Pienet
Sinkut - Syyskuu 2021
07.09.2021
Coliah: Alive
Coliah on Helsingissä vuonna 2020 perustettu alternative rock -yhtye, joka avaa julkaisu-uransa komeasti soivalla sinkulla. Jenkkimäisellä tavalla punkahtavan ja popahtavan rokkibiisin laululinjoja on ollut ohjailemassa Poets of the Fall -yhtyeestä tuttu Marko Saaresto, eli valmennuspuolelta löytyy ainakin riittämiin kokemusta sekä näkemystä.
Alive polkaisee vauhdin heti kättelyssä kohdilleen, melodisen kertosäkeen kiertyessä esiin ensimmäisen kerran jo puolen minuutin kohdilla. Koukut ovatkin terässä ja muhevaan bändisoundiin on saatu upotettua hyvällä suhteella tehoja ja taikaa. Säkeistöissä paletti pidetään vastavuoroisesti kapeana, jolloin kontrastia saadaan luotua riittämiin, minkä lisäksi mukaan mahdutetaan toimiva väliosakin. Muoto on selvästi kohdillaan, mutta Coliahin onneksi kauneus ei jää vain pintaan, vaan esikoissinkku porautuu vaivatta korvaan – ja pysyy siellä pitkään. Pinnat kotiin myös hieman yllättävästä soolon ympäristöstä, joka rikkoo kaavoja. Kyllä tällä soittolistatilaa pitäisi löytyä, ja kyseessähän on tosiaan vasta esikoinen.
Mika Roth
Get In: Fishriver Grand PrixSoundhill
Get In on Helsingistä kotoisin oleva voimatrio, jonka aiemmat sinkut ovat vilahdelleet jostain kumman syystä aiemmin täysin ohitseni. Debyyttilevykin julkaistiin vuonna 2018, joten olen tainnut näiltä osin asustella jossain luolassa, kun tuotakaan en ole onnistunut noteeraamaan. Fishriver Grand Prix saa siis avata puolestani vyyhdin ja tämä uskolliselle Peugeot Boxer -pakettiautolle (!) omistettu rakkauslaulu on kiistatta rouhea ja reipas. Basso takoo tiiviisti, kitarat karkaavat nopeina laitumille ja rumpupatterin takana riittää myös liikettä, joten tämä GP on pika-EK.
Get In survoo kiesinsä ylistyksen reiluun kahteen minuuttiin, joten ruosteen on turha haikailla näiden helmojen perään. Yllättäen soolo-osuuden saa saksofonisti Ukko Heinonen, joka kiskaisee instrumentistaan kipakan jonon nuotteja. Tämän lisäksi em. paku saa esitellä moottorinsa jyrinää jo alkusekunneilla, joten kaikki taiteen säännöt tulee täytettyä niiltäkin osin. Nopea, kiihkeä ja kuumottava rock’n’roll ralli sai kerrasta innostumaan ryhmän tekemisistä, joten nyt riittää allekirjoittaneella kirittävää.
Mika Roth
Goon: Pillifarkut
20-vuotista taivaltaan karanteenien puristuksissa juhliva rytmimusiikkiorkesteri Goon jatkaa tutuilla ja turvallisilla laduillaan, eli uusikin sinkkubiisi on taattua ska-ilotulitusta, jota lantrataan kotoisella poprockin keinunnalla. Yhtyehän julkaisi vuosina 2007–2010 kolme pitkäsoittoa, mutta sitten Goon-albumin ei Goonia ole nähty Desibeli.netin sivuilla. Aikaa on totta tosiaan kulunut, mikä tiedostetaan myös tuoreen sinkkurallin sanoissa.
”Ne on ne samat soinnut niin kuin aina ennenkin”, eivätkä kulahtaneet pillifarkutkaan ole vaihtuneet mihinkään. Toisaalta: onko muutokselle niin kovaa tarvetta, kun kone käy, torvet törähtelevät ja kaikilla vaikuttaa olevan hauskaa? Mielestäni Goon ei kuulosta päivääkään vanhentuneelta, vain hieman kokeneemmalta ja viisastuneemmalta – eikä näillä asioilla ole mitään tekemistä rapistumisen ja väsymisen kanssa. Nyt kun ryhmä saisi kasaan pitkäsoiton, niin 20-luvun alusta voisi sukeutua jotain muistettavaakin.
Mika Roth
J.Matkala: VenetsialaisetIso Pinkki
Tamperelainen muusikko ja laulaja/lauluntekijä J.Matkala oli vuonna 2019 Desibeli.netin sivuilla esillä peräti kolmeen kertaan. Vuosi 2020 kulki sattuneista syistä johtuen hiljaiselossa, mutta nyt on taas uutta musiikkia saapunut ihasteltavaksi. Tarina ei kerro enteileekö neljäs sinkku mahdollisesti useammankin uuden biisin ilmestymistä, mutta otetaan vastaan se mitä saadaan ja nautitaan siitä.
Venetsialaiset-sinkku on häpeilemättömän nostalginen kappale, jossa kertoja matkaa takaisin lapsuutensa juhliin ja huolettomampiin päiviin. Elokuun pimenevien iltojen aikaan vietetty juhla yhdistää eri aikakaudet, kun lapsuus liukuu nykyisyyden päälle ja muistutus elämän rajallisuudesta piirretään taivaalle rakettienkin avulla. Folkahtava ja erittäin vähäeleinen pop-kappale lähtee pitkän alkumaalailun jälkeen lyhyeen laukkaansa, joka ei kestä lopulta yhteensä kolmeakaan minuuttia. Eikä nostalgiseen kuvakollaasiin enempää tarvitakaan, kun kaikki päättyy iltaan pihakeinussa ja oivallukseen ajan lineaarisesta luonteesta. Se mikä oli ei voi olla enää uudelleen, mutta asioista parhaimmat voi halutessaan muistaa kuten haluaa ja valitsee.
Mika Roth
Jarkko Kinnunen (ft. Eija Bergman): Meissä on voimaaLevypirtti
Elämän myrskyt ovat koetelleet monia tarpeettoman kovin näinä epävakaina aikoina, mutta kunhan vain jaksetaan puhaltaa yhteen hiileen, niin kyllä se siitä järjestyy. Tätä kallionkovaa faktaa haluaa alleviivata Jarkko Kinnunen, jonka uudella sinkulla vokaaliapua tarjoaa Eija Bergman. Kuultavat soittimet ja teknisen puolen on hoitanut puolestaan hieman toisenlaisista yhteyksistä tuttu Janne Tolsa, joka osoittautuukin melkoiseksi monitaitajaksi.
Meissä on voimaa -kappale on melko suora voimaballadi, joka tosin äityy melkoiseen äänivallitteluun lakipisteissään. Kertosäkeen iskevä melodia on erittäin nopeasti tarttuvaa mallia, eivätkä lyriikatkaan mene vankkumattomassa uskossaan överiksi – vaikka läheltä liippaa. On vaikea sanoa, että mikä on iskelmää ja mikä taas rockin rosoa, mutta sekoitus toimii. Kinnunen ja Bergman laulavat hienosti yhtyeen ja kun äänetkin sopivat niin saumattomasti toisiinsa, niin selätysvoittohan tästä kaksikolle irtoaa. Heissä on voimaa.
Mika Roth
Johanna Mäkeläinen: Juuret tiukassa
Laulaja/lauluntekijä Johanna Mäkeläinen on hiljalleen valmistautumassa toisen sooloalbuminsa julkaisuun. Tulevan Juuret-pitkäsoiton ensimmäinen sinkkulohkaisu soi kuulaan eloisana ja studiossa pitkälti suoraan purkkiin ikuistettu numero nostaakin odotukset korkealle. Reilun kahden vuoden takainen debyyttialbumi Rikas toimi folkahtavan popin saralla kauniisti, eikä kaava vaikuta muuttuneen radikaalisti tässä välissä.
Juuret tiukassa -kappale käsittelee elämän risteysvaihetta, jossa joutuu hieman arvailemaan sitä, mihin suuntaan kannattaisi ja pitäisi lähteä. Silloin on hyvä muistaa missä elää, kuka on ja mitä itse oikeasti sydämessään haluaa. Näiden pohdintojen vedet ovat tietysti aina jossain määrin sumeita, mutta niistä ei tarvitse tehdä murheessa liotettuja lauluja. Juuret tiukassa soikin heleänä ja positiivisena, menneet nähdään suotuisassa valossa ja ehkäpä kaikki koettu ja nähty ovat tavallaan juuri oikea ohjenuora? Mäkeläinen osaa esittää asiansa sopivan hillitysti laulaen, mikä antaa taitavalle yhtyeelle mukavasti tilaa. Toimii.
Mika Roth
Jumio: KartatÖverdog Records
Jumio on aiemmin saattanut tulla tutuksi OPP:n, eli Oman Pihan Porukka -yhtyeen jäsenenä, mutta herran sooloalbumikin ehdittiin julkaista jo viime vuonna. Tämän vuoden puolella on ehtinyt ilmestyä enemmänkin soolosinkkuja ja uudesta pitkäsoitostakin on puhe, joten pandemia ei ole pistänyt Jumiota jäihin. Itse asiassa Jumio jäi jumiin Thaimaan suunnille keväällä 2020 maailman lyödessä ovet säppiin, mutta se on toinen tarina.
Kartat -sinkku kertoo tietysti tavallaan sekin karanteenista ja uudesta maailmasta, mutta biisin ydin taitaa silti löytyä kahden ihmisen välisestä yhteydestä – ja sen pätkimisestä, kun kaikki menee uusiksi. Itse kappale on mukavasti keinuvaa suomiräppiä, jossa kulmat eivät kurtistu edes tiukoissa tilanteissa. Letkeys ja lämpö hohkavat sanoissa, biiteissä, taustalauluissa ja soundeissa, mutta ei tässä silti vain riippukeinussa lokotella. Aika pitkälti yhteen koukkuun perustuva siivu, mutta mitäs siinä koukun ollessa terältään ensiluokkainen.
Mika Roth
Lahtine: Talvipalatsi
Joskus kiteytetyt saatekirjeet ovat riittäviä, kuten tässä tapauksessa. Lahtine on Lahdesta ja luo elektronista pop -musiikkia, siinä se – enempää omia tekemisiä ei analysoida. Debyytti EP-levy ilmestyi viime vuonna ja tämän vuoden puolella on julkaistu kaksi sinkkua, joista Talvipalatsi on jälkimmäinen. Em. EP on livahtanut ohitseni, eikä Onni-sinkkukaan tarttunut aikoinaan korvaan, mutta onneksi Talvipalatsi korjasi tilanteen.
Elektroninen pop voi tietysti tarkoittaa tuhatta eri asiaa, mutta Lahtine luo tuosta genrestä sangen tanssittavaa ja rahdun eurodancehtavaa musiikkia. Talvipalatsi polkee hyvällä rytmillä ja keskivahvoilla bassoilla eteenpäin, eli rytmi kuuluu mutta ei tuuppaa kaikkea tieltään sivuun. Fokus kiinnittyy lauluun, jossa kerrotaan yllättävänkin monisanaisesti tarinaa, joka saattaa olla vaikka innoittunut Tohtori Zivagosta. Niin tai näin, kertoja kaipaa rakastaan ja tuo kaiho välittyy myös sävelissä, soundeissa ja sanoissa. Kaunista elektropoppia ilman tarpeettomia sokerilasteja.
Mika Roth
Malady: Alava vaaraSvart Records
Kolmannen albuminsa julkaisuun verkalleen valmistautuva Malady muutti askelmerkkejään siten, että pitkäsoitto ilmestyykin vasta joulukuussa. Siitä huolimatta levyn toinen sinkku pistettiin ulos jo nyt, ettei odotus kasvaisi aivan mahdottoman pituiseksi. Ja kun yhtye kerran viihtyy progehtavan rockin parissa, niin sinkkukin kestää lähestulkoon seitsemän minuuttia, eivätkä vertailut genren suuriin ja mahtaviin ole mitenkään tuulesta temmattuja. Historia selvästi ymmärretään, mutta sen ei anneta sanella nykyhetkelle ehtoja.
Alava vaara ottaa siis aikansa ja hyödyntää sen tarkoin, minkä ansiosta progelohkare ei juutu rinteeseen vaan jyrähtelee tavallaan eteenpäin. Koskettimet ja vähäeleinen laulu tipauttelevat pienoisia palasiaan matkalle, rytmin jauhaessa samoilla linjoilla halki matkan, mutta tuossa mantramaisessa kulussa on jotain lohdullista, lämmintä. Sooloilemaan taustalla karkaileva saksofoni tuo myös oman lisänsä mukaan ja miltei seitsemän minuutin matka sujahtaa kuin huomaamatta, minkä jälkeen tekee heti mieli laittaa kappale soimaan uudelleen alusta. Ja tuo jos mikä on ensiluokkaisen sinkkubiisin tunnusmerkki.
Mika Roth
Matka maailman ympäri: Turvaan kaikeltaKHY Suomen Musiikki
Upean nerokkaasti nimetty Matka maailman ympäri on Miro Palokallion, Saara "Sape" Niemelän ja Aarni Palokallion muodostama suomirockyhtye, joka perustettiin loppukesästä 2017. Bändin aiemmat albumit Kolme (2018) ja Toinen (2020) saavat jatkoa seuraavasta pitkäsoitosta, jonka nimi sekä tarkempi ilmestymispäivä ovat ymmärtääkseni yhä hämärän peitossa.
Turvaan kaikelta on lohduttavan lämpimällä tavalla kaunis kappale, jossa siipensä loukannutta läheistä yritetään lohduttaa ja valaa samalla uskoa parempaan huomiseen. Biisi on siinä määrin hidas ja rennon rauhallinen, että soundien ja fiiliksen puolella ollaan jo suorastaan upottavissa tunnelmissa. Eikä tämä uppoaminen ole mitään hukkumista, vaan vajoamista pehmeimpien untuvatyynykasojen ja peittojen sekaan. Maailman lohduttavin paikka on läheisen syli, eikä välttämättä tarvitse matkustaa edes maailman ääriin.
Mika Roth
Matti: Käärmemies
Laulaja/lauluntekijä Matti on tuttu tekijä, jonka folkin suuntaan kallellaan olevaa poprockia on pian mahdollista kuunnella myös pitkäsoittomuodossa. Käärmemies on myöhemmin tässä kuussa julkaistavan esikoisalbumin viimeinen sinkkulohkaisu, jota ovat edeltäneet vuoden 2020 keväänä julkaistu Minne lienee kadonneet -sinkku sekä kolme muuta biisiä. Valmistelutyö on siis ollut pidemmän puoleista, mutta toisaalta: eipä niitä keikkojakaan ole tarvinnut hirvesti heittää viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Käärmemies astelee vaarallisen lähellä eräänkin Anssi Kelan tekemisiä, mikä nostetaan myös reilusti esiin saatesanoissa, mutta onneksi lopputulema on jotain muutakin kuin mikään hengetön ja näkemyksetön pastissi. Lähes viiden minuutin mittainen tarina kertoo, kuinka nuori poika kohtaa suuren kauhun – ja löytää sitä kautta jotain uutta ja ihmeellistä. Kasvutarinaa koristellaan muhevalla bändisoitolla ja huuliharpulla, joka toimiikin täydellisenä loppusilauksena. Hieno kappale, jännittävä tarina ja viimeisin osoitus siitä, kuinka paljon Matti on kasvanut biisintekijänä.
Mika Roth
Mylly: Aihetta niilleLuotto Leibeli
Rehvakkaasti paukkuvaa punkrockia soittava Mylly on ollut ahkera musiikinjulkaisija kuluvana vuonna. Aihetta niille on peräti jo viides sinkku ja jatkoksi lupaillaan pitkäsoittoa, vieläpä kuluvan kuun aikana. Aiemmista sinkuroista etenkin Paska frendi sai mukavasti liikettä ja onhan riemukkaan kellopeliappelsiinimaisesti nimetty Tunti turpaan myös ehdottomasti tutustumisen arvoinen myllytys.
Keskitytään silti uusimpaan vetoon, sillä vaikka Aihetta niille on jo viides lohkaisu pitkäsoitolta, on se kaikkea muuta kuin takarivin hiljaisempi sävyviisu. Kappaleen aihepiiri pyörii siinä, kun porttikielto pamahtaa ennen kuin edes ehdit paikalle ja neuvojia löytyy edestä sekä takaa. Moinenhan alkaa tietysti sylettämään, joten on aika antaa arvostelijoille aihetta sanoihinsa, siispä pökälettä poimunopeudella tuulettimeen ja tapetit uusiksi. Musiikillisesti julistus vaatii särökitaraa ja mättöä, mutta tämäkin siivu rakentuu napsakan melodiakulun ympärille, joka vie nopeasti mennessään ja pitää otteessaan. Lupaava pamaus ennen debyyttialbumia.
Mika Roth
Nakari: Punainen AngliaAlakulttuuritalo
Nakari-nimen takaa paljastuu yksi mies, joka on jo kahdella sinkulla tehnyt selväksi musiikilliset linjansa. Saatesanoissakin tuodaan selvästi esille, kuinka Topi Nakari on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, jonka musiikillisia kotimaita ovat 70-luvun Suomi-iskelmä sekä 60-luvun brittipop. Siinä siis käytössä oleva petroli, ja Punainen Anglia on lapsuuden taianomainen värkki, joka vie menneisiin päiviin ja niihin moninaisiin muistoihin, jotka ovat muovanneet kertojasta vapaan sielun.
Nostalgia voi olla supervaarallinen ainesosa väärissä käsissä, jos ei ymmärrä pitää varaansa. Punainen Anglia helkkyy rautalankamaisine kitarasoundeineen ja viittä vaille iskelmäisine kertosäkeineen, mutta vaikka osa kielikuvista onkin härskin laskelmoitujen tuntuisia, on kaikessa myös omanlaistaan lämpöä. Itse asiassa termistö ja mielikuvasarjatuli on paikoitellen jo niin runsasta, että varsinainen taulu uhkaa jäädä karmejaan vähäisemmäksi. Tai ehkä tarkoitus onkin tuo infoähky, koska sehän se vasta ärsyttääkin. Vaikea sanoa, kuinka tosissaan sinkku on tehty, mutta ainakin se on omanlaisensa ja siten oikeuttaa olemassaolonsa.
Mika Roth
Olot: Puhutaan takaperin
Olot on valinnut itselleen aika ovelan nimen, tai ainakin tuosta on helppo lohkoa runsaasti hauskoja lauseita, toteamuksia yms., mutta moiseenhan ei Desibeli.netissä sorruta. Aiemmin ainakin yhden sinkun julkaissut pop-yhtye pinnistää uuden sinkkunsa peräti alle kahteen ja puoleen minuuttiin, eli tempo on reippaamman puoleinen. Saatesanoissa puhutaan pakkomielteistä ja tunteista, ja kyllähän tässä hiukan maaninen fiilis on syntikkabiittimankelin rattaissa.
Puhutaan takaperin ei kuitenkaan ole mikään trippi Twin Peaksin kiltoihin, vaan tässä tapauksessa elämän yksi suuri saranakohta nähdään mahdollisuutena, porttina uuteen aikaan ja uusiin seikkailuihin. Toisaalta kaiken takana leijuu myös tappion uhka, mitä jos kaikki kääntyykin murheelliseen suuntaan? Jokaisessa pelissä on vaaransa, jokaisessa tilanteessa vaihtoehtonsa ja tuota epävarmuutta Puhutaan takaperin -sinkku onnistuneesti peilaa. Biisin tunnelma on samaan aikaan nostattava ja ahdistava, lupaava ja uhkaava, eikä lopputulema ole selvä – sen saanee jokainen kuulija päättää itse. Syntikkapoppikin voi olla syvällisempää ja tarkoituksellisempaa, kuten kaikki musiikki muodoistaan riippumatta.
Mika Roth
Rosa Coste: Kesken (ft. KähinäPate)PME Records
Rosa Coste on suomenkielistä modernia r&b:tä tyylipuhtaasti luova nuori artisti. Coste on kotoisin Rovaniemeltä, mutta hänen sielukas musiikkinsa soundaa kuitenkin huomattavasti kuumemmilta leveyspiireiltä. Debyyttisinkkunsa alkuvuodesta julkaissut Coste tekee kolmannella sinkullaan jälleen yhteistyötä KähinäPaten kanssa, joka on viime vuosina räppäillyt mielenkiintoa herättäen enemmänkin. Nyt herra tukee kauniiksi laskettavaa biisiä, jossa hetken taikaa on lähdetty vangitsemaan rohkeasti.
Kesken on rahdun alle kolmen minuutin mittainen fiilistelysiivu, joka alkuun tuntuu loppuvan kerran toisensa jälkeen kesken. Kappale keinuu ja lipuu eteenpäin aivan kuin painovoima ei vaikuttaisi lainkaan sen ympäristössä, tämä johtuu pitkälti siitä, että Coste osaa laulaa samaan aikaan hiljaa ja väkevästi läsnä ollen. Tuo onkin melkoinen temppu ja kun KähinäPate liittyy puoleksi minuutiksi mukaan, on loppusilaus valmis. Hieno biisi oivalluksesta, ettei tulevaa voi tietää, perillä ollaan vasta haudassa ja kaikkea liikkeessä pitävä muutos pysähtyy vasta kun itse pysähtyy.
Mika Roth
Sulkijalihasmuisti: So Called Facts
Hyvästä ja shokeeraavasta nimestä ei ole haittaa yhtyeelle, mutta raflaavasti nimetty Sulkijalihasmuisti koettelee varmasti monen mielestä ns. hyvän maun rajoja. Nimestä on kuitenkin se etu, että itsekin muistin helposti muutaman vuoden takaisen God is Säkki-kasetin, joka on muuten jäänyt omaan C-kasettihyllyyn. Lo-fi on edelleen ilmaisua määrittävä termi, jos nyt protopunkin ja garagen myllerrys istuukin paremmin bändin pirtaan.
Käppäiset autotallisoundit pelaavat tiettyyn pisteeseen saakka bändin pussiin, mutta jos viime kerralla siivuja ei jaksettu vetää loppuun saakka, niin nyt olisi lossit voinut lyödä pohjaan jo minuutin ennen loppua. Kaikki oleellinen kun on kuultu jo hyvin kahdessa minuutissa, mutta siivulle on siunaantunut lähes kolme ja puoli minuuttia pituutta. Vaihdos englannin kieleen on fiksu veto, samoin särökitaran selkeyttäminen, eivätkä ’taustalaulutkaan’ ainakaan heikennä lopputulemaa. Mielenkiintoinen avaus uuteen suuntaan, joten jäädään odottamaan mitä tuleman pitää seuraavaksi.
Mika Roth
Sydänäänet: Näkyviin
Sydänäänet on tamperelainen duo, jonka muodostavat vokalisti Tanja Portaankorva ja soittamisesta sekä tuotannosta vastaava Jussi Elo. Kaksikon ensimmäinen sinkku on todellinen aikamatkasarja, sillä biisistä voi löytää useampiakin huoneita. Yhtäältä duo luo sielukasta popmusiikkia, jossa on runsain mitoin Bristolin ysärisoundia, kotimaista melankolista maalailua sekä tuimaa kohtalokkuutta, mutta tarina on tietysti tätäkin moninaisempi.
Biisin keinuva kulku on puhdasta triphoppailua, jonka ytimessä rytmit pumppaavat ja pinnoilla kauniit, viipyilevät äänet luovat vahvoja mielikuvia. Kertosäkeiden monista kerroksista siirrytään säkeistöjen karsitumpaan ympäristöön kuin luonnostaan, Portaankorvan laulun toimiessa halki kappaleen ydinlankana. Usein jään peräänkuuluttamaan sinkkukappaleiden riittävää kompaktiutta, mutta Näkyviin vilahtaa reilussa kahdessa ja puolessa minuutissaan jo niin nopeasti ohitse, että olisi sen seurassa ainakin yhden bonuskierroksen verran viihtynyt. Samalla lopun väliosa ei olekaan mikään väliosa, vaan ainoastaan esiripun tunnus, mikä on mielestäni toimivien ideoiden puolittaista haaskausta.
Mika Roth
The Hawkans: Hero on Fire
Siitä on kulunut lähes päivälleen kaksi vuotta, kun kovasti kasarille maistuvaa hard/action rockia soittava The Hawkans antoi rokin raikaa We Only Meet at Night -sinkullaan. Tällä erää tuliannos on yhden siivun mittainen, mutta kupletin juoni on täsmälleen sama. Eli soundit ovat valtaisat, sopivan säröinen ja kirkkaasti soiva kitara patsastelee valokeiloissa ja kertosäkeessä peliin viskataan kaikki mahdollinen.
Yhtye ajaa tietysti itseään tavallaan nurkkaan, kun pelikenttä rajataan näin selvästi, mutta The Hawkansin tapauksessa negatiivinen on käännetty sulavin elein positiiviseksi. Kappale pelaa vanhan sääntökirjan mukaan, mutta se pärjää ongelmitta vertailussa kultaisen vuosikymmenen tuotoksille. Lyriikat ovat selvin kompastuskohta, koska nyt kierrätetään melko tuttuja lauseita (”stranger in the night”), mutta kun kaikki tehdään puhtain sydämin niin pakka ei kaadu niskaan – aivan. Herkkua nostalgikoille ja kasarifaneille, tosin saattavat muutkin huomata liekkien tarttuvan, jos biisille menee antamaan pikkusormensa.
Mika Roth
Tuonelan Rusinat: Vikalista
Tuonelan Rusinat - siinäpä vasta loistava nimi yhtyeelle. Tuonela yhdistetään yleensä tummiin juttuihin, kun taas makealta maistuvat rusinat pullahtavat simassakin iloisesti pintaan ja ovat muutenkin viittä vaille karkkia. Vikalista on nähtävästi duon (?) ensimmäinen sinkku, mutta mitään sen kummempaa infohyökyä satunnaiselle arvioijasedälle ei ole suotu . Onneksi musiikki puhuu universaalia kieltään ja Vikalista on vieläpä napakan koukuttava pikkuhelmi.
Indiepoprockin jäljillähän tässä seikkaillaan. Mukana on ripaus punkin kulmikkuutta etenkin tekstin puolella ja nopeassa melodiakuviossa, mutta kahden naislaulajan ilmaisu on melodista, nättiäkin, vaikka lyriikoissa rumat sanat sanotaankin niin kuin ne ovat. Vikalista on purkaus, jossa lemmenyön jälkeen löydät pöydältäsi lapun, jossa kerrotaan mitkä asiat ovat pielessä. Siis, että painoa pitäisi tiputtaa, fyysisiä virheitäkin riittää, eikä käytöskään ole kuosissa – lyriikoissa ilmenevän arvioijan mielestä nyt ainakaan. Ja moinenhan pistää sylettämään, kun toisen ainutlaatuisuutta ei ymmärretä, joten hyvää loppuelämää vaan. Aivan loistava biisi, joten älkää missään nimessä menkö muuttumaan mihinkään Tuonelan Rusinat.
Mika Roth
Ty Roxy: True ColoursFonal Records
Ty Roxy -nimen takaa löytyy Tytti Roto, joka on tuttu useammankin bändin riveistä. Ghost World onkin allekirjoittaneelle jo tuttu indierockcombo ja Tamara Luonto runttaa ihan kelvollista punkrockia, mutta Ty Roxyn soolotuotanto on kyllä puhdasta synapoprockia tanakalla kasaripohjalla. Biisin nimi viittaa kuuleman mukaan Madonnan ja Cyndi Lauperin tekemisiin, mikä toiminee oivana suuntaviittana. Myöhemmin tässä kuussa ilmestyvä ?? (Music)-debyyttialbumi saakin näin melkoista pohjustusta.
True Colours on siis pesunkestävä popkappale, mutta sen ytimestä paljastuu enemmänkin varhaiselle Curelle velkaa oleva sydän. Eikä tuo sydän syki suinkaan melankolisessa vedossa, sillä vaikka Ty Roxyn huoneen kulmissa on kiistatta varjoja, ne pysyvät nurkissa. Sisäisen ja ulkoisen kauneuden välisiä eroja ja tasoja pohtiva teksti saa apua räjähdysäänestä (?), joka avautunee eniten tekijälle itselleen. Söpöllä tavalla kaunista poppia, mutta em. esikuvien taso jää ainakin tällä yrittämällä haaveeksi. Aika näyttää mihin kaikkeen debyyttisooloalbumi tulee yltämään.
Mika Roth
Lukukertoja: 2621
Artistihaku
Pieniss� my�s
