The Sugarrush, Likeminded
14.05.2005
Hälläpyörä / Hämeenlinna
Pitkästä aikaa Hämeenlinnassa ja tietysti Ämy ry:n kevään viimeinen klubi-ilta piti käydä tsekkaamassa. Varsinkin kun kitarankauloja oli kohottelemassa kotimaan kovimpiin voimapop-ryhmiin lukeutuva Vaasan retkue The Sugarrush sekä kotikaupungin faninsa paikalle kerännyt, hivenen herkemmin poppaileva Likeminded.
Laikkarit olivat pistäneet soittajat melko lailla uuteen uskoon, vain kitarassa ja laulussa vaikuttava Olli ”Kevin Kosher” Pitkänen oli tällä keikalla ruodussa vanhasta kolmikosta. Ja se kyllä näkyi hivenen kokonaisuudessa, sillä Olli ”Jarvis Kosher” Vartiaisen rokkaava bassotaiteilu ja biisikynä olivat tärkeitä elementtejä niin esikois-eepeellä kuin nähdyillä keikoilla. Rumpuihin vaihtunut toinen Vartiainen eli Lasse hoiti toki leiviskänsä kunnialla, vaikka rumpuarsenaali välillä hiukan pätkikin. Samoin bassoa ja koskettimia soitellut, Murgelista tuttu Jussi ”Jimi Cola” Mikkola hoiti tonttinsa ilman sen pahempia kiekonmenetyksiä. Silti jotain oli vinossa...
Tiedä sitten miltä homma olisi kuulostanut nykyiseen ryhmään kuuluvalla kahdella kitaristilla, mutta nyt meininki kääntyi hiukan liikaa melankolisen kaljanjuontirokin puolelle kauniiden pop-elementtien kustannuksella. Syynsä oli varmasti Hälläpyörän kiviluola –tyylisellä, aika vähäistä ääntä suosivalla rakenteella, mutta laulusoundit olivat kyllä välillä häiritsevän heikkoja. Jussin stemmat kuulostivat jopa Ollia paremmilta. Samoin One Of Usin ja Runaway Trainin kaltaiset bilecoverit varmasti putoavat hyvin kavereille soitettuna, mutta tuskin yhtä hyvin vieraammalle yleisölle. Toki Magic Button ja Reality Bites ovat edelleen mainioita positiivisen melodisen popin muotovalioita ja ihan hyvää matskua löytyi valitettavan harvasta uudesta biisivarannosta, mutta silti tämä oli kyllä heikoin näkemäni Likeminded –keikka tähän mennessä. Alku- ja loppukeikka oli ihan kelpo bailausta, pahin notkahdus tapahtui keskellä rumpuongelmien ja covereiden aikana.
Sitten Vaasan pojat. Viimeksi Tampereen Yo-talolla nähty nelikko kärsi tuolloin teknisistä murheista, nyt meininki oli onneksi toinen. Riehakas yleisön tasalla soitettu keikka huipentui C’mon Babyn, 90’s (salute):n ja Weekend Warrior tahdeissa, jotka kaikki ovat todellisia hittejä tarttuvine kertoineen hikisellä energialla. Encoressa soitettu Miettinen oli odotettu kiitos läsnäolleelle Räkörodeo-gurulle, jolle bändi on paljosta velkaa. Hymy oli huulilla sekä bändillä että yleisöllä keikan alusta loppuun. Lisää vaan kaipaisi tällaisia oikeasti rokkaavia ilakoijia kaiken maailman murjottajien sijaan. Hyvä veto! Sori vaan, ei keksi mitään pahaa...
Ja ekstrakiitos vielä deejiille, oli hyvää settiä. Ämyrockissakin näyttäisi olevan aika kovaa settiä...Pieni mainostus ei ole koskaan pahasta...
Ilkka Valpasvuo
