo aika menestyksekkäistäkin bändeistä. Ryhmän viiden biisin mittainen EP näki päivän valon jo suomalaisen kulttuurin päivänä, eli helmikuun 28. Mikä on tietysti mitä sopivinta tälle kiekolle.

Ronskin rennosti soitteleva ryhm√§ p√§tkii enemm√§n ja v√§hemm√§n punkahtavaa rockia, jonka lyriikoissa pohditaan nykymaailman menoa l√§hinn√§ tavallisen kaduntallaajan kulmasta. Loistavan nimileikin kautta rakentuva Suomi, oi Suomi on kelpo veto, Kermapersejulkkikset purkaa turhautumistaan loisolennoille, mutta olisiko Idiootit se nipun v√§kevin numero? Tuolla ankkuriraidalla angsti pr√§ss√§√§ ankarammin ja p√§√§melodia jauhaa badreligionmaisesti aivojen poimuissa, eiv√§tk√§ lyriikatkaan ole niin yksiulotteisia ‚Äď tai sitten tulkitsin jotain v√§√§rin.

Niin tai näin. Lopputulema on viisi numeroa, joista ei löydy ainuttakaan totaalihutia. Teksteissä taiteillaan aika lähellä reunaa, mutta ainakin toistaiseksi satunnaiset laatusanat eivät vesitä pakettia.

Mika Roth


Muurola: Kunnes me tullaan takaisin Muurola: Kunnes me tullaan takaisin

Muurola on tymäkkää indierockia soittava roihuvuorelais-töölöläis-tamperelainen yhtye, joka perustettiin vuonna 2018. Itse asiassa Muurola-nimellä viitataan Rovaniemen maisemiin, jossa sijaitsee samanniminen mielisairaala. Tarina ei kerro tarkemmin miksi kyseinen paikka on päätynyt nimeksi, mutta nuoruuden traumat mainitaan. Eksoottisempia syntipukkeja ovat ’perifeerisarktiset angstit’, mitä ne sitten lienevätkään.

Pidä paikkaa surisee kieltämättä kelvollisen nirvanamaisesti, eikä Apollon viivat lähde juuri vaeltelemaan kauemmas ahdistuneista kammiostaan. Temput ovat tietysti tuttuakin tutumpia, mutta vokalistin tarkka lausunta ja tyyli voittavat puolelleen. Pieneksi hittibiisiksi kasvava Indierekka ei sen sijaan jätä juuri satunnaisille kuulijoille mahdollisuutta, sillä nyt on koukkua kainalossa koko matkan. Mikäli satut edes jotenkin pitämään surisevasta ja rämisevästä kitararockista, sekä yleisesti ottaen 90-luvusta ja 00-luvun alusta, niin tässä on tulinen taistelukärki nautittavaksi.

Angstista kitararockia on tätä nykyä aivan liikaa, mutta ykkösluokan räimettä ei ole koskaan riittävästi. En kärtä tässä menolippua Muurolaan, vaan totean ainoastaan faktat. Kaikki tiethän vievät sitä paitsi lopulta Muurolaan, sanovat.

Mika Roth


Riitaoja: Triptyykki Riitaoja: Triptyykki
Stupido Records

Monet artistit ja yhtyeet haluaisivat kovasti vangita unten usvaiset soundit sek√§ maisemat musiikin keinoin. Riitaoja on yhtye, jonka musiikin yhteydess√§ mainitaan joskus kantri ja blues. Kielt√§m√§tt√§ soittimet ovat samoja, mutta kappaleet ‚Äď ainakin t√§ll√§ Triptyykki EP-levyll√§ ‚Äď ovat suunnattoman venytettyj√§ hetki√§, joiden alkul√§hteet ja p√§√§tepisteet ovat jossain aivan muualla.

Kuvaaminen on vaikeaa, mutta jos jatketaan elokuvien puolelta vertailua, niin Jim Jarmuschin ja Béla Tarrin tapa luoda äärimmäisen hitaasti virtaavia tarinoita voisi olla osuva verrokki. Näissä biiseissä, kuten em. elokuvaohjaajien teoksissa, on myös sellaista lievästi nyrjähtänyttä, toismaailmallista tuntua. Ne ovat periaatteessa kuvia maailmastamme, ollen silti täysin irti ns. arjesta.

Triptyykki on kolmen luvun kokonaisuus. Joillain laitteilla luodut taustahuminat käyvät rungosta, johon lisätään hieman muita soittimia ja lausuntaa. Puhelu kertoo hammaslääkärireissun jälkeisistä tunnoista, Ikkuna hetkestä autossa. Kertojan tunnot pulpahtelevat pintaan sana kerrallaan, ajatusten karatessa hetkestä koko elämäntilanteeseen ja takaisin. Hajanaisin ja painajaismaisin raidoista on Odotan, jonka sisäisiä avaruuksia voin vain ihailla hämmentyneenä. Triptyykki totta tosiaan.

Mika Roth


Rioghan: Blackened Sky Rioghan: Blackened Sky
Inverse Records

Laulaja/lauluntekijä Rioghan avasi julkaisu-uransa viime vuoden lopulla ilmestyneellä Hollowness-sinkulla. Tuolloin oli myös puhetta mm. proge- ja goottirockista, jotka kuitenkin loistivat lähinnä poissaolollaan tuolla sinänsä kauniilla balladilla. Juuri ilmestynyt EP-levy niputtaa yhteen kaikki kolme tähän mennessä julkaistua sinkkua, ja kyllähän kirjo ainakin on runsas.

Esikoissinkku Hollowness saa oikeutetusti kunnian avata EP:n, mutta todellinen isku leukaperiin koetaan vasta Enoughin rymistelless√§ maisemaan. S√§hk√∂kitara kiemurtelee vokaalien rinnalla, rytmipuoli on rikas ‚Äď suorastaan progehtava ‚Äď ja sovitus v√§ltt√§√§ puhki kaluttuja ratkaisuja. V√§liosaan tultaessa vokaalit k√§√§ntyv√§t hetkellisesti raaemmiksi, mutta yht√§ nopeasti kuulija huomaa olevansa keskell√§ seesteist√§ pianoniitty√§. Wither on j√§lleen rauhallisempi numero, jonka yhteydess√§ tekee mieli turvautua balladi-termiin, vaikka pinnan alla levottomuuden voikin yh√§ aistia.

Blackened Sky on kummallinen EP. Se vaikuttaa samaan aikaan levolliselta ja rauhattomalta, se ei asetu aloilleen, mutta ei myöskään varsinaisesti lähde ravaamaan kohti kunnianhimoisempia suuntia. Aivan kuin Rioghan ei olisi vielä täysin päättänyt, mitä musiikiltaan haluaa ja minkä muodon sille lopulta valitsee.

Mika Roth


Saga Mast: Nää laulut ei kerro meistä Saga Mast: Nää laulut ei kerro meistä
Nowhere Boy

Totuus on tuolla ulkona, ja meidän jokaisen sisällä. Mikä se sitten onkaan, se pitää vain löytää, toisinaan ulkoa, toisinaan sisäpuolelta. Oman sielun ja sen salojen tutkiminen on myös Saga Mastin EP-levyn kantava teema, kun omaa ja läheisimmän sydäntä tutkitaan eri kulmista.

Helsinkil√§inen laulaja/lauluntekij√§ osui folk-popillaan keskelle maalitaulua En osaa -sinkullaan. Urbaanimmalla kitarapopilla seilaava T√§rkee pisti viel√§kin paremmaksi, eik√§ reippaasti poprollaileva √Ą√§riviivat, joka ilmestyi n√§iden v√§liss√§, ole sek√§√§n hullumpi numero. Kolme sinkuraa saavat nyt kylkeen kaksi uutta biisi√§, sek√§ puhelinvastaajaan j√§tetyn intron. ‚ÄôNe muut‚Äô numerot l√§hinn√§ korostavat ja kehyst√§v√§t sinkkujen vahvuutta, rikkin√§isen syd√§men ja hapuilevan elon v√§ritt√§ess√§ n√§it√§kin kipaleita.

Nää laulut ei kerro meistä EP kertoo tietysti nimellään jo paljon. Saatesanojen mukaan Mast ei usko aikuiseksi kasvamiseen, vaan oman itsenä löytämiseen. Nämä kappaleet ja tämä EP ovat takuulla merkittäviä palasia juuri tuossa kasvussa, joka elementeillään koskee meistä jokaista jossain vaiheessa.

Mika Roth


Scarecrow: Night of the Creeps Scarecrow: Night of the Creeps
Sick Taste Records

Ja taas mennään! Siitä on jo huimat 16 vuotta, kun ensi kerran törmäsin Scarecrow-yhtyeen horrorpunkkiin. Black Chains / Endless Spine oli, ja on edelleen, melkoinen kokemus, kuten on myös tämä pitkän katalogin uusin tuliannos.

Tuorein pikkukiekko pohjustaa tiet√§ my√∂hemmin t√§n√§ vuonna julkaistavalle Splatterpunk-pitk√§soitolle, tosin kuuleman mukaan ainuttakaan n√§ist√§ raidoista ei tulla kyseisell√§ albumilla kuulemaan. EP on siis er√§√§nlainen bonuskierros ja k√§denojennus faneille. Mukana on my√∂s yksi yll√§tys, kun Johanna Rutto yhtyy lauluduettoon The Beauty Of The Beast -raidalla, joka on ihka oikea balladi ‚Äď tosin Scarecrow-tyylill√§ tehtyn√§.

Jaksaako vanha verisanko sitten vielä pyöriä kaikkien näiden vuosien jälkeen? Hah, kyllä vain, ja jos mahdollista niin entistäkin rämisevämmin. En väitä että tämä punkin, metallin ja roiskeisten lyriikoiden liitto olisi millään tavoin vallankumouksellista, mutta vuosien ja vuosikymmenten saatossa Scarecrow on saanut viikatteensa sellaiseen terään, että oksat poikki ja kaulat myös.

Mika Roth


Slowenya: Somer Slowenya: Somer
Karhuvaltio Records

Kun yhtye nime√§√§ vaikuttajikseen mm. Jesun ja Pelicanin, saa se jakamattoman huomioni. Nuo post-metalin ja post-rockin j√§tit olivat muokkaamassa maailmaa uudelleen, p√§ivitt√§en raskaan soundin nykyiselle vuosituhannelle. Slowenya on kev√§√§ll√§ 2020 perustettu trio, jonka j√§senet ovat soittaneet yhdess√§ jo 15 vuotta ‚Äď tosin eri nimikkeiden alla. Tavoite on tiedossa, musikantit osaavat asiansa, vaan kuinka tuossa lopulta k√§y?

Minialbumiksi nimetyll√§ Somerilla matalalle viritetyt kielisoittimet kaatavat kuulijan niskaan suuria, hitaita ja jylhi√§ √§√§nivalleja. Rummut sijoittuvat ryskeess√§ hieman alemmas, mik√§ on t√§llaisen kevyesti doomahtavan materiaalin parissa vain positiivinen asia. Vokaalit ovat saaneet kaikuk√§sittely√§, ja lyriikat leijuvatkin koko pakan yll√§ ‚Äď silloin kun niit√§ satutaan kuulemaan. Laulutaiturointi ei olekaan t√§ss√§ se p√§√§asia, vaan murskaavan raskas soundi, johon kuitenkin uitetaan mukaan melodisuutta, keveytt√§kin. Em. legendat osasivat hy√∂dynt√§√§ spektrins√§ p√§iden kirjoa optimaalisesti, mink√§ j√§ljill√§ my√∂s Slowenya jo on.

Muuttuuko lyijy siis lopulta kullaksi? Kyllä, ainakin osittain. Etenkin keskiharjanne Larvae Beau ja kiekon sulkeva Sumer jurnuttavat sellaisella raskaudella, että munuaisissa saakka tuntuu. Ambientin kanssa villimmin vehtaava Plethora suhahti skannereiden ohitse kerran toisensa jälkeen, mutta kokonaissumma on ehdottomasti positiivinen.

Mika Roth


Strike At Once: Bloom Strike At Once: Bloom

Hämeenlinnalainen metalliryhmä Strike At Once haluaa vältellä genrelappusia, joten adjektiiveja pitänee käyttää tehokkaammin. Sanotaan nyt kuitenkin se, että moni kutsuisi tätä myllytystä metalcoreksi, vaikka metallisopassa kiistatta on monia eri ainesosia.

Rankkuus ja melodisuus eivät ole välttämättä toisiaan poissulkevia tekijöitä, minkä Strike At Once on myös selvästi oivaltanut sekä sisäistänyt. Coreisessa soitossa onkin kaikesta rytyytyksestä huolimatta groovea ja suoranaista lempeyttä, vaikka käytössä onkin isomman luokan lekoja ja kankia. Lyönteihin on vain onnistuttu loihtimaan sitä kuuluisaa vetoa, joka muuttaa veden viiniksi ja tinan lyijyksi. Voima kumpuaakin itse soitosta, eikä mistään överiksi vedetystä säröisyydestä. Näin esimerkiksi mainio Relentless puraisee sitäkin kovemmin, ja kipakampi Torch saa kokon roihahtamaan kerrasta taivaita valaisevaksi pätsiksi.

Perusteet ovat siis hyvin hallussa, eik√§ b√§ndi polje t√§sm√§lleen samaa uraa kuin ties kuinka monet muut. Toisaalta: pieni lis√§rohkeus ja erottuminen eiv√§t olisi pahitteeksi. Torchin eeppiset taustalaulut ovat hyv√§ alku, samoin Gardenin napakka riffittely, mutta enemp√§√§nkin olisi varaa ‚Äď ja tilausta.

Mika Roth


The Boogie Mooses: She Knows the Night The Boogie Mooses: She Knows the Night
Kalansilmä

Hyvä ja helppo nimi muistaa, vai mitä mieltä itse olette: The Boogie Mooses. Otsikko saattaa tietysti kuulostaa hivenen vanhahtavalta, mutta 70-lukulaista heavy- ja jytärockia metallisella loppusilauksella tarjoileva kouvolalaisyhtye ei edes yritä olla mikään trendisetteri. Sen sijaan neljän biisin EP-levylle on otettu mukaan yksi Mountain-laina, sekä yksi Sweet-coveri.

Mountainin vuoden 1970 debyyttilevyltä napattu Never in My Life on kelpo numero, eikä Sweettiä ole tässä maailmassa koskaan liikaa, mutta The Boogie Mooses saa kyllä hongat jytisemään myös ihka omalla She Knows the Night -numerollaan. Palikat ovat tietysti tuttuja ja jekut vanhoja, mutta magia saa liekit loimuamaan korkeina. Aivan samoihin tehoihin ei EP:n sulkeva More Than I Can Take enää yllä, mutta ainuttakaan hutilaakia joukosta ei silti löydy.

Tekijämiesten orkesteri osaa asiansa, jonka ansiosta tämä on paljon enemmän kuin vain vanhalla hepalla ratsastelua. Nyt vain enemmän omia eväitä joukkoon, sillä biisikynät pärjäävät kovassakin vertailussa.

Mika Roth


Traumat: Depressio EP Traumat: Depressio EP
82 Records

Traumat on pysynyt punkilleen uskollisena, eli myös uusin EP sulauttaa yhteen suomirockin ja perinteisen suomenkielisen punkrockin osasia. Depressio EP koostuu kuudesta raidasta, joista neljä on uusia ja kaksi uusittuja vetoja vanhoista numeroista.

Avauspamaus Kuuleeko sukupolvet on kenties se iskevin viisu, vaikka uudelleenlämmitellyt Hetket ja Myrskyn jälkeen laskettaisiin mukaan. Melankolia kukkii vahvana ja Depressio suree rasitetun planeettamme kohtaloa osuvasti, palasten loksahdellessa paikoilleen. Onneksi sentään upeasti nimetty Katri Helena nostaa hetkeksi helisevät kitarat etualalle, vaikka kertoja jääkin yksin nojaamaan koivua vasten ja pyyhkimään kyyneleitä. Ihan oikeasti, koko tarina pitää vain kuulla.

Saatesanat eivät paljasta syytä siihen, miksi yhtye on päätynyt päivittämään kaksi vanhaa ralliaan, mutta mitään sen kummempaa lisäarvoa ne eivät mielestäni kokonaisuuteen tuo. Toki erityisesti Hetket potkii mureilla soundeillaan, mutta ehkäpä spessuista ja muista sellaisista kannattaisi tehdä ihan oma julkaisunsa.

Mika Roth


Vampyyri: Katujen Nosferatu Vampyyri: Katujen Nosferatu
Half Bear Half Cat Records

Lopuksi lennähdämme vielä Transilvaniaan, jossa meitä odottaa tietysti Vampyyri. Vai lähdetäänkö tässä ensinnäkään rajojemme ylitse, kun Vampyyri kuitenkin laulaa suomeksi ja paiskoo kovin tutun kuuloista hardcore punkkia?

Katujen Nosferatu on yhdeksän raidan kokonaisuus. Intro Päivä painuu mailleen… on lähinnä puhetta ja tehosteääniä, minkä jälkeen käynnistyy punk/postpunk/hardcore -hoito. Kipakoin siivu on vain 23 sekunnin mittainen Verenhimo, joka ehtii kuitenkin pureutua asian ytimeen. Lainausmerkeissä eeppisempää laitaa edustaa lähes kahden minuutin mittainen Verinen viitta, jonka jyrnytyksessä on havaittavissa jo kunnon rock-koukkua.

Sähkökitarat rämisevät diskanttisesti, rumpujen pelleistä nyt puhumattakaan, eivätkä vokaalitkaan varsinaisesti helli kuuloelimiä tai hifi-hermoja. Silti jokin esimerkiksi nimibiisin rullaavassa paukkeessa ja Olen vampyyri -julistuksessa viehättää. Eihän tällä ole mitään tekemistä kovasti ihailemieni Hammer-leffojen kanssa, mutta kaikessa järjettömyydessään räyhäys toimii sittenkin. Suositellaan, mutta vahvoin varoituksin.

Mika Roth




Lukukertoja: 1538
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs