Kirjat

Kauko Röyhkä: Vaeltava vitsaus – Muistelmat 2

15.10.2021



Eihän Uusia tansseja mikään suurteos ollut ja Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet ontuu kummallakin jalallaan, mutta kyllähän Steppaillen on uuden aallon rockin kotimaisia merkkilevyjä. Heittäkää vaikka kivillä, mutta pysyn sanojeni takana. Lisäksi jokaisella Röyhkän levyllä on vähintään yksi loistava ja muutama kunnollinen siivu, mikä on enemmän kuin monet saavuttavat koskaan urallaan. Bändin musiikillisena johtajana ja levyjen pääasiallisena tuottajana häärineen Riku Mattilan osuus ja panos sentään tunnustetaan auliisti, mikä onkin oikeus ja kohtuus.

Narttu-yhtyeen loppu maalataan (jälleen kerran) suurena rutina-maratonina, jossa paikoilleen luutunut bändi pitää vain hajottaa. Vuosien kolistessa eteenpäin tekstivirta muuttuu aina vain nopeammaksi ja tultaessa 90-luvulle ryhdytään levyjä ohittamaan nopeassa tahdissa. Yksi lisätäyttöä luova jekku on täyttää sivuja biisien sanoituksilla, jotka saavat puhua emokiekkojen puolesta.

Väitänkin että esimerkiksi Jumalan lahja -albumin jälkeisistä vuosista olisi yksistään saanut kasaan melkoisen kirjan, jossa olisi voitu käydä tarkemmin läpi artistin julkista ristiinnaulitsemista taustoineen ja vaikuttimineen. Se hanakkuus, jolla loanheittäjät näeet ottivat Röyhkän kohteekseen yllätti kaikki, varmasti herran itsensäkin.



Vaatiko muuttunut maailma syntipukkeja, ja jos, niin mitä tuossa oikein sovitettiin, miksi ja keiden tahdosta? Noiden vuosien ruotiminen olisi edelleenkin hedelmällistä, sillä Röyhkän henkilökohtaisen murroksen lisäksi koko Suomi oli suuressa murroksessa, jonka jälkeen mikään ei ole ollut kuten ennen.

Loka lensi aikansa, kunnes hyeenat löysivät seuraavan uhrinsa, mutta edes Röyhkän hidasta vapautumista pannasta ei sen kummemmin avata. Kelpo albumeita ilmestyi millennium-bileiden kummallakin puolen, mutta ne eivät luojaansa tunnu enää kiinnostavan pätkääkään. Pitkäsoitot kuitataan parilla lauseella, joitain ei käsitellä oikeastaan lainkaan. Toki ymmärrän tavallaan ratkaisun, sillä perheellisen miehen elo oli erilaista. Ehkäpä joku päivä Rock’n’roll-klisee -levynkin ansiot huomataan, mutta tekijä itse ei tunnu arvostavan niistä enää ainuttakaan. Kliseistä siis.

Uuden vuosituhannen puolella kirja muuttuu lähinnä ohueksi päiväkirjaksi. Perheen elämä vie aikansa, valintoja tehdään ja sooloillaan sitten, kun mikään muu ei enää toimi. Tästäkin vaiheesta kolmiloikataan nopeasti ohitse ja niin kirja loppuu, vihjaillen Mattilan kanssa tapahtuvasta uudesta yhteistyöstä, josta ei tietenkään sanota oikeasti mitään.



Viimeisten kappaleiden ja aukeamien myötä tuleekin sellainen olo, että opus olisi kannattanut pysäyttää vaikka ensimmäisen Röyhkä & Mattila -albumin kohdille, sillä tuon jälkeenhän ne mielenkiintoiset yhteistyöprojektit vasta alkoivatkin. No, ehkä näihin palataan vielä myöhemmin, sillä etenkin muiden kanssa tehdystä musiikista on kasvanut melkoinen pino materiaalia.

Kuten todettua, Röyhkä osaa kirjoittaa ja saa lukijan viihtymään, vaikka kaikki ei pelissä olekaan. Vaeltava vitsaus – Muistelmat 2 peittoaa vaivatta monet muut elämäkerrat, ihan jo silkan kielensä ansiosta.

Mika Roth




Lukukertoja: 2191
Facebook
Artistihaku
Lue my�s n�m�
Kirja-arvioissa my�s