Pienet

Sinkut - Joulukuu 2021

03.12.2021


Anna Mabel: You Don't Have to Love Me Anna Mabel: You Don't Have to Love Me

Meillä on vain tämä yö aikaa, laulettiin jo 60-luvulla ja sama tarina jatkuu tietysti myös tänään, sillä mihinkäs ihminen muuttuisi. Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä Anna Mabel on julkaissut tänä vuonna neljä ensimmäistä sinkkuaan, joista viimeisin pureutuu rakkauden ja kosketuksen kaipuuseen. Kaiholla siis mennään ja kun saatesanoissa uskallettiin mainita Depeche Mode soundillisena verrokkina, oli ainakin allekirjoittaneen huomio taattu.

You Don't Have to Love Me soundaa kielt√§m√§tt√§ herkullisen √∂iselle, kuten DM vain osaa, mutta onneksi Mabel ei tyydy toistamaan vain jo tehtyj√§ asioita. Tanssittava raita luo pienin siirroin pohjalle svengaavaan rytmin, joka ei kuitenkaan tao p√§√§lle. Lyriikoissa kaivataan toista ‚Äď jota ei tosin voi n√§ht√§v√§sti saada, mutta eih√§n se est√§ kaipaamasta. Vokaalit puolittain kuiskitaan, aivan kuin salaisuus olisi liian suuri pidett√§v√§ksi, mahdollisuuksien ja haaveiden sotkiessa p√§√§n. T√§ss√§ pelataan hurjan v√§hill√§ elementeill√§, mutta katsoisin raidan onnistuneen etenkin tuotantopuolella. Upeaa kaipuupoppia ja unettoman y√∂n kuumottavaa √§√§niraitaa.

Mika Roth


DEINSERS!: Rikollisen elämä DEINSERS!: Rikollisen elämä

On olemassa likaista garagea, jonka rosoisuus on yliampuvaa. Sitten on törkyistä rockia, jonka raastinrauta ei voisi enempää raapia ääniä silpuksi ja jostain tuolta ulkokehältä löytyy myös kotimainen DEINSERS!, jonka sinkulla on särötakuu. Brutaalin lyhyissä saatesanoissa mainitaan myös punk rock, joten otetaan se vaikka toiseksi reunatolpaksi. Verkosta löytyy pari sinkkua ja yksi EP, ja Desibeli.netille duo tarjoaa Rikollisen elämä -nimistä pläjäystä.

T√∂h√∂n rummut paukkuvat kuten autotallissa kuuluukin ja kaikesta muusta vastaava Make osaa hakata niin kitaraa kuin bassoa. Nyansseista ja sovituksista on turha louskuttaa n√§iss√§ kohdin, mutta kaiken roson, raaston ja m√∂yk√§n alla on loistava riffi, sek√§ ensiluokkainen biisi-idea, mink√§ takia ensinn√§kin kirjoitan t√§t√§ arviota. DEINSERS! on n√§et saanut aikaiseksi kappaleen, jolla saattavat aueta useammankin Turbojugend-ryhm√§n syd√§met ‚Äď ja mahdollisesti muutkin portit. Annetaan s√§r√∂takuun lis√§ksi s√§r√∂varoitus, mutta siivua voi k√§ytt√§√§ my√∂s kotistereoitten (ja naapureiden sietokyvyn) ultimaaliseen testaamiseen.

Mika Roth


Depressed Mode: Endless November Depressed Mode: Endless November

Mainion nimen itselleen kasteessa saanut Depressed Mode on porilainen sinfonista doom metalia soittava yhtye. Pari pitkäsoittoa 00-luvulla julkaissut ryhmä otti nähtävästi miltei koko 10-luvun happea, mutta nyt on aika marssia takaisin metallin tantereille. Yhtye maustaa tuomiotaan myös mm. deathin sävyillä, tosin vaimeasti ja harkiten. Näin sinkkubiisin mitaksi on kertynyt lähemmäs kahdeksan minuuttia, mikä vaatii kuulijalta jo jonkin verran voimia.

Hidasta on siis kulku ja harkitun vakaita askeleet, mutta matkaa keventää vieraileva Fleshgod Apocalypsen naisvokalisti Veronica Bordacchini. Yhteistyö laulaja Otto Salosen kanssa sujuukin moitteetta ja Endless November on kuten otsikkonsa: hitaasti alleen murskaava ja säälimätön. Tällä erää doomin palaset ovat rakenteissa hallitsevampia, joten on mielenkiintoista nähdä mitä ensi kevääksi luvattu Decade Of Silence -albumi tulee aikanaan tarjoamaan. Otsikko ainakin on osuva.

Mika Roth


Heebo: Hyvät voittaa viel Heebo: Hyvät voittaa viel
√Ėverdog

Heebo allekirjoitti paperit levy-yhtiön kanssa viime vuonna ja nyt on soitossa uran toinen sinkku, joka tulee johtamaan debyyttipitkäsoittoon sitten aikanaan. Viimeisen vuoden hieman hiljaiseloa viettänyt artisti iskee kovaa ja kohti, enkä olisi arvannut herran viskaavan näin voimallista nostatusbiisiä tähän tilanteeseen. Toisaalta: nyt jos koska on aika maalata taivaanrantaa hieman vaaleammilla sävyillä, kun maailman uutiset ovat mitä ovat.

Hyvät voittaa viel -sinkku kertoo tietysti jo otsikollaan paljon, eikä tässä ole nyt mukana mitään vinoa käänteistarkoitusta, vaan Heebo julistaa hyvyyden voittoa. On tietysti naivia ajatella, että maailma on jaettavissa ns. hyvään ja pahaan, mutta kyllähän jokainen meistä sydämessään tietää koska on oikeilla jäljillä ja koska niillä toisilla. Räpit tippuvat selkeästi, eikä murrekaan haittaa, piano-soundit ovat suoraan mahtiballadeista ja taustan kohotukset istuvat paikoilleen pakottamatta. Jäin kaipaamaan vain selvempää väliosaa, tai jotain irtiottoa kahden kolmanneksen jälkeen, sillä nyt biisi on mitaltaan tarpeettomankin tiivis.

Mika Roth


Inke Launi: Pahoillaan Inke Launi: Pahoillaan
Landscape Records

Inke Launi on kotimainen laulaja/lauluntekij√§, joka luottaa eritt√§in riisuttuun √§√§nimaisemaan. Ja kun puhutaan riisutusta, niin nyt se tarkoittaa tuon termin √§√§rimm√§isint√§ ja paljainta laitaa, soundillisia kallioluotoja ja avaraa tilaa. T√§ss√§ kuussa my√∂s EP-levyn julkaiseva artisti luottaakin l√§hinn√§ √§√§neens√§, vaimeasti soitettuun akustiseen kitaraan, muutamiin taustan √§√§nimaalauksiin ‚Äď sek√§ tietysti lyriikoihin, jotka nousevat v√§kisinkin kaiken keski√∂√∂n. Eik√§ sanoja tarvitse huutaa, ennemminkin vain lausua hiljaa, kuin hartain toive y√∂n syd√§meen.

Pahoillaan on laulu siitä, kun tietää tehneensä jotain ikävää läheisimmälle. Jotain mitä ei voi ottaa enää takaisin, mutta josta pitää ennemminkin puhua kuin vain olla vaiti. Näin vaikka kaikki taitaa olla jo menetetty. Sydäntähän tässä avataan ja samalla jo kaiken nähnyt arviosetä huomaa kuivaavansa silmäkulmaansa. Upeaa musiikkia voisi kai kutsua folkiksikin, mutta ehkäpä tämä on vain Laulu. Ihan isolla etukirjaimella ja tärkeimmällä mahdollisella viestillä. Muistetaan rakastaa siis muitakin kuin itseämme, ja kertoa se ääneen.

Mika Roth
Jarkka Rissanen Tonal Box (feat. Kalle Fält): Chickenhawk Jarkka Rissanen Tonal Box (feat. Kalle Fält): Chickenhawk
Humu Records

Jarkka Rissanen Tonal Box on suomalaisen kitaristilegenda Jarkka Rissasen johtama rhythm'n'bluesin ja rockin rajapinnoilla operoiva orkesteri. Bändiä vahvistaa Kalle Fält saksofoneineen ja yhteistyö on poikinut albumillisen uutta musiikkia. Kokoonpano onkin rockin saralla mielenkiintoinen, sillä Fältin sielukkaan saksofonin ja Rissasen slide kitaran tukena keinuu Jussi Kettusen rumpusoundi, josta ei svengiä puutu. Tuohon kun lisää Jorma Välimäen tuuban, niin ollaan jossain ’jotain muuta’ -osion rikkaissa syövereissä.

Muoto on tietysti yksi asia, mutta ei Chickenhawk häpeä sävellyksenäkään missään nimessä. Tulevan Bones-pitkäsoiton raita saattaa askeltaa hieman huvittavasti, kuten pihallaan hallinnoiva kananen, mutta soitossa on myös haukkamaista uljuutta. Puhaltimet ja kitarat ovat jatkuvassa ristivedossa, joka toisinaan on enemmänkin vuorovetoa. Aivan kuin soittimet kysyisivät ja vastaisivat toisilleen, rumpujen naksutellessa hikeä pintaan. Alkuvoimainen musiikki on yhdistelmä bluesin voimaa, jazzin arvaamattomuutta, rockin rosoa ja rootsin multaisuutta, eikä tuossakaan ole vielä kaikki.

Mika Roth


Jurassic Parkinson: Värejä ja sävyjä Jurassic Parkinson: Värejä ja sävyjä

Tunnustan että pidin Jurassic Parkinson -nimeä lievästi mauttomana, kun kuulin sen ensi kertaa, mutta nimellä on tarinansa. Jurassic Parkinson on näet vakavaa Parkinsonin tautia sairastavan Jukka Saarelan kappaleiden ympärille muovautunut taidekollektiivi, joka luo menevää poprock-musiikkia. Värejä ja sävyjä on kollektiivin ensimmäinen sinkku, jonka saatesanoissa muistetaan mainita mm. Red Hot Chili Peppers.

Kyllä, bassolinja kulkee kieltämättä kuin pippuribändillä ja soundissa on vahvaa päivänpaistetta, mutta näkisin silti kappaleen enemmänkin suomirockin edustajana kuin minään Kalifornian säteilynä. Reilussa kolmessa ja puolessa minuutissa ehditään sanoa monia asioita, sekä muistuttamaan siitä tavattoman tärkeästä toisten mielipiteiden kunnioittamisesta. Me voimme olla eri mieltä asioista, mutta se ei tarkoita välitöntä käsirysyä. Ihan yksinkertaisia juttuja, jotka vain tahdomme toistuvasti unohtaa. Näistä aineksista on syntynyt nostattava, tarttuva ja svengaava poprokkis, joka tempaa mukaansa jo silkalla energiallaan.

Mika Roth


Kantama: Nuku vaan Kantama: Nuku vaan

Kantama sai alkunsa vuonna 2019 ja ensimm√§iset sinkut ilmestyiv√§t omakustanteina t√§n√§ syksyn√§, joten matka on vasta aluillaan. Aivan junnuista t√§ss√§ ei kuitenkaan ole kyse, sill√§ soittokokemusta l√∂ytyy jo mukavasti. Kokemus kuuluukin l√§pi toisella sinkulla, joka soundien ja teknisen toteutuksen puolesta ei h√§vi√§ tippakaan kansainv√§lisille poprock-yhtyeille. Tyylillisesti Kantama edustaa kuuleman mukaan New Porirockia ‚Äď eli mist√§ t√§ss√§ on nyt oikein kyse?

Matka länsirannikoltamme Amerikkaan ei vaikuta olevan kovinkaan pitkä, niin suoraan angloamerikkalaisen kitarapoprockin jäljillä olemme. Neljän minuutin mittainen siivu on rauhallinen, jopa vaimea, mutta tarinahan kertoo juhlien jälkeisestä yöstä, kun kaikki muut jo nukkuvat ja olet yksin. Yön ja aamun taitekohdassa soitto on hiljaisempaa, kitarasta näppäillään säästeliäämmin nuotteja ja rytmi naksuttaa tasaisesti, tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa. Kertosäkeen kaiho ja äänimaiseman syvä rauhallisuus ovat kuin pohjoinen versio Dire Straitsin kultapäivistä, mikä ei ole mielestäni lainkaan hullumpi saavutus.

Mika Roth


Lauri Haav: Shampoota Lauri Haav: Shampoota
PME Records

Toisinaan tulee yllätyttyä, kuinka loistavaa musiikkia sitä jääkin katveeseen, kun on niin paljon muuta kuunneltavaa. Vuosi 2020 nousee mielestäni musiikin saralla yhdeksi suurista vuosista, kun pakolliset keikkatauot saivat yhden, toisen ja kolmannenkin luomaan uutta musiikkia. Lauri Haav julkaisi keväällä 2020 debyyttialbuminsa, jonka seuraajan ensimmäinen sinkku on nyt ilmestynyt. Ja kuinka loistavan tarttuvaa poprockia Haav luokaan, kun kevein askelin tanssiva biisi suorastaan tempaa mukaansa.

Pop on tehty tanssittavaksi ja rock on syntynyt riffien ympärille, ja kun nämä kaksi kohtaavat täydellisissä olosuhteissa saattaa syntyä jotain Shampoota-biisin kaltaista. Entäpä sitten lyriikat? Nyt ollaan erittäin epäsuomalaisia, koska ongelmat lakaistaan maton alle ja pestään pois shampoon avulla. Eli unohdetaan edes hetkeksi kaikki ikävät asiat ja keskitytään elämän parempiin palasiin, koska kyllä niitäkin aina löytyy. Joidenkin mielestä tällainen yltiöpositiivisuus saattaa olla typerää, mutta aina se murheilun ja mökötyksen voittaa. Siispä ei muuta kuin sielushampoota päälle ja probleemat kadotkoot viemäriin loppupäiväksi.

Mika Roth


Marto: Solus Marto: Solus
Rockhopper Music

Marto on kotimainen metalli-yhtye, joka syntyi jossain vaiheessa kotimaisen post metal -ryhmä Atlasesin ympärille. Solus on ryhmän toinen sinkku ja jatkoakin on ymmärtääkseni luvassa ainakin EP-levyn verran. Siinä missä emobändi on keskittynyt heiluttamaan metallisarjan suurempia lekoja, pyrkii Marto värittämään metallilta maistuvaa keskitystään hieman monipuolisemmin ja melodisemmin aineksin. Rock, post-rock ja hardcore lienevät kaivattuja suuntia.

Mainostetut CMX ja Kotiteollisuus -vivahteet voikin poimia tarkoilla korvilla, mutta on tämä edelleen melkoista turpasaunaa etenkin mättökohdissa. Siinä missä Atlases kaulitsee kuulijoitaan pitkän kaavan mukaan, on Marto puolestaan tehnyt kaksi lyhyttä sinkuraa. Esikoissinkku Portaali kellotti vain kaksi minuuttia, eikä kolmea saada täyteen nytkään. Yhtäältä nopeus ja aggressiivisuus tuo mukanaan hc-poltetta, mutta hiukan tämä tuntuu vielä tyyli-ideoiden perässä hapuilulta. Yksi tämänkertaisen pinon ristiriitaisimmista tapauksista, mikä ei ole välttämättä huono asia.

Mika Roth


Mikko Koskela: Kaksi polkua Mikko Koskela: Kaksi polkua
Texicalli

Mikko Koskela on kotimainen artisti, joka on ehtinyt soittaa useassa bändissä. Tyylit ovat kattaneet mm. bluesin, minkä lisäksi herra on soittanut huomattavasti vahvemmin rytmiin perustuvaa musiikkia. Nyt on kuitenkin koittanut jälleen soolotuotosten aika ja Kaksi polkua -sinkku pohjustaa tietä ensi keväällä julkaistavalle pitkäsoitolle. Saatesanoissa puhutaan amerikkalaisesta perinnöstä ja rytmimusiikista, mutta ainakin tällä biisillä rytmit ovat sangen maltillisia.

Kaksi polkua on surumielisellä tavalla kaunis tarina rakkaudesta, joka ei sitten syttynytkään. Muodoksi on valikoitunut folkahtava ja eteerinen pop, jossa äänessä minimimäärä soittimia. Mukana on ripaus countryn ja americanan hehkua. Koskelan kera laulava Suvi Isotalo antaa Koskelalle liikaakin tilaa, kun taas hiljaa soitettu kitara pysyy edessä, mitä nyt steel lap soittaa muutamien nuottien lisäksi lyhyen soolon ja sähköpiano pääsee vähän tunnelmoimaan. Vaimeaa, varovaista ja pidäteltyä, mutta rakkaushan ei syttynyt, taika ei tapahtunut. Lainatakseni puolittain erästä: ei rakkaus mihinkään kuole, me siinä vain kuollaan.

Mika Roth


Mystisen naaraan portti: Lähde Mystisen naaraan portti: Lähde

Mystisen naaraan portti on artisti ja musiikkiprojekti, jonka debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2018. Projektin ytimessä ovat Teemu Suuntamaan sävellykset ja tekstit, jotka saavat karsitun folkin väljät vaatteet ylleen. Lähde on ymmärtääkseni ensimmäinen julkaisu sitten esikoisen aikojen ja samalla sinkku on alkumerkki seuraavasta pitkäsoitosta. Riisuttu ilmaisu rakentuu edelleen pitkälti hiljaisista vokaaleista, sekä näppäillystä kitarasta, mutta nyt puhutaan myös elektronisten elementtien mukaantulosta.

Sähköisyys kieltämättä kuuluu sinkun taustoissa, mutta äänimaisemat ovat erittäin luonnosmaisia, eivätkä millään tavoin hallitsevia. Keskiössä ja kirkkaimmissa valokeiloissa ovat Suuntamaan vähäeleinen lausunta, sekä varpaisillaan soitettu kitara. Luultavasti taustalla on myös jonkinlaista jousisoitinta, joka kuitenkin sulaa siinä määrin kaukaiseen hälyyn, että tarkempi lajitunnistus jäi tekemättä. Yhtä kaikki äänet yhtyvät kuitenkin tavalla, joka alleviivaa tekstin pohtivaa pyörittelyä unettomuudesta ja ajatusten öisestä harhailusta lähteille, joissa jokainen meistä kaiketi viettää toisinaan yön tuntejaan.

Mika Roth


Pasi Piispanen: Viilaa vaan Pasi Piispanen: Viilaa vaan

Pasi Piispanen on monen kotimaisen t√§hden taustajoukoissa vaikuttanut multi-instrumentalisti, jonka s√§est√§j√§n ja taustalaulajan ty√∂t√§ on kuultu useammassakin yhteydess√§. Lis√§ksi takana on b√§ndivuosia, mutta n√§ht√§v√§sti Viilaa vaan on miehen oman nimen alla per√§ti debyyttisinkku. Muille on tehty t√∂it√§ kotimaisen poprockin saralla ja soolona suunta ei ole juuri muuksi muuttunut ‚Äď sit√§ tehd√§√§n miss√§ ollaan taitavia, eik√§ py√∂r√§√§ l√§hdet√§ suunnittelemaan uudelleen.

Tekemisest√§ ja taituruudesta kertoo tavallaan biisikin, jossa nuori oppilas p√§√§tyy turhautuneen ja juopon opettajansa silm√§tikuksi. Kertoja p√§√§tyy lopulta viilaamaan kokonaisen vuoden yht√§ henkaria, mik√§ tietysti j√§tt√§√§ arvet nuoreen sieluun. Biisiss√§ soivat syv√§t tunteet, kun torvet nostattelevat lattarimaistakin fiilist√§ ja kitarasta irtoaa rouhetta ‚Äď soiko seassa per√§ti pedal steel -kitara? Tarina sulkeutuu kaunattomaan nykyhetkeen, vaikka muistot tuntuvat yh√§ kaikkien kuluneiden vuosien j√§lkeen. Mutta kenties luokan tyranni tuli samalla luoneeksi jotain, jota h√§n ei edes aavistanut. Eip√§ Piispasta ainakaan heikoksi voi en√§√§ kutsua.

Mika Roth


Refugees: Another Boring Rock 'n' Roll Band Refugees: Another Boring Rock 'n' Roll Band

Refugees on helsinkiläinen rockryhmä, joka perustettiin vuoden 2019 tienoilla. Matkamittarissa ei ole siis vielä montaakaan mailia, mutta niin vain ulos on saatu jo EP-levy plus kolme sinkkua. Sinkuista uusin on otsikoitu ei-niin-myyvästi, mutta mitä Another Boring Rock 'n' Roll Band meille lopulta antaa? Ei kai tässä nyt pitkästytä?

Refugees ei kiellä historiaansa, sillä menneistä voi aina oppia. Biisi yhdistelee häpeilemättömiä rokkiriffejä juustoisiin poppikoukkuihin, kuten saatesanoissakin todetaan, mutta suoruudestaan huolimatta meno ei ole kuitenkaan aivan niin simppeliä. Soundissa on vanhaa, mutta ryhmä ei naulaa itseään kiinni menneeseen. Sinkura kuulostaa samaan aikaan 60-luvun garagejyrinältä, 00-luvun action rockilta ja on mukana 80-luvun häpeilemätöntä kimallustakin. Sekoitussuhde on tietysti räjähdysherkkä monin tavoin, mutta Refugees pitää kutinsa ja kääntää itselleen selätysvoiton silkalla tahdonvoimalla. Ei lainkaan pitkästyttävää kuunneltavaa, etenkin kun sanoituksessa osataan hymyillä itselleen, sekä koko rock’n’roll maailman klisheiköille.

Mika Roth


Räpfaija: Isi maksaa Räpfaija: Isi maksaa
Hämpton Records

Räpfaija -nimen takaa löytyy hartiapankin voimiin uskova Ville Vuorinen, joka räppää ja poppaa hyväntuulisen lennokkaasti. Räpfaija iski kultasuoneen jo viime keväänä ja nyt on kasassa peräti viides kuluvan vuoden puolella ilmestyvä sinkku. Vauhti onkin julkaisurintamalla huimaa, suunta on kiistattoman nousujohteinen ja Isi maksaa -sinkun vastustamaton hittipotentiaalisuus on ehditty jo huomaamaan verkon listoillakin.

Pappa betalar ja lompakko on tietysti pohjaton kultakaivo, kuten on my√∂s j√§lkikasvun rahantarve. Pikkuisten on saatava uusia vaatteita, luurikin pit√§isi p√§ivitt√§√§, kannettavasta puhumattakaan ja mill√§s sit√§ sitten liikutaan, jos ei ole omaa mopoa, skuuttia ja uudenkarheaa filutsia. √Ąrsytt√§v√§n tarttuva poppis on niin auringonpaisteinen, ett√§ negatiivinen k√§√§ntyy positiiviseksi ja l√§ll√§tt√§v√§n lallattava laulumelodia soi jo parin kierroksen j√§lkeen pysyv√§sti p√§√§kopassa. Aaargh! Vastapainona singotaan nopeita rivej√§, joissa kuullaan tarinan toinen puoli, eli isin n√§kemys lasten ja Visan vinkumisesta. T√§ss√§ tulee ihan kaduttua kaikkea sit√§, mit√§ tuli omalta is√§lt√§ pummattua nuorempana‚Ķ

Mika Roth


Shakkii: 23 leukaa Shakkii: 23 leukaa
PME Records

Rennolla tavalla totinen Shakkii on Tikkakosken Aksimin ja Jyväskylän Joosu J:n muodostama kotimainen räpduo, joka pyrkii tekemään vanhat jutut hieman uusin keinoin. Vanhaan syna- ja samplerivetoiseen soundiin on haettu syvyyttä kitarasta ja riffeistä, eikä nyt puhuta mistään särökitaran sahauksesta, vaan huomattavasti leppoisammasta kuusikielisen soittelusta. Ensimmäinen sinkku 23 leukaa nostaakin välittömästi tangon korkealle, vaan kuinka siinä pystytään roikkumaan, temppuilusta nyt puhumattakaan?

Mittaa ei kerry edes kolmea minuuttia, mutta rento leppoisuus ja tarpeettomista huumorihetteik√∂ist√§ sivussa pysyminen antavat biisille painoa ja arvoa. Bassolinja muljahtelee mukavasti ja vaikka jekut ovat naurettavan yksinkertaisia, ovat ne samaan aikaan toimivia ‚Äď luultavimmin juuri suoralinjaisuutensa ansiosta. Vokaalit lausutaan rauhassa, selke√§sti ja ilman mit√§√§n sen kummempaa uhoa, nyt nojaillaan taaksep√§in ja annetaan musiikin yleisen rennon viban puhua kaiken puolesta. Kiskotaan ne leuat sitten my√∂hemmin.

Mika Roth


Silverforms: IAO Silverforms: IAO

Silverforms on artisti, joka julkaisi ensimmäisen EP-levynsä viime keväänä. Silverformsin itsensä mukaan nimetty kolmen biisin paketti sujahti ohitseni, mutta uusi sinkku osuikin jo kohdalleen. Jutun juoni on hieman progehtavalla ja synaisella tavalla 80-luvulta maistuva instrumentaalimusiikki, jossa sähkökitara on johtajan roolissa ja fiilikset ovat ainakin tällä sinkulla miellyttävän leppoiset. Nuotteja on toki paljon, mutta niitä ei tarvitse soittaa pikavauhdilla.

IAO:n soidessa on helppoa kuvitella itsensä huristelemassa avoautolla aurinkoisena päivänä jossain, missä ei ole huolia ja murheita. Tuo paikka voi olla oikeassa maailmassa tai konsolin sisällä, mutta tärkeintä onkin tunne. Sinkulle kertyy mittaa päälle kuusi minuuttia, joten kitara ehtii kulkemaan ylös ja alas, vasemmalle ja oikealla, suvantoon, ylämäkeen ja huimiin pudotuksiin, mutta aina vain kaikkea ohjailee tuo leppoisa rytmi ja vapauden tunne. Suurin uroteko on kuitenkin se, että biisi kuulostaa tuoreelta kaikki plus kuusi minuuttiaan, mikä ei ole instrumentaalimusiikin kohdalla mikään itsestäänselvyys. Ei liikaa tiluttelua, ei tarpeettoman syviä synamattoja, eikä negatiivisia pistoja. Kaiken kukkuraksi siivu kestää tehosoittoa, eli kaikki kunnossa.

Mika Roth


Spiritraiser: Stream Spiritraiser: Stream
Luminol Records

Spiritraiser jatkaa toisen pitkäsoittonsa julkaisun valmistelua ja uusin single on kuuleman mukaan saatu ’toiselta puolen’. Tuo ei sentään tarkoita kuoleman verhojen taakse kurkkimista, vaan biisi saapui kuuleman mukaan unessa. Tarina ei kerro kuinka lähelle levytetty versio pääsi unen musiikkia, mutta biisissä on kieltämättä toismaailmallista vibaa. Bändin uniikissa soundissahan psykedeelisyys ja aikalinjat menevät jo sekaisin siinä määrin, että Stream virtaa useammallakin tasolla ja eri suuntiin.

Rock on siis kaiken muun harteillaan kantava peruskallio ja psykedeelisesti sävyttyneet progevivahteet uurtavat tiensä veden lailla läpi kaiken. Näin syntyy mielenkiintoisia linjoja, joissa voi havaita niin progen, grungen kuin metallinkin piirteitä. Vokalisti Jules Näveri on (jälleen kerran) tekijämies paikallaan ja vaikka saatesanoissa puhutaan peräti stadionrockista, eivät moiset puheet täysin tuulesta temmattuja ole. Etenkin kertosäkeen möyrinnässä ja voimassa on siinä määrin potentiaalia, että kevääksi luvatusta pitkäsoitosta on kehkeytymässä melkoinen tapaus.

Mika Roth


VIERAS: Bileet VIERAS: Bileet

VIERAS on tänä syksynä syntynyt sooloprojekti, jonka takaa löytyy rosoisen persoonallinen artisti ja musiikintekijä. Vaikka musiikillinen tarina onkin uusi, on taustalla jo yli kahden vuosikymmenen verran kokemusta alalta. Musiikki rämisee ja kolisee jossain rockin takapihoilla, mutta ei pysy välttämättä tontillaan, mikä on alusta saakka ollut yksi toimintaa ohjaavista päälinjoista. Isoja kirjaimia niin nimessä kuin kansissa suosiva proggis on myös ääneltään suuri.

Bileet on projektin toinen sinkkujulkaisu ja kyllähän musiikkijuhlat polkaistaan kieltämättä voimalla käyntiin. Soundista ja biisin rakenteesta tulee helposti mieleen 90-luvun rosoisemmat ryhmät, kun grunge oli tullut ja pistänyt studiohinkkauksen hyllylle. Toisaalta kappaleen vellonnassa on sellaista kumman shamanistista ja samaan aikaan urbaania vetovoimaa, jonka eräskin Sielun Veljet osasi aikoinaan jalostaa huippuunsa. Ihan kelpo rakennelma, joka tosin jää reilun kahden minuutin mitassaan lievästi tyngäksi. Jotain loppupuristusta, tai vaihtoehtoisesti yllättävää uutta kulmaa tähän jäi kaipaamaan. Bileet loppuivat kesken juuri kun meno oli äitymässä parhaimmilleen, eikä sellainen nyt ole laitaa.

Mika Roth




Lukukertoja: 1311
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs