Carelian Faces -festivaalimatka

Monikulttuuriset festivaalit Venäjällä, kaukana Karjalan Tasavallan pääkaupungissa Petroskoissa! Voiko olla hullumpaa ideaa? Ehkäpä hullua, mutta niin hienon erikoista, kulttuurien kohtaamista, elämysten vaihtoa sekä tietysti musiikillisesti tasokasta ja monipuolista kuultavaa. Mitäs muuta; matkustamista, matkustamista ja matkustamista. Siinä oli peruslähtökohdat Carelian Faces -festivaalille. Tällä kertaa allekirjoittanut ei juuri pysty kritisoimaan matkaan tai festivaaliin liittyviä asioita tai kritisoisi itseään. Joten jätetään matka-aikataulun viivästymisten, erikoisten rajaselvitysasioiden ja muiden ongelmakohtien huomioiminen muille.

Festarimatkalle lähdettiin neljällä bussilla eri puolilta Suomea torstaiaamuna tai -iltana. Toisilla matkataulut venyivät hieman enemmän kuin toisilla, mutta perille päästiin Etelä-Suomesta tai Oulusta keskimäärin 15 tunnin matkustamisen jälkeen. Perjantaina festarimatkaajilla oli aikaa tutustua kaupunkiin ja ottaa osaa kiertoajeluun ennen illan festivaalien käynnistymistä. Ilta seitsemän aikaa Robin DeWan didgeridoonsa kanssa ja David Plizga säkkipilleineen olivat asettuneet Philharmonian festaritalon edustalle toivottamaan niin kahta sataa suomalaista kuin kuutta sataa paikallista Carelian Faces -festareille.

Tunnelma oli heti alusta asti vertaansa vailla, kun innokas festarikansa valtasi talon ja pääsi keikkojen makuun. Henkilökohtaisesti perjantain esitysten seuraaminen jäi varsin vähäiseksi, mutta monipuolista ja mielenkiintoista musiikkia mahtui mukaan. Heti alkuun Atriumissa, eli aulalavalla, rockasi toinen Joensuun nuorisobändi eli Pearly Gates. Sen perään päälavan, Harmonian, korkkasi pietarilainen Iva Nova. Slaavilaisiin perinteisiin punk-henkeä yhdistänyt viiden naisen kokoonpano valloitti monikulttuurisen festarikansan saman tien, eikä tanssiin tarvinnut kutsua montaa kertaan.

Iva Novan jälkeen Atriumissa kuultiin festivaalin nuorimpia esiintyjiä, vasta 14-15-vuotiaita Joensuun Holy Cow:ta. Innostus niin lavalla kuin yleisönkin joukossa oli hieno nuorten osaajien iskiessä kasvavaan festarikansaan. Atriumista siirryttiin jälleen Harmonia-lavan tunnelmiin ja Korpiklaanin raskaamman musiikin mukaan. Bändin keikka jäi tällä kertaa tsekkaamatta, mutta jos tunnelma oli yhtään samaa luokkaa kuin keskiviikkona Turun Klubin Carelian Facesin Warm Up illassa, iski suomalaista kansanmusiikkia metalliin yhdistävä yhtye myös tällä festivaalilla.

Korpiklaanin jälkeen joensuulaisbändien iltaa jatkoi Atriumissa Folkswagen, jonka musiikki käsittelee Karjalan, Venäjän ja itäisen Suomen suhteita humoristisella otteella. Itse pääsin takaisin festivaalin keikkoihin mukaan vasta lähempänä yhtätoista. Marylandin kauniit poppikset iskivät myös naapurimaan tyttöihin ja rennomman soundin ystäviin, kuten kotimaan keikoilla ja festareilla konsanaan. Loistava meno jatkui läpi keikan ja kevyemmän musiikin aika oli mitä ilmeisimmin juuri tässä.

Ilta jatkui Tulikansan showlla Philharmonian ulkopuolella ja DJ Habacucin lattaritanssitunnilla. Päälavalle saatiin seuraava tungos suomalais-ghanalaisen Ofo Bandin vallatessa kansan perinteisillä ghanalaisrytmeillä ja länsi-afrikkalaisella highlife –tanssimusiikilla. Loppuillasta kuultiin vielä Blaken raskaampaa paahtoa, Vatagan karjalalaista folkmusiikkia sekä Atriumin loppuillan setit DJ Habacuc el Latinolta sekä DJ TomW:ltä.

Festaritalo suljettiin kumpanakin yönä neljän aikaan. Sehän ei kuitenkaan tarkoittanut nukkumista, tai edes jatkoja tässä maassa, vaan suunta vei baariin. Läpi yö jatkunut tarjoilu muun muassa Kivazissa keräsi festivaalikansaa aamuyön drinkeille ja sapuskoille ennen siirtymistä hotellin jatkoille. Jostain syystä tällä festarilla tuli nukuttua vähemmän kuin koskaan millään festivaalilla...

Lauantaina oli jälleen uusi festaripäivä niin järjestäjille, esiintyjille kuin festarikansallekin. Toiset pääsivät mukaan Kizhin saaren retkelle, toiset Petroskoin kiertoajelulle tai katsomaan Monikulttuurisen elokuvafestivaalin leffoja Mediakeskukseen. Toiset taisivat jatkaa siitä mihin edellisenä iltana olivat jääneet, eli hörppimään vodkaa suoraan pullosta tai litkimään kohtalokasta 7 tai 9 prosenttista kaljaa...

Itse festivaali alkoi edellisillan tapaan seitsemän jälkeen joensuulaisten Räppäripoikien Raadon & Danin riimittelyllä. Sen perään päälavan, eli Harmonian, valtasi Petroskoin yksi tunnetuimmista bändeistä, Suomessakin ahkerasti keikkaileva, Santtu Karhu & Talvisovat. Meno oli varsin railakas karjalankielisen etnorockin saadessa vauhtia yleisön jalkoihin. Jo viisitoista vuotta esiintynyt bändi oli takuuvarma tunnelman luoja ja festivaalin toinen päivä sai edellistäkin vauhdikkaamman alun.

Atriumissa jatkettiin menoa Robin DeWanin didgeridoolla ja myöhemmin David Plizgan säkkipilleillä. Siihen väliin Harmoniassa kuultiin helsinkiläistä ToneKroupia. Kauniit trip hop kuviot voimakkailla bassokikkailuilla saivat jengin harmoniseen tilaan harmonia-lavan tyyliin. Suosionosoitukset olivat valtaisat eikä persoonallisen eteeriseen tunnelmaan vaipuvassa bändissä tai sen musiikissa ollut muuta harmiteltavaa kuin naislaulajien puuttuminen kokoonpanosta.

ToneKroupin jälkeen lavalle säntäsi petroskoilainen muusikko, toinen paikallisista festivaalin järjestäjistä, Peter Coon, projektinsa The Coon kanssa. Myöhempään iltaan sijoitettu esitys kuultiin tässä vaiheessa lyhyempänä versiona, joka yllätti niin järjestäjät kuin festarikansankin. Yllätysesityksen perään vuoron sai legendaarinen Radiopuhelimet. Jo lähes parikymmentä vuotta sitten perustettu oululaisbändi rockasi lavalla samalla voimalla kuin yleisö rockasi salissa. Monen ensisijainen syy lähteä festareille oli tämä keikka ja sen kyllä huomasi.

Radiopuhelimien perään päästiin näkemään toinen Tulikansan show. Tulitaiteilu keräsi valtavan suosion erityisesti paikallisilta, jotka eivät olleet nähneet aikaisemmin vastaavaa temppuilua. Happihyppelyn perään päästiin takaisin hikisiin tunnelmiin Harmonia-lavalle odottamaan Roots Cultivationin järjettömyyttä hipovaa keikkaa. Ennen settejä päästiin kuulemaan toinen festivaalin yllätysesityksistä, kun paikallinen karaoketähti kiipesi lavalle ja johdatti kahdeksansataapäisen venäläisyleisön yhteislauluun. Monen suomalaisen suu jäi auki kummastelemaan tapahtumaa, mutta hienolta tämäkin vaikutti. Eipä juuri tule mieleen vastaavaa tilannetta Suomen festareilta...



Yhteislaulun jälkeen Roots Cultivationin 12-henkinen kokoonpano päästettiin lavalle brasilialaisen laulajansa Lula Ribeiron johdolla. Rennot reggaerytmit saivat jengin sekoamaan saman tien. Letkat kiersivät salia koko reilun tunnin ajan. Niin lavalta kuin yleisöstäkin huokui onnellinen yhteisöllisyys, musiikin ja tanssin tuottama mielihyvä ja ilo. Jamaicahenkinen meno iski tällä kertaa vielä enemmän kuin aiemmilla pumpun keikoilla. Ei voi muuta kuin jäädä odottamaan mitä Roots Cultivationilta on jatkossa luvassa. Innostus, mutta samalla nöyryys niin yleisöä kuin omaa musiikkiaan kohtaan on bändillä todella voimakkaana vaikuttimena.

Päälavalla oli vielä vuorossa pisimmän festivaalimatkan tehnyt Färsaarelainen Tyr. Bändin pohjoismaisia kansanmusiikkiperinteitä rankempaan heavyyn yhdistänyt soundi ei saanut ansaitsemaansa yleisöä jengin ollessa vahvasti lattaritunnelmissa. Turussa ja Helsingissä ennen festivaalia esiintynyt bändi vakuutti kuitenkin taidollaan ja myös rankemman musiikin ystäviä löytyi tähän illan vaiheeseen. Kesken keikan muutamat nuoret miehet päättivät keventää raskasta soundia ja viuhahtaa lavalla (!)

Etelän tunnelmia päästiin jatkamaan Atriumissa ensin DJ Habacucin tahdissa ja myöhemmin mahtavissa jam-sessioissa. Suhteellisen pienelle lavalle kipusi artisteja yhdestä sun toisestakin bändistä luomaan yhteistä monikulttuurisuuden sanomaa. Kellon lähestyessä neljää oli tunnelma katossa eikä kukaan olisi vielä halunnut lopettaa bailausta tai soittelua. Neljän jälkeen jamit jatkuivat vielä Kivazissa, hotellin baarissa, muissa kuppiloissa sekä tietysti jatkoilla. Seuraavan päivän roudaamista tai matkustamista takaisin Suomeen ei kukaan halunnut miettiä ennen kuin oli pakko.

Kokonaisuudessaan niin festivaali kuin matkakin olivat mahtavia. Ei voi sanoa, että paras festivaali, koska ei nähnyt tarpeeksi keikkoja. Ei voi myöskään sanoa, että paras matka, koska oli töissä koko ajan. Mutta kokonaisuudessaan ehdottomasti yksi parhaimmista kokemuksista ja elämyksistä ikinä. Vaikka festivaalin tuottaminen Venäjällä onkin hieman monimutkaisempaa kuin se olisi kotikulmilla, eikä matkanjärjestäjinäkään olla aivan ammattilaisia, loivat tunnelma, ihmisten innostus ja itse tarkoitus eli kulttuurivaihto naapurimaiden välillä, voimia kehittää tapahtumaa ensi vuodeksi, ja uskoa Carelian Facesin merkitykseen niin paikallisille kuin matkalla mukana olleille suomalaisillekin. Ei voi muuta sanoa kuin, että koko tapahtuma oli todella hieno kokemus!

Nelli Korpi, kuvat: Johanna Eurakoski, Noora Jaakkola, Kristian Schmidt