Club Rock Bottom: Mind Of Doll, Full Diesel
23.03.2005
On The Rocks/Helsinki
Keskiviikkoillan Club Rock Bottomin kattaus oli täynnänsä rankkaa englannikielistä metallipitoista hardrockia, kun Vantaalaiset Full Diesel ja Mind Of Doll saapuivat Helsingin sydämeen levittämään raskaamman rockin raikuvaa ilosanomaa.
Yhtyeistä ensimmäisenä lauteille kapusi Mind Of Doll, jonka olinkin nähnyt jo kertaalleen syksyllä Semifinalissa. Syksyisen Tuhma-klubin keikkaa vaivasi kappalemateriaalin selvä epätasaisuus, ja samat sanat voi sanoa myös tästä Club Rock Bottom illasta. Setti potkaistiin energisesti käyntiin lyhyen fiilistelyn / virittelyn jälkeen, ja ensimmäiset pari kolme kappaletta olivatkin täyttä rockjuhlaa. Mutta, mutta, mutta... jo muutaman biisin jälkeen alkoi materiaalin epätasaisuus kuulua pahasti läpi. Alkuun kovin innostunut yleisö äänesti myös selvästi tanssijaloillaan, ja muutama kappale lakkauttikin lähes kaiken liikkeen estradin edustalla.
Lavan valaistuksesta revittiin irti normaali-iltaa huomattavasti enemmän lukseja, mikä tekikin yhtyeen komean kokoiselle, rockin-punaiselle taustakankaalle riittävästi oikeutta. Kuten valot myös soundit olivat erittäin hyvässä käytössä, ja tekniseltä puolelta Mind Of Dollin suorituksesta ei moitteita tipukaan. Kitaristi Saken kulmikas soittotyyli oli etenkin sooloissa viihdyttävää katsottavaa, ja herra taivutti itseään tämän lisäksi vielä useita kertoja todellisiin limboasentoihin repiessään soittimestaan tunnetta ulos. Basisti ja rumpali eivät ihan moiseen menoon yltyneet, vaikka etenkin kapulanheiluttelija pieniä temppuja pitkin keikkaa soiton seassa esittikin. Vokalisti/kitaristi Winstonilta ei juuri juttua herunut tälläkään kertaa, eikä sen puoleen keltään muultakaan bändin edustajalta. Keikkaa vaivasikin pieni soittelun makuisuus, aivan kuin bändi ei olisi ihan koko aikaa seissyt jokaisen biisinsä takana.
Kokonaisuutena Mind Of Dollin keikka oli lievästi kahtiajakoinen. Kun asiat ottivat rullatakseen ne todellakin rullasivat, ja näissä kohdin yhtyeellä näytti kulkevan todella lujaa. Ikävä kyllä nelikon kone tahtoi silloin tällöin vähän hyytyä. Näinkin rosoisessa ja "likaisessa" rockissa vedon on oltava joko koko ajan päällä, tai sitten pitää heittäytyä ihan reilusti herkistelemään - välimuotojen hallitseminen on todella vaikeaa, ja ainakaan vielä Mind Of Doll ei oikein selvinnyt moisesta. Loppukaneettina voikin todeta että kun yhtye saa ne muutamat turhat biisit karkoitettua setistä ollaan jo pitkällä, sitten voikin alkaa jo vaikka vuorovaikuttamaan yleisön kanssa.
Seuraavana vuorossa oli Thing-In-Itself nimisen yhtyeen raunioille syntynyt Full Diesel. Full Diesel on kahden olemassaolovuotensa aikana julkaissut yhtä monta ep:llistä musiikkia. Jälkimmäinen ep nimeltään Gun-Shy on itse asiassa tälläkin hetkellä kuuntelussani, ja sen biisit ovat osoittaneet hyvää tarttuvuutta kotioloissa. Niinpä olinkin odottanut yhtyeen keikkaa jatkuvasti kasvavalla mielenkiinnolla. Kun roudaustauko tuntui kestävän ikuisuuden, tämä odotus vain pitkittyi pitkittymistään. Siinä odotellessa pistin merkille parikin asiaa. Ensinnäkin Full Diesel oli Mind Of Dollin tapaan varustautunut iltaan komean kokoisella taustalipulla. Toisekseen rumpalin peltiarsenaali joka siirtyi hitaasti kantokasseista paikoilleen näytti erittäin uudelle ja laadukkaalle.
Viimein odotus oli ohi ja keikka pääsi alkamaan lähestulkoon varkain. Alkuun lavalla näkyi pari heppua jotka virittelivät puolihuolimattoman näköisesti soittokamoja, seuraavaksi ensimmäinen biisi olikin jo soimassa. Myös illan DJ tuntui yllättyvän setin aloituksesta pahemman kerran, sillä ensimmäisen biisin kajahtaessa ilmoille soi seassa vielä jotain aivan muutakin kuin pelkkää Full Dieseliä. No, yhtye voitti nopeasti levyjen pyörittelijän tässä lyhyessä kilpasoitannassa, ja em. Gun-Shy ep:n kakkosralli K.I.A. sai avata illan Full Diesel annin.
Räväkästä alusta huolimatta Full Diesel sortui etenkin alkuun keikkojen pahimpaan vitsaukseen. Volumet olivat aivan liian tanakat, ja äänenpaineen pystyikin alkuun suorastaan tuntemaan iholla. Toisen biisin alkuun tultaessa olin jo joko kuuroutunut sen verran ettei moinen enää haitannut, tai sitten äänimies oli reagoinut tilanteeseen. Niin tai näin, alku meni lähinnä totuttautuessa metakkatasoon. Jos Mind Of Doll kärsi pienestä staattisuudesta oli Full Diesel täysin toista maata. Vokalisti Ale Von Diesel räyhäsi sinne tänne pitkin lavaa niin että vesituopit vain lentelivät. Kahdesta kitaristista rastatukkainen Tuomas sähköistyi myös reilusti keikan edistyessä, ja olipa syke lopussa jo niin kova että herra onnistui takaseinään törmäämällä tiputtamaan taustalipun puolittain alas. Tämä lippuepisodi tapahtui onneksi vasta viimeisen biisin aikana, jolloin paikkoja voikin jo pistää rockin syvimmän hengen mukaisesti uusiksi. Mainittava on myös bändin tiukka yhteensoitto, joka tällaisessa Hellacopters tyyppisessä rock-sirkuksessa onkin jo elintärkeää.
Verrattuna levyversioon Full Diesel oli livenä monta astetta häijympi, metallisempi ja räyhäävämpi. Pieni osa tästä menee tietysti kovan äänenpaineen piikkiin, mutta kyllä bändi muutenkin soitti kertosäe-vetoista raskasrockiaan aivan he-le-ve-tin runnovalla tyylillä. Rumpali Antti takoi pattereitaan sellaisella innolla, että ainakin kaksi kapulaa meni keikan aikana tulitikuiksi - ihan kävi niitä uusia peltejä sääliksi. Voima ei kuitenkaan vienyt soitosta kaikkea herkkyyttä, ja erityisesti Black Sabbath coverissa N.I.B. niin rumpali kuin koko yhtyekin osoitti osaavansa soittaa myös hieman hiljempaa. Koko Gun-Shy ep taisi soida biisinipun seassa, josta ei turhaa rallia löytynyt. Erityisesti ep:n aloitusraita Deathbed Lullaby taittui mallikkaasti, ja biisissä onkin selvästi lievää hittipotentiaalia. Omien rallien lisäksi setistä löytyi myös toinen laina kun Faith No Moren upealta King For A Day - Fool For A Lifetime levyltä napattu The Gentle Art of Making Enemies kipale soitettiin. Kuten N.I.B. myös tämä oli onnistuttu kääntämään hyvin Full Dieselmäiseksi, mistä pisteet yhtyeelle.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niinpä vantaalaisviisikko pisti viimeisen biisin yleisönhuudatuksen jälkeen värikkään keikkansa pakettiin. Vaikka pieni ryhmä katsojia jaksoi hetken vaatia sankareita takaisin lauteille, ei encoreita koettu tälläkään erää. Olipahan intensiivinen ja näyttävä keikka, tämän jälkeen onkin taas helppo uskoa rockin kuolemattomuuteen.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
