Mental Alaska Folk Fest
16.10.2005
Telakka/Tampere
Perinteinen Mental Alaskan järjestämä Folk Fest veti Telakan sunnuntaina mukavan täyteen, vaikka ensimmäiset keikat alkoivatkin jo yhdeksän jälkeen, jolloin väki oli vielä vähissä. Silti on mukavampaa aloittaa aikaisemmin etenkin sunnuntain kaltaisina iltoina. Ja kun Telakkakin vilkutti pilkkua jo puoli yhden aikaan, oli tiukka aikataulu hyvin perusteltu.
Samae Koskinen ei ole mikään uusi tuttavuus, ei minulle eikä muillekaan Folk Festien kävijöille. 27-vuotissynttäreitään viettänyt Sister Flon ääni ei kuitenkaan ehkä koskaan ennen ole ollut yhtä ajankohtainen. Aiemmilla sooloillaan Sami on vain tullut soittamaan mies ja kitara –muotoisia, omia ja muiden biisejä. Nyt mieheltä on kuitenkin tulossa ensimmäinen oma soolo, jonka kaava on mielenkiintoinen. Suomalaisen lyriikkataivaan tekijänimet, kuten Kauko Röyhkä, tekevät lyriikoita Samin sävellyksiin. Hommaa tuottaa myös Sister Flon edellisen levyn tuottanut Riku Mattila. Selvin ero bändinsä materiaaliin soololla on tietysti kieli. Äidinkielellään Samae ei ehkä kuulosta ihan yhtä mystisen suhisevalta kuin englanniksi, mutta miehen ääni on kyllä sen verran persoonallista luokkaa, että erottunee vaikka venäjäksi. Soolomateriaalin on myös sanottu olevan hengeltään enemmän seitsemänkymmenlukuista. Ainakin tällä kertaa tulevan levyn materiaali jäi vielä aika vähiin, koska ainakin kolme Flo-palaa kuultiin myös. Samin soolon kappaleista Universumi kuulosti näin ensi kertaa kuultuna parhaalta. Silti aika perinteinen mies ja kitara –tunnelmointi keikasta jäi jälkimauksi. Toki herkkä ja symppis sellainen, 12-kielisine kitaroineen kaikkineen.
Onneksi, vaikka julisteessa listatuista nimistä olisi voinut päätellä paikalla soittavan yhden bändin ja neljä laulaja-lauluntekijää, ei totuus ollut ihan tämä. Vaikka Giant Robotista ja Black Audiosta tuttu Arttu Tolonen olikin liikkeellä sekä kitaran että banjon kanssa. Artun aika synkeämieliset negro spirituaalit saivat mukavaa rytmillistä potkua koneiden avulla, jonne Arttu soitteli kitarakuvion, jonka junnatessa taustalla mies soitteli lisää lihaa luiden päälle. Artun soolo olikin mies ja kitara –rakenteestaan huolimatta kaikkea muuta kuin hempeää hissuttelua.
Illan kovin sooloesiintyjä oli kuitenkin molemman jalan poljettavilla lyömillä ja kitaralla aseistautunut Anssi Kasitonni. Myös kuvataiteilijana tunnettu Sahalahtelaisherra vakuutti nopeasti yleisön puolihuutavan remeltävällä rokkivenkuroinnillaan, joissa tahti vaihteli sympaattisen puolihuolimattomasti. Parhaat fiilikset nousi kuitenkin miehen todellisuuspakoisista välispiikeistä, joissa ei ollut kyllä mitään musiikkiin liittyvää hetkittäin. Silti ne olivat luonteva osa showta. Musiikin puolesta tuollainen hervottoman räävitön, mutta silti tarttuva rokitus menettänee paljon levymuodossa. Silti moisia tuotoksia olisi mukava kuunnella myös kotioloissa. Nimi muistiin ehdottomasti!
Tamperelainen Futone on rokkaavammassa kokoonpanossaan nelikko. Telakan hivenen rauhallisempiin, puoliakustisiin tunnelmiin bändille riitti kolme miestä, joista rumpali Anttikin lähinnä hakkasi tamburiinia ja lauloi taustoja. Parasta antia bändi tarjoili, kun Lasse ripusti kitaransa välilllä naulaan ja soitti kuulaasti koskettimia. Bändin selkeä keskushahmo Tomi vakuutti tällä kertaa jopa parhaiten, mitä itse on tullut nähtyä. Hivenen Michael Stipemaisia elkeitä käyttänyt herra omaa äänen, joka on melko pesroonallisen ”tukkoinen”, mutta silti kantaa upeasti. Näin pelkistetymmässä muodossa ääni pääsi entistä paremmin oikeuksiinsa ja biiseistä etenkin Amaze Me kuulosti todella hyvältä. Samoin coverit Jayhawksilta ja Neil Youngilta sopivat hyvin kerhoon. Rokkiposeeraukset olivat tällä kertaa turhia, Folk Festeillä Futone oli illan koskettavinta puolta.
Eikä siinäkään vielä kaikki. Listassa komeili vielä Tolosen Artun bändikaveri, Black Audion vikkeläjalkaisena laulaja-kitaristina ja sarjakuvapiirtäjänä tunnettu Ville Pirinen. Samaen tapaan synttäreitään viettäneen Villen taustalle oli koottu kahden herran taustakööri, jossa laulajana tunnetumpi Janne Laurila hakkasi rytmiä ja Laurilan uudessa bändissä kitaraa vinguttava Jukka Salminen taiteili koskettimissa hivenen monialaisemmin kuin mitä mies Tigerbombsin keikoilla tekee. Homman nimenä oli rock, ja siihen sopikin mainiosti Misfits -laina heti kättelyssä. Homma jatkui muun muassa Audion tahtiin, muuten mentiin valituilla rock- ja blues-paloilla, joissa oli tämän trion käsittelyssä mukavan nykivä groove ja vaarallinen palo. Tiedä vaikka tässä olisi nähty jälleen yksi uusi bändi? Sen verran mukavaa tuntui olevan...
Kuten jo alussa tuli todettua, aikataulu oli tiukka. Niinpä encoreita ei kovin monelta kuultu ja roudauksetkin sujuivat vauhdikkaasti. Artun väliaikalevyt eivät ehtineet loppua kesken... Hyvä maku jäi taas suuhun Alaskasta.
Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo
