Pienet

Sinkut - Toukokuu 2023

08.05.2023


Bämä: Kaiken takana on bämä Bämä: Kaiken takana on bämä
Elements Music

Bämä on ryhmä naisartisteja, joita nyppii suomiräpin kedoilla rehottava naisvihamielisyys. Yhdentoista tunnetun naisartistin ryhmä päätti tehdä jotain, joten nyt ääneen pääsevät Matriarkaatti, Helena Routa, Nelli Milan, satu, Aina, Malka, EME, Sorry Babe, Ida Alex ja Emilia Ex. Idea sai alkunsa kun Milan ja Routa pohtivat, kuinka vastata jatkuvaan naisten dissaukseen. Fight fire with fire, ovat jo monet aiemmin todenneet, joten pian mainio mimmijoukko olikin työstämässä yhdessä kappaletta.

Tämä on siis vastabiisi, mutta Bämä ei alennu heikompien uroiden tasolle, vaan muistuttaa ennemminkin asioiden oikeasta tolasta. Kaikki saapuvat maailmaan äidin kautta, joten kaiken takana on väistämättä bämä. Sanoituksissa säilää tietysti hiukan annetaan, mutta vahvin ase on rullaava kulku, joka ui ovelasti ihon alle. Siivu olisi saanut rullata pidempäänkin, sillä Bämä ei kannata sensuuria vaan sananvapautta. Ja vapaushan tuo mukanaan vastuun. Muistetaan siis se, ennen kuin mennään taas miettimään ääneen. R.E.S.P.E.C.T.

Mika Roth


Darkness Is My Canvas: Fade into the White Noise Darkness Is My Canvas: Fade into the White Noise

Darkness Is My Canvas on nimenä niin dramaattisen elokuvamainen, että sen takaa täytyy löytyä jotain laajakangasmaisempaa. Eikä oletus ole perusteeton, sillä progehtavaa ja melodista rockia rahdun modernimmalla kulmalla soittava orkesteri osaa käyttää isoa telaa taivaanrantoja maalaillessaan. Helsinkiläiset ovat myöhemmin tänä vuonna julkaisemassa EP:n, jonka ensimmäinen maistiainen on kirpsakan tuore tutkielma valkoisesta kohinasta.

Biisin lopullisen muodon hakeminen on ottanut saatesanojen mukaan aikansa, vain ison kertosäkeen pysytellessä aina paikoillaan. Sinkun näkemys korostaa laulumelodiaa, joka johdattaa hiljaisemmista säkeistöistä kaikilla sylintereillä paukuttavaan kertsiin. Kappale kasvaakin lakipisteissään todella korkeaksi ja kunnianhimoiseksi, mutta mielestäni liukumat mäeltä alas ja nousut ylös toteutetaan onnistuneesti. Musiikki heijastelee myös tarinassa ilmeneviä ongelmia ja epävarmuutta, sillä kertojalla ei mene kovinkaan hyvin. Moninaiset varjot ovat läsnä, mutta usko parempaan huomiseen leimaa kaikkea ja saa luottamaan tulevaan.

Mika Roth


Dreadsunshine: Heart of the Night Dreadsunshine: Heart of the Night

Dreadsunshine -projektin takaa löytyy indie-musiikin monitoimimies Tero Hautamäki, joka tekee yleensä jotain hieman erilaista. Tällä erää ’jokin muu’ on yllättäen kasarisesta synapopista innoittunutta poprockia. Eli taas otettiin tiukka kurvi jonnekin, jossa kaikki on mahdollista, eikä liikaa pastellisävyjä voi edes olla. Yhtenä ideana on kierrättää vierailevia indie-artisteja, minkä lisäksi Hautamäki tietysti kunnon artistina tuuppii itseään ulos mukavuusalueeltaan.

Überkasarisen nimenkin itselleen kasteessa saanut Heart of the Night on myös vokalisti Satu Gurun näytönpaikka, sillä harvemmin hänkään ihan tällaista materiaalia on laulettavakseen saanut. Vaan muoto ei tuota ongelmia kenellekään soittoon osallistuneelle. En lähde tässä nyt ruotimaan itse lyriikoiden saloja sen kummemmin, mutta kasariuspisteet saavat taatusti sydämet sykkimään syystä tai toisesta. Musiikillisesti biisi on puhdasta kasarihittiä, topgunmaisten auringonlaskujen ja bondmaisten kohotusten osuessa täsmälleen sinne missä Miami Vice ei koskaan pääty. Menneisyys – missä olisimmekaan ilman tuota aarreaittaa...

Mika Roth


Eva Louhivuori: Ruusu Eva Louhivuori: Ruusu
Playground Music Finland

Eva Louhivuori on helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, joka soolourallaan luo musiikkia popin, folkin, rockin ja suomalaisen kansanperinteen osasista, iskelmääkään sorsimatta. Näitä kaikkia löytyy ainakin tuoreelta sinkulta, joka on samalla tulevan sooloalbumin ensimmäinen näyte. Vaan tulevat tulkoot aikanaan ja nyt keskitytään Ruusun hohteeseen.

Edellä tulikin jo listattua hyvä määrä tyylisuuntia, mutta niiden jatkoksi pitää lisätä vielä ainakin americana, joka käy ovelaan paritanssiin suomalais-ugrilaisen kaihon kanssa. Periaatteessa folkahtavan sävellyksen poljento on reipas ja toiveikas, mutta tekstissä toivo on kyllä tiukemmassa. Kertomuksen kohde on tiukasti omaan syyllisyyteensä koteloitunut sieluparka, joka yrittää täyttää ulkopuolisen maailman odotuksia, mutta ei koe luultavasti koskaan enää itseään täysin ehjäksi. Jouhevasti kiiruhtava kappale onkin kirpaisevan kaunis, niin tekstinsä kuin melodiansa puolesta, eli hyvin tuntuu biisikynä pysyvän Louhivuoren käsissä.

Mika Roth


Falling From Grace: The Abyss Falling From Grace: The Abyss

Vantaalla vuosikymmen sitten perustettu Falling From Grace julkaisee loppuvuodesta toisen pitkäsoittonsa, jonka otsikko on osuvasti At The Edge. Groove metallista parin muunkin genren lisäksi linkousenergiaa ottava viisikko uskoo vauhtiin ja voimaan, joten albumin ensimmäiseksi sinkuksi valittu The Abyss ei kellota juuri kolmea ja puolta minuuttia pidempään. Metallia pusketaankin rohkeasti rajoille, vaan kuinka on kestävyyden laita?

Runtta ja myllytys ovat kiistatta melkoista, eikä tuplabasaria säästellä sanomaa taottaessa. Entä mistä The Abyss sitten kertoo? Jotkut kertovat kokeneensa unihalvauksen, jolloin olet periaatteessa hereillä ja läsnä, mutta et voi liikuttaa itseäsi. Yleensä näihin kokemuksiin liittyy tunne jonkin ulkopuolisen läsnäolosta. Tuo avuttomuuden ja voimattomuuden tunne on kääntynyt bändin käsissä kiukuksi, suoranaiseksi raivoksi ja tempomiseksi, aivan kuin painajaismainen tila haluttaisiin manata näin kaukaisuuteen. Metalcoren ja deathin porstuoihin itsensä murtava siivu on huippuenerginen lataus, joka ei jää ainakaan paikoilleen jumittamaan.

Mika Roth


Fenyx Rising: Tyrant Fenyx Rising: Tyrant

Fenyx Rising on nimenä komea ja korskea, eikä 80-lukulaisesta metallista sekä erityisesti kanadalaisesta Annihilatorista innoittunut orkesteri jää otsikkonsa varjoon. Bändin alku juontuu aina vuosituhannen alkuun, mutta nähtävästi jossain vaiheessa on otettu reippaamminkin happea, sillä Tyrant on Fenyx Risingin toinen julkaisu. Esikoissinkkukin ilmestyi vasta reilu vuosi sitten, joten ruudin on annettu rauhassa kuivua. Entä iskeekö kipinää, syttyykö?

Bändi hyppää välittömästi ratsaille ja biisi porautuu kasarisen menometallin voimalla halki kattojen sekä lattioiden. 80-luvulla kauhun tasapaino piti maailmaa kuristusotteessaan, eikä näinä päivinä meno ole juuri kummempaa. Kaiken maailman isot ja pienet tyrannit kuristavat ja puristavat vallanhimossaan kokonaisia kansoja, vitsauksia tulee toinen toisensa perään, varjojen pidetessä. Vaan vielä on niitäkin, jotka taistelevat hyvyyden sekä jalojen asioiden puolesta. Ja heidän lippuaan Fenyx Rising heiluttaa vinhasti kuin tukkaa.

Mika Roth


Helena Haaparanta: Miks mä oon vieläkin näin Helena Haaparanta: Miks mä oon vieläkin näin

Helena Haaparanta on tummaa ja modernia poppia luova kotimainen artisti, jolta löytyy ”värikkäänsynkeä rock- ja metallimenneisyys”. Säröiset kitarat ovat matkan varrella vaihtuneet tunnelmallisiin synamaisemiin, mutta tummuus on yhä läsnä niin teksteissä kuin taustoissakin. Soolodebyyttisinkkunsa viime syksynä julkaissut Haaparanta onkin selvästi keksinyt musiikkinsa muodon uudelleen, ja Miks mä oon vieläkin näin -sinkku avaa hänelle täysin uusia ovia.

Pohjalla on siis synainen pop, mutta tuolle pohjalle rakennettu kappale hämmentää, kiehtoo ja lopussa yllättääkin satunnaisen kuulijan. Hiljaisena kipuballadina käynnistyvä biisi kertoo rakkauden jälkeisestä ajasta, yhä kiusaavista tunteista ja niihin kyllästymisestä. Kertoja ravisteleekin itseään hereille, takaisin tähän päivään menneistä ja samaa tahtia biisi kehittyy. Popista sukeutuu iskelmäisiä muotoja, nämä puhkeavat puolestaan runolaulantaan ja kierrosten hitaasti kasvaessa sekä kohotessa on viimeinen puolitoista minuuttia jo melkoista kyytiä. Hieno ja voimaannuttava kappale onkin täydellistä lääkettä kaikille sydämensä siivet polttaneille. Ei se kipu loputtomiin kestä ja joskus pitää vain päästää irti menneestä, mennä eteenpäin.

Mika Roth


Hyvät Tyypit ja Kuningas Pähkinä & Setä Tamu: Ajokiellossa Hyvät Tyypit ja Kuningas Pähkinä & Setä Tamu: Ajokiellossa
3rd Rail Music

Hyvät Tyypit ja Kuningas Pähkinä & Setä Tamu kuuluvat nähtävästi kaikki 3rd Rail Musicin piireihin tavalla tai toisella, enkä muuta sitten tästä combosta tiedäkään. Eikä löytynyt verkostakaan juuri infodumppeja taustoja taustoittamaan, joten räppärit, funkkarit ja kruisarit kertokoot omin sanoin, kuinka matka Pohjanmaan peltomaisemista Helsingin ruuhkiin sujuu näin isolla possella. Kiinnittäkää siis turvavyöt, sytyttäkää savukkeet ja sulkekaa huolella kaikki ikkunat, koska seuraava pysäkki on vasta Helsinki.

Niin pitkä on matka, ei edes ABC:tä näy, mutta Hyvät Tyypit ja Kuningas Pähkinä & Setä Tamu pitävät popahtavalla rallillaan kiesin jouset hellinä, motin hyrisemässä ja suunnan vakaana. Gettogangstailut jäävät toisille, koska rentous kukkii kuin kielletty kasvi ja retroisessa kertosäkeen melodiassa voi tuntea 70-luvun polaroidinkultaiset sävyt. Takapenkin svengijengi saa tunnelman lämpenemään ja matkajuomat maistumaan, joten kyllä näinkin ison porukan kera kelpaa ajella – on sitä ajo- tai huvikieltoa sitten hallitukselta päällä tai ei.

Mika Roth


Isac B: Pilvis Isac B: Pilvis
Tuore Records

Isac B -nimen takaa paljastuu musiikki- ja kulttuurialan monitoimimiehenä tunnettu Iiro Rantanen Tämän artistinimen kautta hän tutkii r'n'b:n ja popin kartoittamattomia universumeita. Merkittävä vaikutin Isac B:n syntymiseen on silkka tympääntyminen musiikkikentän vallitsevaan kapeuteen. DJ Subsensenä tunnetuksi tullut artisti haluaa tehdä asioita eri tavoin, mutta aiheeksi on valikoitunut kenties se suurin kaikista: kaiken voittava ja mullistava rakkaus.

Pilvis kertoo siis tarkemmin niistä hetkistä, kun rakkaus on saanut latvuston humisemaan ja kaikkialla näkee oman sydänkäpysen kasvot. Tuosta kumuloituva tapahtumasarja on väistämätön kuin auringonnousu, eikä Isac B muuta halukaan kuin leijua pilvissä. Samettisen pehmeät soundit ja vokaalit ylistävät rakkautta ilman supersokerisuutta, innoituksen löytyessä kuuleman mukaan oikeasta elämästä. Tuo onkin helppoa uskoa, sillä biisiä kuunnellessa tahtoo omissakin silmissä vilistä jo vaaleanpunaisia sydämiä. Maailma on mikä on, mutta kun on aitoa ja puhdasta rakkautta, on myös toivoa. Rakastavaiset, kulkekaa onnellisina päät pilvissä.

Mika Roth


Jodi Wild: Concrete Heaven Jodi Wild: Concrete Heaven

Jodi Wild on turkulainen DJ/tuottaja, joka ainakin tällä sinkulla operoi future garagen, housen sekä jazzimman breakbeatin rajamailla. Puolitoista vuotta sitten julkaisu-uransa avannut Jodi Wild, eli Joonatan Järvinen, tiedostaa mitä selvimmin musiikin historian painon näiden genrejen saralla, mutta tuntuu silti liikkuvan ihastuttavan vapaasti maailmassaan. Pohjoisamerikkalaiset ja eurooppalaiset pioneerit kuuluvat kyllä lävitse, vaan eivät liiaksi.

Concrete Heaven on otsikkona tietysti osoittava ja siirrymme sireenien, katujen hälyn ja betonikanjoneiden maailmaan. Jodi Wild kuitenkin painottaa sinkun nimen jälkimmäistä puoliskoa, eteeristen äänimaisemien auetessa urbaanien rytmien yläpuolelle. Kaikenlainen dystooppisuus ja ahdistavuus jäävät puuttumaan instrumentaalikappaleelta, joka ylistää kaupunkien sykettä ja elinvoimaisuutta. Futuristiset megapolikset nousevat soundileikkien ja rytmikehien avulla korkeuksiin, enkä haluaisikaan jättää taivaita taakseni.

Mika Roth


Leomi: Black Heart Leomi: Black Heart

Bedroom pop, seisoo saatekirjeen otsikossa, eli valot himmenevät muutaman asteen. Tampereelta alkujaan kotoisin oleva Emmi Harju luo Leomina tunnelmallista ja sähköistä poppia, jossa on mukana aimo annos r'n'b:n vetovoimaa. Ulkomailla musiikkia opiskelevan artistin tuore sinkku on tämän vuoden ensimmäinen näyte, mutta viime vuoden puolella Leomilta ilmestyi jo kolme muuta sinkkua. Eli hartioita on hankittu, vaan mihin ne riittävät näin petollisilla pinnoilla?

Biisi leikittelee korttipakan hahmoilla ja pelaamisen termeillä, eikä alla virtaava tarina ole suinkaan mikään herttakuningattaren satu. Ei edes Liisa ihmemaassa -tarinan monarkin. Rakkaus, tai oikeammin sen karu päättyminen, on näet tämän mustan sydämen taustalla. Kertoja on jälleen saanut pataa valtin sijaan lemmen suuressa pelissä, huomaten tehneensä saman virheen taas kerran. Vaan toisen ilkeydestä ei pidä musertua, ja Leomi kehottaakin huonosti kohdeltuja nousemaan jaloilleen: jo riittää surkea kohtelu. Voimaannuttavat biisit ovat r’n’b:n parhainta antia monesti, eikä sielukkaasti tulkittu Black Heart jää tässä kisassa jalkoihin. Kyllähän tämä periaatteessa makkaripoppia on, mutta väkevämpää, sielukasta ja puhuttelevampaa sellaista.

Mika Roth


Luhtaniitty: Öisin Luhtaniitty: Öisin

Luhtaniitty kertoo soittavansa suomenkielistä americana-vaikutteista indie-folkia, mikä onkin suhteellisen osuva ja onnistunut kuvaus ainakin Öisin-debyyttisinkun perusteella. Sen kummempaa tietoa bändin juurista tai alkutaipaleesta ei tarjota, vaan huomio kiinnittyy vain ja ainoastaan musiikkiin. Esikoisjulkaisu onkin selvästi mitä rakkain lapsi vokalistille ja biisin kirjoittaneelle Maria Suloselle, jonka pehmeä laulu ja lausunta ovat kappaleen sykkivä sydän.

Öisin ajatuksemme karkaavat helposti toisiin paikkoihin, olimme sitten hereillä tai emme. Kappaleen kertoja tuntee painolastia niin maailman tilasta, kuin oletettavasti henkilökohtaisestakin tilanteestaan, mutta lähellä lepäävän ihmisen rakkaus ja lohdun tuova uni voivat korjata paljon – ehkäpä vielä joskus jopa kaiken. Folkahtavat karmit on koristeltu kauniin nuotein ja hienoin yksityiskohdin, josta bändi ansaitsee kiitokset. Jazzahtavassa ja folkahtavassa muodossa on ikiaikaista viehättävyyttä, joka on kehittämisen arvoista.

Mika Roth


Markus Asunta: Käyttöohje Markus Asunta: Käyttöohje
Humble House

Tämänkertaisen sinkkukoosteen ’niukin saateinfo biisilleni’ -kilpailun voittaa Käyttöohje-sinkun julkaissut Markus Asunta, jonka biisin mukana ei tullut minkäänlaisia infoja tai käyttöohjeita. Ironisesti itse biisissä kaivataan ohjeita ja neuvoja toisen ihmisen lähellä olemiseen, joten onko niukkuus osa tarkoin pohdittua PR-kampanjaa? Ken tietää, mutta onneksi korvat toimivat ja musiikki pystyy puhumaan aina puolestaan, joten avataan Käyttöohje tutkailtavaksi.

Singer-songwriter ja folk ovat ensimmäiset termit jotka kumpuavat mieleen, kun hiljaisen biisin ovi narahdus kerrallaan aukenee. Vähäeleinen melodinen laulu, akustinen kitara ja alla hipihiljaa soittava bändi luovat lämpimän fiiliksen, jota pari astetta rouheampi kertosäe ei riko. Itse asiassa soitto on näissä kohdin hetken jopa kovaa, mutta vaimealla tavalla, jolloin huomio kiinnittyy sanoihin. Kertoja haluaisi kuroa kahden ihmisen välillä aukenevan railon, löytää oikean aseman ja reitin toisen luo. Toinen ei aina jaksa elämän humua, joten kuinka tehdä tuo kaikki varoen, kunnioittaen ja silti rakkautensa osoittaen? Kaunis ja herttainen kappale.

Mika Roth


Marsh Tea: Breathe Marsh Tea: Breathe

Marsh Tea on kotimaisten kovien nimien muodostama progehtavaa ja modernimpaa rockmetallia soittava kokoonpano, jonka ei tämän jykevän sinkun perusteella tarvitse turvautua tippaakaan aiempien bändien ja projektien saavutuksiin. Alkuvuodesta julkaistu debyyttisinkku vilahti Desibeli.netiltä ohitse, mutta onneksi toinen progepamaus jo tarttui verkosta verkkoihin. Studiossa triona operoivaa yhtyettä täydentää Breathe-kappaleella yllättäen Kaustisen pelimannimestari Ville Ojanen, jonka viulu osuukin kohdalleen ja nostaa vain entisestään jo valmiiksi kovaa henkeä.

Sinkuksi rahdun pitkähkö Breathe lohkaisee lähes viisi minuuttia aikaa, mutta jokainen sekunti on perusteltu. Biisi eteneekin kuin rasvattu salama alun metallivyörytyksestä aina progehtaviin ja tunnelmallisiin fiilistelyihin, joiden takana odottaa taas mahdottoman kokoinen kertosäe. Mikä kuitenkin pistää pisteet monien merkkien päälle sekä lauseiden perään on em. viulu, joka saa soolo-osuuden itselleen ja loistaa kaiken yllä tähtenä. Breathe on terävä ja nopea, mutta myös melodinen ja hellä, sehän on näet samalla aito tarina rakkaudesta.

Mika Roth


Ode In Black: Until We Fall Ode In Black: Until We Fall

Ode In Black on melankolista, melodista ja menevää rockmetallia soittava yhtye, jonka tankoihin tuntuu vuosien saatossa kertyvän yhä enemmän ja enemmän rautaa. Tulevan toisen pitkäsoiton ensimmäisellä sinkulla ei suotta tuhlata aikaa, vaan bändi sukeltaa empimättä tumman altaansa syvään päätyyn pää edellä. Eikä tässä kannata suotta himmailla, sillä vuosikymmenen yhdessä ollut yhtye on selvästi hitsautunut ajan myötä todella tiukaksi comboksi.

Until We Fall pelaa häikäilemättä kohtalokkuuden korttia valttinaan ja lyhyen, mutta sitäkin dramaattisemman intron jälkeen mennään surutta asiaan. Rouheiden ja silti kurissa pidettyjen kitaroiden takana vaikuttavat osin synaiset rakenteet, mutta mausteet ovat mausteita ja peruspalikoiden ehdoilla edetään. Kertosäkeen ja säkeistöjen rakenteesta nousevat mieleen jo poistuneet suuret suomalaiset orkesterit, joiden työn tuloksena pohjoinen tummuus levisi aikoinaan maailmalle. Tässä olisi mainio työn jatkaja, koska kaikki vaikuttaa olevan kohdillaan ja melodioista osataan takoa ykkösluokan koukkuja. Tulevaa kakkoskiekkoa odotellessa.

Mika Roth


Opri: Jumalan selän takana Opri: Jumalan selän takana
OMArecords

Opri on vasta esikoissinkkunsa julkaissut yhtye, mutta historiaa jäsenistöltä löytyy kyllä riittämiin. Suomenkielistä rockia ja suomirockia soittava konkareiden orkesteri ei kuitenkaan kaipaa nimien tiputtelua, vaan pärjää täysin omilla ansioillaan. Debyyttisinkkunsa perusteella Opri tuo suomalaisen rockin maisemaan hivenen kulttuuriperimää, vaan mitäpä muutakaan täällä Jumalan selän takana voisi tehdä? Kerrotaan siitä mitä nähdään, tunnetaan ja puntaroidaan.

Suo, kuokka ja Jussi olivat aikanaan yhdessä alussa, eikä niin montaa askelta ole noista päivistä ehkä sittenkään otettu. Opri tarkkailee autioituvaa maaseutua, sammaleen valtaamia paikkoja, paikoilleen jääneitä tuokioita, hiljentyneitä kyläraitteja. Elon jälkiä niissä paikoissa, joista kaikki nuoret haluavat mahdollisimman nopeasti pois. Melankolia on tietysti olennainen osa moista maisemaa, eikä Opri emmi käyttää sähköistä palettiaan hivenen Viikatteen tapaan, vaikka omaa juttuaan tekeekin. Veret punnitaan kuitenkin kertosäkeessä, jossa Opri tarttuukin isännän ottein työkaluihin. Melankolista kyllä, vaan ei lannistunutta.

Mika Roth


Oudot Unet: Näyteikkuna Oudot Unet: Näyteikkuna

Oudot Unet on melodista ja melankolista modernia suomirockia soittava kokoonpano, joka sai alkunsa vuonna 2021 maamme pääkaupungissa. Yhtye halajaa vaatimattomasti luonnolliseksi jatkumoksi suomirockin tulevaan historiaan, joten kunnianhimoa ei ainakaan yrityksestä puutu. Viime syksynä esikoissinkkunsa julkaissut yhtye pistää neljättä sinkkuaan pihalle, eikä tälläkään kerralla viisi minuuttia riitä tarinan kerrontaan, vaan kestääkö Näyteikkuna?

Hitaasti kiiruhtavan biisin tunnelma on surumielinen, korostaen kaiken – etenkin rakkauden – ohikiitävyyttä harmaassa elämässämme. Säkeistöissä tarinaa viedään takaumin ja muistikuvin eteenpäin, jolloin kuulija tietää menneet onnen päivät todellakin menneiksi. Melankoliaa voi leikata ilmasta, kun kaihoisa kitara ja rintaa kaihertavat taustalaulut tekevät työtään. Päämelodiahan on murskaavan kaunis ja sovituksessa on ymmärretty antaa aikaa sekä tilaa aineksille. Toki sivutuotteena mittaa kertyy yli kuusi ja puoli minuuttia, mutta tässä tapauksessa jokainen sekunti seisoo jykevästi jaloillaan ja loppuliukukin on tarpeen. Kertoja näet pääsee viimein eteenpäin, maailma muuttuu ja uusi toivo kohottaa biisin takaisin kukkulan laelle. Upeaa!

Mika Roth


Rort: Torment Rort: Torment
Jyväskylä Rock Academy

Rort on jännä nimi. Onko se jonkin esineen aiheuttama ääni, vai mistähän lienee kyse? Niin tai näin, kulmikasta ja kurttuista metallia hiukan rokahtavalla kuorella soittava orkesteri soundaa kyllä nimeltään. Uransa toisella sinkulla vasarat ovat vaihtuneet isompiin ja vaikka tempo ei huimaksi äidykään, pitää riffikäs muoto viisareiden neulat painuneena kaakon suuntaan.

Torment onkin jännittävä sekoitus eri tyylejä ja maailmoita. Ensinnä tulin pohtineeksi muinaisia thrash-bändejä sekä heidän rosoista ilmaisuaan, mutta mukana on myös rokahtavampaa ja progehtavampaa partikkelia. Pitkä instrumentaaliväliosa sooloineen kaikkineen ui syvemmissä ja rauhaisammissa vesissä aikansa, eikä lähes seitsemään minuuttiin ehtivällä sinkulla ole kiire. Möreän mureat vokaalit lisäävät karkeutta ja köörin yhteislaulu ja murinahuudahdukset ovat pistepari parinkin öön päälle. Pinnat simppelin nerokkaasta keulariffistä ja rohkeasta muodosta, joka ei suotta itseään selittele tai anteeksipyytele.

Mika Roth


Sanni Svar: If I Was a Boy Sanni Svar: If I Was a Boy
Cloudwalker Music

Sanni Svar on laulaja/lauluntekijä, joka luo ilmavaa ja nostattavaa poppia. If I Was a Boy on kesällä ilmestyvän Hyperdream-albumin ensimmäinen single, jonka perusteella singer-songwriter -henkinen musiikki voi hyvinkin taipua vaikka mihin. Itse asiassa levyltä ehdittiin lohkaista jo toinen single nimeltään Valeriana, mutta esikoinen nappasi korvaani jostain syystä huomattavasti vahvemmin. Yritän seuraavaksi avata sitä, miksi ja miten näin tapahtui.

On kliseistä todeta kuinka niukkuus takaa usein terävämmän huomiopisteen ja vähemmän on enemmän, mutta If I Was a Boy on jälleen yksi todistus tuon vanhan viisauden voimasta. Svarin eteerinen vokalisointi asettuu keskiöön, ympärillä koskettimet ja rummut kutovat ohuita verkkoja, mutta läpinäkyvyys ja höyhenen kaltainen keveys on juuri kaiken juju. Näin laulumelodiaan piilotetut koukut todella nappaavat kiinni, enkä voi olla pohtimatta jopa edesmenneen Badalamentin perintöä, vaikka kulma kenties toisenlainen onkin. Neljä minuuttia vilahtaa kerran toisensa jälkeen tuosta vain, joten jotain tavattoman maagista tässä kyllä on.

Mika Roth




Lukukertoja: 1978
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s