Pienet

Sinkut - Huhtikuu 2024

10.04.2024


April Skies: Don’t Let Me Go April Skies: Don’t Let Me Go

Nimensä puolesta ajankohtaan loistavasti osuvan April Skies -nimen takaa paljastuu Tampereella asuva freelancer-muusikko ja säveltäjä Jari Erma. Don’t Let Me Go on ymmärtääkseni projektin toinen sinkku, jolla Erma tutkii perinteisen laulaja/lauluntekijä -popin mahdollisuuksia. Biisi on kuuleman mukaan saanut alkunsa kaukaisessa Kaliforniassa, vieläpä Los Angelesissa, ja lämmön voikin aistia jopa kolean keväisessä säässä.

Sanotaan että rakkauden parasta aikaa on tarinan alku, kun kaikki on vasta lapsenkengissään. Don’t Let Me Go sijoittuu juuri tuohon aikajaksoon, niihin ensimmäisiin hetkiin, kun oivaltaa kaiken kauniin olevan yhtä helposti myös ohitse. Biisi on modernia, akustisvoittoista poppia pienen pienillä r’n’b -sävyillä, mutta herkkä pop on kaiken ydin. Niin sanoissa, sävelissä kuin ilmaisussakin, jotka kaikki korostavat pienuutta. En helposti kutsu musiikkia somaksi, mutta tämä on mitä pikkusöpöintä piirtelyä, mikä ei ole lainkaan negatiivinen juttu.

Mika Roth


Carma: Uuden lopun alku Carma: Uuden lopun alku

Carma on indiepop-artistiksi identifioituva debytoija, jonka ensisinkun nimi on melkoinen. Vaatii hartioita aloittaa julkaisu-ura isosti soivalla balladilla, jonka otsikko on Uuden lopun alku. Aloitamme siis lopusta, jossa kahden eri kohtalon naruja solmitaan yhteen hellin käsin. Eikä mikään lyhyissä saatesanoissa viittaa siihen, että kaikki päättyisi debyyttiin, vaan nyt ollaan oikeasti uudessa alussa – joka aloitetaan lopusta.

Balladimainen muoto toistaa tuttua kaavaa, jossa matka alkaa hiljaisuudesta ja kohoaa kukkuloilleen, vain haipuakseen lopussa takaisin hiljaisuuden hellään syliin. Carman vahva lauluääni kantaa vaivatta sanat, joissa kaksi elämässä oletettavasti pettynyttä ihmistä saattaa löytää jotain uutta, ehkä jopa arvokasta ja säilytettävää. Vokaalien takana kuullaan erittäin säästeliäästi muita ääniä, mutta biisi ja Carma kestävät rohkean muodon. Soundeissa on hiven vanhaa ja enemmän uutta, mutta tärkeintä on tulkintaan uutettu suuri sydän, jonka voimalla esikoinen kasvaa hienoksi voimannäytöksi.

Mika Roth


Eero Rivera: Liikaa tilaa Eero Rivera: Liikaa tilaa

Kolmihenkinen yhtye Eero Rivera on debyyttisinkkunsa julkaissut kotimainen indiepop/rock-pumppu, jonka musiikissa Manchester kohtaa Seattlen samalla kun Espoo kaappaa Torremolinoksen auringon. Tai noin ainakin saatesanoissa lupaillaan, vaan kuinka on biisin kantokyvyn laita? Pystyykö kitarapoprockin avulla yhä rakentamaan siltoja mantereelta toiselle ja ajasta aikaan, vai romahtaako kaikki niskaan kuin eilisen suurimmat haaveet?

Biisi sinkoutuu telineistä maisemaan räväkästi, eikä kellota juuri päälle kahta minuuttia. Sähkökitara piirtää luonnosmaiset linjat varmoin ottein ja rummut paukkuvat kuin autotallissa, mutta välittömyys on voimaa ja rosoisuus energiaa. Kappale paljastaa nopein liikkein melodisen sisustansa, jossa trion vokaalit nivoutuvat toisiinsa ja stemmat purevat herkullisesti. Tarina ei kerro kuullaanko trion kvartetiksi laajentanutta uusinta jäsentä vielä esikoissinkulla, mutta yhtä kaikki alku on vähintäänkin lupaava. Kyllähän tämä sitä tuttua juttua on, mutta hyvä kappale on aina hyvä, ja Eero Rivera korkkasi uransa poikkeuksellisen vahvalla vedolla.

Mika Roth


Free Ride: Lights Go Out Free Ride: Lights Go Out

Torniolainen Free Ride on yhtye reippaalla julkaisuhistorialla. Klassista kitararockia bensan katku ja boogie edellä soittava orkesteri ei ole aiemmin osunut Desibeli.netin sivuille, joten olihan jo aikakin. Liekehtivä Lights Go Out -sinkku ennakoi myöhemmin tässä kuussa ilmestyvää Hard Livin’ -pitkäsoittoa, joka on jo ryhmän neljäs täyspitkä. Saatteessa piirretään rohkeasti linjaa vanhasta ZZ Topista, Peer Güntin kautta kohti tulevaisuutta.

Edellä mainitut ovat tietysti kovia nimiä hard rockin saralla, vaan eipä Free Riden iskussakaan ole kyse kesystä touhusta. Lights Go Out lähtee välittömästi jauhamaan kitarariffillään tannerta suosiolliseksi ja vokalisti tietää kuinka Teksasia siirretään pohjoiseen, vaikka sitten kaktus kerrallaan. Tekstin puolella kliseisyys on väistämätöntä, kun autoillaan ja kruisaillaan, mutta mielestäni siivun taso kestää haasteet. Soundien saralla stetsonia on nostettava selkeän raikkaasta jäljestä, jossa perinteet kohtaavat nykypäivän. Eli ei niin mitään uutta, mutta vanha runko on saatu kulkemaan tuoreet valot loistaen ja kromit kiiltäen.

Mika Roth


Jarkko Felin: Minulla on epätoivo Jarkko Felin: Minulla on epätoivo
Young Diamond

Lahtelainen laulaja/lauluntekijä Jarkko Felin on säveltänyt ja sanoittanut musiikkia pitkään. Monessa mukana oleva ja ollut Felin on julkaisemassa myöhemmin Suuri aikamatka -sooloalbumiaan, jonka ensimmäinen maistiainen on Minulla on epätoivo -sinkku. Muodoksi ainakin tälle sinkulle on valikoitunut folkahtava pop, jossa akustisia soittimia ja heleää laulua väritetään sähköllä vain sen verran, kun on tarpeen.

Sähkö rätisee sen sijaan avoimesti tekstissä, jossa kertoja on kateuden sisältä syömä piruparka. Tai näin kuullun itse tulkitsin, vaikka kertoja kuvainnollisesti kaivoon hyppääkin heti alussa. Biisin veikeä kierto on samaan aikaan hilpeän pirskahteleva ja kyyneleitään julkisesti puristava vuodatus, jonka kehissä kulkeva askellus takoo lujempaa ja lujempaa. Kateus on hidasta ja vaarallista myrkkyä, joka saattaa levitä kuin huomaamatta ihmisestä ja ajasta toiseen. Eipä ihme, että kyse on yhdestä kuolemansynnistä.

Mika Roth


Kari Burana: Kuuma ja veressä Kari Burana: Kuuma ja veressä

Kari Burana on kuuleman mukaan turkulainen artisti, jonka musiikki liikkuu yleensä rosoisemmalla puolen katua. Kyseessä on saatesanoja mukaillakseni, yhden henkilön sysäyksittäin ja vaihtelevilla aiheilla toimiva projekti, joka on äänittänyt musiikkia vuodesta 2014 lähtien. Julkaisuhistoriaa löytyy ainakin vajaan kuuden vuoden edestä, mutta infoa ei mitenkään tavattomasti tuupata satunnaisen kriitikon syliin. Musiikki siis puhukoon.

Lo-fi kitararock roiskii pisarataidettaan grungehtavan kämpän seinille, mutta ensivaikutelma ei pysty täysin häivyttämään selkeitä hardcore-viittauksia. Kari Burana hoitaa kitarat, rytmisoittimet ja kiipparit, vierailevan Ida Niemen vastatessa pääosin vokaaleista. Pauke on punkahtavaa, silti tarkkaa, osin rupistakin, mutta hallitulla tavalla. Math rock -termiä ujutetaan kainaloon, mikä osaltaan kertoo jäljen pedanttiudesta ja filosofiasta. Itse sanat ovat yhtä maanista myllytystä, ysärisen ärsykeryöpyn viskoessa silmille kaikkea crack-luolista vanhoihin tuttuihin eritteisiin. Sanat, soitto, soundi, tunne – tämä on kumma kokonaistaideteos.

Mika Roth


Kreivi: Moldova Kreivi: Moldova (feat. Potto Rosso)
3rd Rail Music

Kreivi on paremmin Poliisi -yhtyeestä tuttu rappari, joka kuullun perusteella tuntee kaukokaipuuta Moldovaan. Sinne muuttamalla olot eivät välttämättä parane, noin Anita Hirvosta mukaillakseni, mutta ehkäpä Potto Rosson kanssa luotua siivua ei pidäkään ottaa ihan kirjaimellisena autofiktiona. Vai miten se nyt meni. Sanan säilä leikkaa terävästi, banjo soi ja laulutkin onnistuvat, kun Kaksipäinen koira -yhtyeen vahvistus antaa palaa.

Moldovan itä-nostalgia vatkaa suolakurkkujen sekaan vahvoja neukkuviboja sekä kaukaisempaa lähi-itää, mutta mahtuvat ne lopulta samaan sapluunaan. Moldovalaisten mukaan jumalan jakaessa maita moldovalaiset vain tanssivat, joten kaiken luoja päätti antaa palan paratiisia heille. Ehkä näin on, ehkä ei, mutta Kreivin vodkanhuuruisessa reissutarinassa ovat kengänkannat kepeät ja fiilis katossa. Tuotannosta vastannut Rammu tuntuukin oivaltaneen gonzoisen kulman arvokkuuden, kun on ollut aika luoda soundillinen vastinen Chi?in?un kauneudelle, Bessarabian mystisyydelle ja Prut-joen voimalle.

Mika Roth


LASTOUT: Irate LASTOUT: Irate
Ranka Kustannus

Tampereelta ponnistava LASTOUT on modernia ja ärhäkkää metallia takova nuori yhtye, jonka ympärillä asiat ovat alkaneet tapahtua viime aikoina isommin. Tietysti musiikkimarkkinat ovat alati haistelemassa uusia menestystarinoita, seuraavia isoja nimiä, mutta LASTOUTin kohdalla merkit vaikuttavat poikkeuksellisen lupaavilta. Levy-yhtiö, ykkösluokan nimien keikkalämmittelyt ja tuleva debyyttialbumi vinkkaavat kaikki siihen, että 2024 on tamperelaisille suosiollinen.

Yhtyeeltä löytyy verkon puolelta aiempiakin sinkkuja, mutta esikoispitkäsoiton ykkössinkuksi ilmoitetaan Irate, eli pöytää on pyyhitty puhtaaksi. Uuden alun korkkaaja on energinen metallirynnäkkö, jonka räjähtävä voima jysähtää leukaperiin kuuluisan lekan tavoin. Brutaalia möyhennystä osataan myös värittää melodisilla, hetkittäin yllättävän rauhallisiksikin äityvillä, suvantokohdilla. Näin kuulija saa lopussakin raapia päätään ja jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä kaikkea tuleva paljastaa. Nimi muistiin ja yhtye seurantaan.

Mika Roth


Maria Ylipää & Emma Salokoski: Kauniita piikkejä Maria Ylipää & Emma Salokoski: Kauniita piikkejä
Texicalli Records

Yhteistyö on voimaa, senhän kaikki tietävät. Silti Maria Ylipää & Emma Salokoski tekevät nyt sen verran järisyttävää jälkeä, että asiaa pitää vielä korostaa. Monesti taitonsa osoittaneet artistit julkaisivat vuonna 2010 Omani uni -yhteisalbumin, joka nyt viimein on saamassa jatkoa. Biisejä ovat säveltäneet ja sanoittaneet kovan luokan kotimaiset nimet, niin menneiltä kuin nykypäiviltäkin. Sinkkuraidan on säveltänyt Marzi Nyman ja teksti on MattiP:n kynästä.

Ja mikä sinkku tämä onkaan? Päälle kuusiminuuttinen teos nojaa tietysti duon vokaaleihin, mutta myös vahvasti esillä oleviin jousiin ja karsitusti soittavan bändin hiljaiseen ilmaisuun. Joskus voima ei tarkoita täyttä paahtoa, ja juuri siitä tässä sinkussa on kyse. Ylipää ja Salokoski laulavat selkeästi, väkevästi, koviakin sanoja viskoen, mutta tyylillä, arvokkuudella. Kauniita piikkejä on tekstinä suhdetta ankarasti ruotiva ja armottomuudellaan aidat kaatava kappale, joka pistää sanavaraston koville. Improvisaatio lienee osa kaavaa, jazz räiskyy ja moderni pop kirii klassisten suortuvien rinnalle. Ihania piikkejä, kauniita pistoja.

Mika Roth


Mere Stellar: Naiivi Mere Stellar: Naiivi
Karhuvaltio Records

Mere Stellar on elektroakustista musiikkia terävillä lyriikoilla luova kotimainen artisti, joka aiemmin julkaisi musiikkia Milja Inkeri -nimellä. Olen edelleen sitä mieltä, että Milja Inkeri -niminen albumi vuodelta 2015 on viiden tähden veroinen teos, vaan aika kulkee vain eteenpäin. Armon vuonna 2024 Mere Stellar on kyynistyneempi versio erilaisten tarinoiden luojasta, jota maailma on koulinut kovemmaksi.

Olemme kaikki laulun arvoisia, mutta eivät kaikki laulut tule suinkaan kauniita olemaan. Naiivi on tarina petoksesta, jossa pettäjä lykkää loan petetyn niskaan. Moista sontaa ei kenenkään pitäisi tietenkään alistua sietämään, ja juuri sitä jännitteillä ladattu biisi julistaa. Herätkää, huomatkaa arvonne ja läheistenne – jopa niiden rakkaimmista rakkaimpien – mahdolliset pimeät puolet. Karun hauras kappale on sanoillaan pistävä ja soundeillaan luotaavan utelias, rajojen lipuessa reunojen usviin. Lievän vääristyneet soundit ja hiukan paikoiltaan pois nyrjähtäneet nuotit tekevät ovelaa työtä, minkä ansiosta alle kolmeen minuuttiin prässäytyvä numero tuntuu aina loppuvan kesken. Mikä on tietysti kovuudessaan tarkoin harkittu liike.

Mika Roth


Nevala: Honky Tonk Nevala: Honky Tonk
Ninetone Records

Nevala julkaisi reilu pari vuotta sitten esikoisalbuminsa, joka jäi allekirjoittaneelta huomiotta pandemian tyrskyissä. Erityisen paljon tuo nyppii, koska hehkuvan lämmintä musiikkia soittava indiefolk-yhtye osuu musiikillaan mielestäni sopivasti puoliväliin Nastolaa ja Nevadaa. Tarina sai alkunsa, kun bileisiin kasattu neljän vokalistin bändi oivalsi yhteisen kemiansa arvon. Nevala onkin neljän laulaja/lauluntekijän orkesteri, jossa takarivin paikkoja ei ole.

Honky Tonk ei ole kuitenkaan mitään yhtämittaista briljeerausta ja paremmaksi pistämistä. Sen sijaan rennosti rullaava siivu on kuin viipale Amerikan preerioiden vapaata ilmaa, johon nelikko on onnistunut kutomaan mukaan orgaanista lämpöä ja tenhoa. Soundimaiseman vahva 70-lukulaisuus sekoittuu uuden vuosituhannen kitarapoprockin sumeisiin linjoihin konfliktittomasti, rapean kitarasoolonkaltaisenkin istuessa osaksi Honky Tonkin isoa kuvaa. Vokaaleissa on voimaa, mutta asioita ei millään saralla vedetä överiksi.

Mika Roth


P. Mäkinen: Illasta aamuun P. Mäkinen: Illasta aamuun
PRP-Tuotanto

P. Mäkinen on Marianne S -yhtyeestä tuttu sooloartisti, säveltäjä ja sanoittaja, jolta on kuulemma tulossa enemmänkin soolosinkkuja kuluvana vuotena. Ketjun saa avata Illasta aamuun, joka niukoissa saatesanoissa nostetaan pilotiksi ja isomman tarinan starttaajaksi. Noustaan siis kyytiin ja katsotaan, kuinka matka kulkee illasta aamuun.

Alkukivenä ja perustuksena toimii kitarapoprock, jota P. Mäkinen lähestyy perinteisemmästä kulmasta. Kertoja on hiukan ulkopuoliseksi jäävä yön matkaaja, jonka uni pienestä tulitikkutytöstä on tulkittavissa niin haaveeksi kuin symboliksi. Komea kitarasoolo istuu melankoliseen maisemaan kuin tupakka huuleen Kaurismäkien leffoissa ja taustalle asettuvat kosketinmatot tuovat öiseen soundikenttään kummasti lisää kohtalokkuutta. Näennäisen levollisuuden alla lepää levottomuus, joka ei taida olla enää kovinkaan syvässä unessa. Matka kuitenkin jatkuu ja seuraavan aamun aurinko tuo mukanaan aivan uudet valinnat. Upeaa tunnelmarakentelua Roy Orbisonin hengessä ja Agentsin sukuisella melankolialla.

Mika Roth


Pretty Affair: Go Astray Pretty Affair: Go Astray

Debyyttisinkkunsa julkaissut Pretty Affair on helsinkiläinen modernia rockia soittava orkesteri, joka pelaa peruskaavoilla. Vokalisti, kaksi kitaristia, rytmiryhmä, eikä sitten mitään sen kummempia torvia, synia tai muita härpäkkeitä siihen päälle. Niukoissa saatesanoissa puhutaan eri vuosikymmeniltä peräisin olevista vaikutteista, mutta ainakin esikoinen menee aika suoraan ’classic rock’ -nimikkeen alle. Eikä siinä mitään, joten ydinkysymys kuuluu: kuinka nättiä on?

Go Astray pelaa kunnioitettavan niukalla pöydällä, jossa biisin rakenteet on jätetty selvästi näkyviin ja mitään kivitalon kokoisia äänivalleja ei pystytetä eteen. Mainiosti tarttuva melodia kulkee ja kitaran jauhama riffi rouhii, vokalistin pistäessä perinteisellä tyylillä vokaaleja maisemaan. Ratkaisu on rohkea, mutta kertoo samalla terveestä luottamuksesta, niin omaan biisimateriaaliin, kuin rockin peruspalikoiden voimaan. Toki siivua koristellaan stemmoilla ja kaikella pienellä, mutta Go Astray on kokonaisuutena toimivaa rehtiä rokkia.

Mika Roth


Saaga: Syntymäpäivät ja hautajaiset Saaga: Syntymäpäivät ja hautajaiset

Saaga on Torniosta kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä sekä runoilija, jolta on ilmestynyt huomioitavan kokoinen nippu sinkkuja 20-luvulla. Syystä tai toisesta ne kaikki ovat menneet ohi Desibeli.netissä, tai näin kävi siis tähän asti. Syntymäpäivät ja hautajaiset on kuluvan vuoden ensimmäinen sinkku, jolla Saaga tunnelmoi Leevi and the Leavings -hengessä, tosin maisemia pehmentävät saatesanoissakin huomioidut bedroom pop -vibat.

Syntymäpäivät ja hautajaiset ovat sukukeskeisiä kokoontumisia, joissa tunnelman pitäisi olla toisistaan hyvinkin poikkeavia. Saaga on vain huomannut, että tutun kahvi & kakku -pöydän ääressä eroja on vaikea noteerata. Muodollisuus ja kaavoihin kangistuminen ajaa hiljaisuuteen, hyminään ja väkinäisiin halauksiin. Tuon kaiken voi kokea surullisena ja tukahduttavana, mutta kappale ei ui murheen syvissä rapakoissa. Se ennemminkin vain huomio ympärillään tapahtuvia asioita, viehkeän biisin melankolisoidessa aikansa. Ei räväkkää riuhtomista, tai kovaa rykäisyä, eihän kukaan edes moista huomioisi – ei ainakaan näissä juhlissa.

Mika Roth


Shakals: Moonshot Shakals: Moonshot

Nimellään vaarallisia väreitä lähettävä Shakals on helsinkiläinen indie rock -yhtye, joka käyttää hampaitaan viisaasti. Kappaleet syntyvät kukin tavoillaan ja Moonshotin jäljet johtavat kesäiseen aamuyöhön. Paikalla ei ole väliä, merkitystä on kyseisessä hetkessä syntyneessä oivalluksessa. Moonshot on tähyilevä katsahdus mahdollisuuksien rajattomiin horisontteihin, joka tosin edellyttää turvaköydestä irti päästämistä ja uusille tantereille uskaltautumista.

Mukavuussektorin kuplaa puhkaistaan musiikillisesti hyvinkin tutuntuntuisen kitararockin keinoin, mutta tuttuun ja turvalliseen rummut & bändikielisoittimet -kehtoon on paiskattu mukaan hiven syntetisaattoreita pasmoja sotkemaan. Näin näennäisen tavallinen neliminuuttinen rakentuu useammasta tasosta, linjasta ja vyöhykkeestä, jotka planeettojen tavoin kiertävät omassa rytmissään ydintä. Entä mikä tuo keskus sitten on? Se on mielestäni voittava melodia, jota ryhmä kohtelee kunnioittavasti ja rakastaen. Moonshot onkin kaikessa positiivisuudessaan mainio muistutus kitarapoprockin mahdollisuuksista.

Mika Roth


Tie´Po: Rakki Tie´Po: Rakki

Rakki on sinkun nimeksi kova sana, mutta eivätpä myyntipuheetkaan pienimmästä päästä ole. Tässä siis pari tiedonmurusta yhteen leivottuina: Tie´Po on Suomen trip-hop suurlähettiläs maamme hip-hop pääkaupungista Jyväskylästä. Äskeistä sulatellessa voidaan hieman taustoittaa tapausta. Tie´Po on kuulemma lepuuttanut isompaakin siivujoukkoa kovalevyllä pidempään, ja nyt on koittanut aika pistää biisit uuteen kuosiin. Trip-hop on lähtökohtaisesti tummasävyistä musiikkia ja tummuus on kiistatta läsnä ainakin Rakki-sinkulla, joka avaa julkaisujen ketjun.

Massive Attack ja Portishead mainitaan nöyrästi saatesanoissa, eikä yhtymäkohtia voi oikein ohittaa. Se mikä kääntää Tie´Pon uniikiksi ja huomionarvoiseksi on kielivalinta. En ihan heti muista toista suomeksi esiintynyttä trip-hop aktia, ja Rakki osaa hyödyntää äidinkielensä tehon ihailtavasti. Näin brittiläinen urbaani tummuus ja suomalainen korpimetsien synkkämielisyys morjenstavat toisiaan, kertojan ollessa vain pahainen rakki. Yhteiskuntaamme nopeasti repeävissä jakolinjoissa ns. luuserien puolelle tuupitaan armotta ihmisiä, jotka olisivat ansainneet paremmankin kohtalon, tuntuu biisi muistuttavan.

Mika Roth


TT Wahlroos: Ystävääni aina muistan TT Wahlroos: Ystävääni aina muistan

TT Wahlroos on laulaja/lauluntekijä, jonka elon myllerrykset ovat vieneet Lahden Muotoiluinstituutin ja Aalto-yliopiston kautta muotoilijaksi maailmalle. Musiikki ei siis ole Wahlroosin ensisijainen työ, mutta Tallinnassa jo vuosikymmenen taiteillut Wahlroos katsoo uuden saagan vasta alkaneen. Debyyttisinkku ei siis tule jäämään ainoaksi kokeiluksi tämän taiteenlajin parissa, eli kuulemme kirjaimellisesti vasta alkusoittoa.

Banjolla käynnistävä esikoinen lähtee molli kainalossa astelemaan varmoin askelin kohti jotain, josta on aistittavissa ainakin americanan leppoisuus. Suomen kieli tuuppaa tietysti biisiä pohjoista kohti, mutta folkahtavan ja popahtavan rakenteen perintötekijöissä on myös angloamerikkalaisen kitararockin osasia. Eli paljon on saatu mahtumaan näennäisen ilmavaan kolmeminuuttiseen, jonka päämelodiassa on korkeaa tarttumispotentiaalia. Ystävyyden voimaa ylistävä teksti korostaa tuon lämmittävän yksinkertaisen tunteen voimaa yli ajan ja paikan. Pakottamaton muoto alleviivaa viestiä, joten uusi avaus on kiistatta lupaava.

Mika Roth


VEERA REBEKKA: Game VEERA REBEKKA: Game

Musiikillista uraansa aloitteleva VEERA REBEKKA on laulaja/laulunkirjoittaja, joka luo sielukasta ja modernilla tavalla karsittua poppia. Aiemmin tänä vuonna debyyttisinkkunsa hartiapankin voimin julkaissut artisti on työstänyt enemmänkin materiaalia ja uran toinen sinkku astahtaa rohkeasti varjoihin. VEERA REBEKAN kanssa jo pidempään musiikkia työstänyt tuottaja Juho Salaterä on ruuvannut soundit kohdilleen ja oikea peli voi alkaa.

Game-kappaleessa riittääkin yllin kyllin niin soundillista kuin tekstillistä syvyyttä, kertojan tempoessa rakkauden sumentamien ajatustensa syövereissä. Rakkaus tekee meistä kaikista hulluja, tavataan sanoa, rakkaus on myös sokeaa, kuuroa ja toisinaan suoraan sanottuna tyhmää. Kappaleen kertoja ymmärtää kyllä tuon kaiken, vaan minkä teet itsellesi, tunteillesi, sydämellesi. Biisin kohtalokas, elokuvamainen ja maalaileva tyyli luo melkoisia James Bond -tiloja, mikä on dramaattisessa ja sielukkaassa popissa eduksi. Ripaus bluesin alkuvoimaa, hiven modernia r’n’b:tä ja annos soulahtavaa väkevyyttä. Pelaa ja toimii.

Mika Roth


Villee: Kanada-malja Villee: Kanada-malja

Villee on virallista julkaisu-uraansa hiljalleen availeva laulaja/lauluntekijä, joka on kuuleman mukaan ehtinyt kiertää jo vuosikymmenen katusoittajana ympäri maailmaa. Eli vaikka musiikillinen tarina on yhdeltä kantiltaan vasta alussa, niin historiaa ja kokemusta löytyy jo yllin kyllin. Eikä debyyttisinkku ole mitään dylan-akkarin rämpyttelyä sillankulmalta, vaan hiukan yllättäen Kanada-malja on isosti tuotettua indiepoprockia modernilla pintasilauksella.

Kanada-malja on suoraan sydämestä ammuttu laulu nuoruuden haaveille. Se on myös ylistys halki elon myrskyjen kantaville ystävyyksille, joihin voi aina luottaa. Elämä voi ja saa heittää, sehän on olennainen osa matkaamme täällä, niinpä jokaisen kannattaa muistaa ystävänsä sekä haaveensa. Ne toteutumatta jääneetkin visiot kun kertovat meistä paljon. Menevä ja linjakkaaksi soundijalostettu kitarapoprock on saanut tuekseen synaisen nakutuksen, mutta biisin sydän on silti mielestäni rock. Kertsi soi isona, harmoniaa tarjotaan, samoin vintagesoundeja ja kappale kantaa loppusummeriin asti. Tässä ollaan, mitään ei kaduta.

Mika Roth




Lukukertoja: 1140
Facebook
Artistihaku
Pieniss� my�s