Risto, Kalsaripaita
02.02.2005
Klubi/Turku
Klubin keskiviikkoillassa oli luvassa mielenkiintoisia nimiä akselilla Turku-Tampere. Ensimmäistä esiintyjää tuli todennäköisesti nähtyä kesän 2003 DBTL :ssä, Kirkkopuiston nurtsilla, mutta silloin pumppu jäi mieleen nimellä Kalsarit painaa (!). Oikea nimi taisi tuolloinkin olla Kalsaripaita. Jälkimmäinen on kerännyt kehuja jo jonkin aikaa, viimeksi edellisviikon kotikaupunkinsa keikaltaan. Tällä kertaa Ristosta pääsi vihdoin tekemään oman mielipiteensä, joka ei aivan muiden ylistykseen yhdy.
Kalsaripaita ei nimestään huolimatta esiintynyt alusvaatteissa tai edes -paidoissa, eikä muutenkaan tukenut kuvaa nimensä mukaisesta nuhruisesta koti-illasta. Keikka oli alusta asti mukaansa vievä, monipuolinen ja kiinnostava. Erityisesti alku herätti havahtumaan pumpun musiikkiin. Yllätyksellisestä maanisesta didgeridoon ja djemben synnyttämästä alusta liikuttiin vauhdikkaampaan ja rockimpaan musisointiin säilyttäen mukana alun persoonallinen ja monisävyinen soundi. Englanninkielistä laulua kuultiin muutamissa biiseissä, mutta se ei missään vaiheessa varastanut showta, eikä vienyt sitä liian heavyyn suuntaan, vaikka muutamat vierustoverit niin väittivätkin. Synkän melodisessa soundissa säilyi djemben luoma tahti ja erinäisten kilkatusten beat.
Kuuden hengen miehistöllä pelannut Kalsaripaita oli todella mielenkiintoinen tapaus. Samasta pumpusta tuntui diggailevan yhtä hyvin heavy-mies kuin hippityttö. Tunnin pituisen setin jälkeen kuului monivivahteisia kommentteja, mutta ainakin allekirjoittanut voi suositella bändiä erittäin lämpimästi. Kalsaripaita olisi sopinut loistavasti mukaan parin viikon takaisiin geimeihin Cleaning Womenin ja Circlen kanssa, vaikka edustikin hieman rosoisempaa ja kitaraisempaa laitaa eteeristen soundien maailmassa. Vaikka tanssin hytkeeseen ei kovin moni tällä kertaa uskaltautunutkaan, olisi siihen ollut loistava sauma edellä mainittujen Riemufestivaalin keikkojen tapaan.
Illan pääesiintyjä Risto kapusi lavalla pikapuoliin edellisen jälkeen. Odotukset olivat kovat, mutta silti hieman varautuneet. Olisiko pumpussa sitä ainesta mitä niin monet ovat suitsuttaneet? Yleisöstä huomasi heti ketä se oli tullut katsomaan ja suurin osa tuntui olevan innostunut näkemästään, mutta samaa en voi sanoa itsestäni. Musiikki oli aivan liian sekavaa, tekotaiteellista häröilyä. Jokainen biisi oli sen verran erilainen, ettei mistään saanut kunnon otetta. Humpasta vaihdettiin balladiin ja taas rockimpaan, mutta tällä kertaa monipuolisuutta ei voi kehua. Vaisu lavameno ei saanut innostumaan senkään vertaa. Vaikutti siltä, että taitavat soittajat haluavat kokeilla vähän kaikkea, heittää muutaman merkityksettömän sanan biisin päälle ja lisätä ylettömät määrät taiteellisuutta ja kokeellisuutta.
Riston keikan alkupuolella vielä jaksoi olla positiivinen ja odottaa ”herätystä”. Keikka kuitenkin sirpaloitui entisestään, menetti taidokkuuden luoman illuusion ja sai vain ihmettelemään kollektiivista diggailua, johon ei itse voinut millään tapaa yhtyä. Tosin ei yleisökään aivan pähkinöinä ollut, mutta sai ainakin osittain sitä mitä halusi. Yksittäisiä biisejä miettiessä totesi, että jos jonkun näistä kuulisi radiossa, ei siihen kiinnittäisi mitenkään huomiota, se ei herättäisi kiinnostusta pumppua kohtaan, vaan saisi ennemmin kääntämään musiikin pois. Tällä kertaa oli pakko todeta, että vikaa encorea ei enää pystynyt kuuntelemaan, vaan oli pakko kävellä ulos.
Nelli Korpi
