Pienet

Sinkut - Marraskuu 2022

14.11.2022

998: Mankoski 11

998 on lappilaisista ug- ja saameraplegendoista koostuva kollektiivi, jonka tekemiset ovat aiemmin jääneet allekirjoittaneen tutkaruutujen ulkopuolelle. Ääneen pääsevät Neuvos, Sensei Solekki, Eldinho, HC Sika ja Nit Lang. Lisäksi joukkoa täydentää jo viimevuosikymmenen puolivälissä edesmennyt Edorf, joka räppää kertosäkeet. Neljännellä sinkulla kollektiivin riimikärjet ovat kuosissa ja biitit paukkuvat kohdilleen.

Ryhmän musiikkipamaus on perinnetietoista boombapia, jossa räppääjää vaihdetaan lennosta ja sanatiheys hipoo kattoa. Säkeistöistä siirrytään kertosäkeeseen ja takaisin, eikä huima viiden ja puolen minuutin mittakaan tuota minkäänlaisia ongelmia. Kaiken tekstin kohteita en lähde edes arvailemaan, mutta aitous ja tinkimättömyys nyt ovat ainakin toistuvia teemoja. Tuimaa ja tuhtia. Ysiysikasin uusin sinkku saattaakin jatkaa voittokulkua, jonka debyytti 998 käynnisti jo ensimmäisenä pandemiavuotena.

Mika Roth

Abraham Linkola: Bilerubiini

Abraham Linkola on mystinen räppäri ja runoilija mystisestä pohjoisesta. Julkaisuhistoria ei tätä vuotta kauemmas ulotu, ainakaan tämän otsakkeen alla, mutta eipä partasuinen artisti juuri itsestään melua pidäkään. Aben ystävät ry.:n nimissä lähetetty saatekirje saa sanan ’niukka’ tuntumaan osuvalta, mutta kuoren alta paljastuikin Bilerubiini.

Mystinen ja myyttinen taustatarina on kohdillaan, etenkin kun sen sovittaa kuultuun musiikkiin. Bilerubiini leijuu näet kuin vahvemmissakin aineissa kyllästetty bilettäjä, joka on saanut yhteyden korkeampiin, syvempiin ja huomattavasti värikkäämpiin tasoihin. Överiksi vedetyt vokaalit eivät ole niinkään räppiä, kuin puolivillaista höpöttelyä. Tämä on kuitenkin (tulkintani mukaan) silkkaa teatteria, puolittaista virnuilua, tahallista ärsytystä ja ns. klassisten ainesten kanssa leikittelyä. Kaikki saattaa olla osapuilleen kerralla purkkiin pistettyä, tai tukevalla nesteytyksellä tuettua. En tiedä, en osaa sanoa, mutta huomaan kiinnostuvani. Tämän kylkiäiseksi sopisi iso drinkkilasi, josta eivät sateenkaaret ja härpäkkeet lopu kesken.

Mika Roth

Agistas: Eksyin keskiluokkaan (feat. Laineen Kasperi, VMH)

Agistas on aktiivisesti räppiä jo yli viisitoista vuotta tehnyt muusikko, joka tunnetaan myös Reindeer Kalashnikov -yhtyeen entisenä räppärinä. Uutta EP-levyä on tulossa ulos ’pian’ ja tulevaa pohjustetaan Eksyin keskiluokkaan -sinkulla. Vierailijoita tullaan kuulemaan EP-levyllä enemmänkin, mutta ensimmäiseen lyöntivuoroon ovat päässeet saatesanoissakin legendaksi nimetty Laineen Kasperi sekä tuntemattomampi VMH.

Eksyin keskiluokkaan -biisillä on tietysti ironiaa, satiiria ja mustaa huumoria kerroksittain, mutta annosten summat ja määrät jäävät mysteereiksi. Saattaahan Agistas ihan oikeasti istua siellä Ikean tuolilla, pohtien kryptovaluuttoja ja osakkeiden kurssien heilahteluja. Tai punnita uuden ruohonleikkurin ostamista, kun naapuri hankki uuden uljaan Stigan nurmikkoaan hiomaan. Niin tai näin, sanat napsuvat, piikit lentävät ja siinä samalla osataan myös pitää hauskaa – jonkun kustannuksella nyt ainakin. Kuinka pelottava paikka keskiluokkainen omakotitalolähiö voikaan olla, kun aurinko hiljalleen laskeutuu täydellisten puutarhojen taa.

Mika Roth

Alan Happi: Vaatteet

Itsevarmuudesta ei ole koskaan haittaa. Alan Happi soittaa omien sanojensa mukaan modernia rock-soundia vimmaisella ja itsevarmalla otteella, eikä tuossa juurikaan ole huttuista mainospuhetta höysteenä. Viisi vuotta sitten käynnistynyt julkaisuketju jätti ainoastaan vuoden 2021 väliin, mutta kyseinen vuosi jäi muutenkin aika ikävästi paitsioon lähes kaikilla. Vaatteet on kuluvan vuoden toinen sinkku ja rockin iskuvoimasta menestys ei jää ainakaan roikkumaan.

Teksti on mielenkiintoinen rakennelma, jossa mennyt kriisi halutaan haudata ainakin kertojan puolesta, mutta ilmassa on sitkeitä epäilyksen haamuja. Jos sanoissa puntaroidaan ja pohditaan, niin musiikin puolella vauhti on valttia. Iskut ovat etupainotteisia ja kitara-basso-rummut -akseli takoo kappaleen koukut otsasta sisään ja osapuilleen päästä läpi. Biisi käykin päälle, mutta ei kuitenkaan tukahduta satunnaista kuulijaansa alleen, vaan antaa ainoastaan energioidensa räiskyä ympärillä. Suurin mysteeri lieneekin se, miten olen onnistunut missaamaan aiemmin näin toimivan ja lupaavan rock-bändin.

Mika Roth

Ari Mannelin & Julia Vuorinen: Slava Ukraini

Euroopassa soditaan jälleen kerran ja se on saanut Ari Mannelin & Julia Vuorinen -duon tarttumaan toimeen. Oopperoitakin tulkinnut veteraanilaulaja Mannelin ja laulaja/laulunopettaja Vuorinen esittävät Reino Hastin säveltämän ja Rauli Nordbergin sanoittaman kappaleen, joka on laulu tyranniaa vastaan ja vapauden sinikeltaista lippua ylpeydellä heiluttava julistus.

Slava Ukraini ei ole kappale sodan puolesta, se ei ylistä kaatuneita taistelijoita tai räjäytettyjä tankkeja. Se on pieni, folkahtava laulu vapaudesta ja unelmien murtumattomuudesta. Kunnia Ukrainan kansalle ja niille asioille, joista tässä on todellisuudessa kyse: yhden kansan oikeudesta omaan valtioon, oikeudesta päättää tiestään ja oman kohtalonsa valitsemisesta. Ikääntyneitä lauluntekijöitä ei rintamalle huolita, mutta ehkäpä sävellyskynä voi tässä tapauksessa ole hirmuisintakin miekkaa mahtavampi. Aihe on jalo, itse kappale on kaunis, enkä näe pieneksi puristetussa muodossakaan moittimisen sijaa, vokaalien kertoessa lähes kaiken.

Mika Roth

Business City: Jatkoninja
Alakulttuuritalo

Business City on ehkä Lahti, mutta se on myös hämäräperäisen projektin nimi. Ravet siis pystyyn ja happoa naamaan, koska Business City tekee kunniaa ysärin suurille, mahtaville ja äänekkäille elektrohirmuille. Saatesanoissa ei suotta mainita The Prodigyn ja The Chemical Brothersin, etenkin kun ensinnä mainitulta napsaistaan hiukan enemmänkin partikkeleita biisiin. Tylyä lainaa vain kunnianosoitusta, moista sopii puntaroida.

Niin tai näin, Jatkoninja antaa soundillisten heittotähtiensä sinkoilla ja ainoa mikä kertojaa kiinnostaa on se, että oisko nyt missään mitään jatkoja. Vingahdukset, pulputukset ja taonnat ovat mahdottoman tutun kuuloisia, mutta vaikka satunnainen kuulija kulkee soundillisessa déjà vu -puutarhassa, on trimmailu osattu tehdä tyylillä. Jatkoninja tietänee olevansa pastissi, versio jo kertaalleen eletystä, mutta väittäisin biisin syntyneen rakkaudesta lajiin ennemminkin kuin vinoilun tarpeesta. Ja onhan ”I got a kortti, I got a seteli” -lauleskelu hauska versio brittien Poisonista. Ainakin minua hymyilytti lämpimästi.

Mika Roth

E. Sydänpuu & Mustat Maijat: Poissa.

E. Sydänpuu & Mustat Maijat on suomenkielistä poprockia tummemmin sävyin ja hivenen uusromanttisinkin pop-viittauksin esittävä yhtye. Esikoissinkku Poissa. tulee kirjoittaa pisteellä nimensä perässä ja sama pehmeä ehdottomuus heijastuu myös musiikkiin. Esikuvat löytyvät kuulemma 00-luvun alusta, mutta muistaa kannattaa sekin, että Ylppö, Don Huonot ja kumppanit seisoivat aiempien harteilla.

E. Sydänpuu & Mustat Maijat soundaakin ovelasti postpunkille, jota on suodatettu ajatuksella modernimman poprockin filttereillä. Kahden vokalistin kertosäkeessä luoma äänikenttä on vivahteikas, kun taas säkeistöt kuljetaan karummassa ja niukemmassa maisemassa. Aiheena on elämän ainutlaatuisuuden hukkaaminen arjen humuun ja tuota korostaakseen yhtye ymmärtää soittaa aivan varpaisillaan, menettämättä kuitenkaan rockinsa terää. Näin tekstiä ja biisiä pitää todella kuunnella, jotta sen pystyy täysin sisäistämään. Räväkän väliosan jälkeen linjat sekoittuvat sopivasti, jopa asiaankuuluvasti.

Mika Roth

Elna Romberg: Walls

Elna Romberg on modernia soul-poppia esittävä laulaja/lauluntekijä, jonka viiden vuoden takainen soolodebyyttialbumi sai synnytettyä mukavasti hytinää ihan maailmanlaajuisestikin. Tarina ei kerro, josko ensimmäinen pandemian tällä puolen ilmestynyt sinkku poikii enemmänkin julkaisuja, mutta uusi startti on yhtä kaikki energinen. Laulun valmentajanakin kunnostautunut Romberg näet tietää, kuinka bilekengät vedetään jalkaan ja peilipallo taiotaan kattoon.

Ymmärtääkseni Walls ei kerro rajoittavista muureista, vaan ennemminkin niiden murtumisesta, oman tahdon, tien ja onnen löytymisestä. Kappale käynnistyy pienenä kudelmana, jossa laulu ja koskettimet saavat taustalleen hiukan rytmiä ja siinä se. Mutta kun kone käynnistyy, se muuten todellakin käynnistyy ja muurit saavat huutia. Eikä äänimaisemaa tungeta täyteen, vaan vokaalit saavat kaiken ansaitsemansa tilan, kaiken muun kehystäessä ja korostaessa lyriikoita. Esikuvaksi ilmoitetaan rohkeasti Whitney Houston, eikä suotta sillä hartiat – tai oikeammin keuhkot ja kyvyt – pystyvät kyllä vakuuttamaan jäyhimmätkin jääkalikat.

Mika Roth

Kormus: Kukaan ei vie multa rock'n'rollii

Kormus on niitä yhtyeitä, joista on puhuttu jo jonkin aikaa suomirockin ja suomenkielisen rockin tulevina juttuina. Onpa bändin harteille soviteltu myös manserockin isoa viittaa, joka kaipaakin kiistatta uusia kantajia. Ensi vuonna on mittariin napsahtamassa ensimmäiset kymmenen vuotta, joten juhlat kannattaa käynnistää hyvissä ajoin. Seuraavaa pitkäsoittoa luvataan toukokuuksi, tuore basisti on sisäänajossa ja suuntahan on vain ylöspäin.

Perinteissä pysyminen ja periksiantamattomuus leimaavat myös sinkkua, jonka otsikko on ihan täyttä Status Quoa. Kuka muka uskaltaa nykyään antaa sinkkukappaleelle nimen: Kukaan ei vie multa rock'n'rollii. Kyllähän se hartioita vaatii, eikä biisi osoittaudu vain silkaksi pullisteluksi. Ydin on hard rockin juurevassa soundissa, tekstistä oleellinen välittyy jo otsikossa ja kolmen minuutin mitta on täydellinen puolinopealle rullailulle. Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne ovat kuin ennen. Aamen. Ja jos toivoa saa, niin ottakaa koskettimet mukaan myös tuleville keikoille, sillä niistä se mojo löytyy, rockissakin.

Mika Roth

Limppu: Haavat (feat. XELI)
Ämyri Productions

Rakkaus on todettu monesti elämän ja maailman suurimmaksi voimaksi. Niinpä kun rakkaus loppuu, on tuhokin mittavinta mahdollista kokoluokkaa. Tamperelainen spoken word -artisti ja räppäri Limppu on kuullun perusteella käynyt läpi oman helvettinsä täyden kaavan kautta. Biisi on muodoltaan modernia, hiljaista räp-poppia, jossa vokaaliapua ja tavallaan peilin kerronnalle tarjoaa XELI. Jokainen haava paranee ajallaan, mutta arvet jäävät taatusti muistuttamaan omasta tyhmyydestä ja sen seurauksista.

Satuttavalla tavalla kaunis balladi toteaa tapahtuneen ja kulkee vielä kerran tapahtuneiden asioiden jäljillä. Mitä jos -rakennelmat ovat jo auttamatta myöhässä ja kertoja on jo selvästi astumassa eteenpäin elämässään, mutta silti – kipu on läsnä nyt ja vielä pitkään tulevassakin. Tietysti näiden aiheiden parissa on tehty musiikkia jo aikojen alusta, eikä Limppu pysty kuin kuulostamaan eronsa lamaannuttamalta reppanalta. Mitään suurempaa finaalia ei siis ole luvassa, mutta onneksi XELI sentään tuo kultaa pilvien reunoille.

Mika Roth

Lätkäfaijat: Lätkäfaija
Texicalli

Lätkäfaijat on erääseen harrastukseen isosti sitoutuneiden soittajien muodostama trio, jonka sinkku ei lipsahda ainakaan pitkäksi tai paitsioon. Jarkko, Tero ja Heikki muodostavatkin yhdessä ketjun, joka saa rockin soimaan hardisti, eivätkä hivenen iskelmän kanssa taklauksia vaihtavat lyriikatkaan ongelmaksi muodostu. Bändi on aina oma joukkonsa, joten joukkueen puolella oleminen onnistuu tältä pohjalta tietysti kuin luonnostaan.

Lätkäfaijat muistelevat omien aikojensa jarikurreja ja waynegretzkyjä, mutta fokus on uuden polven stevenstamkoseissa ja sidneycrosbyissä. Nyt omat natiaiset vääntävät kaukaloissa ja sehän tarkoittaa sitä, että on aika kantaa treenikamoja, myydä makkaroida seuran kioskissa ja osallistua talkoisiin. Inhorealisimia vai arjen ihanuutta? Kaikki on kiinni asenteesta ja se on ainakin tässä rapeassa rokkiraidassa kohdillaan. Ja kun on aika vilkaista varusteiden alle, niin ykkösluokan melodia ja takuuvarma riffi sieltä löytyvät ainakin.

Mika Roth

MF Taste & Janely: Last Night

Helsinkiläinen rap/drill -artisti MF Taste tekee tavallaan hyvinkin rohkean liikkeen ja paljastaa itsestään nyt uuden puolen. Mutta mitään hyvää ei synny ilman pientä veneenkeikutusta ja yhteistyö pelaakin upean lauluäänen omaavan laulaja/lauluntekijä Janelyn kanssa. Tarina ei kerro, josko projekti tulee rajoittumaan vain tähän yhteen biisiin, mutta omasta puolestani kyseessä ei tarvitsisi olla viimeinen luku.

Rap/drill toimii pohjana, jolle rakennetaan nyt tarkoin valikoiduilla soundeilla yllättävänkin ilmava kokonaisuus. MF Taste pistää tietysti säkeistöissä eetteriin sanaa pikavauhtia, mutta kolikossa onkin tällä erää kaksi erilaista puoliskoa. Janelyn tuo rap/drill musiikkiin roppakaupalla r’n’b sielua, jota ei koskaan ole näissä ympyröissä liiaksi. Itse biisi on tarina nopeasta rakastumisesta ja sen oikean löytämisestä väärässä hetkessä. Paratiisin voi saada joskus vain viikonlopuksi, mutta sekin on enemmän kuin mitä moni saa ikinä.

Mika Roth

PapiPike: Camaan (feat. Costi)
Rockhopper Music

PapiPike on aiemmin PastoriPike nimellä tunnettu pop-artisti, joka on siirtynyt soundillisesti taas lähemmäs juuriaan. Kaikki onkin tavallaan nollattu ja ensimmäiseksi uuden ajan sinkuksi nousi junnujalkapalloilun korventavasta palosta innoittunut Camaan. Kun tavoite asetetaan korkealle, eikä muiden edessä kumarrella, voi saavuttaa yllättäviäkin asioita. Ja tämä pätee niin futikseen, musiikkiin kuin oikeastaan lähes kaikkeen muuhunkin. Mitä ikinä teetkään, usko siihen ja itseesi.

Modernia ja kiivastempoista poppia luodaan pääosin elektronisesti, mutta orgaaninen sydän sykkii Costin räpeissä. Virtaviivainen ja sulava kappale, sekä kentän laidalta (ja kai hiukan kentältäkin) julistettavat tekstit piirtävät tilanteen tarkasti. Peli on kovaa, ihanteet ovat selvät ja nyt on todellakin saavuttu vain ja ainoastaan voittamaan, mikä pätee myös musiikkiin sekä tulkintaan. Painui ylänurkkaan komeasti, eikä edes alle kolmeen minuuttiin puristuva mitta tuota mielestäni ongelmia, vaan on ennemminkin etu.

Mika Roth

Pekka Simojoki: Rautalanka-autot

Pekka Simojoki on kotimainen pitkän linjan laulaja/lauluntekijä, joka varttui kaukaisessa Namibiassa. Aiemmin mm. kirkon parissa monia kuuluisiksikin kasvaneita biisejä kirjoittanut muusikko julkaisee nyt oman nimensä alla sinkun, joka on samalla lohkaisu samannimiseltä pitkäsoitolta. Musiikki on sydämenlämmintä poprockia, jossa osin akustinen kattaus ja hivenen afrikkalainen soundi luovat yhdessä jotain taianomaisen lohdullista.

Tavataan sanoa, että missä nuoruutesi vietätkään, siellä sydämesi lopulta on. Tuo viisaus taitaa osua oikeaan myös Simojoen kohdalla, sillä Rautalanka-autot muistelee lapsuutta kaukaisessa Afrikassa. Huolettomia päiviä pikkuveljen kanssa, kun autot tehtiin rautalangasta, ja niin majat kuin jousipyssytkin syntyivät omin käsin. Luonnon ihmeet olivat suurempia, päivät pidempiä. Lämpöä hehkuva kappale muistuttaa elämän pienistä salaisuuksista: onni saattaa olla tässä, aivan vieressä, kun sen vain huomaa.

Mika Roth

Rokki-Pupu & Rolli-Pöllö: Kuuntele pöllöö
Rockhopper Music

Mikäs ihmeen bändi se Rokki-Pupu & Rolli-Pöllö oikein on? Kuulostaa lastenmusiikilta, mutta samaan aikaan mieleen nousee Run D.M.C.:n ja Aerosmithin keskinäiset venkoilut – siis mitä ihmettä? Rokkia ja räppiä, hauskoja tekstejä ja tervan lailla tarttuvaa melodisuutta. Eivätkä tekstitkään pelkästään lapsille ole osoitettuja, sillä sopimisen jalo taito voisi tarttua isojen ihmistenkin maailmassa kaiken maailman diktaattoreihin.

En spoilaa sitä, ketkä vaikuttavat hahmojen takana, mutta sanotaanko vaikka näin, että ammattilaiset osaavat hommansa. Rokki raikuu rapeasti, räpit pitävät positiivisuuden pinnassa ja murheet loitolla, eikä rockin ja räpin paketissa kumpikaan osapuoli pääse liiaksi pomottamaan. Taustaksi kerrottakoon, että Kirotut lokit -kirjan sivuilta tähän maailmaan loikannut yhtye aikoi heittää debyyttikeikkansa Helsingin Kirjamessuilla, mikä tosin peruuntui viime tingassa. Debyyttialbumia luvataan noin vuoden päähän, joten pidetään antennit herkkinä.

Mika Roth

Roope Salminen & Koirat: Sen pituinen se (feat. Kiki)
Kaiku Recordings

Ilmavan isoa poprockia soittava Roope Salminen & Koirat ehti julkaista Koiran vuosi -pitkäsoittonsa juuri ennen pandemiaa loppuvuodesta 2019, mutta sen jälkeen onkin ollut sattuneesta syystä hiljaista. Tyyni rikkoutuu viimein uudella sinkulla, jolla vokaalien puolella vetoapua antaa Kiki. Kahdeksanhenkisen bändin soundi on edelleen muhevan tuhtia, ja osasten tasapaino on tutusti kuosissa, joten annetaan vaan mennä.

Isosti soiva biisi lähtee heti startista oikeaan suuntaan, kun kertoja hahmottelee tarinan ulkolinjat. Rakkaustarina on kukkinut täydellä terällään, mutta sittemmin onnen pursi on karahtanut kiville. Nyt on tullut aika todeta kaiken vain haipuneen pois, eikä ketään heitellä sen kummemmin kivillä. Eli mennyt olkoon mennyttä ja kertosäkeessä kaiho puhkeaa täyteen loistoon. Kikin laulu nivoutuu upeasti miesvokalistin ääneen ja näillä eväillä kolme minuuttia saadaan ladattua täyteen komeasti. Sen pituinen se, eikä enempää tarvita itse biisiinkään.

Mika Roth

Syphonvision: The Cage

Syphonvision on Rovaniemellä jo kuusi pitkää vuotta sitten perustettu metalliyhtye, jolta on ilmestynyt useampikin sinkku sekä yksi EP-levy. Tiedä sitten miksi aiemmat julkaissut ovat väistäneet Desibeli.netin, mutta nyt napsahti kohdilleen. Yhtye soittaa melodista, hivenen sinfonista ja voimallista metallia, joka soundaa samaan aikaan kansainväliselle ja suomalaiselle. Eikä tuota yhdistelmää ole helppoa saavuttaa, joten hattua päästä jo näissä kohdin.

The Cage on sinkuksi pitkä, mutta lähes viiden minuutin mitta pystytään perustelemaan jouhevasti etenevällä rakenteella sekä vahvalla jännitteellä. Vokalisti ei ole mikään kultakurkku, mutta muu yhtye täyttää melodisuuden puutetta ja yhdistelmässä on isompikin ripaus positiivista ruotsalaisuutta. Tuplabasari saa ryhtyä laulamaan heti ensirynnäkössä, mutta tallaa ei vain survota lattiaan, vaan bändi malttaa myös antaa koskettimilla ryyditetylle melodialle ilmaa ja tilaa tarvittaessa. Rajojen rohkea kolistelu nostaakin kappaleen keskinkertaisuudesta suoranaiseen loistoon, jota olisi voitu tosin jykevöittää vieläkin rohkeammin siirroin.

Mika Roth

Tuomas JK Turunen: Diippiin

Tuomas JK Turunen on laulaja/lauluntekijä, jolta on 20-luvulla ehtinyt ilmestyä jo EP-levy, pitkäsoitto sekä nippu sinkkuja. Seuraava albumi ilmestyy suunnitelmien mukaan ensi vuoden ensimmäisenä päivänä ja siltä on ehditty lohkoa jo kaksikin sinkkua. Diippiin on niistä ensimmäinen, joten annetaan juuri tuon raidan avata tulevaa.

Neljä minuuttia mittaa, rosoista suomenkielistä kitarapoprockia ja sielun syvyyksistä asti kiskottuja vokaaleja. Välittömyys ja voimallisuus ovatkin olleet niitä elementtejä, joita viidessä päivässä magneettinauhalle ikuistetulla albumilla on selvästi jahdattu. Eikä jahti ole ainakaan tämän näytteen perusteella ollut hedelmätöntä, sillä Diippiin on sydämestä kumpuava voimaraita. Bändisoundikin on saatu mukavasti kohdilleen, kun klassinen kitara-basso-rummut kolmikanta saa riittää vokaalien tukena. Ei siis digiä, ei konehuoneen tukea, eikä muutenkaan mitään ylimääräistä. Toimii kaikilla sylintereillä.

Mika Roth

Unén: Dear Stranger

Unén on helsinkiläinen modernia melodista metallia esittävä yhtye, jonka musiikki inspiroituu kuuleman mukaan unimaailmasta. Uniahan on tietysti monenlaisia ja niistä on uutettu kaksi ensimmäistä sinkkua, joista toiseen Desibeli.net tarttui kiinnostuneena. Vokalisti Essy Sorakivi omaakin sopivan kuulaan ja arvoituksellisen lauluäänen, joka ei murru isommissakaan kohdissa, kun soundiltaan hivenen kevyempi metalli taipuu sinfoniseen laitaansa.

Dear Strangerin teksti jää monitulkintaiseksi, kuten unillakin on tapana tehdä, mutta selvästi tässä ollaan nyt erossa jostain oleellisesta. Onko tuo muukalainen kenties oman sielun jonkin puolen kuvajainen, ajatus, vai fyysisesti ihan toinen olento? Ken tietää, mutta tärkeintä ei olekaan sen pohtiminen, vaan välissä olevan seinän, kuilun, esteen tai rajan olemassaolo. Rohkeutta tarvitaan uuden löytämiseen, rajojen ylittämiseen ja itsensä haastamiseen, niin unissa kuin ns. todellisuudessakin. Isosti soiva biisi pohjustaa kyllä onnistuneesti viimeisen minuutin summausta, mutta jäin silti kaipaamaan vielä jotain lisää. Lähellä tosin ollaan jo.

Mika Roth

Void Cruiser: Happiness
Argonauta Records

Void Cruiserin uusi sinkku oli yksi niistä ilon pilkahduksista, joita tämä sinkkukooste tarjosi. Muistissa on edelleen viiden vuoden takainen Wayfarer, jolla stoner soi ja fuzz suhisi. Nyt puhutaan ronskista heavy alternative rockista, mutta lääkkeen resepti ei ole muuttunut lähes seitsemän minuutin mittaisen sinkun perusteella ainakaan heppoisempaan suuntaan. Valmistautukaa siis kovempaan onneen.

Happiness on tarinan mukaan saanut tekstinsä puolesta alkunsa, kun kodin jäsentenvälinen vääntö on jo periaatteessa päättynyt ja kaiken loppusuora häämöttää. Kitkerää mustuutta ja myrkkyjen jäämiä huokuu myös musiikki, joka käpristää kulmat ja nokeennuttaa kaiken kirkkaan. Soundi on kiistatta jykevöitynyt, ripaus grungen ruosteisuutta ja doomin painoa tekee kummia, eikä loppupuolelle varattu väliosa voisi iskeä juuri tätä perusteellisemmin ilmoja pihalle. Autuaallisen murskaavaa lanausta.

Mika Roth

Lukukertoja: 2053