Iva Nova (Rus), Moon Cakes, Ultra Mayhem Org.
22.12.2004
On the Rocks/Helsinki
Joulukiireiden jo hellittäessä löytyi aikaa käydä katsastamassa kolme bändiä On the Rocksissa. Pääasiassa paikalle meidät veti Moon Cakes mutta myös illan kaksi muuta bändiä osoittautuivat vaivan arvoisiksi. Vaikka On The Rocks ei ollutkaan ihan täynnä riitti jokaiselle bändille riittävästi kuuntelijoita.
Illan ensimmäisenä bändinä kuultiin Pietarista tuleva kokonaan naisartisteista
koostuva Iva Nova. Perinteisten
laulajan, rumpalin, basistin ja sähkökitaristin lisäksi bändistä löytyi
yllättäen hanuristi. Tällä kokoonpanolla bändi loihti
kansanmusiikkivaikutteista
punkkia ja joistain biiseistä oli kuultavissa itämaisiakin vaikutteita.
Yleisö kuunteli bändiä rauhallisesti matkan takaa, mutta bändin lopetettua
taputuksista ei meinannnut tulla loppua. Valitettavasti aika ei mahdollistanut
lisäbiisejä, mutta lohdutukseksi oli myynnissä bändin levyjä.
Loppujen lopuksi bändistä jäi päällimmäisenä mieleen hanuristin hieno
rock-asenne jossa välillä hanuri sai todella kyytiä. (T.L.)
Miten paljon yläkertaan kantautuva keskiäänimumina valehteleekaan! Olin tullut katsomaan Moon Cakesia, ja noin puolet pietarilaisen Iva Novan setistä meni harakille, kun kuittasin flipperin ääreltä itsekseni vain, että se nyt on vaan joku lämppäri.
Mutta alakerrassa olikin ihan mieletöin meininki. Siellähän oli lavalla tiine täti, rumpali paukutti niin kuin viimeistä päivää, ja bajan-hanuri sai kimmopohjosmaista klusterikyytiä! Iva Novan bitchit väänsivät punk-henkistä, harmonikkasävytteistä kansanmusiikkia hyvinkin rujonkauniisti! Ihmettelin, että mitä hittoa! Mikä juttu tämä on, miksi tästä ei ole kuullut kukaan, ja ennen kaikkea: miksi yleisöä on näin pirun vähän? Tässä bändissä aivan mieletön energia, balkanilaiset rytmit ja slaavilaisuus hybridoituivat aivan ainutlaatuiseksi keitokseksi, jota olisi halunnut kuulla kauemminkin. Ja ennen kaikkea: ihan pirun timmiä soitantaa. Esim. huippunopeatempoista skata ei ihan joka bändi paina ilman klappausta...
Myynnissä ollut yhtyeen CD lähti messiin ilman muuta. (J.K.)
Pietarista saapuneen Iva Nova -tyttöviisikon aloittaessa settinsä olin äimänä. Ensimmäinen 'lämmittelybiisi' tuntui soittoharjoittelulta, eikä tuntunut sopivan OnTheRocksiin sitten millään. Tämän jälkeen alkoikin onneksi tapahtumaan. Soitto nopeutui, rankkeni ja sai paatuneenkin kaukalon ääressä rötköttävän karjun kääntämään katseensa lavalle. Huomio kiinnittyi hyvän yhteensoiton lisäksi mielenkiintoisiin biiseihin, joissa muusikot pääsivät vauhtiin - aggressiivinen rumpali ansaitsisi miltei oman shown. Rytmivaihdokset ja tyylilajien vaihdot biiseissä toimivat hyvin ja koko ajan meno lavalla oli tinkimätöntä. Tällaista yhtyettä on ilo katsella ja kuunnella. Ei ihme, että keikan jälkeen yhtyeen pitkäsoitot myytiin loppuun parissa minuutissa. (A.L.)
Seuraavana lavalle kipusi vanha tuttu Moon Cakes. Kovin harvakseltaan keikkailevan bändin tuotantohan ajoittuu pääasiassa 90-luvulle joten mitään uutta ei ollut odotettavissakaan. Mutta vakuuttava bändi on
edelleen. Neljältä julkaistulta levyltä riittää biisejä soitettavaksi, vaikka
bändin setin rungon muodostivat jo edelliseltä keikalta tutut Golden Days,Love, Electric Street Lighting ja Asynchronous. Golden daysin aikana lavan eteen kerääntyikin mukavasti tanssijoita. Bändin liveakti
oli taaskin vahvasti basistin varassa jonka menoa oli ilo seurata.
Yleisöstä löytyi yllättävän nuorta porukkaa joten kiva huomata, että vanha
bändi on löytänyt uutta yleisöäkin. (T.L.)
Vaan ei voi mitään: noin loistavasta "lämppäristä" huolimatta tämä keikka oli Moon Cakesin show. Harvakseltaan keikkaileva kvartetti valloitti kieltämättä, tätä ennen olin kuullut yhtyettä ainoastaan livenä. Saumaton yhteissoitto ja bändin jäsenten väliset olemuskontrastit tekivät Cakesista erittäin hauskaa katsottavaa. Enkä tarkoita "hauskalla" mitään halpaa pelleilyä, vaan semmoista hyväntuulista luonnollisuutta, joka vetää naaman virneheeseen. Suoraan tv:n visailuohjelmasta paikalle teleportoituneen oloinen, söpöhymyinen laulajatar Aino ja ilmeisesti kapellimestarina toiminut basisti Kirka hoitivat herkullisen, energisen show-meiningin hyvällä rutiinilla. Pokkanaamainen sankaribasismi ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä. Koko ajan pelkäsin, että piuha lähtee soittimesta irti siinä viuhkeessa, mutta onneksi näin ei käynyt. Soittaminen on fyysistä touhua! Myös bändin "takarivin" jäsenille tietenkin täydet pisteet. Kitaravalli on hyvä renki, mutta huono isäntä, ja Moon Cakes tuntuu valjastaneen sen käyttöönsä parhaalla mahdollisella tavalla, kesyttäneen, etten sanoisi! Sananen myös piisimateriaalista, josta jaksan usein marmattaa. Nyt en sitä tee. Kappaleet olivat hyvin, hyvin vänkiä, pyrkien selvästi eroon paitsi rakenteellis-sementtisestä "A-osa, B-osa, C-osa" -ajattelusta, myös puhkitotutuista sointukuluista. Hyväntuulista, hymyilyttävää satsia. Karkkimainen laulu hukkui välillä, mutta ymmärrettävästi tuonkaltainen sävelmuuri on hankala miksattava. (J.K.)
Moon Cakes aloitti oman settinsä rautaisesti (taiteellisesti) ja sai aikaan todella hyvän keikan. Kuten Aino lavalla totesikin, illan aikana esiintyvät kolme bändiä ovat hyvin erilaisia, mutta loistavia - ja totta puhui. Cakes ei todellakaan jättänyt jossiteltavaa esiintymisellään. Tasavahvaa materiaalia alusta loppuun saakka. Soittolista oli mielestäni miltei sama kuin aikaisemmalla semifinalin keikalla syksyllä, kieltämättä olisin toivonut muitakin biisejä soittolistalle, ehkä näistä osaa on mahdotonta tai vaikeaa toteuttaa, kuten Where do I begin -biisiä. (A.L.)
Viimeisenä, pienen odottelun jälkeen tosin, lavalle kiipesi Helsinkiläinen
Ultra Mayhem Organization. Olen vähän huono arvioimaan bändin
raskasta metallia. Asennetta bändillä ainakin oli mukana. Vai mitä mieltä
olette bändin laulajan Vlad Tepezin päässä olevista mustista
sukkahousuista! Olisipa desibelin raskasmetalliosasto ollut paikalla!
(T.L.)
Illan kolmannesta yhtyeestä, Ultra Mayhem Organizationista olen jäävi sanomaan mitään, koska sen verran raskasmetalliosastolla liikuttiin. Lavalle tuli ensin Peppi Pitkätossu from Hell päähän puettuine mustine sukkahousuviritelmineen, sitten lähti pauhaamaan 150 desibeliä niin että soi. Soitanta oli kuitenkin ainakin rytmillisesti hyvin tarkkaa ja pätevän tuntuista: ei liennyt ihme, että yhtye keräsi lavan eteen mustiin pukeutuneita joraajia. Laulajan örinäkin vakuutti: yleensä se on semmoista mikkihiirimeininkiä, mutta tuota ördää viitsi jo hieman kuunnellakin.
Kannatti tulla! (J.K.)
Teksti: Tero Lyytikäinen (T.L.), Janne Kuusinen (J.K.), Aapo Lehti (A.L.) Kuvat: Aapo Lehti
