Malfunction, Charon
17.11.2005
On The Rocks/Helsinki
On The Rocksin perinteikäs torstai-ilta toi tällä kertaa Mikonkadulle Raahelaisen Charonin ja kotikenttäetua nauttivan Malfunctionin. Aiemmin syksyllä mainion Songs For The Sinners levyn julkaissut Charon oli illan oikeutettu pääesiintyjä, jonka raskaampaa rockia ja metallisempaa meininkiä oli saapunut paikalle todistamaan hyvä määrä väkeä.
Illan avasi kuitenkin vuonna 2003 perustettu Malfunction, joka oli täysin uusi tuttavuus allekirjoittaneelle. Viisihenkinen yhtye tarjosi alati kasvavalle yleisölleen melko Pohjois-Amerikkalaisen näkemyksen rankemmasta englanninkielisestä rockin räiskeestä, johon oli sekoitettu hieman uus-grungea ja alternative-mausteitakin. Laulu oli perinteisen melodista ja biisit rakentuivat pitkälti kahden kitaran kutomille riffivetoisille kuvioille, vaikka rytmiryhmäkin tarjosi toki omia koukkujaan aina silloin tällöin.
Bändi teki vokalisti Tompan johdolla parhaansa, mutta väki ei tuntunut juurikaan lämpenevän ja lauteiden edusta pysyi autiona. Osasyinä tähän oli varmasti lämppäriasema ja pääesiintyjästä eroava tyyli, mutta asiaa ei ainakaan auttanut kiusallisen vaihteleva kappalemateriaali. Bändi kun sai vuoroin jalan naputtamaan lattiaa ja vuoroin silmän etsimään kelloa. Kun tallaa lyötiin lautaan vähän reilummin homma lulki nätisti, mutta fiilistelevä ja himmaileva maisemamaalailu ei luonnistunut läheskään yhtä hyvin. Yhtyeeltä tuntuikin puuttuvan vielä se x-tekijä, joka nostaa keskinkertaisen hyväksi ja hyvän loistavaksi.
Malfunction ei yleisön jäyhyydestä kuitenkaan välittänyt, vaan tarjosi setillisen omaa rehtiä rockiaan. Etenkin keikan loppua kohden bändin draivi tuntui vielä paranevan, kun pari rankempaa siivua soitettiin peräjälkeen ja vokalistin pääsi oikein kunnolla irroittelemaan.
Kohteliaasti mutta kovin hillitysti lämmittelijälle taputtanut yleisö ryhtyi roudaustauon aikana hitaasti täyttämään lavan edustaa. Ilmassa saattoi aistia sitä tiettyä sähköisyyttä, väen pakkautuessa yhä tiivimmin lavan edustalle. Viimein kellon lähennellessä kahtatoista pitkä aloitusnauha pyörähti käyntiin ja tunnelma kohosi välittömästi monta astetta. Kiireettä lavalle ilmestynyt bändi käynnisti settinsä uuden Songs For The Sinners albumin avausraidalla ja todellisella ässäbiisillä Colder, joka sai oitis myrskyisän vastaanoton. Tästä eteenpäin ilta olikin sitten täysin Charonin hallussa.
Uuteen levyyn pitkälti painottunut keikka tarjosi tuoreempien herkkujen lisäksi myös runsaasti maistiaisia aiemmilta pitkäsoitoilta. Yleisön puolesta selvästi odotetuin vetäisy oli takavuosien pikkuhitti Little Angel, jota ehdittiin jo huudellakin alkukeikasta. Rupeaman loppupuolella kyseinen kappale sitten tarjottiinkin, tosin reilusti alusta ja lopusta muokattuna. Saatiinpa keskelle kappaletta sovitettua vielä pieni yleisönhuudatus osuuskin. Downhearted albumilta tarjottiin myös sen aloitusraita Bitter Joy, joka tuntui kelpaavan kansalle niinikään erinomaisesti. Pari vuotta vanhan The Dying Daylights levyn parhaaksi kappaleeksi huutoäänestettiin vuorostaan rauhallisempi If. Näiden makupalojen lisäksi omaan korvaan parhaiten osuivat uuden albumin rikollisen koukukas Deep Water sekä sitä levyllä seuraava Bullet.
Bändi ja etenkin sen vokalisti J-P Leppäluoto nautti silminnähden suuresta suosiostaan, mikä heijastui myös esiintymisen intensiivisyyteen. Charonin keikkaa saattoikin kutsua esiintymiseksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä herrat eivät todellakaan tyytyneet vain seisoskelemaan lauteilla. Harvat naisvokaalit ja koskettimet hoidettiin taustanauhojen avulla ilman pienintäkään ongelmaa, mistä pisteet myös bändille. Runsaslukuinen väki eli vahvasti keikan mukana ja vain parissa vanhemmassa kappaleessa saattoi havaita pientä hiljenemistä.
Setin virallisen osuuden päätyttyä orkesteri poistui nopeasti estradilta, mutta eihän näin pieni annos vielä juhlaväelle riittänyt. Pitkän ja sitkeän taputuksen päätteeksi kitaristi Pasi Sipilä ilmestyi takaisin asemiinsa ja pian herran bändikaverit tekivät hänelle seuraa. Kun lauteille kerran palattiin ei sieltä enää ihan heti pois lähdettykään. Niinpä bändi tarjosi kokonaista kolme encorebiisiä, joista viimeisenä soitettiin uuden levyn päätösraita House Of The Silent. Pitkään instrumentaalirytyytykseen päättynyt pienoisteos olikin juuri täydellinen päätös hienolle illalle.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
