Pienet

Sinkut - Heinäkuu 2021

15.07.2021


Ajospään HiFi: Vähän liian vanha Ajospään HiFi: Vähän liian vanha

Suomenkielinen rock, suomalainen rock vai suomirock? Jonnekin noille tienoille osuu toista albumiaan syksyllä ulos tuuttaava Ajospään HiFi, jonka tuore sinkku paljastaa jo hieman tulevaa. Rock on yhtäältä nuorten soittajien puuhakenttää, mutta toisaalta rock on rajaton riemu, joten onko kukaan koskaan oikeasti liian vanha rokkaamaan?

Vähän liian vanha -biisillä pohditaan siis ikääntymisen eri puolia ja sitä, että pitäisikö jossain vaiheessa vain ohittaa seniorisarjan soittajat ja jättää ne omiin ympyröihinsä. Itse vastaan rockin ja ikääntymisen ikuiseen kysymykseen aina toteamalla, että jos Rolling Stones voi edelleen jatkaa, niin miksi eivät muutkin puskisi eteenpäin. Lemmy ei luovuttanut, eikä Dylankaan taida lopettaa ennen hautaa. Ajospään HiFi omaa sitä paitsi niin rikkaan helkkyvän soundin, että tätäkin sinkkua kuunnellessa voi vain nauttia. Erityiskiitos kitarasoundista jossa Eppu Normaali ja Dire Straits saadaan jotenkin survottua samaan luokkakuvaan ilman suurempaa kinaa.

Mika Roth


Bathtub Admirals & Misguided Missiles: Butterflies Bathtub Admirals & Misguided Missiles: Butterflies
Royal Mint Records

Kerrassaan upeasti nimetty Bathtub Admirals & Misguided Missiles on yhtye, joka punoo yhteen kitarasta löytyvät blues-fiilikset ja ambientin synavetoisen kaihon. Salaperäisyyden verhoihin peittyvän ryhmän debyyttisinkku on lähes kokonaan instrumentaalisiivu, mitä nyt muutamat puhesamplet(?) rikastavat melankolisia tunnelmarakenteluja. Esikoissinkku on ensimmäinen näyte tulevalta Mightmares-pitkäsoitolta, jonka nimi kuuluukin kirjoittaa muuten juuri noin.

Blues ja ambient, delay-kitara ja kovasti analogisilta kuulostavat syntikat, syvän etelän kuumeiset rämeet ja Miami Vicen pastellinväriset synataivaat. Kyllähän tässä rakennetaan siltoja, tai pitkospuita, melko erilaisten maailmoiden väliin, mutta tuloksia vaativassa maailmassa kutsuisin tätä onnistumiseksi. Huomaan itse huumaantuvani yli yhdeksänminuuttisen Butterfliesin lennosta, jossa pientä hetkeä ja sen taikaa pystytään ja osataan venyttää loputtoman tuntuisesti. Eikä tuo loputtomuus ole mikään lohduton manner, vaan alati uusia puolia itsestään paljastava ihmeiden paikka. Mainitaan vielä erikseen, että sinkun voi hankkia myös vinyylimuodossa. Hämmentävää, upeaa ja hämmentävän upeaa, joten odotellaan innolla pitkäsoittoa.

Mika Roth


Elephant Magnet: Skyfall Elephant Magnet: Skyfall

Oman matkansa ensiaskeleita ottava Elephant Magnet tarjosi arvioitavaksi kahta yhtä aikaa julkaistua sinkkua, joista vanhana James Bond -fanina valitsin tietysti Skyfall-nimisen yksilön. Saatesanoissa kummankin kipaleen videota mainostetaan Jyrki-henkisiksi, mikä herätti puolestaan ristiriitaisempia tuntoja. Ysärille kieltämättä haiskahtaa myös Skyfall, josta ei (onneksi?) löydy mitään Bond-torvia tai kivitalon kokoisia äänivallimonstereita.

Elephant Magnet ei sinkkujensa kyljessä tarjoa mitään vertailukohtia, tai edes musiikillisia termejä, mutta kitaravetoinen poprock on kiteytettynä homman nimi. Naisvokalistin laulu pysyttelee suhteellisen tiivisti tontillaan ja kertosäkeessä peltejä availlaan jo mukavasti, vaikka isommallekin revittelylle olisi ollut tilaa ja tilausta. Tärkein koukku löytyy kuitenkin melodiasta, jonka ympärillä biisi pyörii vähäeleisin askelin. Periaatteessa hiljaa/kovaa kaava toimiikin, mutta jotenkin soitto vaikuttaa varovaiselta, eikä sellaista mukaan heittäytymisen fiilistä pääse syntymään. Lupaavaa siitä huolimatta, etenkin kun sovituksen puolella on osattu vältellä aidan matalampia osuuksia.

Mika Roth


HATITA: Get It (feat. Ricky Banks) HATITA: Get It (feat. Ricky Banks)

HATITA on Helsingist√§ kotoisin oleva ja puolet vuodesta Lontoossa asuva pop-artisti, joka jahtaa sinkkuhitti√§ lontoolaisen tuottajan Matthew ‚ÄĚTiny‚ÄĚ Petersin kanssa. Huippumodernissa musiikissa r‚Äôn‚Äôb, rap, hip hop ja ehk√§p√§ hieman lattaripoppikin toimivat er√§√§nlaisina suuntaviittoina, mutta homman idea on ennemminkin yhdistely kuin rusinoiden poiminta. Syksyksi lupaillaan toista EP-levy√§, joten panokset ovat nousemassa.

Get It nojaa vahvasti rytmiins√§, joka tempoo ja s√§tkii samaan aikaan pienill√§ taajuuksilla ja villisti. Kaikessa voikin aistia v√§litt√∂m√§sti pinnan alla vaikuttavat j√§nnitteet, jotka uhkuvat vaaraa ja j√§nnityst√§. Lontoolaisen sanataitelija/r√§pp√§ri Ricky Banksin osuus on upotettu syv√§lle soundimattoon, eik√§ vierailusta ole mielest√§ni mainittavampaa hy√∂ty√§. HATITA itse sen sijaan pystyy hy√∂dynt√§m√§√§n kapeat paikkansa ja soundien v√§liin puristuvat tilat, jolloin biisi tuntuu jatkuvasti kaatuvan p√§√§lle ‚Äď hyv√§ll√§ tavalla.

Mika Roth


Helmi Ada: Utopiaa Helmi Ada: Utopiaa

Helmi Ada on savolaislähtöinen, nykyisin Tampereella asuva laulaja/lauluntekijä, joka luo vanhassa hengessä kaihoilevaa poppia. Tai ainakin Utopiaa-sinkku pelaa rohkeasti eri aikakausien elementeillä, joiden rinnalla Helmi Adan laulu kiemurtelee kuin kelvollisesta ranskalaisesta elokuvasta karanneena. Kuulijasta riippuen moninaiset palaset joko asettuvat ymmärrettäväksi äänten virraksi, tai sitten kaikki kuulostaa vain kasaan viskatulta äänten röykkiöltä.

Tämä oli kiistatta niitä sinkkuja, joiden kypsyttely otti tällä erää enemmän aikaa ja yrityksiä. Yhtäältä vanhojen iskelmien ja ranskalaisen laulelman juonteet ovat kaikessa kaihossaan upeita, mutta kertosäkeen takova rytmi ja hellin sormin hakkaava sanasarjatuli eivät vain asetu kohdilleen. Kun säkeistöissä vielä päästetään irti kaikista maailman soittimista theremin, niin johan on reseptoreilla pureskeltavaa. Ja juuri kun olin antamassa periksi, huomasin hyräileväni päämelodiaa jotain kotiaskareita puuhaillessani. Kiistatta yksi kummallisimmista biiseistä tänä vuonna, mutta eivätkö kaikki parhaat siivut ole jollain tavoin vinoja?

Mika Roth


Ilona Ines: Pikku Lolita Ilona Ines: Pikku Lolita

Ilona Ines on julkaissut ensimmäisen sinkkunsa, sen tyyli on discopoppia ja siinä sitten onkin kaikki tarjottu tieto tästä bändistä. Siis oikeasti, artistit ja yhtyeet, satsatkaa oman tuotteenne markkinointiin ja myyntiin, sillä silloin on helpompi saada jalkaa ovien väliin. Tällä erää musiikki puhukoon jälleen tekijöidensä puolesta, joten mistä tässä on kyse?

Hmm, Pikku Lolita leikittelee ainakin discon, popin ja modernin iskelmän kanssa, mutta yhtye ei takerru mihinkään näistä genreistä tarpeettoman tiukasti. Biisin suurin aarre löytyy kertosäkeen melodiasta, sekä sen ympärille leivotusta poprock-kakusta, joka maistuu juuri niin pinkille hattaralle kuin sen pitääkin maistua. Biisin pääkoukku nappaa tukevasti poskesta kiinni ja naisvokalisti osaa vetää osuutensa juuri oikealla tyylillä, jolloin iloinen leikkisyys ei kaadu huumorin puolelle. Lyriikoissa tarjotaan Pikku Lolitan rinnalle femme fatalea, mutta ainakin itse ole onnellinen tehdystä valinnasta. Napakka startti ja sopivan juustoisa soundi.

Mika Roth


Khroma: Tread Light Khroma: Tread Light

Helsinkiläinen elektronisilla elementeillä metalliaan rikastava Khroma julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa ensimmäisen sinkun jo loppuvuodesta 2019. Kill the Frictionin myllyttäessä elektrometalliaan piti albumin ilmestyä jo seuraavana keväänä, mutta sittenhän maailma pysähtyi. Nyt on koittanut kolmannen sinkun aika ja näillä näkymin Ex Nihilo julkaistaan syyskuussa, joten eteneminen voinee jälleen hiljalleen käynnistyä.

Basistin verran muokkaantunut yhtye paukuttaa Tread Light -siivulla isoin vasaroin, mutta Khromalle tyypillisesti kipaletta ei kuitenkaan nuijita hengiltä. Kikkailu massiivisten vyörytysten ja ilmavien osuuksien välillä onkin jälleen kerran mestarillista, kun kuulijan huomiota ohjataan taiten. Lievästi efektoidut vokaalit sekä säksättävät koneet ovat yksi laita, groovaava metallimyllytys rytmipuolelta tarjoaa tuhdin pohjan ja kitarahan yrittää ehtiä jälleen kaikkialle. Näin jykevä mäiske voisi kääntyä helposti metallipakkopullaksi, mutta Khroman tiukka kokemus sekä näkemys korjaavat vaivatta voiton kotiin.

Mika Roth


Musta Tulevaisuus: Musta Tulevaisuus 7 (feat. Mahls) Musta Tulevaisuus: Musta Tulevaisuus 7 (feat. Mahls)
Kuohu Records

Yllätyin itsekin huomatessani, että olen arvioinut kaikki tähän mennessä ilmestyneet Musta Tulevaisuus -yhtyeen sinkut. Noinko tumma synapop vain vie meikäläistä? Musta Tulevaisuus 1, Musta Tulevaisuus 2 ja Musta Tulevaisuus 6 tutkivat kukin synapopin varjoja, joista toiset olivat synkempiä ja syvempiä kuin toiset, eikä spoken flow -artisti Mahlsin vierailu ole muuttanut asioita.

Uusinta sinkkua yhdistää menneeseen takova rytmi, eteenpäin nojautuva fiilis ja naisvokalistin kireähkö laulu, joka on kuitenkin olennainen osa koko juttua. On vaikea sanoa, että onko tämä nyt sitten enemmän krauttia, coldwavea vai synapoppia, sillä kaiken sitoo yhteen kotoinen melankolia. Korkealla naksuttavat koneet säksättävät kuitenkin bittejään siten, että jälkimmäisen puoliskon kaaosmainen väliosa pystyy kirkastamaan sumeudellaan kaiken. Neljäs isku ja aina vain pelkkiä kunnareita.

Mika Roth


NEVA: Sinä voit valita kaupungin NEVA: Sinä voit valita kaupungin

NEVA on yksi niistä yhtyeistä, joiden vuoden 2020 pitkäsoitto vilahti hieman ohitse. Syitä tähän oli tietysti monia, mutta NEVA on päätynyt uudistamaan kokoonpanoaan ja hilaamaan tähtäintään entistäkin korkeammalle. Eli vastoinkäymiset jalostavat jälleen kerran kohdettaan, vaan kuinka ensiluokkaiseksi yhtyeen melodinen poprock on lopulta kehittynyt? Sen kertoo viimeistään keikkojen paluu, jonne luvataan runsaasti uutta materiaalia esitettäväksi.

Aloitetaan ensimaistiaisen parhaasta osasta, eli kertosäkeestä. Kappaleen otsikko kertookin jo lauseen, jota versioidaan, toistetaan ja iskostetaan kuulijoiden vastaanottimiin. Lauseen ystäväksi on loihdittu melodiakulku, joka niin ikään kehittyy ja muuntuu, kunnes neljännen minuutin aikana biisi todella lähtee yläkierteiseen loppukiihdytykseen. Aiemminkin kitarapoprockissa on ollut tilaa koskettimille, mutta nyt sanoisin kiipparimaalailujen olevan entistäkin merkittävämpiä osasia isossa kuvassa. Vokalistin pyöreän pehmeä lausuntatapa sopii ympäristöönsä ja muutenkin soundi on aiempaa tasapainoisempi, joten lupaavalle vaikuttaa.

Mika Roth


Rento: Junaan juoksit Rento: Junaan juoksit

Rento on kolmen laulavan soittajan folkahtavaa ja rootsahtavaa musiikkia luova bändi, jonka pääasialliset soittimet ovat haitari, mandoliini ja banjo. Ja kuten nimikin jo antaa ymmärtää, niin nyt voi ottaa rennommin ja nostaa vaikka ne jalat sohvan käsinojalle. Sinkulle ei ole juuri saatesanoja suotu, mutta tokihan kaihoisat melodiat ja ilmaan leijumaan jäävät nuotit pystyvät viestimään tarvittavan?

Niin, rakkauden kaipuutahan t√§m√§(kin) biisi tihkuu ja kolmi√§√§ninen laulu pidet√§√§n mestarillisen pienen√§. N√§in huomasinkin istuvani tuolini etureunalla ja kuuntelin tarkkaan harvoja sanoja. Vokaalit, banjo ja hipihiljaa soitetut muut soittimet onnistuvat luomaan hiljaisuuden taian, jolloin jokaisen soittimen pieninkin liike tulee huomattua ja valokeilassa nopeasti vieraileva huuliharppu takuulla rekister√∂id√§√§n. T√§m√§h√§n on herttaisen pieni kipale, mutta ytimen melodia sykkii l√§mpim√§ll√§ syd√§mell√§ ja rikkaalla verell√§, joten suositellaan kaikille riippukeinuista pit√§ville ‚Äď ja miksei muillekin.

Mika Roth


SADETTA: Luuranko SADETTA: Luuranko

Rakkaus on tunnetusti taistelukentistä raain, joka tuottaa loukkaantuneita ja raatoja tiiviiseen tahtiinsa. Sitten ovat vielä ne luurangot, jotka kolistelevat itse kunkin kaapeissa lisämurheita ennustaen, ja juuri siitä kertoo SADETTA uudella sinkullaan. Saatesanoissa biisin kylkeen tarjotaan mustaa huumoria, mutta tällä erää kivet taitavat osua vain poikkeuksellisen hyvin kohteisiinsa.

Alle kahteen ja puoleen minuuttiin taottu siivu saattaa olla hiukan pikaisen puoleinen, mutta samaan aikaan se on mitä selvimmin kunnon jorausbiisi, jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on. Luuranko lähteekin tanssaamaan iloisesti pitkin lattiaa ja vaikka tarinan umpisolmusta ei ole nähtävissä minkäänlaista kaunista ulospääsyä, niin ainakin pähkinää pureskellessa voi nauttia ensiluokkaisesta poprock-biisistä. Kirsikkana kakun päällä toimivat tarttuva kertosäe, vinkuvat efektit ja häpeilemätön iskelmä- sekä tanssimusiikin hyödyntäminen, mikä saattaa olla tulkittavissa em. huumoriksi.

Mika Roth


Sin Cos Tan: If I Was Gone Sin Cos Tan: If I Was Gone
Solina Records

Trigonometriset funktiot her√§tt√§v√§t taatusti monissa syvi√§ tuntoja, joten Sin Cos Tan on kiistatta osannut valita itselleen puhuttelevan nimen. Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan muodostama synapop-duo on ehtinyt julkaisemaan ennen t√§t√§ jo kolme pitk√§soittoa sek√§ EP-levyn, ja uutta EP-levy√§ luvataan syksyksi. Ensimm√§inen uusi sinkkulohkaisu on tuttua synapoppia, jonka tahdissa kuuleman mukaan ‚ÄĚvoi yht√§ hyvin itke√§ ja tanssia‚ÄĚ.

Historiaa siis löytyy ja kansainvälisiä näyttöjäkin piisaa, mutta Sin Cos Tanin ei tarvitse tukeutua jo tehtyihin asioihin luodessaan uutta. Tulevan Drifted-EP:n kärkibiisi onkin juuri sopivan nopea tanssimiseen, mutta riittävän pohtiva myös ajatusten kiidättämiseen hieman toisenlaisiin paikkoihin. Kuuden vuoden julkaisutauko on mahdollisesti tehnyt jopa hyvää kaksikon kemioille ja tavallaan näin pitkän ajan jälkeen Sin Cos Tan on jälleen aloitusruudussa, josta se ampaiseekin lupaavaan vauhtiin. Kertosäkeen idioottivarmuus ja soundien sopiva 20-lukulainen ajattomuus osuvat kohdilleen, joten uusi alku on ainakin lupaava.

Mika Roth


Tears Apart: Alive Tears Apart: Alive

Tears Apart on aiemmin mielestäni kunnostautunut hieman vanhemmalta soundaavan rockin parissa, mutta Alive posauttaa modernin elektronisen rockin potin kuin tyhjää vain taivaan tuuliin. Erittäin tanssittava numero pistääkin pakan sekaisin, eikä yhtyeen ole silti tarvinnut luopua ainoastakaan luottokortistaan. Jälleen kerran rockin aikalinjat on vetäisty komeasti solmuun, mutta lopputulema ei olekaan mikään turhauttava umpisolmu, vaan mitä viehättävin poprusetti.

Alive soi isosti ja avoimen raikkaasti, vokalisti Lotta Svartsjön laulun kohotessa korkealle, korkealle, aivan taivaisiin saakka. Laulutapa, kuten bändin tyyli muutenkin, herättää taatusti ristiriitaisia tuntoja, mutta ainakaan lopputulema ei jätä kuulijaa kylmäksi. Kolmessa minuutissa juostaan tiukalla tahdilla maaliin, positiivisten vibojen suorastaan räiskyessä silmille. Tämäkin lienee yksi reaktio koronan hetkellisesti lamauttamaan maailmaan ja uuteen todellisuuteen, jolle monet ovat jo valmiit sanomaan hyvästit.

Mika Roth


Teemu Nuotio: Saimaan Soundbwoy Teemu Nuotio: Saimaan Soundbwoy
Playground Music Finland

Teemu Nuotio on reggae- ja rap-musiikin rajoja rikkova kotimainen artisti, joka pistää soolodebyyttisinkullaan kasaan melkoiset bileet. Herra on räpännyt ja laulanut aiemmin jo eri bändeissä, eikä keikkailukaan ole tuntematonta joko soolona tai soittajilla, joten mistään keltanokasta ei ole enää kyse. Etelä-Savosta Tampereelle päätynyt laulaja/lauluntekijä on ehtinyt asua myös Espanjassa, joten soundin laveus sekä rikkaus eivät liene mitään yllätyksiä.

Niin, se soundi. Kaiken pohjana on tuhti reggae-poljento, mutta itä sekoittuu länteen ja pohjoinen etelään, eivätkä rajalinjat ole mitenkään selkeitä. Eikä niiden pidäkään olla. Dancehall kaikuu taustalla, rootsin juurekkuuden voi tuntea mullan läpi ja jopa balkanilaisen tunnelman pystyy aistimaan, kun elävillä soittimilla veivataan musiikkia lastuina eetteriin. Soundillinen kerroskakku maistuukin monelta ja eteenpäin nojaava rytmi pitää huolen siitä, ettei lämpö pääse laskemaan. Reggaelle ominaisesti lyriikat on uppopaistettu positiivisuudessa ja kaikki huuhdotaan alas raikkaan viileillä soundeilla. Parasta kesällä ja kesään.

Mika Roth


The Nevements: Immortal The Nevements: Immortal

The Nevements on Oulussa vuonna 2020 perustettu poprock-yhtye, mutta jäsenistöllä on jo mukavasti kokemusta aiemmista yhtyeistä. Niinpä lastentauteja ei tarvitse sairastaa debyyttisinkulla, jolla tyylikin tuntuu jo asettuneen kohdilleen. Ryhmän tummassa soundissa on läsnä vahva melodisuus, eikä edes sinkun suhteellisen pitkä mitta koidu ongelmaksi, sillä rakenteet kestävät vaivatta lähes viiden ja puolen minuutin mitan.

Immortal on biisinä miellyttävän positiivinen ja eteenpäin nojaava numero, jota värittävät monet tärkeät elementit. Ensinnäkin vokalistin karismaattinen ääni ja ilmaisu ovat kantavia palasia, eikä englannin ääntämyskään tuota ongelmia. Rytmiryhmä osaa pitää tahdin nykivän energisenä, mutta samaan aikaan letkeänä, ja homman kruunaavat koskettimien tukemat kitarat. Tietysti kulhossa on jo melkoinen määrä aineksia, mutta niin vain niistä jäsentyy kestävä biisi, joka tuntuu vain kasvavan ajan myötä.

Mika Roth


TINA: Loppukiri TINA: Loppukiri

TINA-nimen takaa löytyy Lapin Kemijärveltä Jyväskylään päätynyt Tiina Nyyssönen. Samaan aikaan tanssittavan elektronista ja folkahtavan orgaanista poppia luova laulaja/lauluntekijä saavutti erään laulukilpailun finaalin jokunen vuosi sitten, joten uuden biisin poikkeuksellinen syntytarina sopii mainiosti näihin aikoihin. Alkujaan TINA näet julkaisi Loppukirin kertosäkeen netissä, ja kun vastaanotto oli huiman positiivinen, niin pakkohan siinä oli tehdä biisi loppuun asti valmiiksi.

Loppukiri on korona-ajan kappale, jossa tuskaillaan uupumuksen ja kaiken harmaantumisen alla. Olet yksin ja eristyksiss√§ eik√§ se loppukiri tunnu koskaan loppuvan, vaan aina vain pit√§isi jaksaa viel√§ hetki ‚Äď ja hetki lis√§√§. Negatiivinen on j√§lleen kerran synnytt√§nyt positiivista ja vaikka t√§m√§kin biisi kertoo elon tuskasta, osaa se kertoa kaiken jotenkin nostattavasti. Tekstin puristavuus ja pop-melodian nostattava fiilis luovat kummallisen j√§nnitteen, mutta mit√§p√§ muuta n√§m√§ puolitoista vuotta ovat olleet kuin kummallisia. Elektronisuuskin osataan pit√§√§ suitsissa, joten sinkun tarttuvuusluvut lienev√§t poikkeuksellisen suuret.

Mika Roth


Viivi Josefina: Kaivariin Viivi Josefina: Kaivariin

Vajaa kaksi vuotta sitten ihastelin kuinka Viivi Josefina pystyi yhdistämään moderniin poppiin afrikkalaisia ja karibialaisia fiiliksiä, eikä 16 Cl Sua vaikuttanut silti mitenkään teennäiseltä sinkulta. Tuon jälkeen on koettu yksi riivaava pandemia, jonka myötä kaikki meni uusiksi. Yksi sulkujen ja karanteenien aikana syntynyt biisi on Kaivariin, jossa kaivataan sitä normaalia elämää, tai edes sen palasia.

Kaivariin-kappale ilmestyi itse asiassa jo vuosi sitten pianoversiona, mutta nyt on koittanut isommin soivan ’täysversion’ aika. Kaivariin on mielestäni mitä selvin viittaus angloamerikkalaisen neosoulin suuntaan, johon tosin on haettu suomalaista kulmaa ja pohjoista väriä. Näin on syntynyt kertosäkeessään isosti paukkuva ja säkeistöissään hiljaisemmin haaveileva pop-pienokainen, joka uskaltaa myös flirttailla modernin r’n’b:n kanssa. Sanoituksessa siis kaivataan vaan ei ikävöidä, mikä on myös miellyttävää vaihtelua kotoiseen ’pidetään ikävää’ -perinteeseen.

Mika Roth


Volar: Irrational Volar: Irrational
Soundhill Music

Volar on kotimainen yhtye, jota kutsutaan saatesanoissa moderniksi. Tietysti modernius on aina kuulijan korvassa, silm√§ss√§ ja/tai muissa havaintoelimiss√§, mutta omaan korvaani ryhm√§n raskas ja tarttuva soundi on kovin tutun tuntuista. Aiemmin ainakin yhden sinkun pari vuotta sitten julkaissut yhtye on kuitenkin l√∂yt√§nyt melkoisen kultakimpaleen, joten vokalisti Kaarlo √Ėsterdahl, kitaristi Tatuarttu Ruponen, basisti Johannes M√§ki-Ullakko ja rumpali Severi Vihavainen saattavat hyvinkin kirjoittaa rockin suureen opukseen oman lukunsa.

Tuo edellä mainittu kultakimpale on Irrational-biisin kitarakoukku, joka viskataan ensi kertaa ilmoille heti startissa. Sen rinnalle on osattu jalostaa ensiluokkainen laulumelodia ja kun päästään kertosäkeeseen, niin lisää jalometalleja tulee nopeasti vastaan. Vokaalit on miksattu hieman upoksiin, tosin yhdessä kitaran kanssa laulu toimii yhä kuin häkä. Näitä temppujahan ovat käyttäneet muset ja muut ties kuinka monesti, mutta aina vain sieltä tuntuu löytyvän raikkaita yhdistelmiä. Ei mitään huikean ultramodernia, mutta ehdottomasti tätä päivää.

Mika Roth


Yournalist: Trap Name Yournalist: Trap Name
Dring Tonight Records

Aika muuttaa meistä jokaista, ja niin sen kuuluukin tehdä, sillä matkamme täällä on lineaarinen. Yournalist oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla alkuvuodesta 2014, kun hämmästelin Plays Jazz -pitkäsoiton tyylillistä sekamelskaa. Kolmeen minuuttiin kaiken mahdollisen pilkkova yhtye vetäisi taas maton altani, sillä kasari-AOR-soundia en todellakaan osannut odottaa kolmatta pitkäsoittoa pohjustavalta sinkulta.

Kuvitelkaa päässänne Reaganin aikakauden Survivor ja yrittäkää hilata tuota kuvaa millennium-bileisiin, joissa mikään ei ole liikaa. Toki Trap Namen ydin on mitä selvimmin rockin perintötekijöistä kasattu, mutta tahallisen (?) korneilla samplailuilla leikittelevä raita tuntuu päätyneen täysin vääriin juhliin. Vai onko tuo järjetön kontrasti juuri se tarkoitus, kuuluuko kuulijan tuntea lattian kallistelevan juuri näin? Huh, oli syy-seuraussuhde minkälainen tahansa, niin oivan pääkoukun ympärille on rakennettu hieman alle kolmen minuutin mittainen AOR-helmi. Ja tuon ääneen sanominen muuten sattui suhteellisen paljon.

Mika Roth




Lukukertoja: 1906
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs