Pienet

Sinkut II - Lokakuu 2023

19.10.2023


Electric Elisa: Möröt Electric Elisa: Möröt

Kuka pelkää mörköjä? Ei ainakaan nähtävästi Electric Elisa, joka on sama asia kuin helsinkiläinen tuottajakaksikko Elisa Luukkainen ja Antti Soulanto. Ensimmäisellä sinkullaan duo pistää välittömästi lapikkaalla komeasti ja synainen tanssijytke yhdistyy lapsekkaan outoihin vokaaleihin. Näillä keinoin kaksikko hätistää kaiken maailman möröt toisiin maisemiin, koska kukapa niitä mörköjä nurkkiinsa haluaisi vilistelemään.

Soundiensa puolesta Möröt on osin jopa ysärinen tanssibassoriffihirmu, jonka takoessa on vaikea pitää bailuvaihdetta pois päältä. Laulu on oikeastaan lorumaista laskettelua ja soundit retroavat niin että pistää, mutta silti – tai ehkäpä sen ansiosta – Möröt toimii. Rytmi hakkaa hyväntuulisesti, keskikohdan puheosuus kääntää mörköjen turkit nurinkurin ja muovisen kiiltävät soundivallit sopivat kokonaisuuteen kuin neonsävyt marketin nukkehyllyyn. Pinnat tekstin voimaannuttavasta puolesta, jossa kaikelle inhalle ja ikävälle annetaan hyvästit. Möröt kun on nähtävissä myös päänsisäisinä pikku riivaajina. Komea alkuposaus uudelle uralle.

Mika Roth


Hannnu: Jäätynyt vesipyssy Hannnu: Jäätynyt vesipyssy

Kolmen ännän Hannnu jatkaa vakaalla tiellään suomirockin toisella laidalla. On täysin kuulijasta kiinni, että onko tuo laita lähempänä vai kauempana itsestä, mutta tekijät tekevät jälleen kunniaa menneelle Noitalinna Huraa! -yhtyeelleen. Ihailenkin Hannu Sepposen kykyä laulaa tyylillään, jossa naiivius, välinpitämättömyys ja lapsekkuus jotenkin nivoutuvat yhdeksi, puhuttelevaksi tavaksi kertoa kummia käännöksiä suosivia tarinoita. Reijo Kärhän kitara piirtelee karmeihin kuvioitaan ja shala-laatkin kuullaan vielä loppuun Casion soidessa kauneimmin.

Entä mistä Jäätynyt vesipyssy varsinaisesti kertoo? Hyvä kysymys, johon ei tuttuun tapaan voi antaa yksiselitteistä vastausta. Sepposen tapa harsia arjen nopeita hetkiä elämänkaltaiseksi filmirullaksi on hienosyistä työtä ja jo itsessään oma ilmiönsä, mutta monia elementtejä tuntuu sitovan toisiinsa kertojan voimattomuus. Monet asiat tapahtuvat ympärilläsi, mutta olet vain katsojana ja kokijana tässä kummallisessa sirkuksessa, joka nähtävästi on tavallista elämää. Melankolisuus saa pinnat riitteeseen, mutta sehän toisaalta lisää luistoa ja poistaa tehokkaasti kitkaa. Hannnu se vain osaa, vieläpä aika monia asioita.

Mika Roth


Heidi Valkama: Sadetanssi Heidi Valkama: Sadetanssi
Recovery Records

Heidi Valkama on Tamperelaislähtöinen laulaja/lauluntekijä, joka luo tunteikasta ja ilmavaa pop-musiikkia. Soolodebyyttisinkulle tuottajaksi on napattu n kosketinsoittajanakin toiminut Mikko Kangasjärvi, mikä antaa jo pientä vihjettä tulevasta. Kangasjärvi on osallistunut myös kappaleen sovittamiseen, ja koskettimet ovatkin hyvin kuuluvissa ison ja silti ilmavan balladin soidessa vajaan neljän minuutin matkansa.

Sadetanssi on melankolinen ja särkyneen sydämen palasia jälkikäteen liimaileva kappale, josta kuuluu päättyneen rakkauden kipuisat jäljet. Kertoja on epävarmuuden riivaama ja epäilysten vaivaama, eivätkä edes (oletettavasti menneisyyteen jääneet) onnen huippuhetket pysty hälventämään surun usvavaippoja ympäriltä. Isoksi kasvavaa balladia ei onneksi räjäytetä sähkökitaralla ja kuorolla taivaisiin, vaan laulu, koskettimet ja pieninä pidetyt taustat saavat maalata eeppisempää taivaanrantaa. Kiistatta kaunista, vaikka samalla niin kovin, kovin surumielistä – mutta sehän istuu tunnetusti suomalaiseen sielunmaisemaan.

Mika Roth


Inborn Tendency: Heritage Inborn Tendency: Heritage

Kotimainen death metal -kone Inborn Tendency on viimeisten kuuden vuoden aikana julkaissut melkoisen pinon sinkkuja, sekä yhden EP-levyn. Tähän asti omaa tietään kulkenut trio on päättänyt ottaa vastaan ulkopuolisen tuottajan apua, eikä toisenlaisista musiikillisista yhteyksistä tuttu Juho Koskinen vaikuta ainakaan heikentäneen kolmikon voimaa. Heritage pistää perusdeath-vasaroihin liikettä ja uusi siivu mahdutetaankin alle kolmeen minuuttiin.

Deathia on monenlaista ja Inborn Tendency sijoittuu genren raaempaan sekä rouheampaan päätyyn. Jykevä rakenne on jo sellaisenaan melkoista death-myrskyä, jota sopivasti junttaava soundi korostaa entisestään. Ville Herrasen vokaalit ovat kaikessa brutaaliudessaan jo melkein reunan yli tipahtamassa, mutta juuri ruosteisen veitsen terällä tanssimisesta syntyykin vasta se herkullisin ahdistus. Biisi kulkee junan lailla, puskematta kuitenkaan liiaksi päälle, ja sovitus osaa jopa avartaa taivaita yltä hetkellisesti.

Mika Roth


Jesse Christian: Sinikka Jesse Christian: Sinikka

Suomenkielisyys voi olla uhka, mutta myös mahdollisuus. Jesse Christian on osoittanut ensimmäisen kotimaisen toimivan parhaimmillaan terävän kirveen tavoin, kun pitää vuolla tuntojen toteemeja karuissa olosuhteissa. Rautalankaista poprockia edustaa myös Jesse Christianin uusin sinkku. Sinkkuja saa muuten harvoin kuunnella nykyään fyysisinä kappaleina, mutta nyt pääsin lukemaan myös ihka oikeaa paperista saatekirjettä – ihan niin kuin ennen vanhaan siis.

Sinikka on kuuleman mukaan ensimmäinen osa Sopimattomat serenadit -trilogiasta ja analogiset lämpöaallot tyrskähtelevät aina 60-luvulle saakka. Rappiorockin ja toivottoman rakkauden kertomus on kylmä kuin marraskuinen tuoppi, koska Sinikan ikkunan takana koputteleva heppu on oman elämänsä Matti Pellonpää. Luuseri ei voi voittaa, muttei ymmärrä hävitä suosiolla. DIY-artistilla on kiistatta näkemys, jota Sinikka huokuu kaurismäkeläisellä paatoksella. Negatiivisuus voi olla suunnaton positiivinen voima, kun vain ymmärtää tilan ja tilanteen suomat mahdollisuudet. Tuoppia ylös Sinikan silmien edessä.

Mika Roth


Kehrä: Keinumaan Kehrä: Keinumaan

Kehrä on helsinkiläinen artisti, joka luo kauniin kuulasta, mutta samalla sanoillaan helposti ravistelevaa folkpoppia. Tai tällaisena näyttäytyy ainakin pehmeyden painajaisiin yhdistävä Keinumaan. Kyseessä on musiikillista uraansa käynnistelevän Kehrän neljäs singlejulkaisu vajaan vuoden sisään, joten asiat ovat menossa selvästi isompaan suuntaan. Tarina ei kerro onko sinkkuketju johtamassa suurempiinkin julkaisuihin, mutta sanottavaa tuntuisi ainakin löytyvän.

Keinumaan on musiikiltaan hattarankevyt ja murheettoman höyhenen lailla yötaivaan halki liitävä kehtolaulu, mutta lyriikoiden puolella tilanne on totaalisen toisenlainen. Kertojan lapsuuden haaveet torpataan nopeasti, kun tasapäistämiseen perustuva järjestelmä tasapäistää jokaisen ja nyppii siivet niin enkeleiltä kuin keijuilta. Koulumaailman raakuus jatkuu aikuisuuden syrjäytymiseen, joten kauas on tultu viattoman lapsuuden haaveista. Musiikin kauneus ja tekstin betoninen kovuus luovat jännitettä, jota Kehrän vähäeleinen laulutapa korostaa. Esiin nousee kysymys: kuinka moni keskuudessamme vaeltava elää jokapäiväistä painajaistaan?

Mika Roth


Keskiselkä: Pikkukaupungin poikii Keskiselkä: Pikkukaupungin poikii

Keskiselkä on keskisuomalainen päijännerockiksi musiikkiaan kutsuva kantripoprokkibändi, tai noista aineksista ainakin debyyttisinkku näyttää rakentuvan. Kaihoa kytketään ilman sen kummempia myyntipuheita veturiksi junalle, jonka raiteet kulkevat kovin, kovin, kovin tutuissa maisemissa. Suomalaisugrilainen mollivoittoisuus ja ison maailman laveus synnyttävät skenaarion, jossa pikkukaupungin pojat tuntuvat päätyvän aina väärään paikkaan – ja aikaankin.

Lähin vastakohta musiikille löytyy jostain Kaurismäkien elokuvista, tai ehkäpä italialaisten neorealisimin kukkasten seasta. Poloiset pojat kun ovat heti alusta lähtien hukassa, minkä tietävät niin kuulijat kuin kertoja, eikä paluu menneisyyden onneen ole enää mahdollista. Kaupungin kylmyydessä voit nähdä yhä muistumia haaveistasi ja viattomasta lapsuudestasi, mutta mikään ei enää auta – ei edes pullo. Voi tätä kurjaa elämää, ja biisihän koukuttaa muuten melodiallaan lähes välittömästi.

Mika Roth


KOKO: Nothing At All (feat. Profecy) KOKO: Nothing At All (feat. Profecy)

KOKO on New Yorkissa asuva suomalainen laulaja/lauluntekijä, joka ainakin tämän sinkun perusteella luo erittäin sielukasta ja tuhdin juurevaa, mutta samalla modernia poppia selvin soul ja r’n’b -vivahtein. Syksyllä 2020 KOKO, eli Iiris Kokko, ehti jo julkaista yhden sinkun, vaan isommin asiat ovat lähteneet kulkemaan vasta kuluvana vuonna. Amerikkalaisen rap-artisti Profenyn vahvistama raita onkin jo kuluvan vuoden neljäs sinkkujulkaisu.

Nothing At All on myös osa isompaa kokonaisuutta, josta on kuulemma tulossa EP:tä pidempi ja jonka on tarkoitus ilmestyä vielä ennen vuodenvaihdetta. Biisi on mausteinen sekoitus vanhaa soulia, rhythm’n’bluesia ja uudempien aikojen katusoundia. Saatesanoissa heitellään jopa Amy Winehousen ja Erykah Badun nimiä ilmoille, mutta KOKO on kaikkea muuta kuin hiilikopio toisten tekemisistä. Sielukas soundi, uniikki lauluääni ja minimalismista maksimaaliset hyödyt puristava soundipuoli tuovatkin KOKOlle puhtaan onnistumisen. Alle kolmen minuutin mitta tuntuu suorastaan julmalta, sillä tätä herkkuahan haluaa heti lisää.

Mika Roth


KYR12: Partners in Crime KYR12: Partners in Crime
Hare Records

Kokkolalainen punk rock -duo KYR12 yllätti parillakin tavalla. Ensinnäkin Partners in Crime -sinkku lauletaan täysin suomeksi ja toisekseen superrouhea soundi osoittautuu alkushokin jälkeen suorastaan selkeäksi – punkmaisella tavalla nyt ainakin. Vuodesta 2018 lähtien rempseästi meuhkaava kaksikko on julkaissut EP:tä ja sinkkua, mutta vasta nyt yhtye osui kohdalleni. Tuntemattomia ovat punkjumalien (sekä demonien) tiet, vaan mistä rikoksesta nyt on kyse?

Maailmaa vastaan käydään yhdessä sloganilla ”me vastaan maailma”, jossa kutsutaan sinua, minua, meitä, ihan kaikkia viskomaan klapeja normalisoinnin voimien telaketjuihin ja vääntämään standardisoinnin piiput mutkalle. Viestin takominen ottaa reilut 150 sekuntia, eli puutuminen ei pääse hiipimään jäseniin eikä tylsyys mieleen. Myllytys säkeistöjen ja kertsin välillä on armotonta, mutta väriä saadaan pikku jipoilla. Huomiota kannattaa antaa myös itse sanoille, sillä asioissa on vinhaa totuutta ja rytinässä on pointtinsa.

Mika Roth


Lipa Liukkonen: Jos me muutetaan yhteen Lipa Liukkonen: Jos me muutetaan yhteen
Outlaw Labels

Mukavasti kansallista huomiota urallaan saanut Lipa Liukkonen on sooloilemaan ryhtynyt laulaja/lauluntekijä, joka luo mainiosti renkaillaan rullaavaa suomalaista kantripoppia. Molli-mieheksi itsensä lukeva Liukkonen on löytänyt sydämestään stetsonin varjon ja rakkaus koettelee kertojaa artistin kuudennella sinkkujulkaisulla. Tarina ei kerro, josko luvuista nidotaan jossain vaiheessa kokonainen albumi, sillä aineksia moiseen olisi jo riittämiin.

Jos me muutetaan yhteen -sinkku esittelee tilanteen jo otsikollaan. ’Jos’ on sanoista mahtavimpia ja kysymys tuntuu heittävän ilmoille vain lisäkysymyksiä. Leffamaisen countryn laaja soundi komeine kaikuineen on eeppistä, kertojan pohtiessa puolestaan hyvinkin arkisia juttuja. Kumman sohva valitaan, ja mitäs ihmeen Dingon levyjä sieltä potentiaalisen siipan hyllystä pilkistääkään esiin? Yhdessäolo on myös aina jostain luopumista, kompromisseja, myöntymistä, mikä kääntää melodisen biisin hiukan surumieliseksi.

Mika Roth


Lohtu: Away Lohtu: Away

Lohtu on otsikkona loistava, kun musiikkityylinä on tumman pehmeä indie- ja vaihtoehtorock. Vuonna 2020 perustettu helsinkiläisyhtye on kuitenkin nimensä mittainen ja sanojensa veroinen, popahtavan shoegazen tuodessa rockin rouheisuuteen tarttumapintaa. Debyyttisinglen sävellys ja sovitus on merkitty koko kuusihenkiselle bändille, sielukkaan lauluäänen omaavan Konsta Koiviston vastatessa sanoituksesta. Lohtu on halaus sielulle, tekijät lupaavat.

Eikä lupaus ole suinkaan tuulesta temmattu, sillä Away on kaunis suomenkielinen shoegaze-siivu. Miksi nimi on sitten Away? Ken tietää, mutta neljässä minuutissa sydäntä pakahduttava paatos ehtii tekemään taikansa ja valloittamaan vuorensa. Helmeilevä soundi, hetkellisesti massiiviseksi äityvä kitaravallitus, suunnattoman kokoiset kosketinmatot ja aina vain kauempaa takaisin kaikuvat vokaalit. Kaiken alla bassolinja puskee ja koukerot pidetään taloudellisen kokoisina. Away onkin melkoinen taidonnäyte nuorelta yhtyeeltä ja yksi genren kovemmista esikoisjulkaisuista vähään aikaan. Biisi onkin kuin lämmin halaus sielulle, ihan oikeasti.

Mika Roth


Lotta Svart: Finn fem fel Lotta Svart: Finn fem fel

Soolouraansa käynnistävä Lotta Svart on tehnyt pitkän päivätyön musiikin parissa. Uuden vuosituhannen alussa menestystä irtosi enemmänkin, taustalaulajana häntä on kuultu eturivin tekijöiden tukena ja viimeisimmät ajat ovat kuluneet mainiossa Tears Apart -yhtyeessä. Ilmavaa poppia tyylikkäästi edustava Finn fem fel on siis hiukan yllättäenkin debyyttisoolosinkku, mutta tämähän ei tähän jää, vaan luvassa on EP, jolla ei englantia sitten kuullakaan.

Finn fem fel on vähäeleinen, miltei balladimainen kappale, jossa herkkyys ja pienuus ovat avaimia. Aiheena on kuolematon rakkaus, joka kuitenkin kuihtuu kahden ihmisen keskinäisen luottamuksen hiljalleen kadotessa. Loppu on väistämätön, mutta musiikin puolesta kyse on kaikesta muusta kuin perinteisestä itkuvirrestä. Kaunis ja pieni kappale on soundeiltaan nostalginen ja askeleiltaan ilahduttavan keveä, aivan kuin kaiken murheen jälkeen aurinko vain sitkeästi paistaisi – kyllä se seuraava päivä aina lopulta koittaa.

Mika Roth


Opaali: Tulin näin voitin (feat. Pentton) Opaali: Tulin näin voitin (feat. Pentton)
ORW Inc.

Suomalaisen gangsta rapin kiistattomiin pioneereihin ja edelläkävijöihin lukeutuva Opaali vaihtaa vain vaihdetta suurempaan, kun syksy johtaa hitaasti kohti mustempaa, märempää ja kylmempää vuodenaikaa. Trapahtava soundimaisema huokuu voimaa ja parhaita puoliaan esittelevästä Penttonista Opaali on löytänyt itselleen loistavan heijastuspinnan sekä peilin, ja apuvoimat ovatkin tarpeen jylhien biittien keskellä sanoja sylkiessä.

Opaali on armoitettu sanaseppo, mutta Beni Blankonin luoma dystooppinen, hidas ja superraskas soundimaisema jauhaa äärimmäisen verkkaisella vaihteella. Iso soundi on mammuttimainen, suorastaan laajakuvamaisen lavea ja futuristiset efektit vain lisäävät vaikutelmaa. Kaikki on jotenkin pielessä, seinät lähestyvät, katto painuu aina vain alemmas, tunne tulee iholle – kuten on tietysti tarkoituskin. Tekstin puolella sanat sinkoilevat ja näppäryys on pisteliään kipristelevää fiiliksen osuessa täsmälleen soundin ytimeen.

Mika Roth


Raappana: Viimeinen cowboy Raappana: Viimeinen cowboy
KHY Suomen Musiikki

Raappanan uusimman sinkun kannessa 4-vuotias Janne ”Raappana” Pöyhönen on täynnä mahdollisuuksia ja valmis voittamaan supermiehen voimillaan kaikki tulevat esteet. Muutama vuosikymmen myöhemmin samainen poika on monessa liemessä käytetty kotimaisen reggaen taituri. En kutsuisi Raappanaa vielä alansa viimeiseksi cowboyksi, mutta seuraavan EP:nsä ensi vuoden alussa julkaiseva tekijä tietää jo kenttänsä ja hallitsee kyllä musiikkinsa salat.

Tekstissä hieman yksinäiseksi jäänyt Viimeinen cowboy kulkee kaupungista kaupunkiin. Ken on tuo sankari, onko hän mahdollisesti kuka tahansa meistä? Kuka mahtaa tietää, mutta matkan jatkuessa auringonlaskusta toiseen voi surumielisyyden tuntea svengaavan rytmirakenteen seassa, vaikka tien varrelta löytyy myös runsaasti aarteina pidettäviä asioita. Reissaajan romantiikkaa on näillä rannoilla jalostettu aikojen saatossa moneen muotoon, eikä Raappana ole niinkään kaukana joistain menneiden päivien tuntojen tulkeista, mutta hän tekee asiansa tavallaan ja reggae soi aina vain – oletettavasti viimeiseen auringonlaskuun saakka.

Mika Roth


Samase: Auringonkukka Samase: Auringonkukka

Samase on vuonna 2019 alkunsa saanut projekti, josta pandemian aikana kasvoi yhtye. Musiikissaan nelihenkinen ryhmä suosii shoegazen äänimaisemaa, grungen dynamiikkaa sekä emon tummaa fiilistä. Eli tavallaan elementit ovat nostalgisia, ysärin ja vuosituhannen vaihteesta tuttuja palikoita, mutta niistäpä pinotaan jotain uuttakin. Uudistumiskyvyn osoittaa todeksi julkaisu-uran neljäs kappale, joka kohoaa auringonkukan tavoin kohti taivaita.

Tärkeää on soundi ja tässä tapauksessa puhutaan kiistatta nostalgiaakin kutittelevasta kitarasäröilystä. Ensimmäinen vajaasta kolmesta ja puolesta minuutista kuluu lähinnä estradin pohjustamiselle, eikä ns. isoa räjähdystä koeta vielä hyvään aikaan. Vokaalit puolittain kuiskitaan kitaravallin reunalta, hetkellisesti isoksi muuttuva runttakaan ei selkeytä äänimaisemaa, mutta jokin tuossa samaan aikaan syvästi melodisessa kudoksessa kiehtoo ja kiinnostaa. Rakenteet ovat jo kohdillaan, enkä jäänyt kaipaamaan kuin sitä yhtä muutosta, muunnosta tai kurvia, joka olisi loppupuolella nostanut kipaleen normaalista erinomaiseksi.

Mika Roth


Stala & So.: Chasing The Dream Stala & So.: Chasing The Dream

Siitä onkin jo melkoisesti aikaa, kun Stala & So. viimeksi julkaisi uutta musiikkia. Paluu julkaisukantaan on kuitenkin tosiasia ja nyt on koittanut aika takoa jälleen melodisen hard rockin alasinta pajalla niin, että kipinät vain lentävät. Aikaa on kulunut, mutta orkesteri ei ole lähtenyt keksimään rullaavia pyöriään tai sielussaan palavaa tulta uudelleen. Ja näin on parempi, sillä Stala & So. hallitsee perinteisen glam rockin työstön vähintäänkin kisällin veroisesti.

Melodisuus siis kunniaan ja päämelodiallaan ratsastava Chasing The Dream on kiistaton voitto joka saralla. Ensinnäkin biisin koukut jäävät mieleen jo kerrasta, eivätkä ne osoita vakavia uuvahtamisen merkkejä isommankaan toiston alla. Vokalisti Sampsa Astalan ääneen on tullut vuosien saatossa luonnetta ja voimaa, jota isoja linjoja suosivassa sovituksessa myös ymmärretään hyödyntää. Soittopuolella kitara on kunkku, vaan ei ainoa tähti taivaalla. Merkittävintä on kuitenkin yhteissoundi, hyväntuulisuutta ja vahvuutta huokuva ote, joka tuntuu kertovan kaiken olevan jälleen kunnossa. Kyllähän siinä kelpaa haaveitaan jahdata.

Mika Roth


Terromania: Demon in the Rain Terromania: Demon in the Rain
Ripple Music

Jyväskyläläisen Terromania-metallibändin soundissa metalli on yllättävänkin värikäs ja taipumiskykyinen aines. Harvakseltaan sinkkuja julkaiseva yhtye avasi pelin jo loppuvuodesta 2019, mutta liekö sittemmin sekaisin mennyt maailma hidastanut julkaisutahtia. Uuden sinkun levittäjäksi on löytynyt jenkkifirma, joten Lordin, Ghostin ja kumppaneiden jalanjäljissä harppova metallisakki saattaa vallan mainiosti heiluttaa sarvia vielä useammassakin suunnassa.

Demon in the Rain on siitä ovela kappale, että pintapuolisesti se vaikuttaa olevan todella rankka ja raaka, mutta tuo on vasta yksi puoli kolikosta – tai oikeammin arpanopasta. Kiiltävän konepellin alla hyrisee tarkoin käsin trimmattu hard rock -kone, josta irtoaa vääntöä niin sooloille kuin melodioille. Sovitus on väliosan kohdilla suorastaan kunnianhimoinen ja vokalistin takana aukeavat erittäin eeppiset äänimaisemat. Kitaraa on ja rytmiryhmä takoo, mutta sanoisin kappaleen olevan silti ennemminkin tummalla tavalla harmonisen. Juuri tuo outo kahtiajakoisuus nostaakin Demon in the Rainin sarallaan kärkikahinoihin.

Mika Roth


Viitasen Piia: Paras kellua vaan Viitasen Piia: Paras kellua vaan

Monet asiat tuntuivat asettuvan kohdilleen, kun Viitasen Piia julkaisi vuonna 2019 upean Meidän jälkeemme hiljaisuus -albumin. Neljä vuotta myöhemmin maailma on totaalisen erilainen, eikä pitkää julkaisutaukoa pitänyt artistikaan ole enää samassa pisteessä kuin tuolloin. Nyt Viitasen Piia viimeistelee ensi kevääksi luvattua viidettä studiopitkäsoittoaan ja ensimmäinen single kertoo osuvasti muutoksen mullistavista tuulista.

Tarina on tuttuun tapaan kaiken ydin. Kertoja on kokenut maailmansa väkivaltaisen mullistumisen, elämä on viskonut minne milloinkin ja lopulta ei voi kuin kellua lastuna kohtalon purossa eteenpäin – tai taaksepäin. Suuntakin katoaa, kun kadotat kaiken tähtiä myöten taivaalta ja aikakin katoaa. Heleän kaunis ja ilmava kappale pelaa avarilla soundimaisemillaan, sovituksen laventaessa reunoja. Toki melodia kulkee laulun ohjeistamana ja taustalla tapahtuu, mutta painopiste on sanassa ’pientä’. Vähinkin aineksin ja pienin liikkein saa luotua maailmankaikkeuden, minkä Viitasen Piia osoittaa taas todeksi. Nyt kelpaa kellua myötävirtaan.

Mika Roth


White Flame: Tsunami White Flame: Tsunami
Tampere Music House

Kaikella on aikansa ja tamperelaisen White Flame -orkesterin kohdalla kaikki päättyy tähän singleen. Kahden vuosikymmenen mittainen taival on pitänyt sisällä ylä- ja alamäkiä, julkaisupinon kohotessa tasaisen varmasti. Rockin ilosanomaa on levitetty ja siinä samalla kasvua on taatusti tapahtunut monella tavoin, joten kuinka näin pitkän tarinan voi päättää?

Vastaus on iso ja komeasti vyöryvä rockballadi, joka toimii samalla metaforana – lopuissa kun tahtoo olla mukana uusien alkujen siemeniä ja pahinkin tulva-aalto vetäytyy lopulta takaisin. Eeppinen biisi kellottaa päälle kuusi minuuttia, mutta nelikko osaa pitää rakennelman intiimin sopuisana, pienenäkin. Isoa kitaravallia ei siis nosteta taivaisiin, vaikka kuusikieliset kovempaan äänen pääsevätkin. Avaimia ovat melodiset vokaalit, porrastetut palaset, kaiken sopusuhtaisuus. White Flame ratsastaakin aallolla auringonlaskuunsa tyylikkäästi ja mahtipontinen rockballadi jättää itsestään lämpimän läheisen tunnun. Kiitos kaikesta, White Flame.

Mika Roth




Lukukertoja: 1592
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s